Mainoksia en yleensä näe, sillä olen asettanut mainoseston korvieni väliin, mutta sohvamainokset hyppivät silmille. Ei ole lehteä jossa ei olisi suuria sohvamainoksia. Muiden huonekalujen mainoksia näkee harvoin, mekaanisia sänkyjä lukuunottamatta.
Sohvat näyttävät olevan massiivisia toistensa näköisiä kulma kertaa kantti laitoksia, joissa loikoo joku mäkihyppääjä tai keihäänheitäjä koristuksena.
Nyt mainostetaan sohvien hinnanalennuksia, jotka ovat 50-85 %:iin. On tainnut sohvilla olla kovasti ylihintaa.
Sohvien valmistus lienee aika yksinkertaista ja niitä kai nyt tehty Suomi täyteen.
Viime keväänä oli uutisissa jotain kärhämää sohvavalmistajien kesken, oikeusjutustakin kerrottiin. Myös kuluttajavirasto turhautui Suomi-Soffan jatkuviin alennusmyynteihin.
Sohvat näyttävät olevan massiivisia toistensa näköisiä kulma kertaa kantti laitoksia, joissa loikoo joku mäkihyppääjä tai keihäänheitäjä koristuksena.
Nyt mainostetaan sohvien hinnanalennuksia, jotka ovat 50-85 %:iin. On tainnut sohvilla olla kovasti ylihintaa.
Sohvien valmistus lienee aika yksinkertaista ja niitä kai nyt tehty Suomi täyteen.
Viime keväänä oli uutisissa jotain kärhämää sohvavalmistajien kesken, oikeusjutustakin kerrottiin. Myös kuluttajavirasto turhautui Suomi-Soffan jatkuviin alennusmyynteihin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on nyt sohvat halpoja, ei kannata risoja nurkissa katsella, 75prossaa on luvattu jo alennusta.
sitten ne todelliset sohvien hinnat,kun noita mainoksia työnnetään jokaikinen päivä postilaatikko täyteen, mahtaa olla tavallisissa hinnoissa kovastikin löysää, kun jopa 90 prosenttia alennusta lupaillaan. Samoin kävi kyllä silmälaseillekin,kun tämä eräs ketju työntyi tähän maahan,niitähän tarvitsee meistä melkein jokainen,että oli kaikille eduksi. Eipä muuta, kun sohvien vaihtoon,jos ei enää maksa kuin 10 prosenttia entisestä,melkoinen alennus.
Ko. sohvatalo lienee keksinyt koskaan tyhjentymättömän runsaudensarven. Montakohan vuotta sillä on ollut loppuunmyynti, mutta eivät vain sohvat lopu! Joku putki niitä työntää koko ajan lisää. Ja kas vain. jatkuvasti alle puolella hintaa. En ole ole kuullut, että siellä olisi ollut edes joskus, edes yksi normaalihintainen sohva myynnissä!
Sitäpaitsi kun lukee ilmoituksen tarkkaan, niin se alehinta ei koskekaan kuvassa olevaa, vaan ainakin eri väristä eli sitä sinistä. Yksi tuttava osti sieltä edullisen nahkasohvan, jonka piti tulla kahden viikon päästä. En muista, montako kuukautta tulo kesti, mutta kauan... Semmoisen odotuksen jälkeen ei enää kehtaa olla tyytymätön ja ruveta valittamaan.
Sohvien malli muuttuu tyystin toisenlaiseksi, joten nämä laatikko- ja kulmapalasohvat on äkkiä saatava pois alta. - Tulee taas ihan toisenlainen muoti ja perinteiset mallit myyvät kuitenkin aina. Klassikot on klassikkoja sohvinakin ja sopivat erilaisiin huoneistoihin ryhmäksi lepotuolien kanssa ihan oman mielen mukaan kalustettuna. Se sopii erilaisiin tiloihinkin paljon paremmin.
Suomi-soffa ilmoittelee varaston loppuunmyyntejä kaikkialla maassa, syy lienee, saada soffat ja raha kiertämään ja uusia malleja tilalle markkinoille.
