Kätlin edustaa Suomea!!!!

On aikoihin eletty. Virolainen nainen menee nolaamaan itsensä Filippiineille, nolaamaan itsensä Suomen nimissä! Olen itse seurannut Filippiinien BB-talon toimintaa ja olen varma, ettei huonosti suomea puhuva, olemattoman yleissivistyksen omaava Kätlin selviydy siellä munaamatta itseään ja siinä sivussa Suomea!!

Toisaalta tämä tilanne kuvaa myös suomalaisia kilpailijoita, kun heitä ei tuotanto kaysonut oikeaksi lähettää Filippiineille. Esa A melkein tohtorina ja tri Antti olisivat homman klaaranneet, mutta kun viime vuonna oli vaihdossa mies niin nyt oli ilmeisesti pakko lähettää nainen ja mahdollisimman "suomalainen" siis vaalea!!!!

Muuta sääli Kätliniä, talossa on monta häntä kauniimpaa naista. Tosin vaaleus on Aasiassa kova sana, sen voin Metro Manilassa itse asuneena kertoa. Mutta filippiino tyttöjen kanssa seurustelleena voin sanoa, että käytös on todella sivistynyttä Virolaistyttöjen käytökseen verrattuna!!
73848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

ettei tule naisten kaa toimeen. huono kuva suomesta tulee kun käpä taistelee miesten huomiosta tanssimalla sillai..
käpä ei myöskään tiedä asioista mitään noloo..

Äänestä
  • Kätlinillä on laaja ystäväpiiri joka koostuu naisista. Se että hän ei tule toimeen naisten kanssa ei johdu hänestä, vaan kateellisista naisista, kuten talossa on nähty. Kukaan ei löydä hänestä oikeen mitään vikaa mutta nimeämisissä änkytetään jotain omituisia, kun ei kehdata sanoa että ovat niin viden kateellisia, koska miehet huomioivat Kätlinin ennen heitä. Dana menee äärimmäisyyksiin tässä asiassa, sillä se tunkee aina väliin jos joku lähestyy Kätsyn kanssa, oli se sitten mies tai nainen.

    Äänestä

  • on se hienoa että kätsy pääsi lähteen. on hän niin herttainen ,joka miehen unelma

    Äänestä

  • Toivottavasti olen paikalla kun tyttö tulee taloon. Jännä nähdä miten homokammoinen Aso reagoi kun ensiksi ihastuu ja sitten järkyttyy. Rica muistuttaa Janina Frostellia paljon.

    Äänestä

Kerro mulle miten Esa A olisi käyttäytynyt siellä? Istunut jossain pimeässä nurkassa ja vastannut kysymyksiin yhdellä sanalla tunteitaan mitenkään näyttämättä? Ja Antti? Naisten rintaliiveissä YO-lakki päässä. Ei mielellään. Mieti nyt vähän.

Miten huono suomenkielen taito tai yleissivistys vaikuttaa Kätlinin pärjäämiseen Filippiinien BB-talossa. Kertoisitko tämänkin?

Kätlin on käytökseltään kuitenkin niin viehättävä ja hurmaava, että tuskin munaamisen mahdollisuutta on. Tulee olemaan menestys. Ehdottomasti paras mahdollinen valinta.

Äänestä
  • Olet typerä. Kysymyksesi sen osoittaa. Kätlin ei osaa edes suomea tuskinpa osaa englantiakaan, kun tuo koulukin on jäänyt huonosti käytyyn peruskouluun. Yleissivistys on sinulle varmaan käsittämätön juttu, se auttaa käyttäytymisessä esim. ulkomailla ja tässä tapauksessa auttaisi käytöksessä Filippiineillä!

    Äänestä

  • Ja Esa seisoo sormet korvissa kun tulee juhlat. Antilla gorillapuku ja rintsikat. Jep!!=D!

    Äänestä

  • Mies Hesasta kirjoitti:

    Olet typerä. Kysymyksesi sen osoittaa. Kätlin ei osaa edes suomea tuskinpa osaa englantiakaan, kun tuo koulukin on jäänyt huonosti käytyyn peruskouluun. Yleissivistys on sinulle varmaan käsittämätön juttu, se auttaa käyttäytymisessä esim. ulkomailla ja tässä tapauksessa auttaisi käytöksessä Filippiineillä!

    Eipä tuo Munjakaan tuntunut tietävän Suomesta mitään ennen tänne tuloaan, mutta oli silti varsin pidetty vieras niin talon kuin yleisön keskuudessa. Asenne ratkaisee! Mutt atoivon tosiaan, ettei Kätlin vedä kohtuuttomasti alkoholia vierastalossa.

