Joidenkin mielestä menneiden muistelu on ikääntymisen merkki. Muistan, kun olin kaksikymmentäviisi, niin kaveripiirissäni oli eräitä, jotka aloittivat muistelun jo silloin. Oli koulu- ja armeijamuistoja, joita mikään tuleva ei tule lyömään. Ihmettelin usein, että eikö se elämä vasta ala tästä.
Ihmettelen asiaa edelleen, sillä en ole aloittanut menneiden haikailua vielä, vaan katson, että edessä on vielä paljon mielenkiintoisia asioita nähtävänä. Mitä mieltä muut ovat, milloin on oikea aika alkaa muistella menneiden aikojen loistoa ja kimallusta?
Ihmettelen asiaa edelleen, sillä en ole aloittanut menneiden haikailua vielä, vaan katson, että edessä on vielä paljon mielenkiintoisia asioita nähtävänä. Mitä mieltä muut ovat, milloin on oikea aika alkaa muistella menneiden aikojen loistoa ja kimallusta?
Vastaukset 106
Vanhimmat
siitä, että tietää ajan jatkuvan? Ymmärtää, ettei mikään muutu, vaikka minusta aika jättää?
Ei tunne pelkoa huomisesta, ei kanna huolta jättää tämä päivä muiden elettyjen päivien lomaan?
Aika on aikaa, kukaan meistä ei jää maailmanpahtaaksi. Kokonaisvaltainen elo käsittää eilisen, tämän päivän, ja ehkä vieläpä huomisenkin.
Menneiden aikojen loisto ja kimallus, niinkö hyvin Aika on Sinua kohdellut?
hyvin kohdellut, mutta halusin alleviivata asiaa.
että muistelu kuuluu aikaan, kun ihminen ei enää muista? Muuten en tekstuuriasi ymmärrä.
Linjaalisi on erikoinen, erikokoinen?
tuota kehäpäättelyä, sillä eivät kaikki ihmiset dementoidu.
jo nuorena muistelin, esim. hauskaa viikonkoppua ystävien kanssa.
Tarkoitat varmaan jotain syvällisempää.
Ei kait muistelun tarvitse haikailua olla, eikä estää elämästä koko ajan täysillä ?)
olla persoonakysymys. Kun sanoin, että jotkut alkoivat muistella kaksikymmentäviisivuotiaina, niin samat tyypit haikailevat edelleen menneiden aikojen paremmuuden perään. Minusta ennen asiat olivat huonommin ja nyt paremmin.
kuuluu joka ikäryhmään, jos ihan lapsesta se alkaa.
Muistellaan erilaisia tapahtumia, sattumia, jo elettyä aikaa.
Syvällisempää muistelua mielestäni käyvät läpi tosi ikääntyneet, jo vanhukset.
76 v. eikä hän muistele menneitä muulloin, kuin kysyttäessä. Olen hyvin läheinen hänen kanssaan ja usein kysynyt, että kun sinä et koskaan haikaile hyvien vanhojen aikojen perään, niin hän sanoo, kuten minäkin, että nyt asiat ovat paljon paremmin. Hänellä on 15 aikuista lastenlasta, jotka ovat haastatelleet häntä nauhalle. Aion kirjoittaa nämä muistelut puhtaaksi, kun ne saadaan valmiiksi. Mutta hän suostui tähänkin vain lastenlasten painostuksesta.
muistelivat paljon nuoruuden- aikoja kun tapasivat ikäisiään, esim, naapureita.
Mielenkiinnolla me penskat kuuntelimme heidän tarnoitaan eletystä ajasta, siihen mahtui paljon iloa jos suruakin.
muistiin mitään? Olen ehkä tässä vähän työni vanki, kun kaikki pitäisi aina dokumentoida:-)
Kaipa se olisi hyvä käydä läpi tappioitaankin ja epä onnistumisiaankin.
Kaikilla niitä on mutta joskus vaan tuntuu että jotkut ovat niin erinomaisia että elämä on mennyt kuin silkkiä vaan.
Terapeutteisesti olisi hyvä käydä läpi yleensä tunteitaan.
Kuuluu muuten koko elämään.
on saattanut olla kuin silkkiä vaan, mutta ei minulla.
on alkanut ajatuksiin hiipiä kaikenlaista, etenkin lapsuuden aikaisia asioita.
