PMS, sitäkö tämä kaikki vain onkin...

äippävain...

Aloin eilen miettimään ihmeellistä ahdistuneisuuden tunnetta, josta luulin jo päässeni eroon. En oikein tiennyt, mikä minua ahdisti, oli vain sellainen kummallinen olo. Kaikki ajatukset päässä olivat ihan tyhmiä, toistuvia, ei oikein mitään järkevää. Ajatuksen häiriöitä, ei oikein tule välillä mistään mitään, saatan olla "ajatuksissani" eli en oikeastaan keskity siihen mitä teen mutten ajattele mitään muutakaan. Sitten vähän ahdistaa kun olo on ihmeellisen "sekava". Maha on kuin olisin raskaana, mietin jopa sitä mahdollisuutta, vaikka se olisikin ehkä 0,5%:n luokkaa. Turvottaa ja nälkä on aivan valtava, mieskin jo ihmettelee että taasko sä syöt. No noita muita oireita kun tuota ahdistusta (tai ei se vielä ahdistukseksi ole kerennyt tällä kertaa, mutta se ihmeellinen alkava olo joka on monesti johtanut ahdistukseen). Sitä jotenkin mietin että kun se viimeksikin alkoi ennen menkkoja, en muista tarkalleen milloin, mutta lopussa tilanne räjähti käsiin sillon kun menkat alkoi eli itkin ja olin tosi masentunu. Sitten ahdistus loppui, olo parani ja olin jälleen iloinen, en ajatellut tyhmiä asioita tai muutakaan. Nyt se taas alkaa..Taas mietin kuinka paska ukko mulla on, kuinka paska isä se on. Ei tee mieli olla kiva miehelle, se on vaan niin paska ja kaikki on sen syytä. Ei se oikeesti oo tehny mitään normaalista poikkeavaa. Vai onko?? Jätän joka kuukausi miehen, en kyllä muista liittyykö menkat tähän mitenkään, taisipa viimekerrallakin olla juuri paria päivää ennen menkkoja. No eihän mies ota tätä tosissaan ja sekös vasta ärsyttääkin. Olen oikeasti luullut että meillä menee huonosti, mut sitten menkkojen jälkeen taas alkaa tuntua paremmalta. Voiko tämä olla PMS:ää? Ennen raskautta mulla oli aina ennen menkkoja kauhee vitutuspäivä ja mies jo siitä arvasi että menkat on tulossa. Nyt saan ihan ihme raivareita, tuntuu että pönttö räjähtää pienestäkin vastoinkäymisestä, asiasta josta joku on erimieltä, tyhmistä neuvoista joita en halua kuunnella..Kun pikkasenkaan osuu oikeaan niin jo räjähtää, yleensä vihat saa päällensä anoppi. Toisinaan suodatan kaikki hänen sanomiset, ei kai hän pahaa tahdo, mutta hän osaa kyllä ärsyttää sillon kun haluaa, vai onko se juuri sillon kun menkat on lähellä? Nauroin ääneen, kun löysin PMS:n, olen kyllä kuullut siitä ennenkin ja joskus joku jopa sanoi, että minulla voisi olla PMS, olin silloin teini. Miten tämän kanssa selviää, jos tämä PMS:ää on..Nyt kyllä jo oloa hieman helpottaa se, että löysin ehkä syyn tälle ihmeololle, joka palaa joka kuukausi takaisin.

8

1718

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äippävain...

      Siis minulla on myös väsymystä, päänsärkyä, en tiedä liittyykö nämä sitten enempi lihasjännitykseen, ovat kylläkin joskus poissa, menkat pitäisi alkaa maanantain tienoilla, katsotaan, kehittyykö tilanne mihin suuntaan. Auttaako lakritsi oikeasti?? Niin ja tuosta vielä kun sanoin että nauroin ääneen kun löysin PMS:än, minua tosiaan huvitti se, että on olemassa tämmönen oireyhtymä, joka liittyy hormooneihin, ennen kun löysin ajattelin että ei voi olla tosi että onko mussa joku hormonihäiriö ja sitten kun löytyi vielä samanlailla ajattelevia ihmisiä. Tosin, ei tämä naurata muuten, kyllä olo on melko ahdistunu välillä, mutta helpottaisi tietää jos kyse on (vain) PMS:stä jos niin on. Siksi vähän kyselenkin täällä, että onko asia näin? Tilanne olisi kai helpommin hallittavissa jos voisi varoitella etukäteen tuttuja/perheenjäseniä asiasta..

