"Possupiikki"

wilma60

Sikainfluenssa taitaa pian iskeä koko Suomeen ja nyt on rokotuksen aika. Eilen tuli koulusta kysely saako lapsen rokottaa. Mietin asiaa hetken aikaa ja laitoin sitten rastin ei-kohtaan. Eli minun lapsia ei rokoteta. En tiedä teinkö oikein vai väärin mutta näillä eväillä nyt jatketaan. Yritetään muistaa pestä käsiä ja muutenkin lisätä vastustuskykyä.

19

958

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainoa, jolla se olisi ollut ajankohtainen olisi ollut esikoinen, jolla menossa raskausviikko 40.
      36 raskausviikon jälkeen rokotuksen periaatteessa saa. Käytännössä ei ehtisi enää ennen synnytystä saada.

      Äitini ja pari muuta lähisukulaista, jotka työskentelevät terevydenhoitoalalla sen sijaan ovat rokotteen ottaneet.
      Siellä vähän eri asia...

      • manymamma

        Ei meilläkään oteta,mielestäni rokotetta ei ole testattu läheskään tarpeeksi ja esim pitemmällä tähtäimellä ei ole tietoa miten vaikuttaa.Mielenkiintoista on että FDA ja EPA eivät ole edes antaneet hyväksyntää rokotteelle,sekä se että Amerikassa on tehty laki ettei hallitusta tahi ketään auktoriteettia voida haastaa jälkikäteen oikeuteen mikäli jälkivaikutuksia tai terv.ongelmia rokotteen johdosta ilmenee.Miettikää ihmiset tarkkaan ja lukekaa asiasta.

      • superäippä
        manymamma kirjoitti:

        meillä ei rokoteta manymamma on oikeassa rokotteita ei ole testattu tarpeeksi

      • käytyäni pari pitkää lisäkeskustelua lääkärin ja apteekkarisiskon kanssa.
        Eli lapset rokotetaan heti kun kouluilla on se mahdollista ja samoin hakee mies (jolla allergian vuoksi astmataipumus) piikkinsä jo tänään.

      • wilma60
        satu50 kirjoitti:

        käytyäni pari pitkää lisäkeskustelua lääkärin ja apteekkarisiskon kanssa.
        Eli lapset rokotetaan heti kun kouluilla on se mahdollista ja samoin hakee mies (jolla allergian vuoksi astmataipumus) piikkinsä jo tänään.

        Minä en ole asiasta keskustellut mutta katsoin A-talk -ohjelman jossa asiasta keskusteltiin puolesta ja vastaan. Itselläni on astma ja myös tytöllä astma mutta siitä huolimatta olen ehkä vielä sitä mieltä ettei rokoteta oteta. Voi olla että kadun päätöstäni ehkä piankin mutta...

      • LL
        satu50 kirjoitti:

        käytyäni pari pitkää lisäkeskustelua lääkärin ja apteekkarisiskon kanssa.
        Eli lapset rokotetaan heti kun kouluilla on se mahdollista ja samoin hakee mies (jolla allergian vuoksi astmataipumus) piikkinsä jo tänään.

        mitkö asiat saivat mielesi muuttumaan?

      • LL kirjoitti:

        mitkö asiat saivat mielesi muuttumaan?

        Onkologini mielipide , äitini, kälyni ja anoppini valinnat ( kaikki eri töissä terveydenhoitoalalla) ja lopulta ehkä eniten apteekkarina työskentelvän sisareni ilmoitus, että hänen lapsensa kyllä rokotetaan vaikka rokotusohjelma etenee tavallaan "liian hitaasti" eli useimmat koululaiset saavat rokotteensa vasta sitten kun pahin flunssapiikki on jo kohdalla.

        Sisareni huomautti mm. että useimmissa pandemioissa se "pahin" tauti tulee vasta toisena talvena . Espanjantauti on siitä klassinen esimerkki. Silloinhan aikanaan ne, jotka sairastivat sen "ensimmäisessä aallossa" pääsääntöisesti selvisivät, mutta toisessa aallossa olikin sitten valtavasti kuolemantapauksia. Uudempiakin esimerkkejä vastaavasta on, mutta tuo lienee sellainen josta kaikki ovat kuulleet.

        Nämä ja muutama muukin asia vaikutti minuun. En kuitenkaan väitä, että se olisi ollut mitenkään itsestään selvä asia. Vaa'an kumpaankin kuppiin riitti kyllä asioita ja valinta on jokaisen oma (tai jokaisen lapsen vanhemmalla).
        Toivon ettei kukaan meistä, valitsi sitten miten vain, joudu valintaansa katumaan.

      • minä......

        Minä otin piikin jo viikko sitten, kun oli rv 34 3. Lapset aion rokottaa kunhan heille se tulee ajankohtaiseksi.
        Onhan kaikissa rokotteissa marginaalisten sivuvaikutusten mahdollisuus!
        Ja rokotteen tutkiminen tai tutkimattomuus on nyt ihan turha keskustelun aihe.... Kaikki vastustavat tiedotteeen ovat HYVIN epäluotettavista lähteistä.

        Olen siis Sadun linjoilla, että rokotukseen vaan.

      • satu50 kirjoitti:

        käytyäni pari pitkää lisäkeskustelua lääkärin ja apteekkarisiskon kanssa.
        Eli lapset rokotetaan heti kun kouluilla on se mahdollista ja samoin hakee mies (jolla allergian vuoksi astmataipumus) piikkinsä jo tänään.

        eli puolison piikkiä ei voitu anafylaktisen shokin vuoksi antaa.
        Sen sijaan sai paperin joka oikeuttaa/velvottaa heti flunssaoireiden alettua hakeutumaan lähimpään sairaalaan tamifly-hoidon alkamiseksi.

        Ja muskaritädiltä tuli tänään viesti, että muskari peruttu toistaiseksi. Tädillä sikainfluenssa.
        :-(

      • ...
        satu50 kirjoitti:

        Onkologini mielipide , äitini, kälyni ja anoppini valinnat ( kaikki eri töissä terveydenhoitoalalla) ja lopulta ehkä eniten apteekkarina työskentelvän sisareni ilmoitus, että hänen lapsensa kyllä rokotetaan vaikka rokotusohjelma etenee tavallaan "liian hitaasti" eli useimmat koululaiset saavat rokotteensa vasta sitten kun pahin flunssapiikki on jo kohdalla.

        Sisareni huomautti mm. että useimmissa pandemioissa se "pahin" tauti tulee vasta toisena talvena . Espanjantauti on siitä klassinen esimerkki. Silloinhan aikanaan ne, jotka sairastivat sen "ensimmäisessä aallossa" pääsääntöisesti selvisivät, mutta toisessa aallossa olikin sitten valtavasti kuolemantapauksia. Uudempiakin esimerkkejä vastaavasta on, mutta tuo lienee sellainen josta kaikki ovat kuulleet.

        Nämä ja muutama muukin asia vaikutti minuun. En kuitenkaan väitä, että se olisi ollut mitenkään itsestään selvä asia. Vaa'an kumpaankin kuppiin riitti kyllä asioita ja valinta on jokaisen oma (tai jokaisen lapsen vanhemmalla).
        Toivon ettei kukaan meistä, valitsi sitten miten vain, joudu valintaansa katumaan.

        Eihän se, että on sairastanut sikainfluenssan nyt, tai saanut rokotteen, tarkoita että ensi keevänä/talvena olisi turvassa? Virushan muuntautuu ja pitäisi saada uusi rokote uutta aaltoa varten..? Ihan tässä menee pää sekaisin... Sama rumba, rokotteen kehittely, odottelu jne. edessä...

        Meillä nyt yritetään sinnitellä siihen asti, kunnes saa rokotteen. Menoja on karsittu, ja suuria väkijoukkoja vältellään. Haluaisin pistää maskin kauppaan mennessä, kun joku muukin tekis niin... :)

        Toisaalta tavallaan toivon että tauti tulisi meille ja kaikki selviäisimme siitä. Voisi lopettaa varomisen ja hätäilyn. Mutta pelottaa se silti.

        Toivotaan että pysytään terveenä. Katsotaan sitten tilanne jos ja kun sitä rokotetta on saatavana.

    • kylllä

      itse laitoin rastin kyllä, koska jos rokotusta ei ota, voi sikainfulenssaan kuolla, ja teitte myös aivan oikein, koska jos sen ottaa niin sivuvaikutuksiin voi kuolla. niin tai näin yhtälailla hyvät ja huonot

    • Nyt on 8-vuotiaan perusterveen torniolaistytön kuolinsyyksi varmistunut sikainfluenssa.
      Tilastollisesti yksi lapsi on "vähän".
      Läheisilleen menetys on mittaamattoman suuri.
      Pahalta tuntuu...

      • wilma60

        Hetki sitten kuulin uutisista että tytön kuolinsyy on todellakin sikainfluessan. Oma ehdoton kanta alkaa horjua entistä enemmän ja nyt vakavasti harkitsen, että astmaa sairastava tyttöni rokotetaan. Voi kun olisi kristallipallo josta voisin katsoa mitä minun pitää tehdä.

      • Anna 35

        meillä kyllä otetaan. Serkkuni 40 v sairastaa astmaa ja on diabeetikko, oli saanut parin päivän mittaisen lievän kuumeen rokotuksen jälkeen, mutta ei muita oireita. Lapset hänkin aikoo viedä rokotukselle sitten kun niille sitä on saatavilla. Mikäli ei ole allerginen kananmunalle, niin rokotus lienee turvallisin vaihtoehto.

    • rokotetaan alle 3 v ensi torstaina.
      Samoin saan samana päivänä itse oman rokotteeni YOlla (Kuulun riskiryhmään aiemman sytostaattihoidon keuhkoihin aiheuttamien vaurioiden vuoksi)

      • finlandssvenskamamma

        rokote.Lapset ovat koulusta saaneet

    • ei-rokotettu

      Nyt tosiaan alkaa näyttää siltä, että sikapiikistä on ollut enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Normaaliin kausi-influenssaan kuolee joka puolella maailmaa normaalisti paljonkin ihmisiä, mutta niistä ei uutisoida lainkaan. Eli tämä koko "pandemia" olikin lääketeollisuuden ja terveysviranomaisten yhteinen kusetus, jossa lääketeollisuus voitti ja teki jättitilin. Kun ei sitä pelättyä massakuolemaa tapahtunutkaan, niin yriettiin vielä täksi kevääksi lietsoa paniikkia, että saisi lisää rokotetta menemään. Ei tapahtunut mitään. Näin massoja ohjaillaan. Pelolla, kuinkas muuten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      879
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      623
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      568
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      523
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      502
    Aihe