Enkä pidä sitä ollenkaan vanhuuden merkkinä, vaan luulen, että nyt on aikaa
muisteluun, kun ns. ruuhkavuodet ovat ohi.
perustelusi on hyvä. Nyt ovat ruuhkavuodet ohi ja aikaa muistella. Hyvä niin.
mutta siitä toiste ;)
Kävin atteja moikkaamassa, kurpitsajuttuja ;))
takaisin, mutta en tiedä viitsinkö mennä. Jos ei ole asiasta mitään uutta sanottavaa, paras vaihtaa maisemaa.
Onhan siellä välillä asiaakin, nytkin K:lla ihan hyvä aloitus.
Käy nyt edes joskus moikkaamassa, niin minäkin teen.
just:-)
palsta auki tuossa toisessa ikkunassa koko ajan. Täytyy vilkaista aina välillä. K:lla on jälleen hyvä aloitus.
Muistelu, muistella, muistaa...
Mihin sitä muistinsa pistää? Piiloonko?
En ymmärrä, voisiko elää siten, ettei mitään muistoja koskaan tule mieleen. Ja voisiko sitten yhtäkkiä päättää, että nythän olen siinä iässä, että alan muistelemaan menneitä.
Eikö menneisyys kulje nykyisyyden mukana, sopivasti rinnakkain. Saattaa touhuta jotakin ja yhtäkkiä muistuu mieleen joku tapaus menneisyydestä. Se putkahtaa mieleen, vaikka ei ole sitä mitenkään päästään kaivellut.
Sitten saattaa miettiä johonkin asiaan jotakin ratkaisua ja kaivelee vartavasten menneisyydestä jonkun samankaltaisen tilanteen ja ottaa "oppia" aikaisemmasta, joko toimii juuri niin, tai sitten ei missään tapauksessa niin, ettei vaikkapa joku virhe toistuisi.
Sitten voi päättää, että tavallaan "varaa aikaa" jonkun muistelemiseen. Esim. jonkun poismenneen, tärkeän ihmisen, kuolinpäivänä tai syntymäpäivänä tai muuta vastaavaa. Voi hetkeksi hiljentyä muistelemaan juuri Häntä. Ammentaa hyviä muistoja. Joillenkin se on tärkeää.
Muisteleminen ei välttämättä ole Haikailua. Minä en ajattele niin. Ehkä se olisi Haikailua, jos ei olisi "sinut" nykyisyyden kanssa ja tavallaan alkaisi "elämään" jossakin menneessä. Se olisi kamalaa.
Jokaisessa ajanjaksossa on omat Loistonsa ja Kimalluksensa. Pyrin nauttimaan tämän hetken kimalluksista, ne ovat tärkeimmät, kuin menneitten kimallusten kaiveleminen tai ajatuksissa uudelleen elämistä.
En usko, että minulle tulee koskaan sellaista aikaa, että alan Haikailemaan.
kerrontaa. Paljon olen samaa mieltä kanssasi:-)
Minulla tuo muistelun jakso ajoittui enemmän keski-keski-ikään ja nyt alkaa olla aika keskittyä ihan uudenlaisen elämänvaiheen eloihin oloihin ja tuntoihin kun sielun maaperä on raivattu, kitketty ja kynnetty. Moni uskaltautuu muisteloihin vasta vanhalla iällä, kun sosiaalisen ympäristön paineet ja monet elämänhallinnalliset sidokset hellittävät ja on todella aikaa olla yksin ja ei voi enää työntää asioita taaksepäin. Silloin mennyt tulee aikajanalla lähelle ja monet asiat voi katsoa kypsyyden silmin ja niiden merkitysperspektiivi tuo elämänhistorian horisontin ihan uusilla väreillä esiin.
keski-ikää jollain muulla iällä, kuin sillä jota nyt elät? Minä olen mielestäni 55 vuotiaana vielä keski-iässä.
Jep. Myöhäiskeski-iässä minökin olen ja se ajoittuu ikäv.v :lle 45 . 65 . aattelin tuota keski-keski-ikää mielessäin silleen et osa siitä kuuluu varsinaiseen keski-ikään ja osa myöhäoskeski-ikään. Keski-iän määrittelyjä kuten kaikkien ikäkausien määrittelyjä on aikas paljon.
vähän venytän käsitettä. Ehkä se on psykologisessa mielessä tosiasioiden kieltämistä. Maan pinnalle voi palata sytyttämällä wc:ssä kaikki valot ja katsomalla peiliin:-)
mutta siellä wcssä pitää olla mukana valokuva itsestään 30 vuoden takaa, jotta tiput taatusti jaloillesi :-).