    Äänestä

heh heh! jos oot ollut filippiinotyttöjen kanssa niit oot lesbo. Kukaan, ei ees suomalainen mies, puhu noin perättömiä Kätlinistä. Aso sen yöllä sanoi:" kaikki talossa ovat kateellisia Kätlinille koska Kätlin on alusta asti ollut talon prinsessa ja on sitä edelleenkin. Kätlin on kaikkein kaunein ja muut ovat siitä kateellisia hänelle". Näkyy sama pätevän talon ulkopuolellakin. Suomalaiset ovat erittäin kateellinen kansa ja luojan kiitos kukaan tuollainen ei lähtenyt matkaan. Kätlin oli ehdottomasti paras matkaan lähtijä, sivistynyt ja viehättävä. Tosin siellä nyt saadaan väärä kuva suomesta sillä näköjään suurin osa suomalaisista naisista on juuri Danan (vaikkaonkinvenakko), Justiinan ja Minnan kaltaisia kateellisia maatiaistolloja, joista miehet kiinnostuvat vain hässimismielessä. Noh, Danastahan ei olla kiinnostuneita edes siinä mielessä, koska Danan nais-suuntautuminen kyllä näkyy vahvasti. Danan kylkeen kelpaa vain homomiehet tai naiset ja kiihkeimmin se suutelee naisten kanssa.

Äänestä
  • Nyt voi lopettaa katsomisen kun tuollainen kielitaidoton virolainen lähetettiin Suomesta. Käsittämätöntä Suomen maineen pilaamista.

    Äänestä

BB-katsojien, ja koska samalla olemme tämän ohjelman rahoittajia, tulisi ehdottomasti saada tietää perustelut miksi Kätlin valittiin edustamaan Suomea ja suomalaisuutta ulkomaille? Tuotano, kertokaa meille rehellisesti miksi näin tehtiin!

Armi Kuuselan aikoinaan luoma kuva suomalaisesta naisesta romutetaan tyystin. Tyrkky-virotarko on nykyajan suomi-neito? Hävettää olla suomalainen.

Toisaalta, jokin aika sitten filippiineiltä tuotiin massoittain naisia suomeen, muka töihin. Halutaanko tempulla kertoa sikäläisille ihmisille, että täällä pärjätään ilman koulutusta, ilman sivistystä, vain olemalla blondi ja hymyilemällä viehkeästi!!!!!!

Äänestä
  • Kyllähän me tiedetään tuotannolta kysymättäkin miksi Kätlin valittiin. Koska hän on asukkaista kaikkein edustavin ja herttaisin ihminen. Hän on parasta mahdollista mainosta.

    Ja eihän nämä nyt mitkään missikisat ole. Säkin olet taas niin yksinkertaisen oloinen kirjoittelija, että oikein pahaa tekee. Sori vaan.

    Äänestä

  • katsoja38 kirjoitti:

    Kyllähän me tiedetään tuotannolta kysymättäkin miksi Kätlin valittiin. Koska hän on asukkaista kaikkein edustavin ja herttaisin ihminen. Hän on parasta mahdollista mainosta.

    Ja eihän nämä nyt mitkään missikisat ole. Säkin olet taas niin yksinkertaisen oloinen kirjoittelija, että oikein pahaa tekee. Sori vaan.

    öhöm..kyllä minäkin haluaisin kulla jonkin perustelun miksi tämä sössöttävä perseen pyörittäjä lähetettiin sinne????

    Äänestä

  • 9090909 kirjoitti:

    öhöm..kyllä minäkin haluaisin kulla jonkin perustelun miksi tämä sössöttävä perseen pyörittäjä lähetettiin sinne????

    Jos olet yhtään seurannut BB:tä tiedät kyllä varsin hyvin miksi Kätlin valittiin. Kenet asukkaista sinä olisit lähettänyt?

    Äänestä

  • Katsoja38 kirjoitti:

    Jos olet yhtään seurannut BB:tä tiedät kyllä varsin hyvin miksi Kätlin valittiin. Kenet asukkaista sinä olisit lähettänyt?

    Käytöstapainen, reilu, fiksu, nätti, herttainen. Vahva, paineensietokykyinen, optimistinen, hyvä asenne. Mitä vielä.:) Huomaavainen, ystävällinen. Niin oikea valinto BB-tä. Jos Kätlin ja muut ulkomaalaiset ketkä asuvat Suomessa on hyväksytty taloon. Niin ihan sama oikeus on mennä Ulkomaalle vaihtoon. BB tein niin oikein. KIITOS BB :) :)

    Äänestä

  • Katsoja38 kirjoitti:

    Jos olet yhtään seurannut BB:tä tiedät kyllä varsin hyvin miksi Kätlin valittiin. Kenet asukkaista sinä olisit lähettänyt?

    Minusta viehättävä ja mukavan oloinen Kätlin oli oikea valinta Suomesta maailmalle. Pahinta olisi juuri ollut nurkassa lymyävä Esa.A. tai kummajainen Anttikos se oli? Aivan oikea valinnassa, hurmaava persoona.

    Äänestä

  • Aivan ensikis, häpeä ainostaan itseäsi ja omia tekojasi, mikäli on aihetta.
    Ja toiseks: Kätlin on elintarviketyötä tekevä suomessa asuva ja itsensä sillä työllään elättävä nuori, reipas nainen. Älä tule tänne väheksymään toisen ammattia. Kätlin ei ole "yliopisto sivistynyt", ammattikoulun on käynyt, älä halveksi sitä.
    Ja ne filippiineiltä tulleet sairaanhoitajat ovat tosi suosittuja ja ahkeria työntekijöitä ja lisäksi aivan ammattitaitoisia. Vanhukset saavat hyvää ja ystävällistä hoitoa.
    Joku kirjoittikin täällä, että tämä ei ole mikään missikisa, josta johtuen taas Armi Kuusela aikanaan matkusti filippiineille. Tosin hänellä ja Kätlinillä on mielestäni jopa yksi yhteinen ominaisuus: sydämellisyys.
    Tämä BB ei ole mikään Suomi-neito-kilpailu.
    Kätlin oli oikea asukas vaihtoon. Toivon hänelle onnea ja menestystä.