Ikea on onnistunut tuotteiden markkinoinnissa ympäri maailmaa. Hämmästyin viime viikolla kun näin Nikosiassa Ikean huonekalumyymälän. Kun liike avattiin Nikosiassa, kesti vain kaksi viikkoa kun liikkeen varasto oli myyty tyhjäksi.
En ole ostanut Ikean tuotteita ainoastaan lasten syöttötuolin hintaan 20€ /kpl. Tuoli muovia vankoilla putkijaloilla ja eteen asetettavalla tarjottimella. Turvallinen käytössä.
Olen poropeukalo huonekalujen kokoamisessa siinä sy, etten osta koottavia huonekaluja.
Tänään Suomi-Soffasta olikin iso juttu Kuningaskuluttajassa. Kuluttajavirasto on markkinaoikeudessa ottanut tänä syksynä yhteen Suomi-Soffan kanssa noista alennusmyynneistä, jotka ovat kestäneet puolet vuodesta, vaikka enin aika on kolme kuukautta jaettuna kahteen erään.
Paljon on kaupoista tullut viranomaisille valituksia.
http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/2500
Varasto on saatava tyhjennettyä ja raha kiertämään. Oli liikeidea mikälaatuinen tahansa. Mainostaminen on yksi tärkeä osuus markkinoinnissa. Vanhat mallit eivät saa tukkia varastoja. Kyllä naitä loppuunmyyntejä=varstontyhjennys myynti=rea=ale ja vaikka millä nimikkeellä saa lukea päivän lehdistä useilta markkina alueilta.
Suomi-Soffa on kajaanilainen yritys, kauppahallit valtavia, hinnatkaan eivät päätä huimaa. Kaupankäynnissä pätee sama asia, raha on saatava kiertämään, jos ei muuten niin varaston tyhjennysmyyntinä tai loppuunmyyntinä.
Huonekaluliikkeitä on toden todella paljon, aina ei voi olla varma onko tuote kotimainen vai ei, sillä virolaisiakin on liikkeellä. Yksi harmin paikka on, miltei kaikki huonekalut ovat puurunkoisia,raskaita liikutella ja superlonilla pehmustettuja oli firman nimi mikä tahansa. Sitten toinen puoli, monet huonekalut ovat koottavia, joten monelle ostajalle hankalaa koota esim kaapistoja.
Ikea on hyvin suosittu huonekaluliike, mutta kaikki tuotteet ostajan koottavia. Olen usein ajatellut tässä Suomi-soffa jutussa, koskahan tulee Ikean vuoro. Joskus tuntuu siltä kuin kateellisuus kaikessa myös kaupankäynnissä on tullut jäädäkseen, vaikka yrittäjyyttä pitäisi kannustaa. Elämmekö läpinäkyvyyden aikaa?
Kirja, Pekka Herlin, Koneen ruhtinas, avaa sokeimmatkin silmät näkemään miten kovaa ja monimutkaista on liike elämä, helppoa rahaa ei siinä ole olemassa, vaatii ennakointia, markkinointia, jatkuvaa firman kehittämistä pysyttäessä ajan hengessä mukana. Suosittelen kirjan lukemista, niin monisärmäisen kuvan se liikemiehen elämästä antaa, helppoa se ei todellakaan ole ollut eikä ole.
laitoin palautetta ohjelman toimitukselle jos tekisivät jatkoa tuolle jaksolle.Yhdessä kuningaskuluttaja jaksossa käsiteltiin aikaisempia ohjelmassa käsiteltyjä tapauksia ja niiden onnellisia loppuja.Oli hyvä jakso.
Suomi Soffaa mainostettiin taannoin itsensä toimitusjohtajan toimesta. Voi jestas, miten teennäinen nainen. Aivan puistattavaa, nöyrää huonosti matkivaa jutustelua, kuinka me asiakkaat olemme hyviä kun olemme heidän kotimaisia soffiaan ostaneet.