ajokortin vihdoinkin siihen muoviseen. Poliisilaitoksen kanslisti kysyi, että haluanko säilyttää vanhan valokuvan entisestä kortistani. Kyllä, vastasin, sillä voinhan sitten todistaa ainakin jollekin epäilijälle, että olen ollut joskus kaunis:-D))))))))))))
Miun peileistä vessan peili on kaikkein kiltein, sieltä katselee paljon nätimpi ihminen kuin makkarin peilistä ja ulosmeneopeili on vain satunnaista vilkaisua varten. Pikkasen se on niin et joku asia tai ihminen alkaa hiertää mieltä, laittaa äksyilemään kiukkuisia sammakoita ja saa ukkospilvet salamoimaan ilman 'oikeaa syytä', niin silloin on muistelusten aika ja trallaallaa ..... mielen hurrikaani kääntyykin lopulta täyttymysten runsaudensarveksi. Mutta kukin joutuu valitsemaan kumminpäin spiraali pyörii. :-)
ei menneissä ajoissa ole "mitään" klamuuria, - köyhyyttä ja kovaa työtä se on ollut, ainakin lapsuuteni aikaisilla ihmisillä, olen kyllä jo täyttänyt kuusikymmentä, eli olisiko nuormmilla jo parempia muistoja esim. elinolosuhteista lapsuudessaan..
Mutta aika kultaa muistot ja ihmisen mieli on rakentunut niin että se pyrkii "unohtamaan" ne "huonot" asiat..
tai sitten olen kolmekymppisestä ollut iäkäs.
Tosin kolmekymppisenä olin jo melkein kuollut ja luulin ettei minulla voi olla enää elämää. Yllätys, yllätys silloin vasta elämäni alkoi.
Mutta siitä lähtien olen ajoittain mennyt jonnekin yksinäisyyteen (heh minä erakko ja sinkku), Pohtinut mennyttä ja käynyt kaikkean läpi. Tehnyt tiliä itseni kanssa.
Se ei ole menneiden haikailua, sen kautta on parempi taas lähteä tulevaisuuteen.
retriitissä?
Joskus kyllä sitäkin miettinyt olen.
Mutta minusta olisi hassua mennä hiljaisuuteen ihmisten keskelle.
Siellä sun täällä olen ihmisten mökeillä, joskus heidän koiriensa kanssa.
Nyt kyllä ajattelin näinä päivinä ihan tässä kotosalla, kun on pyhäinpäiväkin. Alkoi jälleen kerran viikon lomautus, että yhden päivän mietiskelisin. koneet kiinni ja ajatukset auki, paperia ja kynää käyttäisin.
jäsentää ja selkeyttää ajatusta. Kirjoittaminen kannattaa aina, kuten lukeminenkin:-)
vielä kynällä ja paperille on mukavampi kirjoittaa silloin kun pohdin.
Tämä konekirjoittelu ei oikein siihen sovellu, muuten tämä on hyvä kirjoittamiseen.
Lukemaan olen ollut kova lapsesta saakka, kaikenlaista kirjallisuutta.
Tätini osti siitä asti kun opin lukemaan aina kirjoja lahjaksi, sain kaikki "Viisikot" häneltä.
Meillä myös keksittiin satuja ihan päästä, isän sadut aina nauramaan kippurassa kun hän vielä oli suomenruotsalaisia ja sieltä tuli ihan uusia sanoja.
Tässä vähän hyvää muistelua, jo menneistä ihmisistä.
että viisikot on luettu ja suomenruotsalainen tausta. No, sama täällä, mutta meillä se suomenruotsalainen oli äiti.
oli hyvää kirjallisuutta mielikuvitukselle, kotona oli iso koivu jonka juurella kesäisin seikkailin viisikon mukana.
Mielikuvitus on muutenkin hyvästä vaikka sitten tulevaisuuden suunnittelussa.
Mun molemmat vanhemmat oli saaristosta. Isä sipoosta ja äiti täältä kotkan saaristosta.
Kotkassa kaupungissa nykyisen asuinpaikkakuntani takia. Teatteri on hyvä ja sairaalan palveluihin olen tyytyväinen, vaikka sitä monesti moititaan. Erityisesti olen tykästynyt Sapokkaan ja Katariinaan.
melkein päivittäin käyskentelen.
Nyt meinasin tämän lomautuksen aikana käydä katsomssa "My Fair Ladyn" tetterissa. Uusi suomennos on kuulemma hyvä ja muutenkin on kehuttu.
poistivat ne linnut sieltä. Sekin hanhijoutsen oli niin kumma otus, että kävin sitä katsomassa monta kertaa. Sitten piti esitellä ulkomailla asuville tyttärille ne, niin niitä ei enää ollutkaan. Lintuinfluenssa ei kuitenkaan rantautunut Sapokaankaan.