    Äänestä

>Kätlin oli ehdottomasti paras matkaan lähtijä, sivistynyt ja viehättävä.

Osaako Kätlin edes englantia? Mitä se osaa kertoa suomalaisuudesta? Ei liene edes kovin sivistynyt? Osaako puhua maailmanpolitiikasta, mistä se osaa jutella? Hiustensa laitosta kenties. Nyt kyllä tunnen myötähäpeää. Mitäköhän ne siellä ajattelevan tämän jälkeen Suomesta? Huh-huh!

Äänestä
  • Kätlin ei ole alun perin suomalainen. Kätlinistä saa kevytkenkäsen kuvan vaikka hän ei sitä ei olisikaan. Puheiden perusteella vielä aika lapsen tasolla. Filippiineille olisi pitäny lähettää suomalainen. Esa A. olisi ollut hyvä valinta kieltä osaavana ja alkuperäisenä suomalaisena. Osaako Kätlin englantia?

    Äänestä

  • Brother. kirjoitti:

    Kätlin ei ole alun perin suomalainen. Kätlinistä saa kevytkenkäsen kuvan vaikka hän ei sitä ei olisikaan. Puheiden perusteella vielä aika lapsen tasolla. Filippiineille olisi pitäny lähettää suomalainen. Esa A. olisi ollut hyvä valinta kieltä osaavana ja alkuperäisenä suomalaisena. Osaako Kätlin englantia?

    >Puheiden perusteella vielä aika lapsen tasolla.

    Voi vain kuvitella, miten se sönkkää englanniksi jotain lapsellisia juttuja suomalaisuudesta. Huh.

    Äänestä

  • ...sillä se on ihan turhaa ajanhaaskausta! Katso ensin, miten Kätlinin reissu sujuu, sillä se sujuu ihan hyvin. Ei BB:ssä maailmanpolitiikkaa puhutakaan, politiikka on kielletty aihe...
    Puhuvatko kaikki ManilanBB -taloissa englantia loisteliaasti? Oletko itse sivistynyt? Millä sitä mittaat?
    Ainakin kauneudenhoidosta hän tietää, se on hyvä asia sekin.
    Voistko mennä sinne filippiineille kysymään Kätlinin vierailun jälkeen, mitä he siellä suomesta ajattelevat?

    Äänestä

  • huhaa. kirjoitti:

    >Puheiden perusteella vielä aika lapsen tasolla.

    Voi vain kuvitella, miten se sönkkää englanniksi jotain lapsellisia juttuja suomalaisuudesta. Huh.

    Oikein olisi ollut lähettää sinne joku suomalainen jöröjukka. Se antaisi oikean kuvan ja korostuisi vielä ystävällisten ja ilmeikkäiden ulkomaalaisten keskellä.

    Äänestä

  • Muuten Katlin ei ehka mikaan fiksu mutta minka ihmeen takia sen edes pitaisi olla joku esimerkki SUOMALAISUUDESTA? Ei kai BB ole mikaan Suomimainos kuitenkaan. Muutenkin ahdistaa tollaset sekoisanmaalliset friikit. BB on hei vaan TV-ohjelma, ei mikaan Suomi-mainos.

    Äänestä

on paras edustaja. Kestää varmasti kantti.Ilo-pilleri oikein.:) JESJES

Äänestä

Lapsellinen Kätlin on aivan kuutamolla tuolla talossa, missä ei enään pärjää pelkällä perseen heiluttamisella, kun talossa monta huomattavasti kauniimpaa ja fiksumpaa naista ! Taitaa tulla Käpällä äitiä ikävä.
Toivottavasti muistaa muistuttaa siellä Filippiineillä, että on virolainen eikä suomalainen, niin häpeä ei ole meidän, vaan virolaisten. Sitäpaitsi Käpä tietää tyskin mitään Suomesta tai Suomen historiasta.
Voin kuvitella kuinka Käpä yrittää sössöttää huonolla tankero-englannillaan jotain Suomeen liittyvää, mistä neiti ei tiedä hevon paskaa ! Todella paha moka BB:ltä imagomielessä. Käpästä siellä tulee lähinnä mieleen joku halpa ***ra. Tulee todellakin nolaamaan itsensä ja Suomen BB:n. Toivottavasti ei suomalaisia.

Äänestä
  • Pitää tyhmät mielipiteet aivotomassa päässä.

    Äänestä

  • koirat haukkuu. vuh vuh ! =D

    Äänestä

  • Käpsy on tullut suomea lainkaan puhumattomana 16v tyttönä Suomeen ja luonut oman elämän täällä, hänellä on työpaikka ja hän puhuu suomea ihan hyvin. Käpsy on selviytyjä, ei monellakaan ole uskallusta eikä rahkeita samaan. Käpsy tulee varmasti pärjäämään Filippiineillä. Eikä Käpsyn ole tarkoitus mennä Filippiineille luennoimaan Suomen historiasta. Kyllä hän varmasti osaa Suomesta asioita kertoa kun on täällä 6 vuotta asunut. Lisäksi, monet SUOMALAISET ovat jaelleet persettään BB-talossa, Käpsy ei ole, hänellä on järkeä ja ylpeyttä.