    • ...........

      Mulla on ollut välillä todella paha pms. Se alkaa yleensä reilua viikkoa ennen kuukautisia ja pahenee vaan kun kuukautiset lähestyy. Mua helpotti kauheesti kun luin pms:stä ja opin ymmärtämään omaa käytöstä, kun oikeesti jo aattelin että oon varmaan hullu. Ja mun pms oireisiin kuuluu ensinnäkin se että vihaan kaikkia ihmisiä, kaikki ärsyttää. Hermostun todella pienestä todella paljon. Väsymys on todella voimakasta, ja masentaa, ihan kaikki. Ja sinä päivänä kun kuukautiset alkaa olen taas oma itseni. Tyyni ja rauhallinen, ja elämäkin on mukavaa. Nyt pms oireeni ei ole ihan niin pahoja, olen huomannut että liikunta auttaa ja myös kalaöljy-kapseleiden syönti (sisältää myös d-vitamiinia).

      • ....................

        Mukava tietää että en ole ainoa tästä ongelmasta kärsivä...Minäkin olen alkanut pohtia omaa käytöstä, kylläpä taas niin osaa tuo ukko olla ärsyttävä!!! Ja olen jo häntä varoitellut että ens viikolla sitten jätän hänet ja sanonut että ole sitten kiva mulle ku mulla on pms..ehkä en itse osaa ottaa vielä tätä asiaa vakavasti...Vaikka tympiihän tämä kieltämättä..Kuukauden juoksin lääkärissä kaiken maailman testeissä ja sitten ne vaivat vaan hävisi ja nyt tuntuu taas että takaisin ne on tulossa, älysin kuitenkin että menkat kun on tulossa niin voi liittyä jollain lailla niihinkin, tosin en enää uskonu sitä..Mulla kun ollu menkat melkeen heti synnytyksen jälkeen niin aina luullut että noi kaikki vihat juontuu siitä että joutuu yksin lasta hoitamaan, vaikka on helppo lapsi eikä mitään ongelmia oo ollu


    • ärs

      Kuulostaa hyvinkin PMS:ältä. Mulla ongelma paheni pillereiden vaihtamisen jälkeen. Olin jo pitkään ihmetelly semmosia varsin typeriä alakuloa ja ahdistusta aiheuttavia ajatuksia jotka aina välillä nousee mieleen. Poikaystävän kanssa riidat ajoittuu tuolle n. 2viikon ajalle ennen kuukautisia. Ja tämän lisäksi miljoona muuta omituista tapaa käyttäytyä. Kävin muilla asioilla lääkärissä, jossa nuori mieslääkäri totesi vain antamani selvityksen perusteella kärsiväni premenstruaali-oireyhtymästä. Pitkän jahkailun jälkeen suostuin ottamaan mielialalääkkeet kokeiluun. Lääkettä syödään pienellä annoksella 1-2viikon kuureja kierron puolivälistä menkkojen alkuun. Lääkkeet on auttanu, onko vaikutus sitten korvien välissä vai ei.

      • kuten myös täällä..