Siinä teatterissa on kiva käydä, kun parkkipaikankin saa aina läheltä.
täällä se morsiussorsakin noitten tavallisten sorsien kanssa.
Ihmiset pelkää kaikkia influenssia, ihan turhuuteen asti. Saas nähdä miten käy sikailun kanssa. Itsellä ei kuitenkaan ole mitään kauhua siihen, tulee mikä on tullakseen.
mutta en tiennyt mikä se oli ennen kuin katsoin lintukirjasta. Saisivat palauttaa ne linnut. Minä kuulun riskiryhmään, joten saan sen rokotuksen. Mutta nyt se on jo Salossa, joten se leviää vauhdilla, mutta tappaa harvoin.
alku aiheeseen liittyvää, ihania ihmisiä katsomassa, hieman uskaltaa jopa hymyillä ja kai naurahtaakin joku:
http://www.youtube.com/watch?v=tE62TeO7qP8&feature=related
aivan kärjestä. Sama ote oli Veikko Lavilla: elämän tragikomiikka sisäänkirjoitettuna jokaiseen sanoitukseen. Gösta Sundqvist vainaa osasi tuo lajin myös loistavasti.
kappaleet saa kyllä suun ylöspäin, vaikka sävel on useissa päinvastainen.
Yks mun mieli laulajia, samoin Lavin kappaleista tykkään.
Paljon on pois nukkuneita hyviä säveltäjä-sanoittaja laulajia.
Punttisalilla tulee väistämättä mieleen 45:n vuoden takainen tilanne.
Teen nyt maastavetoa samoilla raudoilla jotka kääntyivät silloin rinnalle.
Peruuttaen pysäköidessä jää auto nykyään länkälleen kymmenisen senttiä.
Yms.
Varsinainen vertaaminen tapahtuu työmarkkinakentällä.
Vaikka olen ollut työelämästä täysin poissa 8-vuotta ja kokoaikaisestakin 13-vuotta niin seuraan tapahtumia mielenkiinnolla.
Surukseni huomaan tiettyjen 70-luvun periaatteiden unohtuneen.
- tavoitejohtaminen
- osallistuva johtaminen ( ihmisten kanssa eläminen, EI heidän käsittelynsä!!)
- henkilöstön kehittäminen ja sitouttaminen pitemmällä tähtäyksellä
- suunnittelun ja päätöksenteon delegointi alemmille organisatiotasoille
- työsisällön laajentaminen ja rikastaminen
- itseohjautuvuuden lisääminen
- jne.
Väkisinkin vertaan tätä nykyistä 1/4-vuotismenoa omien 70- ja 80-lukujen aktiivivuosieni toimintaan.
Tämä on kai ikääntymisen merkki?
En haikaile mennyttä mutta hämmästelen nykyistä lyhyen tähtäyksen voitontavoittelua!
Ja se on hauskempi viettää 100 miljoonan Euron kanssa kun tuhannella kuukaudessa.
Ja jos hyvin on rahansa sijoittanut ja piiskannut firmat laihoiksi Vinttikoiriksi, saattaa eläke alkaa jo 30 vuotiaana.
Minun pääni ei siihen riittänyt joten tonnilla mennään.
Ja vasta, yli 60v.
Pahemmin en voi kadehtia koska vika on omassa päässäni.
Ja duunaria säälin yhtä paljon kuin Hirviäkin, hitaat joutuvat Susien syötäviksi.
viesti.:-) Uskon, että lähivuosina tulee tähän kvarttaali ajatteluun muutos, sillä pikavoittojen aika alkaa olla ohi. Jos johdon palkkiot tulevat osakekurssien noususta, ollaan lyhyen tähtäimen asialla. Se ei edistä yrityksen pitkän ajan kestävää kehittämistä.
Muutosta, ei koskaan enää, tule.
Kuten, tuossa ylempänä, kirjoitin, ovat nuoret oppineet miten rahaa tehdään ja miten päästään äkkiä "eläkkeelle" kivan pankkitilin kanssa.
Perheyrityksiä, jotka pitäisivät vanhoja arvoja kunniassa, ei enää ole. Eikä niitä enää tule mistään.
Jatkuvuutta tulevat edustamaan vain Vapaamuurarien tapaiset porukat, tai säätiöt.
Asian voisi kyllä muuttaa mutta Globaalia "Punakapinaa" on mahdoton saada pystyyn.
Minä en asiaa enää näe, lapseni ehkä, mutta ainoa toivo on ilmastonmuutos joka, ilmaston lämpenemisellä ja sen mukana tulevalla vesipulalla, tuhoaa, vähintään puolet, ylikansoituksesta.