    Äänestä

  • On teillä huono elämä kun pitää noin hirveitä asioita Kätlinistä sanoa.
    Onhan se tietenkin hieno esimerkki siitä, millainen itse haluaisit olla ja kun et ole lähelläkään sitä, sua vituttaa ja alat kirjottelemaan törkeyksiä. Kai se itsetuntos nousee tuon kirjoittelun myötä? ;)

    Mutta itse aiheeseen, tietääkö kukaan varmaksi, osaako Kätlin englantia?

    Äänestä

  • Myönnän tietämättömyyteni Kätliniin liittyvissä asioissa.

    Ensiksikin: Onko hän Suomen kansalainen? Ja oletetaanko muiden maiden bb-taloissa, että vieras tietää jotakin asuin- ja kotimaastaan? Kätlinillä on ollut paljon yleissivistyksellisiä puutteita. Kyse ei ole ollut vain vajavaisesta kielitaidosta, vaan ihan oikeasti perusasioiden tietämättömyydestä.

    Toiseksi: Monet tänne kirjoittavista lienevät virolaisia - päätellen sanasto- ja lauserakennevirheistä. Viestin sisältöä on joskus vaikea ymmärtää. Vaatiiko jonkinlainen kiihkeä kansallistunne puolustamaan virolaistaustaista kilpailijaa?

    Kolmanneksi: Läheskään kaikki, jotka ovat eri mieltä, eivät ole sitä kateudesta.

    Äänestä

  • Maert kirjoitti:

    Myönnän tietämättömyyteni Kätliniin liittyvissä asioissa.

    Olisi mennyt häpäisemään sinne viron BB:n eikä suomen. Kätlin omaa erittäin kehnon yleissivistyksen. Hoopo mikä hoopo.

    Äänestä

  • Maert kirjoitti:

    Myönnän tietämättömyyteni Kätliniin liittyvissä asioissa.

    Ensiksikin: Onko hän Suomen kansalainen? Ja oletetaanko muiden maiden bb-taloissa, että vieras tietää jotakin asuin- ja kotimaastaan? Kätlinillä on ollut paljon yleissivistyksellisiä puutteita. Kyse ei ole ollut vain vajavaisesta kielitaidosta, vaan ihan oikeasti perusasioiden tietämättömyydestä.

    Toiseksi: Monet tänne kirjoittavista lienevät virolaisia - päätellen sanasto- ja lauserakennevirheistä. Viestin sisältöä on joskus vaikea ymmärtää. Vaatiiko jonkinlainen kiihkeä kansallistunne puolustamaan virolaistaustaista kilpailijaa?

    Kolmanneksi: Läheskään kaikki, jotka ovat eri mieltä, eivät ole sitä kateudesta.

    Kätlin on ainakin hakemassa Suomen kansalaisuutta jossei hänellä sitä vielä ole. Kätlin on asunut Suomessa 6 vuotta, joten kyllä hän Suomesta osaa kertoa. Kielitaitoa hänellä on myös sen verran, että tulee hyvin toimeen Filippiineillä. Eihän häntä muuten olisi valittu. Minä en ole virolainen (eikä moni muukaan täällä oleva Käpsyn kannattaja ole) mutta kannatan silti Käpsyä ja puollan sitä, että hänet valittiin.

    Äänestä

  • 4+20 kirjoitti:

    Kui myös. Olkot suomalainen tai ulkomaalainen. Tärkeä, että on ihminen suurella I-lla.

    Äänestä

  • Maert kirjoitti:

    Myönnän tietämättömyyteni Kätliniin liittyvissä asioissa.

    Ensiksikin: Onko hän Suomen kansalainen? Ja oletetaanko muiden maiden bb-taloissa, että vieras tietää jotakin asuin- ja kotimaastaan? Kätlinillä on ollut paljon yleissivistyksellisiä puutteita. Kyse ei ole ollut vain vajavaisesta kielitaidosta, vaan ihan oikeasti perusasioiden tietämättömyydestä.

    Toiseksi: Monet tänne kirjoittavista lienevät virolaisia - päätellen sanasto- ja lauserakennevirheistä. Viestin sisältöä on joskus vaikea ymmärtää. Vaatiiko jonkinlainen kiihkeä kansallistunne puolustamaan virolaistaustaista kilpailijaa?

    Kolmanneksi: Läheskään kaikki, jotka ovat eri mieltä, eivät ole sitä kateudesta.

    Piste:)

    Äänestä

  • 4+20 kirjoitti:

    Kätlin on ainakin hakemassa Suomen kansalaisuutta jossei hänellä sitä vielä ole. Kätlin on asunut Suomessa 6 vuotta, joten kyllä hän Suomesta osaa kertoa. Kielitaitoa hänellä on myös sen verran, että tulee hyvin toimeen Filippiineillä. Eihän häntä muuten olisi valittu. Minä en ole virolainen (eikä moni muukaan täällä oleva Käpsyn kannattaja ole) mutta kannatan silti Käpsyä ja puollan sitä, että hänet valittiin.

    Kysyttiin "do you speak english?. Se oli ainoa englanninkielen testi. Ammattikoulun käynty 22 v. ei vain osaa englantia. Sittenhän se nähdään.

