Joskus on elänyt ihmisiä jotka ovat kyenneet pysyttelemään erilleen valta ja hallintorakenteista.
Minusta ikääntyneiden romanimiesten tyyneydessä on jotakin liikuttavaa, mennyt elämä tien päällä vaunuissa ja teltoissa, kaikki se villi voima ja elävyys. Kakki se ketteryys ja liikkuvuus mitä tuo levoton elämänmuoto vaatii, on poissa ja vanhuus on tavoittanut tämän ennen niin väsymättömän kulkijan, iIkä on tuonut mukanaan heikkouden ja luopumisen, ja on samalla paljastanut niin suuren vastakohtaisuuden noiden menneiden vuosien ja nykyisyyden välille, että sitä on erityisen katkeraa katsella..
Ne jotka olivat tutustuneet Iisakkiin lähivuosina ja näkivät hänen kuihtuneena ja kuulivat hänen surevan suureen ääneen kolme vuotta aikaisemmin kuollutta vaimoaan - eivät osanneet otaksua, eivät kuvitella mitä Iisakki oli joskus ollut ja miltä hän olisi saattanut näyttää nuoruutensa päivinä.
Iisak syntyi Mille Lanen Sutterstonisa Lincolshiren piirikunnassa, Edward Haronin ja Sinfair Bucklandin lapseksi. 78 vuotta sitten, ja niin pitkälle kun hän saattoi väkensä historiaa tietää, siellä ei virrannut yhtään tippaa kajeiden verta yhdenkään hänen sukulaisen suonissa, mitä hän piti itselleen kuuluvana erityisen ylpeyden aiheena.
Nuoruutensa Iisak vietti East Angalian tienoilla pitäen leiritultaan historiallisella Norwikin Mouseholdin alueelle, Hän käytti päivänsä hevoskaupoilla ja markkinoilla, asioiden noilla reissuillaan sellaisen väen kanssa joista G. Barrow kuvaa kertomuksessaan ”Markkinat Castle Hillissä”.
Noista ajoilta asti on Iisakki mainittu laajalti maakunnissa ja tunnettinin tarpeen sitä vatiessa pahana miehenä, jota pelättiin ja osattiin arvostaa kaikissa piireissä tinkimättömänä mustalaisena.
Tuo ylpeys rodustaan ja omasta väestään oli luonteenomaista kaikkialle Isakin suvun jäsenille.
Tohtori Saossonnin mukaan Issakinssa itsessään kiteytyy merkittävällä tavalla kaikki tuon rodun ominaisuudet. – Heillä on syvällä se heimokulttuuri; heidän oma mustalaiskulttuurinsa, mikä on teeskentelemättömänä idealtaan harhauskoinen elämänmuoto – tavallisesti sidoksissa romanien mystiikkaan perustuva elämänmuoto.
Minusta ikääntyneiden romanimiesten tyyneydessä on jotakin liikuttavaa, mennyt elämä tien päällä vaunuissa ja teltoissa, kaikki se villi voima ja elävyys. Kakki se ketteryys ja liikkuvuus mitä tuo levoton elämänmuoto vaatii, on poissa ja vanhuus on tavoittanut tämän ennen niin väsymättömän kulkijan, iIkä on tuonut mukanaan heikkouden ja luopumisen, ja on samalla paljastanut niin suuren vastakohtaisuuden noiden menneiden vuosien ja nykyisyyden välille, että sitä on erityisen katkeraa katsella..
Ne jotka olivat tutustuneet Iisakkiin lähivuosina ja näkivät hänen kuihtuneena ja kuulivat hänen surevan suureen ääneen kolme vuotta aikaisemmin kuollutta vaimoaan - eivät osanneet otaksua, eivät kuvitella mitä Iisakki oli joskus ollut ja miltä hän olisi saattanut näyttää nuoruutensa päivinä.
Iisak syntyi Mille Lanen Sutterstonisa Lincolshiren piirikunnassa, Edward Haronin ja Sinfair Bucklandin lapseksi. 78 vuotta sitten, ja niin pitkälle kun hän saattoi väkensä historiaa tietää, siellä ei virrannut yhtään tippaa kajeiden verta yhdenkään hänen sukulaisen suonissa, mitä hän piti itselleen kuuluvana erityisen ylpeyden aiheena.