        Moikka!
        Et oo ainoo ongelminesi. Mulla on kauhee pms.
        alkaa jopa 2 viikkoa ennen menkkoja. Kaikki asiat vituttaa. En siedä miestäni, pahimmat riitamme ovat juuri silloin. en vain voi sietää hänen olemassa oloa. aina jos olemme eroamassa, mulla on pms päällä. Ja mieheni on oieesti aivan ihana ja paras. aina kun on pms, murehdin raha-asioita ihan hullusti yötä myöten (vaikka raha-asiamme on tosi hyvin) murehdin kaikkee mahollista. muita oireita on hillitön syöminen, varsinkin herkkujen ja roskaruuan. on uupunut olo. pms loppuu siihen paikkaan kun menkat alkaa ja olen taas oma itseni ja elämä hymyilee, mieheni on ihana taas ja syön taas terveellisesti ja käyn lenkillä.
        olen oppinut elämään tämän kanssa aika hyvin, jostain luin et joku b-vitamiini auttais, en muista mikä se oli, mut vois ottaa selvää ja kokeilla. semppiä kaikille jotka elää pms:n kanssa. kertokaa mikä teillä on auttanut!!


      • ......
        kuten myös täällä.. kirjoitti:

        Moikka!
        Et oo ainoo ongelminesi. Mulla on kauhee pms.
        alkaa jopa 2 viikkoa ennen menkkoja. Kaikki asiat vituttaa. En siedä miestäni, pahimmat riitamme ovat juuri silloin. en vain voi sietää hänen olemassa oloa. aina jos olemme eroamassa, mulla on pms päällä. Ja mieheni on oieesti aivan ihana ja paras. aina kun on pms, murehdin raha-asioita ihan hullusti yötä myöten (vaikka raha-asiamme on tosi hyvin) murehdin kaikkee mahollista. muita oireita on hillitön syöminen, varsinkin herkkujen ja roskaruuan. on uupunut olo. pms loppuu siihen paikkaan kun menkat alkaa ja olen taas oma itseni ja elämä hymyilee, mieheni on ihana taas ja syön taas terveellisesti ja käyn lenkillä.
        olen oppinut elämään tämän kanssa aika hyvin, jostain luin et joku b-vitamiini auttais, en muista mikä se oli, mut vois ottaa selvää ja kokeilla. semppiä kaikille jotka elää pms:n kanssa. kertokaa mikä teillä on auttanut!!

        D-vitamiini on tehokas pms:än hoitoon, kannattaa kokeilla!


    • kiukkuakka

      Kyllä kuulostaa tutulta! Mulla on muiden hormonihäiriöiden takia epäsäännöllinen kierto, eikä oireita esiinny aina. Siksi ne aina yllättävät: kaikki asiat alkavat ahdistaa, olen koko ajan ärtynyt ja joudun todella pidättelemään, etten rähise kelle tahansa mistä syystä tahansa. Jännitän sosiaalisia tilanteita PMS-oireiden aikana ihan järjettömästi, ja jostain syystä mieleeni pompsahtelevat toinen toisensa jälkeen kaikki menneet epäonnistumiseni, usein hyvin mitättömät.

      Tämän lisäksi on sitten koko ajan hirmuinen ruuanhimo (ei niinkään nälkä) ja samalla kroppa kerää nestettä, turpoaa, rinnat ovat arat. Seksihaluja olisi myös, mutta toisaalta mies ärsyttää niin suunnattomasti, ettei siitä mitään tule... Tuntuu kuin päähäni olisi asettunut asumaan joku pahantahtoinen muukalainen, joka yrittää sotkea elämäni.

      Normaali olo palautuu sitten ihan humauksessa, äkkiä olen taas oma itseni, ja kuukautiset alkavat pian sen jälkeen. Olen aina siinä vaiheessa tositosi helpottunut, vaikka edessä onkin pari rankkaa ja kivuliasta vuotopäivää. Mieluummin fyysiset kivut kuin ahdistus.

    • Tsemppiikaikille

      Nostetaas tämä. Minäkin pms aikana mietin rahoja ja mihin ne kuluu. Vihaan kaikkea ja kaikkia😂Järkyttävää. Itkeä tihrustan syyttä. Syön liikaa. Huoh. Nyt oon 40v ja pahenee vaan tämä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      150
      6478
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2322
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2099
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1343
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      89
      1286
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1077
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      858
    Aihe