    Äänestä

Hävettää niin paljon, että muutan Ruotsiin vielä tänään. Tavarat on kohta pakattu.

Äänestä
  • Pidin Käpää ihan ok tyttönä kunnes tänään huomasin miten tyhmä se on. Onko se asunut tynnyrissä kun yleistiedot on noin heikot? Luulee että Filippiineillä kylmä ja sijaitsee Grönlannin lähellä? Ei kellään voi olla noin heikot yleistiedot! Monessako maassa on vähemmän ihmisiä kun Suomessa? Haloo!!! Ei ainakaan Filsuissa. Voiko noin tyhmä olla vielä elossa?

    Äänestä

  • -?- kirjoitti:

    Pidin Käpää ihan ok tyttönä kunnes tänään huomasin miten tyhmä se on. Onko se asunut tynnyrissä kun yleistiedot on noin heikot? Luulee että Filippiineillä kylmä ja sijaitsee Grönlannin lähellä? Ei kellään voi olla noin heikot yleistiedot! Monessako maassa on vähemmän ihmisiä kun Suomessa? Haloo!!! Ei ainakaan Filsuissa. Voiko noin tyhmä olla vielä elossa?

    Kyseessähän on edelleen BB, ei mikään nerojen kerho. Kätlin lähetetään sinne taloon asumaan/juhlimaan/pelleilemään -ei luennoimaan suomen historiasta. Tuskin niitä filujakaan hirveesti kiinnostaa kuka johti Suomea toisessa maailmansodassa tai miten Suomi kuului pitkään Ruotsin alaisuuteen yms. :D Kunhan nyt osaa kertoa, missä koko maa sijaitsee ja millainen ilmasto täällä on.
    Käpä on kaunis vaalea nainen, ei mikään ruudin keksijä, mutta mielyttävä ja iloinen. Ja jos olette huomanneet, ne ovat talon suomalaisnaiset jotka ovat itteään jakelleet. Typerä silikoni-Iida puhuu vaan fantasioistaan, ja Justiinat, Jelenat yms kovikset eivät olisi antaneet kyllä hyvää suomikuvaa. Hyvä valinta! on mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu :)

    Äänestä

  • -?- kirjoitti:

    Pidin Käpää ihan ok tyttönä kunnes tänään huomasin miten tyhmä se on. Onko se asunut tynnyrissä kun yleistiedot on noin heikot? Luulee että Filippiineillä kylmä ja sijaitsee Grönlannin lähellä? Ei kellään voi olla noin heikot yleistiedot! Monessako maassa on vähemmän ihmisiä kun Suomessa? Haloo!!! Ei ainakaan Filsuissa. Voiko noin tyhmä olla vielä elossa?

    Ei Tiennyt Lotta onko Japani saari tai ei. Samoin viimme vuonna Tuuli, ja Aniina. Ei tiennyt pääministerin nimeä ja jotain vielä liittyen Suomen. Ja niin "fiksu" Anniina voitti.
    Kätlin on kuitenkin fiksu, käytöstapainen, reilu, symppis. Se on tärkeä:)

    Äänestä

  • ei oo. kirjoitti:

    ettei tuota Manilan reissua arvottu näiden fiksujen kirjoitusten esittäjien kesken.Täältä sitä älyä olisi löytynyt.Ehkäpä ensi vunna huomaavat palstojen voimavarat.BB ei ole kansallinen peli vaan kansainvälinen formaatti ja taloon voi pyrkiä kuka ja mistä maasta vaan.Kaikki ei silti pääse sinne pitää olla muutakin kuin kirjoitustaito haukkua täällä.

    Äänestä

  • ei oo. kirjoitti:

    Ei Tiennyt Lotta onko Japani saari tai ei. Samoin viimme vuonna Tuuli, ja Aniina. Ei tiennyt pääministerin nimeä ja jotain vielä liittyen Suomen. Ja niin "fiksu" Anniina voitti.
    Kätlin on kuitenkin fiksu, käytöstapainen, reilu, symppis. Se on tärkeä:)

    Kätlin kuulemma esittää jotain muuta henkilöä, veikkaanpa että jotain filmitähteä. Ei ole kai ollenkaan esim. piereskellyt eikä oksennellut ja on hakenut huomioo puhumalla. Välillä on puhunut itsestäänkin. Ei ole puhunut pahaa kenestäkään selän takana ja se on luultavasti kiellettyä. Näitten syitten vuoksi Kätlin kai pantiin ulos.

    Äänestä

  • ei oo. kirjoitti:

    Ei Tiennyt Lotta onko Japani saari tai ei. Samoin viimme vuonna Tuuli, ja Aniina. Ei tiennyt pääministerin nimeä ja jotain vielä liittyen Suomen. Ja niin "fiksu" Anniina voitti.
    Kätlin on kuitenkin fiksu, käytöstapainen, reilu, symppis. Se on tärkeä:)

    BB:ssä onkin aina ollut tuollaisia yksinkertaisia ihmisiä, joiden tietämys on mitä on, eihän sinne kunnon fiksut ihmiset hakeudukkaan, mutta shou what, näillä mennään ;)

    Äänestä

Anteeksi, mutta miksi pitäisi osata täydellistä suomea jos menee FILIPPIINEILLE? tuskin siellä suomea puhutaan...
Hävettää lukea näitä kateellisten ämmien tilityksiä. Tehän annatte helvetin hyvää kuvaa esim täällä keskustelupalstalla suomalaisten naisten nimissä kun puhutte ihmisistä tuohon sävyyn

Äänestä
  • Tämän kauden tytöistä ottaisin miniäkseni ainoastaan Kätlinin, mutta se asiahan ei ole mun päätettävissä.
    Että näin sanoo suomalainen nainen vm 52.