Nuoruutensa Iisak vietti East Angalian tienoilla pitäen leiritultaan historiallisella Norwikin Mouseholdin alueelle, Hän käytti päivänsä hevoskaupoilla ja markkinoilla, asioiden noilla reissuillaan sellaisen väen kanssa joista G. Barrow kuvaa kertomuksessaan ”Markkinat Castle Hillissä”.
Noista ajoilta asti on Iisakki mainittu laajalti maakunnissa ja tunnettinin tarpeen sitä vatiessa pahana miehenä, jota pelättiin ja osattiin arvostaa kaikissa piireissä tinkimättömänä mustalaisena.
Tuo ylpeys rodustaan ja omasta väestään oli luonteenomaista kaikkialle Isakin suvun jäsenille.
Tohtori Saossonnin mukaan Issakinssa itsessään kiteytyy merkittävällä tavalla kaikki tuon rodun ominaisuudet. – Heillä on syvällä se heimokulttuuri; heidän oma mustalaiskulttuurinsa, mikä on teeskentelemättömänä idealtaan harhauskoinen elämänmuoto – tavallisesti sidoksissa romanien mystiikkaan perustuva elämänmuoto.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siinä missä läntisten alueiden Boswellet olivat romani saivartelijoita oli Iisak Haron syvästi ylpeä omasta tutkimattomuudestaan ja piti läntisiä mustalasia pelkkinä matkijoina ja sanakirjasta puheensa oppineina.
Iisaakin tavattua saksan mustalasia 1906 hän suoralta päätä julisti näiden kuuluvan omaan sukukuntaansa.
Iisakki rakasti muistella menneitä päiviä ja puhui paljon George Barrowista Tilanomistaja Barrow kuten hän minulle sanoi ja kertoi siitä miten hän ensi kertaa tapasi tämän romanikieltä taitavan maaomistaja papin.
Barrow puolestaan vieraili sattumoisin Iisakin luona tämän elämän loppuun asti..
Myöhemmin Horonvnit luopuivat itäisestä ystävällisestä maakunnastaan ja muuttivat taaja-asutuimalle seuduille pohjoiseen missä asusti varakkapaa väkeä ja tulivat siellä pian tunnetuksi Skotlannin alamaasta etelän Nothammiin asti. Se oli aluetta jota Iisakki oli aina pitänyt omana alueinaan ja sen vuosiksi pystytti talvileirinsä Lentoniin missä asettui asustelemaan lähelle poikansa Izaa ja tämän perhettä. Iisakin velipuoli Edmund oli haudattu läheiseen Wilfordiin ja sillä myös lepäsivät Elias Greyn vaimo Amelia joka oli Edmundin tytär, sekä tämän tytär Micheli.
Isakin läheinen sukulainen Inan King asusti Nothigmissa ja toinen puoliveli joka oli suuresti mieltynyt tähän paikkaan oli Manfud Heron jonka sanotaan lahjoittaneen Iisakille timantin, kolttaan kuin kookospähkinä.
Toinen paikka joka oli lähellä Isakin sydäntä oli Darlington, missä 1. maaliskuuta 1908 hänen iäkäs Sinfai vaimonsa kuoli haudattiin. Tämä oli se suru josta Iisak ei koskaan pääsyt eroon. Hän suri mennyttä vaimoaan omalla tyypillisellä tavallaan.
Pojan vaimo Apigali kertoi, ettei vanha mies ole kertakaan peseytynyt vaimonsa kuoleman jälkeen, eikä anna yhdenkään naisen siivota asuinvaunuaan. – Vanhus kulkee kaikenpäivää ikään kuin etsimässä jotakin, voivottelee ja säälii itseään: - Yksi vain tietää miltä minusta tuntuu. Kuollut on minun rakas lintuni. Voi minua onnetonta, minä olen kun vuorille eksynyt lammas ilman minun Sinfaitani. Tuntuu täällä, ja hän lyö rintoihinsa ja aloittaa suremaan uudestaan äänekkäästi mennyttä vaimoaan. Hän tekee sitä päivin ja öin. hän valittaa ja tuossa valituksessa kuuluu toivo, että hän vielä saisi nähdä taas oman Sinfainsa.
