Nord Stream

Tuolla Kaukaa haettu-otsikon alla otin esille tämän kaasuputkihankkeen Venäjältä Saksaan.
Kun nyt alkaa olla Itämeren mailla kaasuputken rakennuslupien antaminen jo loppusuoralla,ei aiheeni olekaan niin kaukaa haettu.
Jos jotakuta kiinnostaisi,voi vaikkapa kuuklettaa otsikolla Nord Stream,tietoa ja mielipiteitä löytyy,jos lintukodostaan ja leipomisiltaan ennättää ihmetellä,että mitähän susmorsian nyt rauhaamme häiritsee.

Tanska on jo antanut luvan kaasuputken sijoittamisesta aluevesilleen,Suomi on lupaillut vastaustaan ensi kuun alkupuolella.
Tyhjänpäiväisempiäkin asioita täällä on ihmetelty ja jahkailtu viime ajat,ovathan "kaunosielut" pitäneet siitä huolen.
Kyllästymiseen asti on tällä palstalla ollut luettavana(jos viitsii lukea), elämän "onnellisuuden ja kauneuden ihastelua" ja höpö-höpö-juttujen laverteluja,joihin osallistuu aivan omantyyppisensä naisten kuppikunta.
Naisille tuntuu riittävän oman itsensä ja lastensa-lastenlastensa ympärillä pyöriskely ja hiilloksiin puhaltelu. No siinä silloin tällöin esittely yli atmosfäärien menevistä asioista kyllä vastapainoksi...heh. Kun ei ole enää perhosia ihailtavina tai maan matosten möngerrystä seurailtavana.

Ja sitten vielä ihmetellään miesten katoamista palstalta ja piristävät "häirikötkin" ovat tainneet jo uupua
No nyt sankoin joukoin imemään tietoa tästä Nord Streamista...vassokuu ja hölökynkölökyn.

13

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanoi komisario Palmukin,mutta muistakaa sulkea hanat välillä,ettette pökerry tai pullat kärventyvät.

      • Ulkona hämärää

        On tullut otettua selvää jo pitkin matkaa, sitähän on puuhattu jo jonkin aikaa.
        Ei kaikkien kannata päteä, jos vastustajien joukko on niin tietävää, voi se kaataa kaasunsa puolustajan niskaan, antaa heidän olla tietäviä

      • pilvi*
        Ulkona hämärää kirjoitti:

        On tullut otettua selvää jo pitkin matkaa, sitähän on puuhattu jo jonkin aikaa.
        Ei kaikkien kannata päteä, jos vastustajien joukko on niin tietävää, voi se kaataa kaasunsa puolustajan niskaan, antaa heidän olla tietäviä

        tuo aloitteentekijä kortensa kekoon, tänne naisvaltaiseen piiriin, missä miesten katoa selitetään palstaan osallistujien kirjoitusten vähättelyllä.

        Tuo ajankohtainen Nord Streamin esille ottaminen ei tällä hetkellä anna aihetta muuhun kommenttiin kuin mitkä ovat kaikkien luettavissa.
        Huoli pohjavyöhykkeen saasteen pintaan nousu, Gotlannin saaren länsipuolen matalat vedet, troolauksen kielto, kalakannan saastuminen entisestään. Joskin jonkun ylimenokauden pärjättäisi tuonikalallakin, on ammattikalastajien elinkeino vaarassa.
        Siinäpä tärkeimmät täällä hetkellä maallikon näkökulmasta.

      • susmorsian ek.
        pilvi* kirjoitti:

        joten lukijasta riippuu,käsittääkö hän toisen ajatelman ironiaksi vaiko päinvastoin.

        Ironiaa....edes....kaipaakin näinä umpitosikkojen aikaan vilpittömin mielin. (lainaus jostakin ja joltakin)

        Sinisilmälapsille on ihan turha vinoilla,ne hakevat kuitenkin takapihalta voikukkakimpun ja hymyilevät.

      • capt. cöpenick
        susmorsian ek. kirjoitti:

        "Vai haluatteko kuulla viiltävää sarkasmiani". Näillä sanoilla ilmaistiin E Tuomiojan asennetta erääseen ilmiöön niis lauantai-illan 'piirretyissä'. Muistatte kai?
        Kuvantekijät työstivät henkilön tunnistettavkasi, imitaattorit äänen henkilöä kuvailevaksi.

        Kaasuputki asia on nyt yksinkertaisesti liian iso projekti, että virolainen 'iltalypsykään' toisi heille mitään etuja.
        Kuten Sus tuolla totesi, myös tanskalaiset ovat antaneet luvan putken rakentamiseen. Alkuperäinen sopimus projektista tehtiin Saksan ja Venäjän kesken.
        He olivat jo selvittäneet EU:n vaikutusvaltaisimpien maiden kantaa asiasta; se oli myönteinen. Tänään kuultu katastrofin katkuinen virolaistutkija veti mielestäni hatustaan seuraavaa.