    Äänestä

  • Joo ei tarvikkaan osata suomea,kaipa ne siellä tietävät että käpä ei oo suomalainen

    Äänestä

  • _____14v kirjoitti:

    Joo ei tarvikkaan osata suomea,kaipa ne siellä tietävät että käpä ei oo suomalainen

    Kätlin esittää niiiiin virolaista että haluttais nyt kyllä olla virolainen. Miksei Suomesta löydy noin Mukavia BB-tyttöjä? Vai onko Kätlin kuitenkin Suomen kansalainen?

    Äänestä

Ei sinne maailmalle mitään jakorasioita voida lähettää ja ilmeisesti tänä vuonna piti valita tyttö. Luonne siinä eniten painaa kuka sinne valittiin. Tässä tytössä on luonnetta eikä hän ole mikään juoruämmä.

Äänestä
  • Kätlinhän osaa pepun heilutuksen ja on ylpeä kokemuksistaan. Mitä tarkoitat luonne painoi eniten? Sekö, että on ollut viiden naisen kanssa silleen?

    Äänestä

  • Brother. kirjoitti:

    Kätlinhän osaa pepun heilutuksen ja on ylpeä kokemuksistaan. Mitä tarkoitat luonne painoi eniten? Sekö, että on ollut viiden naisen kanssa silleen?

    Ei oo sellainen jakorasi, runkkari, kun MInna, Justiina, Nyt Iida. Panee Tv-ssa.
    Mä pitäisin sen turpaas kiinni.
    Kätlin on moraalinen, käytöstapainen, reilu, symppis nuori nainen.
    Talossa kaikki kiroille kun idiootit. Sellaisia juoppoja, kiroilleviä, junttejako sinne olisi pitännyt lähettää? Sitten olisi SUOMEN MAINE MENNYT. Olkaa ylpeitä, että sellainen fiksu tyttö edusta Suomen BB-tä.

    Äänestä

  • Kätlin talon paras. kirjoitti:

    Kätlin ei ees tiedä missä Filippiinit on! Aika idiootti. Hävettäis jos olisin virolainen, toivottavasti Käpä kertoo niille mistä oikeesti on.

    Äänestä

  • Kätlin talon paras. kirjoitti:

    Ei oo sellainen jakorasi, runkkari, kun MInna, Justiina, Nyt Iida. Panee Tv-ssa.
    Mä pitäisin sen turpaas kiinni.
    Kätlin on moraalinen, käytöstapainen, reilu, symppis nuori nainen.
    Talossa kaikki kiroille kun idiootit. Sellaisia juoppoja, kiroilleviä, junttejako sinne olisi pitännyt lähettää? Sitten olisi SUOMEN MAINE MENNYT. Olkaa ylpeitä, että sellainen fiksu tyttö edusta Suomen BB-tä.

    >Kätlin on moraalinen, käytöstapainen, reilu, symppis nuori nainen

    Seuraappa vähän subin keskustelua ja Kätlinin juttuja ja MTV3 juttuja ja kato BB:tä. Kätlin on kaikkea muuta. En viitti sen enempää sanoa Mitä Kätlin on. Olen kanssasi eri mieltä.

    Äänestä

  • Kätlin talon paras. kirjoitti:

    Ei oo sellainen jakorasi, runkkari, kun MInna, Justiina, Nyt Iida. Panee Tv-ssa.
    Mä pitäisin sen turpaas kiinni.
    Kätlin on moraalinen, käytöstapainen, reilu, symppis nuori nainen.
    Talossa kaikki kiroille kun idiootit. Sellaisia juoppoja, kiroilleviä, junttejako sinne olisi pitännyt lähettää? Sitten olisi SUOMEN MAINE MENNYT. Olkaa ylpeitä, että sellainen fiksu tyttö edusta Suomen BB-tä.

    Kätlin on LESBO, sata kertaa tyydytetty joka kerta, kun ollut 5:n naisen kanssa SILLAI, yäk. : D

    Äänestä

ime munaas!

Äänestä
  • Miksi se ei ottanut toppatakkia ja talvivaatteita mukaan kun oli kerran grönlannin suuntaan lähdössä? Toivottavasti kertoo selkeästi mistä on kotoisin, ettei suomen maine suotta kärsi.."

    Äänestä

Kyllä on tyhmä kana. Tuollainen elintasopakolainen edustaa nyt Suomea. Munaa Suomen kuvaa huonolla englannintaidollaan ja olemattomalla yleistiedollaan. Mitä osaa kertoa Suomesta? Ei mitään, veikkaan. Ei ole edes suomenkieltä oppinut, vaikka perheensä kanssa on Suomen kustannuksella elänyt 6-vuotiaasta lähtien! Varmaan on yllättynyt kun eivät eskimot tule vastaan! Asukkaita 2-1,5 milj. on hänen veikkauksensa kun jo pääkaupungissa Metro Manilassa on asukkaita huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Mahtaa törppö ihmetellä kun näkee Metro Manilan pilvepiirtäjät.