Sen jälkeen tuotanto romahtaa mutta ihmisarvo nousee.
Sen tavallisen ihmisen.
Ilmaston lämpeneminen suosii Scandinaviaa eli pohjoismaita, ja siksi kannatan yhden Ruotsalaisen, eilen, julkaisemaa ehdotusta uudesta "Kalmarin unionista". Eli Pohjoismaiden yhdistymistä yhdeksi talousalueeksi, meistä tulisi maailman 10 suurin talousalue, ja tulevaisuudessa isompi, vettä kun riittää ja Demokratia toimii.
En kyllä kannata Tanskan kuningatarta, Margareettaa, keulakuvaksi tai johtajaksi, vaikka tyttö onkin tupakoitsija kuten minä.
G.J olisi kiva. Sillä neidolla on pää pilvissä.
:)
H.
kuten ennen, tämä on tylsää.
Minäkin loin uuden nimmarin jossa oli paljon, vähänkäytettyjä, kirjaimia.
Ja kirjaimien taivaaseen se vilahti.
vaikka minua on Handeksi joskus kutsuttu, koska soitin bändissä ja ulkonäössäni oli erään fanin mielestä dumarin piirteitä. Olen se, mikä olen ja kannattaa käydä vilkaisemassa profiilini, niin sieltä selviää. Jos sinulla on joku rekisteröinti voimassa, niin vielä parempi, sillä silloin pääset lukemaan koko profiilin. En tullut tänne pois häädettäväksi, joten kannattaa alkaa sopeutua siihen, että täällä olen kunnes kyllästyn. Siihen voi mennä vuosia.
en ole ketään häätämässä pois.
Juttusi ovat vain kuin handek:n ei oikein jaksa lukea niitä uudelleen.
:)
Iloisin terveisin
HTZA
siis pannassa. Mitä tulee juttujen lukemiseen, niin niitähän ei tarvitse lukea ollenkaan.
Rauhoitu jo. Alat muistuttamaan häirikköä ja taatusti osaat lukea myös nikkejä, joten älä avaa sellaisen nikin kirjoitusta, jota et halua lukea.
Minun on pakko lukea kaikki.
Tuntisin itseni idiootiksi jos vastaisin johonkin juttuun, tietämättä mistä koko homma on alkanut.
Voi että, minua rassaa, joskus, kun joku heittää ketjuun kommentin josta huomaa että vastaus liittyy johonkin, yhteen, kommentiin ja kokonaisuus on jäänyt huomioimatta.
Raskasta on elämäni.
Paljon on viestejäni poistettu, ja uskon että linja jatkuu.
Lue nyt, kuitenkin, äskeinen vastaukseni.
Ja ole hyvä, määrittele termi: "häirikkö".
Ja kun sen teet, ajattele muitakin kun minua.
keventää kummasti oloa.:-)
tuo viimeinen lauseesi sai täälläkin hartiat painumaan pöydän alle. Myötätunnosta. :))
opetti minulle Konjakin jo 80-luvun alussa.
Ja asia jatkui siihen saakka kun homma meni pilalle ja tulivat keskari ja viinit.
Eli työelämä meni pilalle, kukaan ei enää ollut kunnolla kännissä.
Ei paneskeltu enää työpöydillä eikä lattioilla, neitoset kykenivät lähtemään kotiin, turhan aikaisin ja liian hyvässä kunnossa. Onneksi silloin oli työläis-yökerhoja.
Hagiksessakin. Firma oli iso joten tilaa aina järjestettiin, meille kaipaaville miehille.
Ja Poliisi ei vaivautunut puuttumaan asiaan, silloin opin, jonkun sanan, kyyrillisinkin kirjaimin ja pehmeän ässhän.
Ja limaisen ällän. LlljubLLju, tai jotain.
Kun röökin polttaminen kiellettiin kapakassa, otin, viimeisen kerran, "kovaa" viinaa kapakassa tai kotona, ja lopetin kapakkakierrokset ja niissä käymisen.
Jokusen kerran vuodessa otan Kossua, ja aina mökillä.
samoilla kulmilla noina vuosina, mutta muutin Sörkasta pois 1979. Mutta kantapaikkani olivat silloin kyllä vielä samat, eli Anle, Mälli ja Anna ja Eerik. Lopetin työpöydällä naimisen ja viinanjuonnin viideksi vuodeksi vuonna 1985, mutta jatkoin ysikymmentäluvulla.
ikääntyessäni olen useinkin alkanut muistelemaan menneitä tapahtumia :) Onneksi muisti on armollinen, useimmiten, ja voin tätänykyä nähdä niissä huonommissakin tapahtuneissa jotain hyvää.