Ja niin tulee olemaan että nuo muistot vaivaavat säälittävällä tavalla loppuun asti tätä vanhaa komeaa entistä mainemiestä jonka tummiin virheettömiin kasvoihin ovat uurteen piirtäneet syviä juoviaan ja jossa silmät hehkuvat surua ja tuskaa.
Vanhuksen alakuloinen hahmo oli iän kumaraksi painama ja suupielen ryppyjen ympäröimä suun ilme oli surullisen päättävä.
Isakki ei enää kyennyt huolehtimaan itsestään hän oleli pienessä asuin vaunussaan poikansa Izan ja tämän vaimon Abigalin hoivissa, Aikaisemmin niin seurallinen mies , jonka puheet olivat kaikuneet pitkin päivää, saattoi nyt istua pitkät tovit sanattomana yksinään mikä on selvä merkki siitä että nuo iäksi menneet elon päivät olivat kääntyneet syksyyn ja jäljellä olevat muistot kutistuneet meneteltyyn puolisoon jonka muisto oli alitusina hänen mielessään.
Isak oli jättänyt jälkeensä kaaleiten ja kajeiden keskuuteen lähtemättömän kuvan miehestä jonka teoissa ja toimissa oli aina ollut poikkeuksellista persoonallista vaoimaa ja dynamiikkaa ja hänen kielensä, puhui hän sitten romanien kieltä, taikka englantia, se miltä Isakin puhe kuulosti siitä ollaan eri mieltä, ja vaikka Iisakki ei puhetaidoissaan vetänytkään vertoja läntisille Boswilleille, oli hänen sanoissaan painoa.
Olen melko varma siitä, että Isakin ns. äidinkieli; oli romanikieli, jolla hänen saatettiin kuulla rukoilevan iltasin, kenelläkään ei kuitenkaan ollut kylliksi sydäntä salakuunnella lähemmin noita tilaisuuksia.
Uskon myös vakavasti siihen, että koko Isakin suku käytti romanikieltä keskuudessaan enemmän kuin mitä jälkipäin on saatettu arvella.
Isakki taisi puhua englanninkieltä vain hyvin kuvannuolisella tavalla kuten nyt kaikki luonnon ihmiset ja sen sanottiin kuulostavan joskus karkealta ja hiomattomalta. Hän itse sanoi voivansa puhua kuin pappi ilman saarnastuolia, selittäen ymmärrettävällä tavalla jokaisen lausumansa sanan.
Vuoden 1910 loppuun tultaessa Isakin kunto heikkeni ja hänen maaliselle vaellukselleen tuli loppu seuraavan vuoden helmikuussa, syynä kuolemaan katsottiin olevan vanhuuden heikkouden lisäksi krooninen keuhkoja repinyt yskä, joka vain hänen kolmen sairauspäivän jälkeen hautaan.
Iisakki oli lausunut hartaimman toiveensa tulla haudatuksi Manstoniin, lähelle Leedsiä missä hän oli viettänyt joitakin elämänsä onnellisia vuosia ystäviensä keskellä.
Hautaus toimitettiin 24 päivä helmikuuta Isakin pojan Izan vaatimalla tavalla Mastonin kirkonmaahan. Ainoat läsnä olleet surijat olivat; Iza ja Abigal, Ihan ja Harry,Betsko, Isakin tyttärenpoika Leda ja joitakin paikalle kunnioitustaan osoittamaan tulleita tuttavia. kaikki oli niin kuin piti ollakin vanhan romanin hautajaisissa. Aurinko paistoi, linnut visersivät puissa ja raikas tuulenvire raikasti ilman. Taustalta kantautui Leedsin häly ja savupiippujen savut kohosivat kirkkaalle taivaalle. Kaikki tämä oli sopivana symbolina sille elämälle joka oli päättynyt tänne kirkkomaahan.