        "Kaasuputki vaarantaa mahdollisella vuotovauriollaan yllä seilaavan laivan; enemmänkin - vuoto upottaa sen!

        Mutta olen mie 'putkesta' huolissani tieten 'kärpäsen siiven verran'! Tämä kielikuva tuli mieleen syntymäkodissani yöpyvän romaninaisen pyynnöstä:

        "Anna rakas emäntä tuota maksaa kärpäsen siiven verran, laitan siitä perheelleni ilta-aterian".

    • vaikka en yritäkään eiintyä kaikkien alojen asiantuntijana,niin otan selvää perinpohjin esilletuomastanai asiasta. Jonkinlainen päähänpinttymä tästäkin asiasta kai,kuten useinkin näyttää joistain asioista tulevan,ja silloin kakistan sen ulos.
      En minä niin kommentteja kaipaakaan,saan varmasti yksikseinkin mielipiteeni ja "viisaampien" kannanotot päästäni ulos.
      Asia ei ole minulle niinkään vain ympäristö-vahingollinen ongelma eikä vain jonkin ammattikun päänsärky...juu,kalaa riittää vielä maailmassa,vaan käsitän tämän hankkeen enemmänkin Venäjän piilotoiminnaksi lisätä valtaansa myös tänne päin,Itämeren-kin valtiaaksi.
      Toisaalta tämä asia on monelle kaukaa haettu,mutta putken valmistuttua voivat tulla eri aatokset muillekin mieleen.
      Muunmuassa Erkki Toivanen,muistanette hänet ulkomaan kirjeenvaihtajana, on sanonut näin:
      Vaikka Venäjä luopuisikin imperiaalisista hankkeistaan,olemmeko tulleet kyllin selvästi ajatelleeksi Itämeren turvallisuutta "Rauhan Merenä", jos putkihanke toteutuu? Kun Venäjän laivasto partioi Gotlannin vesillä,ruotsalaiset alkanevat vaatia hallitustaan liittämään puolustuskykynsä riisuneen maan Natoon liittymistä Baltian ja Puiolan rinnalle.
      Entä Suomi? No,Suomi jää ainoana rantavaltiona Venäjän vaikutuspiiriin,Suomella ei ole enää mahdollisuuksia liittyä Natoon. Jos sitä yrittäisimme, edessämme olisi Georgian kohtalo. Nato-juna meni jo ajat sitten.
      Tuulikki Ukkolakin on oikeilla jäljillä kysyessään,mitä Venäjä tarkoittaa kaasuputken sotilaallisella valvonnalla. Sitäkö,että Venäjä aikoo vaatia Suomelta tukikohtaa kaasuputkea turvaamaan tuleville sotalaivoille?

      Monet tuntevat minun Viro-sympatiani,jotka ovat enemmänkin tunne-kuin järkiasioita, mutta kyllä Baltian maat ovat kriittisyydessään oikeillakin jäljillä.
      Tietysti Virolla on eri lähtökohdat suhtautua kielteisesti melkein kaikkeen Idästäpäin tulevaan. No,on turhaakin pullikointia ja kiihkeyttä, Viro on "hiertävissä kengissä" vielä pitkän aikaa.
      Virolla on sentään pohdittavana suurempiakin asioita kuin meidän metsäläisten tyhjänpäiväiset ruotsi-suomi-evakkoriitamme.

      Kyllä kai se putki sinne tulee,sehän on selvää,mutta sanokaa minun sanoneen,että kyllä siitä erinäisiä selkkauksia myös seuraa.
      No,emmepähän itse taida olla enää niitä näkemässä.

      • PARASKIN

        laita kaasuputkesi, vaikka sinne. Keitä vaikka kaurapuuroa, ettei mene aikas ihan susille!

      • PARASKIN kirjoitti:

        laita kaasuputkesi, vaikka sinne. Keitä vaikka kaurapuuroa, ettei mene aikas ihan susille!

        haudutettuu ruispuuroo,nam, voin kera siitä saa,kaksinverroin parempaa.Ei oo kaasuu meillä,ihan vaan sähköllä keitetään. Jos sulla sattuu olemaan kaasu-uuni,niin voithan ite työntää vaikka pääs sinne.

      • pilvi*
        susmorsian kirjoitti:

        haudutettuu ruispuuroo,nam, voin kera siitä saa,kaksinverroin parempaa.Ei oo kaasuu meillä,ihan vaan sähköllä keitetään. Jos sulla sattuu olemaan kaasu-uuni,niin voithan ite työntää vaikka pääs sinne.

        vakavasti tähän aloittajan tekemään aloitukseen kaasuputken rakentamissesta, ilman henkilöön jälleen kohdistuvista kommenteista.

        Oma kantani tähän hankkeeseen, jota tosin täällä jo on käsitelty, on globaalin ilmastosuojelun kannalta nähty.

        Kaasu sinänsä on vähiten päästöjä aiheuttava energiamuoto, ja koska euroopan tarve on yhä lisääntyvävä, on kaikkien kannalta yhteisen ilmakehän suojelu edistämisen arvoinen asia.

        Nyt näiden pohjasedimenttien myrkky (dioksiini ym) sekoittuminen Itämeren veteen on arvioitu kestävän vain kahden päivän ajan, kun Vuosaaren ruoppaus taas sekoittaa pohjaveden huomattavasti pidemmäksi aikaa.

        Poliittisista seurauksista on maallikon vaikea ennustaa, mutta oletettavasti putken suojelu,aiheuttaa "partiointia" levottomuuksien ilmentyessä. Tämä tosin on vain henkilökohtainen arvailu.

      • pilvi* kirjoitti:

        Ja tärkeä.
        Kuten Pilvi ilmaisi, kaasu on vähiten päästöjä aiheuttava ja näin ollen ilmakehän suojelun kannalta paras energiavaihtoehto. Itämertahan ei ruopata, vaikka sieltä todennäköisesti raivataan sodan aikana pohjaan jääneet miinat ja mahdolliset muut räjähteet.

        (Atomivoimalaitokset ja erityisesti niitten jätteet saattavat tulevaisuuden kannalta olla pahempi uhka, joka ilmenee vasta vuosikymmenten tai vuosisatojen kuluttua.)

        On selvää, että partiointia aiheutuu mahdollisten levottomuuksien ilmetessä.
        Kapuloita rattaisiin yrittänevät laittaa Baltian maat ja Puola. Onhan nähty, että ne monin tavoin ovat toimineet EU:ssakin jarruina saavuttaen "iltalypsyillään" monia etuuksia.
        Maakaasuputken toisessa päässä on Saksa, joten tuskin edellä mainittujen valtioitten kannattaa kovinkaan potkia tutkainta vastaan.

      • Venäjän valta
        Venlastiina kirjoitti:

        Tämä kaasuputki se vasta vaikea juttu Suomelle on. Säälin Vanhasta jonka hartioilla se viimeinen sana on oltava.
        Meillä on kokemusta Venäjän vallasta emmekä voi luottaa naapuriimme ja on tuo valtava itäinen raja suuren maan kanssa.

        Suomi ei varmaan uskalla kieltäytyä kaasuputkesta.

        Lipposen kanta tässä minua ihmetyttää. Tuo mies on aina ollut täysin rähmällään Ruotsin suuntaan mutta nyt ajaa kaasuputken asiaa.

        Oliko se taas vain rahaa hänelle, kun loppui Ruotsista niin piti kääntyä Itään päin.

      • *Kukkahame*
        Venäjän valta kirjoitti:

        Rakennettiin tänne Suomeenkin jonkinlainen kaasuputki -80 luvulla, en tiedä mistä se tulee, mutta Hyvinkään ja Riihimäen kuusikoissa asui venäläisiä kaasuputken rakentajia pari vuotta.
        Isoja putkia olivat jotain 60cm halkasijalla, ja samaa kaasuputkea meni jossain Lohjalla myös.

        Maakaasua meillä jo käytetään teollisuudessa ja on myös tankkausasemia autoille, linja-autojakin on jo maakaasulla käyviä.

        Taisi olla silloin pohjoismaat jota saivat silloin sen kaasun käyttöön.
        Pohjois Italiassa on myös tätä maakaasua ja siellä on ollut vuosikymmeniä jo kaasukäyttöisiä autoja, bensalla ajetaan vaan moottori määrättyyn lämpöön.

        Maakaasu on todella puhdasta polttoainetta, ei ihme että sitä haluaa myös Keski-Eurooppa.
        Tulee mieleen että ollaankohan me 'tynnyrissä kasvaneita', vastustetaan vastustamisen ilosta.

        http://www.energia.fi/fi/sahko/sahkontuotanto/maakaasu

      • capt. cöpenick
        Venäjän valta kirjoitti:

        Tämä kaasuputki se vasta vaikea juttu Suomelle on. Säälin Vanhasta jonka hartioilla se viimeinen sana on oltava.
        Meillä on kokemusta Venäjän vallasta emmekä voi luottaa naapuriimme ja on tuo valtava itäinen raja suuren maan kanssa.

        Suomi ei varmaan uskalla kieltäytyä kaasuputkesta.

        Lipposen kanta tässä minua ihmetyttää. Tuo mies on aina ollut täysin rähmällään Ruotsin suuntaan mutta nyt ajaa kaasuputken asiaa.

        Oliko se taas vain rahaa hänelle, kun loppui Ruotsista niin piti kääntyä Itään päin.

        Tähän North Stream putkihankkeeseen: Olen hyvin levollinen tämän hankkeen tiimoilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      24
      2493
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1556
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      120
      1324
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1140
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1069
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      24
      902
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      902
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      261
      893
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      210
      866
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      805
    Aihe