Varsinaisen muistelukriisin koin kolmikymppisenä, jolloin tein ikäänkuin inventaariota menneistä vuosista. Nuoruus ja lapsiuus ovat olleet itselleni välillä rankkaa aikaa jotka kauan halusin pyyhkiä pois muististani. Eiväthän ne mihinkään muistin sopukoista kokonaan kadonneet vaan seurasivat elämääni jopa unien painajaisina. Kunnes sain aikuisena käsiteltyä muistojani aikuisen ymmärryksellä. Siitä ne pikkuhiljaa kutistuivat siedettävälle tasolle ja antoivat mahdollisuuden jatkaa elämää ilman painolastia. Huomasin että on siellä ollut paljon hyviäkin hetkiä :) Enemmän kuin huonoja. Tuo "matka menneisyyteen" puhdisti mieltä ja rauhoitti elämään nykyisyydessä.
Ei, en mä näe muistelemista vanhuuden merkkinä, muistot ovat osa elettyä elämää.
mutta.....kyllä sitä vaan kertoo lapsenlapsille useinkin miten sitä ennen....ja he kuuntelevat silmät pyöreinä miten mummu on voinut elää ilman mikroa, pleikkareita, nettiä tai kännykkää :))
täyttää kohta kaksi, joten hänelle ei vielä paljon kerrota. Mutta olen viiden nuoren aikuisen lapsen isä, että toivoa lisä lapsenlapsista on. Nyt näyttää siltä, että en sittenkään halua kuolla vielä, vaikka muutama vuosi sitten olin sitä mieltä, että lähtö tulee ennen aikaisesti ja ihan itse autettuna. 55 v. mittarissa ja paljon on vielä kirjoittamattomia rivejä jäljellä.
kun saat jo kertoilla lapsenlapsellesi vanhosta ajoista.
Omat lapsenlapseni ovat yhdeksän- ja kaksivuotiaita, esikoiseni jälkeläisiä. Nuoremmat lapseni eivät vielä ole perheellisiä. Meitä on tällähetkellä neljä sukupolvea, äitinikin "vasta" 74 joten teoriassa on mahdollista vaikka saada viiden sukupolven yhteiskuva albumiin sitten joskus :)
Itseautettuna?? Kertooko sana itsetuhoaikeista vai menneistä elämäntavoista ?
olin kyllä ajatellut tehdä Jorma Palot, eikä sillä ole mitään tekemistä elämäntapojen kanssa. En enää ajattele. Minun äitini on 76 v ja hänellä on jo viisi lastenlastenlasta, jotka ovat vanhemman veljeni perhettä.
on kuusikymmentäneljä lastenlasta !!! Uskomatonta mutta totta.Eipä ehdi jokaiselle villasukkia jouluksi kutomaan :))
Lapsenlapsenlapsia hänellä lienee kymmenkunta. Suku on niin laaja, etten ihan tarkkaan enää edes tiedä määrää.
Valtava määrä, mutta ei mahdoton. Taitaa mummon kalenteri olla täynnä synttäripäiviä:-)
mummo kaikille synttäreille päästä :)
No, meitä sisaruksiani on kaikkiaan neljätoista. Vanhempani, ja osa sisaruksistani hartaita lahkolaisia, selittänee suvun laajuuden.
mutta kun itse mainitsit, niin se selittää kyllä asiaa.
ujostella :))
Kukaanhan ei voi valita millaiseen yhteisöön syntyy, mutta aikuistuttuaan jokainen voi tehdä omat ratkaisunsa. Onneksi.
joten, jos luet juuri palstalle kirjoittamani kolumnin, niin saat asiasta vähän tarkemman kuvan. Tai siis kolumni on julkaistu eräässä lehdessä, mutta en halua kertoa missä, koska henkilöllisyyteni paljastuisi siten.
pikapikaa kolumnisi, sen syvällisemmin siihen nyt paneutumatta. Minut on ylikylläistetty lapsena uskonnollisiin asioihin (puolesta/vastaan), joten en jaksa syventyä niihin viittaaviin juttuihin. Voin lähes pahoin juupas-eipäs jaarituksista. Jokainen uskokoon mun puolestani mihin haluaa kunhan eivät tule minulle tyrkyttämään oppejaan.
tyrkytä, mutta kun minulle ilkutaan täällä, että en ole toimittaja tai kolumnisti, niin ajattelin pistää näytteen, joka on ollut julkisuudessa jo elokuusta lähtien.
ilkkujista, pitkään samalla palstalla kirjoittaneille tulee usein se "tauti" että aletaan epäillä kaikkia uusia kirjoittajia uusiokirjoittajiksi. Sitä kestää aikansa ja sitten se loppuu, sinut aletaan ottaa sinuna itsenäsi.
Muistan kun itse tulin aikoinaan palstoille aivan uutena kirjoittajana niin mua epäiltiin milloin miksikin nimimerkiksi.:) Yksikin iäksi mieleeni jäänyt määritelmä minusta oli "juosten kustu vanha palstapieru" Arvaa vaan suututtiko ja naurattiko se yhtaikaa :))
Sinä kun olet kuitenkin jo kirjoitellut muilla palstoilla aikasi, olet ehkä törmänyyt samaan ilmiöön muualla?
Hyvin Sinä kirjoitat ja kiitettävästi kommentoit ketjuihisi vastanneille. Sitä arvostan. Itse kirjoitan harvemmin tälle palstalle, mutta nyt olen viihtynyt täällä jo pari päivää.
Sitähän me kuikaan emme oikeasti voi tietää, sinua (tai sinut tuntevia) lukuunottamatta oletko toimittaja, mutta mun mielestäni ihan hyvin voisit olla. Miksipä ei?
pienistä hätkähdä.:-) Sen verran voin paljastaa, että aloitin Hesarin henkilökuntalehdessä kolumnien kirjoittamisen vuonna 1990 ja siitä lähtien olen ollut enemmän tai vähemmän kirjoittamisen kanssa tekemisissä. Päätyönä olen tehnyt tätä hommaa vasta viime vuosina ja verokirjani on Sanoma Oy:ssä. Ammattini on vapaa toimittaja.
No, joo... Onhan niitä pitkin eloa ollut. Mukavia ja lämpöisiä lapsuuden muistoja, jotka tulvahtavat mieleen, etenkin kun näkee serkkuja tai muuten sattuu tämänpäivän hetkiin ja tapahtumiin, on tietenkin niitä ikäviäkin tapahtumia.... Mielestäni nämä ei liity millään tavoin mihinkään ns. ikääntymiseen. Ihmisellä on erilaisia etappeja pitkin elämäänsä, niitä muistellaan jälkeenpäin, hyvällä tai huonolla.
Olen tunneihminen, nautin lämpöisistä hetkistä, joten esim. tuleva joulu saa minut valtoihinsa, kaikkine tapahtumineen, on pitkin elämää saanut, aina ja aina uudestaan, omat lapsuuden lämpöiset joulut, haluan itsekin sitä lämpöä omilleni :))
yhtään hyvää muistoa joulusta. Siksi inhoan joulua ja pääsiäistä niin, että jos vain voisin, pakenisin niitä sellaiseen paikkaan, jossa niitä ei vietetä.
monillakin, valitettavasti. Kaikesta huolimatta, on varmasti muita ihania ja mukavia muistoja jotka tulvahtavat mieleen joissakin yhteyksissä.:))
että äitisi ei halua muistella kun sinullakaan ei ole yhtään hyvää muistoa. Älkääkä siis häntä pakottakokaan. Mitä hän mahtoikaan sepustaa muistelmiin joista tuossa aika alussa mainitsit. Tiedän tunteen ja siksi en sen enempää kommentoi. Toisaalta nyt kun tunnut "villiintyneen" tällä palstalla niin ettet vain ole K-Paxista?
mutta menneitä en ole osannut kaivata mitenkään.
muukaan entinen tämän palstan tyyppi, vaan muilta palstoilta tänne siirtynyt. Kävit katsomassa profiilini, joten eikö se vakuuttanut sinua? Kolumni, joka on esittelytekstissäni on eräs niistä, joita julkaistaan eri lehdissä.
kaipaaminen ja muisteleminen ole aivan eri asia ? Minusta ainakin..:)
eri asioita ja kyllä kai jokaisella on muisteltavaa kun tähän ikään tullaan. Kuuntelen ENS:a radio Suomesta joka viikko ja hauskaa on.
Eipä ole paljoiakaan lämpimiä muistoja.
Hyvin usein kuulin nurkan taakse tai ullakolle että vanhempieni riitainen parisuhdekurjuus johtuu vain minun olemassaolostani.
Jouluisin he yrittivät pinnistellä muutaman tunnin riitelemättä.
17v alkaen olin joulut paikallisen paperitehtaan remonteissa.
Pitkät työpäivät poissa kotoa.
Sama koski pääsiäisiä.
Vapaaehtoisena armeijaan ja sen jälkeen heti sveduihin.
