Aloitan avoimessa yliopistossa kauppatieteiden opiskelemisen. Onko avoimessa mahdollista valmistua esim. merkonomiksi? Vai voiko valmistua ollenkaan, enkä nyt puhu pelkästään kauppatieteistä? Saako hyväksiluettua joitain avoimen opittuja juttuja jos menee muualle joskus opiskelemaan?
apuva avoin
apuvavoin
3601
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Avoimesta ei voi valmistua korkeakoulu-aineiden alempaa tutkintoon, mutta voi luultavasti hyväksilukea merkonomiopintoissakin, mutta eritoteenkorkeakoulun opinnoissa.
Avoimessa yliopistossa ei voi suorittaa yliopistotutkintoja, mutta avoimessa yliopistossa on mahdollista suorittaa yliopistotutkintoihin, esim. kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon, sisältyviä opintoja. Avoimessa yliopistossa suoritetut opinnot voi sisällyttää osaksi yliopistotutkintoa, jos myöhemmin hakee ja tulee valituksi yliopiston tutkinto-opiskelijaksi. Myös esim. amk-tutkintoihin voi yleensä sisällyttää avoimessa yo:ssa suoritettuja yliopisto-opintoja ns. valinnaisina opintoina.
Mutta täytyy muistaa että opinnot vanhenevat nopeasti, jos ei suorita opintokokonaisuuksia.