Windows 7 rikkoo ssd-levyjä!

American dynamo

"Useiden käyttäjien mukaan ohjelmapaketin ja firmware-päivityksen asentaminen on aiheuttanut vakavia ongelmia, jos käytössä on ollut uunituore Windows 7 -käyttöjärjestelmä."

http://www.tietokone.fi/uutiset/intelin_paivitys_tappaa_flash_levyja

Microsoftin puudeli Tietokone-lehti vierittää uutisoinnissaan syyn muualle. Fakta on kuitenkin se, että Windows 7 on tässä se ongelma, ei Vista, Xp, 2000, Nt, 98, saati Macintosh taikka Linux.

Suljettu koodi on suljettua koodia eikä laitteistotoimittaja voi kuin luottaa siihen, että se on saanut haltuunsa tarvittavat dokumentit. Mikäli suljetun koodin yritys, kuten Microsoft, haluaa sitten jostakin syystä tehdä muutoksia koodiin, niin laitevalmistajat eivät välttämättä edes saa tarvittavia dokumentteja.

Surkuhupaisaa, että vaikka laitevalmistajat kärsivät Microsoftin kaltaisen öykkärin toiminnasta, ne itse silti toimivat samoin kieltäytyessään antamasta laiteajurien koodia avoimen yhteisön edustajille. Varsin usein kun avoimen koodin Linuxilla jollain on laiteongelmia, niin taustalta löytyy juuri suljettujen koodien laiteajureita, joihin avoimen yhteisön väki ei voi eli ei saa kajota.

28

550

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • V.P. Lehto

      ...henkinen sekasortotila vain pahenee kaiken aikaa...

      • kamalaa

        nuo windowshit


      • näkyy...

        ...kyllä jo viestien muodossa Pentin epätoivona.


    • Pentti Nelonen

      Jo Lunix-nörtti asentanut levyn kuitenkin väärin.
      Linux kuitenkin murskaa hirvittävään tahtiin CD/DVD-asemia, eikä loppua näy.

      • Pentti Nelonen

        Eihän minulla ollutkaan minkäänlaista näyttöä Linuxin CD/DVD-asemien ongelmista. :(


    • käyttää tätä?

      http://plaza.fi/muropaketti/taskumuro/super-talent-esitteli-markkinoiden-ensimmaisen-usb-30-muistitikun

      • Pentti?

        Kun nyt olet linjoilla niin annahan tulla reippaasti vastauksia. ;)


    • P4

      ssd-levyt eivät ole pitkäikäinen villitys, pelkkä muoti-ilmiö ja sitten katoavat. Miksi levytyyppi joka ei kestä käyttöä koska kuluu joka kirjoituskerralla (linuxissakin) yleistyisi? sdd on läpeensä paskaa ja hyödytöntä tekniikkaa.

      • ................

        Ammattikäytössä nuo SSD levyt ovat olleet kova sana jo vuosia, saatavilla moniin rugged läppäreihin ja joihinkin malleihin ainoa vaihtoehto (eli jos haluat perinteisen levyn niin ostat koneen SSD levyllä ja vaihdat itse perinteisen levyn sen tilalle). Toistaiseksi SSD:n heikkoutena on tuo kirjoituskertojen rajallisuus mutta sekin heikkous on pikkuhiljaa poistumassa merkityksettömälle tasolle.

        Eli SSD levyt ovat vasta tulossa, eivätkä todellakaan mikään lyhytaikainen villitys.


      • laitteita.

        Pyörivät levyt ovat kohta historiaa. Pikkukoneissa ssd-levyjen valta-asema korostuu niiden tärinänkeston ylivoimaisuuden vuoksi ja siksi Windowsilla ei ole mitään saumaa jatkossa pitkällä tähtäimellä,


    • 12+7

      kellariin.
      Rölli kaipailee varmaankin tätä viestiä :)

      • 1+3

        kellariin


      • 18+5
        1+3 kirjoitti:

        kellariin

        kellariin :)


      • 3+3
        18+5 kirjoitti:

        kellariin :)

        kellariin :)


      • 14+5
        3+3 kirjoitti:

        kellariin :)

        kellariin :)


      • 14+10
        14+5 kirjoitti:

        kellariin :)

        kellariin :)


      • 20+5
        14+10 kirjoitti:

        kellariin :)

        kellariin :)


      • 1+9
        20+5 kirjoitti:

        kellariin :)

        kellariin = (


      • 20+12
        1+9 kirjoitti:

        kellariin = (

        kellariin = (


      • 14+10
        20+12 kirjoitti:

        kellariin = (

        kellariin = (


      • 2+12
        14+10 kirjoitti:

        kellariin = (

        kellariin = (


      • 18+5
        2+12 kirjoitti:

        kellariin = (

        kellariin...


      • 5+7
        18+5 kirjoitti:

        kellariin...

        sinne niin


    • tauee

      kauhistuttaa.

      • rwssyi

        hoijaa


    • Pentti Nelonen

      Pysykää asiassa. Intelin moka ei Microsoftin. Eikö äitisi opttanut sinulle valehtelun olevan väärin!
      --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

      Pentti Nelonen palstoilla, koska sinulla on oikeus kuulla totuus.

      • Penguin

        Mitenkä oli se cd-asemajuttu? Mandrivan vai LG:n vika? Kerros ihmeessä meillekin...

        Voisit myös samalla kertoa meille miten se on Intelin moka? Tuosta cd-asemahommasta löytyy tarkkaa tietoa, mutta onko sinulla tarkempaa tietoa ja TODISTEITA että se on Intelin moka?


      • American dynamo
        Penguin kirjoitti:

        Mitenkä oli se cd-asemajuttu? Mandrivan vai LG:n vika? Kerros ihmeessä meillekin...

        Voisit myös samalla kertoa meille miten se on Intelin moka? Tuosta cd-asemahommasta löytyy tarkkaa tietoa, mutta onko sinulla tarkempaa tietoa ja TODISTEITA että se on Intelin moka?

        Ei vastant Pent.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      58
      6081
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      61
      5522
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      115
      4147
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      54
      3832
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3765
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3189
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      60
      2931
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2826
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      68
      2548
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1940
    Aihe