Ensimmäisenä jouluna siellä täräytin Södertäljen pääkadulla aattoiltana klo 20.00 kännipäissäni lainasaabin keulan liikennemerkkiin.
Yritin löytää parakille mutta epätoivoisten yritysten jälkeen sammuin autoon heräten siinä
rautatiesillan alla muutamaa tuntia myöhemmin.
Poikamiehen törmäilyjouluista ei ole kummempaa jäänyt mieleen.
Varsinainen muistelemisen arvoinen aika alkoi perheen perustamisen jälkeen.
Slussenin sisseihin? Vähän samanlainen lapsuus oli minullakin, mutta nuoruudessa alkoi kohentua.
Varmasti osaat arvostaa ja tehdä oman perheen muistoja, nauti niistä, vuosien varrella tulee ne mukavat ja ihanat muistot perheesi parissa :))
Kävin tunnollisesti töissä Scanialla mutta kävin kyllä moikkaamassa kavereita Slussenilla mutta en kokenut hengenheimolaisuutta.
Kävin myös juttelemassa keskusasemalla muutaman suomalaisen, tulokkaita metsästävän huijarin kanssa.
Päästyäni pois kodin vaikutuspiiristä alkoivat elämänarvot jäsentymään ja jo 60-luvun puolella hankin ammatin.
Jos koskaan ei ole keljua niin mukavuuttakaan ei osaa arvostaa.
Kun mitään ei ole saanut lahjaksi niin vähäänkin itse hankittuun voi olla tyytyväinen!
Ovat olleet elämäni parasta aikaa.
Lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta en kaipaa mitään!!!
huonosti, mutta teatterissa käyn aika usein. Viimeksi olin Mental Finlandin ensi-illassa.
ensin katsoa, että onko Tartu mikkiin ohjelmassa ketään, joka osaa laulaa oikein:-) Palataan....:-)
kymmenien vuosien varrelta mukavia ja ihania muistoja:))
elettyä vaikka kierrätys onkin muotia?
seitsemänkymppinen appiukko. Hän on tehnyt saman maalin Käpylän urheilukentällä n. 1800 kertaa viidentoista vuoden aikana.
Päivät muistellaan nimiä ja yöt juostaan kusella
Oma PSA-koneeni oli vielä negatiivinen:-D))))))))))))))))))
*nauraa hervottomana*
Olipa lohkaisu :)
Muistelun apuvälineitä käytän aika ahkerasti, kuten kameraa ja muistitikkua, jotta sitten joskus vois oikein paneutua muisteloihinsa.
taistelua siitä, että ovatko sähköiset valokuvat oikeita valokuvia ollenkaan. Olen kuitenkin huomannut, että niitä tulee katseltua paljon useammin, kun se ovat muutaman klikkauksen takana, kuin albumissa.
Onko niitä enää käytännössä muita kuin sähköisiä kuvia. Taitaa kinofilmiräplääjät olla pieni, mutta harrastukselleen uskollinen porukka.
BTW. Tilasin niinsatotun canvastaulun eräästä lomareissulta ottamastani kuvasta. Aika aidon maalauksen oloinen tuote. Enkä nyt tarkoita mitä kuva esittää, vaan canvastaulua teknisessä mielessä.
on minulle uusi asia. Mutta mitä tarkoitin tällä taistelulla, olen sata kertaa sanonut, että saamme paperikuvat jokaisesta digikuvasta ihan milloin vain, mutta ei mene jakeluun:-)
Hitsi kun on niin huono muisti, muista mitä muistella :) Lähdenkin dementia kävelyä suorittamaan, kunhan muistais sauvat mukaan. Ai niin, eihän mulla niitä ole :)
Mulla on. Ai niin, ei ookkaan kuin yksi. Dee dee.
Höö, mitäs sä yhdellä sauvalla teet? Ai niin, mullakin on yksi, muistin juuri kun mainitsit :D
Mitähän sillä tekis. Ei jaksa muistaa. Heureka. Lasken sillä laulellen vesiä. Mitäs sinä sauvallas?
Jaa, sää olla merimies selvästikin :) No muistaakseni mä omallani sekoittelen soseita, pehmeitä keitoksia tulee :D
Hyvä me sauvoinemme. Saat lainaa mun sauvaa, paitsi ei se mikään keittiökone ole, muistaakseni.
Kiitos, mielelläni lainaan, kunhan muistaisin mitä sillä tekisin? Sauvat voi olla vaarallisia, jos tökkää väärään paikkaan :D
Kuin myös sauvoille viheliäisiä paikkoja.