Äänestä
  • Suomen BBstä. Uskomatonta touhua. Voi luoja, joku virolainen yksinkertainen tyyppi joka on niin täynnä itseään ettei peilit riitä, voi voi. Mahdetaan Virossa nauraa!! Mitä se osaa Suomesta kertoa kun yleistiedot vaikuttavat aika heikoilta.
    Toivottavasti on edes hyvä englanninkielen taito ettei tule suurta munausta.

    Äänestä

  • Grigori vaan kirjoitti:

    Suomen BBstä. Uskomatonta touhua. Voi luoja, joku virolainen yksinkertainen tyyppi joka on niin täynnä itseään ettei peilit riitä, voi voi. Mahdetaan Virossa nauraa!! Mitä se osaa Suomesta kertoa kun yleistiedot vaikuttavat aika heikoilta.
    Toivottavasti on edes hyvä englanninkielen taito ettei tule suurta munausta.

    Viettää kuulemma tämän yön hotellissa.. onko siellä joku body guard vahtimassa ettei lue teksti tv:tä, käytä puhelinta, lähde baariin etc.. vai eikö sitä enää palauteta suomen bb:hen??

    Äänestä

edustan suurempaa osaa suomalaista; kätlin voittaa! imekää taavit ja muut vittu paskaa, kaikki nauraa kuitenkin teille. mikä vittu teillä on että positiivinen avoin, kaunis tyttö voittaa? imekää paskaa dissarit. mä ainakin halveksin teitä, ja oon suomalainen. hävettää kun dissataan parasta asukkia!!

Äänestä
  • sinähän sen sanoit. Kyllä viron tytöt rahan päälle ymmärtää vaikkei tietäsi missä on Suomi ja senhän he epäilemättä tietää. Se on se maa missä asuu niin tyhmä kansa että uskoo ihan mitä vaan ja ottaa kaikki tulijat vastaan riemurinnoin, vaikkei riittäis omillekaan työtä! Yes, se on Suomi ja kaiken päälle mailman paras sosiaali, kerron kaikille ystäville!

    Äänestä

  • ja ikää oli? Onko jo 13 tullut täyteen vai vieläkö ollaan 12,5?

    Äänestä

Oletko tosissaan noin huolestunut mitä jotkut kehitysmaan BB-talon asukkaat ovat Suomalaisista mieltä?

Äänestä
  • Just joo, rasisteja arvostelijoita tääkin viesti pullollaan. No joo, okei, yksi provosoija kirjottaa sata viestiä ja vastailee omiin viesteihinsä, jippii.

    Kätlin ehdottomasti paras valinta edustamaan Suomen BB:tä. Ja sinä rasisti, naama kiinni. Filippiinien BB:ssä on myös "ulkomaalaisia" mukana. Ei tässä mitään maata edusteta vaan BB:tä idiootit.

    Kätlin on ihana, kaunis, ei puhu selän takana pahaa kenestäkään, vastaa aina päiväkirjahuoneessa suoraan kun kysytään, pitää itsestään huolta, herttainen ihana ihminen, jolla on suuri sydän. Tulee voittamaan BB:n tällä kaudella ja hyvä niin. Menee rahat oikeaan osoitteeseen.

    PS. Tonille miinuksia ja paljon. Naurettava tyyppi, jolla ei ole mitään annettavaa.

    Äänestä

  • bulla kirjoitti:

    Just joo, rasisteja arvostelijoita tääkin viesti pullollaan. No joo, okei, yksi provosoija kirjottaa sata viestiä ja vastailee omiin viesteihinsä, jippii.

    Ketä ulkomaalaisia siellä on mukana, onko muuta ulkomaista kuin sähkölaitos?

    Äänestä

  • bulla kirjoitti:

    Just joo, rasisteja arvostelijoita tääkin viesti pullollaan. No joo, okei, yksi provosoija kirjottaa sata viestiä ja vastailee omiin viesteihinsä, jippii.

    Kätlin ehdottomasti paras valinta edustamaan Suomen BB:tä. Ja sinä rasisti, naama kiinni. Filippiinien BB:ssä on myös "ulkomaalaisia" mukana. Ei tässä mitään maata edusteta vaan BB:tä idiootit.

    Kätlin on ihana, kaunis, ei puhu selän takana pahaa kenestäkään, vastaa aina päiväkirjahuoneessa suoraan kun kysytään, pitää itsestään huolta, herttainen ihana ihminen, jolla on suuri sydän. Tulee voittamaan BB:n tällä kaudella ja hyvä niin. Menee rahat oikeaan osoitteeseen.

    PS. Tonille miinuksia ja paljon. Naurettava tyyppi, jolla ei ole mitään annettavaa.

    ekso pakolainen se käpä

    Ne apinat nyppii Kätlinin täit päästä, jotain hyötyä niistäkin. Vaihdossa tulee kyllä maailman tämän hetken kaunein nainen.

    Äänestä

  • 0950t23ijaog kirjoitti:

    Ne apinat nyppii Kätlinin täit päästä, jotain hyötyä niistäkin. Vaihdossa tulee kyllä maailman tämän hetken kaunein nainen.

    Tullut tänne maailma. Joten en oo kateellinen:)
    Sun kaltaiset mielisairaat tekee just koulumurhia, on työpaikkaa kiusaaija. Tyhjää IHMINEN.
    Kätlin on paras, ja tule aina olemaan.

    Äänestä

  • Paras. kirjoitti:

    Tullut tänne maailma. Joten en oo kateellinen:)
    Sun kaltaiset mielisairaat tekee just koulumurhia, on työpaikkaa kiusaaija. Tyhjää IHMINEN.
    Kätlin on paras, ja tule aina olemaan.

    Täällä sivuilla joku tyyppi kirjoittaa Kätlinistä ihan höpön höpöä ,kyllähän sen kaikki jotka
    seuraa 24/7:mää kaapelista tai tietokoneelta,niin tietää millainen Kätlin oikeasti on.
    Kätlin on Fiksukäytöksinen,jota on ilo katsella.Hän ei puhu kenestäkään mitään pahaa
    kiltti ,avulias ym.
    Paras valinta vaihtoon Filippiineille.

    Äänestä

  • Mun mielestä Filippiiniläisillä on paljon enemmän huolenaihetta sen suhteen, mitä heidän maastaan Suomessa ajatellaan. Useimmat muistavat varmaan ensimmäisenä sen, miten kaksi suomalaisturistia kaapattiin kuukausiksi viidakkoterroristien panttivangiksi Jololle vuonna 2000, ja miten paikalliset viranomaiset eivät saaneet mitään aikaiseksi asian suhteen. On siinä hyvää PR:ää maalle

    Äänestä

..ei missään nimessä vaihtoon. Tässä taas nähdään, että nerouden ja hulluuden raja on häilyvä. Itse Tekniikan tohtorina en tosin edes jaksa näitä Fil tohtoreja arvostaa..eivät tiedä mitään opiskeluista!

Ajatelkaapa Anttia asukasvaihdossa rintsikoissaan ja peruukissaan...

Äänestä

Niin se on! Ihmeellistä että Suomen BB:stä lähti Eestin tyttö Filippiineille. Nyt eestiläiset riemuitsee! Luin just ôhtulehdestä (eestin iltalehti) miten ei kuulemma Suomen poroista (siksihän he meitä nimittävät) löytynyt sopivaa joten piti lähettää heidän tyttö kun on kuulemma fiksumpi kuin yksikään muu BB-talossa. Suomen naiset ovat kuulemma lihavia, tyhmiä lehmiä jotka eivät osaa pukeuta eivätkä muutenkaan osaa huolehtia ulkonäöstään. (sivuhuomautus: missä ne kuuluisat eestiläiset kaunottaret? Yökerhojen venäläiset "litsit" eli ilotyytöt- niitä ne on) Joten "porot" jos haluatte niin äänestäkää vaan Kätliniä! Kyllä "eestinnoutajat" (eestiläiset varkaat Suomessa) tykkää.... Ihmettelen mistä tuo Kätlinin fanittaminen? kaunis ja omalla tavallaan kiva tyttö mutta ei sovi Suomen BB:ksi...

Äänestä
  • Oiskohan tuo Kätliniltä vähän kaunistelua kun kysyttiin ammatista Filippinneillä: "Olen tanssija ja teen kynsiä". Ei ole kertaakaan maininnut missään yhteydessä ettei ole suomalianen. Miksköhän???? no tunteissani kymmeniä eestiläisiä ei tarvitse ihmetellä: ne valehtelle kaikki ja mikään soivttu ei pidä paikkaansa....

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    Oiskohan tuo Kätliniltä vähän kaunistelua kun kysyttiin ammatista Filippinneillä: "Olen tanssija ja teen kynsiä". Ei ole kertaakaan maininnut missään yhteydessä ettei ole suomalianen. Miksköhän???? no tunteissani kymmeniä eestiläisiä ei tarvitse ihmetellä: ne valehtelle kaikki ja mikään soivttu ei pidä paikkaansa....

    ei onnistu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tagalog kirjoitti:

On aikoihin eletty. Virolainen nainen menee nolaamaan itsensä Filippiineille, nolaamaan itsensä Suomen nimissä! Olen itse seurannut Filippiinien BB-talon toimintaa ja olen varma, ettei huonosti suomea puhuva, olemattoman yleissivistyksen omaava Kätlin selviydy siellä munaamatta itseään ja siinä sivussa Suomea!!

Toisaalta tämä tilanne kuvaa myös suomalaisia kilpailijoita, kun heitä ei tuotanto kaysonut oikeaksi lähettää Filippiineille. Esa A melkein tohtorina ja tri Antti olisivat homman klaaranneet, mutta kun viime vuonna oli vaihdossa mies niin nyt oli ilmeisesti pakko lähettää nainen ja mahdollisimman "suomalainen" siis vaalea!!!!

Muuta sääli Kätliniä, talossa on monta häntä kauniimpaa naista. Tosin vaaleus on Aasiassa kova sana, sen voin Metro Manilassa itse asuneena kertoa. Mutta filippiino tyttöjen kanssa seurustelleena voin sanoa, että käytös on todella sivistynyttä Virolaistyttöjen käytökseen verrattuna!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu