Hei, olen ollut kesästä asti työtön ja ilmoittauduin heti työnhakijaksi. Olin saanut ilmeisesti jonkun asiakaskortin, johon oli laitettu pvm, jolloin minun piti seuraavan kerran mennä työkkäriin. Meillä on ollut muutto tässä välissä ja olen ilmeisesti hukannut tuon kortin. Ihmettelin, kun ei ala ansiosidonnaista kuulumaan ja sieltä ilmoittivat, että heille ei ole tullut lausuntoa työkkäristä. Kun soitan työkkäriin, he sanovat, että työnhakuni on katkennut jo elokuussa, kun en ole saapunut kyseisenä päivänä paikalle. Mitään yhteyttä ei ole otettu enkä ole itse soitellut sinne, kun odotin päätöstä kassalta ansiosidonnaisesta. Onko tämä nyt kerta kaikkiaan niin, että kun tuon asiakaskortin olen onnistunut hukkaamaan, niin menetän sen vuoksi 2,5 kuukauden ansiosidonnaisen?????
Uskomatonta
Työtön77
261355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
valitettavasti, tämä deedeeärräläinen byrokratia on juuri tämmöistä.
rahat olivat ja menivät, mutta lohdutukseksi, päivärahat jatkuvat 2,5 kk pidempään.
jos, sopu ratkaisua ei synny te-toimiston ja sinun välillä, niin voit, ja kannattaa tehdä kantelu ja oikaisupyyntö esim. eduskunnan oikeusasiamiehelle. ja mikä parasta, kantelu on maksuton ja sen voi tehdä netissä
Mistä voi tehdä kantelun? Itse tekisin omasta päätöksestäni jolla evättiin kaikki työttömän oikeudet minulta, koska olen työskennellyt puolisoni yrityksessä palkansaajana. Nyt siis työttömänä, irtisanottu tuotannollis-taloudellis syistä.
Tuostahan voi tehdä valituksenkin. Päätöksen liitteenä oli ilmeisesti valitusosoitus.
Kantelun voi tehdä viranomaisen väärästä kohtelusta. Se voi olla lainvastainen tai sitten hyvän hallintotavan vastainen. Ja tietysti myös väärästä lain tulkinnasta. Sitten voi tietysti kirjoitella myös päättäjille eli sinun tilanteessasi, koska kyse laista, kansanedustajille.
Puolison yrityksessä työskenteleminen tekee työttömästäkin puolisosta yrittäjän. Sillä ei ole merkitystä, onko työskennellyt palkansaajana vaiko YEL-vakuutettuna.
"Onko tämä nyt kerta kaikkiaan niin, että kun tuon asiakaskortin olen onnistunut hukkaamaan, niin menetän sen vuoksi 2,5 kuukauden ansiosidonnaisen?????"
Asiakaskortin hukkaamisesta ei rangaista. Sen sijaan työnhaku on pidettävä voimassa niin kauan kuin mielii työttömyysetuutta nostaa. En syytä sinua, vaan totean vain yleisesti, että maailma on kaikenkarvaisia selityksiä täynnä, mutta selitykset ovat valitettavasti turhia. Siinä vaiheessa kun työnhaku laitetaan voimaan, työnhakijalle kerrotaan mihin päivämäärään asti työnhaku on voimassa ja jollei sitä siihen mennessä uusi, se katkeaa automaattisesti. Työnhakijan velvollisuus on pitää työnhakunsa voimassa. Sen jälkeen on aivan sama vaikka muuttaisit, koira söisi asiakaskorttisi tai mummonkumminkaima heittäisi veivit ja veisi korttisi mennessään. Työnhaun uusimispäivän taas voi säilyttää asiakaskortissa, kalenterissa, sanomalehden nurkassa tai vaikka joulukalenterissa, mutta se tulee uusia siihen päivämäärään mennessä kuin mihin asti se on merkitty voimassaolevaksi. Piste.
Voithan tehdä asiasta virallisen valituksen (oikaisupyynnön). Sinuna selvittäisin kuitenkin ihan ensin, miksi sinulle on kassasta sanottu että TE-toimistosta ei ole tullut lausuntoa. Jos edellisen työsuhteesi päättymisessä (tai tilanteessasi ennen ilmoittautumisajankohtaa) ei ole ollut mitään epäselvää, lausunnon olisi kyllä pitänyt mennä maksajalle jo alun alkujaan, jo ennen kuin sinun työnhaun uusintapäiväsi on edes ollut ajankohtainen. Menepä siis lähimpään TE-toimistoosi ja kysy, miksi lausuntoa ei alunperin ole kassalle mennyt, ja etene työnhaun uusimatta jättämisongelmasi kanssa vasta sitten.
Olet siis ihan normaalisti ilmottautunut työttömäksi ja silloin saanut työnhaun voimaan tiettyyn aikaan saakka. Työnhaun uusimisaika on annettu sulle asiakaskorttiin, ja lisäksi sen voi tarkistaa omista työkkärin tiedoistaan pankkitunnareita käyttämällä.
Miksi työkkärissä ei ole silloin ilmottautuessa kirjoitettu maksulausuntoa kassalle? Eikö sulla ollut tarvittavia työtodistuksia mukana, vai oliko niissä jotain epäselvää? Tehtiinkö toimikuntakysely, johon sun olisi pitänyt vastaus antaa?
Työttömyysturva maksetaan 4 viikon jaksoissa jälkikäteen, joten tässä syksyn aikana olet ehtinyt täyttää ja lähettää ainakin kaksi päivärahahakemusta kassaan. Miksi kassasta ei ole jo eka hakemuksen tullessa ilmoitettu, että maksua ei voi tehdä, koska maksulausuntoa ei ole olemassa? Onko kassa laiminlyönyt tehtävänsä?
Olet kaikenkaikkiaan onnistunut omalla huolimattomuudellasi kämmimään koko syksyn ansiosidonnaiset itseltäsi. Sille asialle ei voi mitään. Miksi työkkäristä ei ole tullut sulle työnhaun katkosta ilmoitusta? Sehän lähtee automaattisesti saman yön aikana antamaasi osoitteeseen, kun työnhaku on päivällä mennyt voimasta.
Senhän luulis olevan jokaisen työttömän intressissä kovastikin, että huolehtii milloin työnhaku pitää uusia ja että muistaa ilmoittaa osoitteenmuutokset työkkärille myös.
Takautuvasti työnhakua ei tietenkään saa voimaan. Eikä myöskään erikseen voida alkaa keneltäkään kyselemään, että mitäs kun sulla on työnhaku katkennut. Jokaisella on omat syynsä, miksi työnhakua ei uusitä, eikä sitä tarvi työkkärille ilmoittaa, eikä työkkäri niistä perään kysele, ellei itse ilmoita.
Kyllä se on siten, että myös uusavuttomien nysvääjien pitää osata itse huolehtia omista asioistaan. Sitten jos ei "ilmeisesti" muista eikä "ilmeisesti" niin kiinnosta, niin sitten pitää ottaa vastaan mitä siitä seuraa. Semmosta se on elämä.
Voi voi sentään kun on näitä uusavuttomia,jotka eivät viitsi ottaa selvää edes omia etuja koskeviin asioihin,,,,,mitä tohon sitten sanoisi,ikä ihmisenä sanoisin että keskity työn hakemiseen,työtä kyllä löytyy olen varma kun on vaan aktiivinen, ei tässä yhteiskunnassa voi yhteiskunta kaikkia elättää ,,eihän se toimisi millään tavalla sen jälkeen.Näillä palstoiilla kun lukee kirjoituksia ,niin saa sen kuvan että kaikki vaan pyrkii jonkin näköisille päivärahoille,,,hoi semppiä kanssa eläjät
Joo, tällaisille ei-elämäntapa-työttömille kun nyt voi sellainenkin yksinkertainen asia olla epäselvä, että se saa**nan työnhaku pitää käydä erikseen uusimassa. Olin idioottina (niin kuin kaikki vastaajat antoivat ystävällisesti ymmärtää) olettanut, että kun käyn ilmoittamassa, että olen työtön, niin asiantila on tämä, kunnes toisin ilmoitan tai jos työkkäristä sitä erikseen jossakin yhteydessä kysytään. Minua ei työkkärissä neuvottu, vaan annettiin käynnin yhteydessä elekielellä ja ynähdyksillä ymmärtää, että kaikki termit ja käytänteet olisi pitänyt tietää automaattisesti. Minä EN ole ollut puolta elämääni tukien varassa eikä tämä ***keleen tukiviidakko kaikkine pässin kuvioineen ole todellakaan kaikille kansalaisille automaattisesti selvä, jos sitä ei ole aiemmin tarvinnut. Minusta työkkärissä työskentelevien olisi pitänyt sanoa, että tämä työnhaku pitää erikseen pitää voimassa ja työnhaku ja tuet katkeavat, jos ei tule pelipaikalle jonakin tiettynä päivänä.
Ja anteeksi vaan, mutta kuinka moni teistä vastaajista on oikeasti aktiivisesti työelämässä mukana, kun tiedätte kaiken tuista ja luette suomi24:ssa jotain yhteiskunnan tuet ja avustukset -palstaa?? Että katsoo sinne peiliin vaan.
Olen ihan tavallinen pulliainen, joka nyt sattui jäämään työttömäksi ja joka ei tunne koko hemmetin tukiviidakkoa. Ja tyhmänä tai uusavuttomana minua ei ole tätä viestiketjua ennen kukaan pitänyt.
Elikkä kun sulle on ojennettu käteen se asiakaskortti, jossa lukee joku päivämäärä jolloin työnhaku pitää seuraavan kerran uusia, niin mitä kohtaa sä siinä kortissa et ymmärtänyt?
Jos nyt on tosiaan niin, että asiakaskorttiin annettu uusimispäivämäärä on liian monimutkainen ja epäselvästi kirjattu eikä mistään saa mitään tietoa omasta työnhaun tilanteestaan, saatika mitään muutakaan tietoa,niin kerro nyt että miten se asia olis pitänyt sulle kertoa että olisit sen hokannut.
Ehottomasti vaan laittamaan vinkkiä ministeriöön, että laittakaan asiakaskortit paljon selvemmäksi, että ihmiset ymmärtää työnhaun uusimispäivämäärän tarkoittavan sitä päivää mihin asti työnhaku on voimassa. Kaikki neuvot ja ohjeet otetaan varmasti mielihyvin vastaan.
Vielä jäi sun lyhyeltä työttömän uraltasi epäselväksi, että miksi sun työttömyyskassalta ei ole tullut jo eka hakemuksen jälkeen suoraan vastausta että "ansiosidonnaista ei voida panna maksuun, koska työvoimatoimistosta ei ole tehty maksulausuntoa". Olet ollut jo työttömänä niin pitkään, että olet ehtinyt täyttää ja lähettää ainakin kaksi kertaa 4 viikon työtön-työtön-hakemuksen kassaasi. Miksi sieltä ei ilmoitettu jo eka hakemuksén jälkeen tilanteesta?
Työttömyyskorvausta maksaja maksaa korkeintaan 3 kuukautta jälkikäteen. Vaikka työnhaku olisi ollut voimassakin, niin yli 3 kk vanhoja hakemuksia ei kannata lähetttää, kun kassa ei maksa kuitenkaan. Mutta samapa tuo.
Olishan se mukavaa, kun työttömyyskorvaus lähtis tulemaan tilille ilman eri hakemuksia, saatika että sen enämpiä tarttis eka kerran jälkeen ilmoitella. Laittais vaan haun voimaan ja ilmoittais tilinumeron maksajalle, ja alkais odotteleen rahoja. Ei se vaan ole niin yksinkertaista. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole mikään lapsilisä tai kansaneläke,vaan vähän monimutkaisempi sosiaalietuus.
Kyllä se edelleen on niin, että sulla itselläsi on vastuu siitä, että hoidat asiasi. Ja ilmoitat osoitteenmuutokset sekä muistat uusia työnhaun jos se pitää uusia ja ihan määrättynä päivänä. Ei sitä voi kukaan muu sun puolesta hoitaa. Valitettavasti se vain näin on.
lainkaan työttömyyskorvausta, ja oletko toimittanut kassalle kaiki vaadittavat palkka- ym todistukset. Jos olet hakenut työttömyyskorvausta olisi jo pitänyt tulla kasssalta jonkinlainen laskelma päivärahasta (vaikka käsittelyaika onkin käsittömän pitkä). Sait luultavasti alussa ajan 3 kk päähän milloin olisi pitänyt ilmoittautua uudestaan. Eli siihen päivään asti olet ollut oikeutettu päivärahaan. Alussa toki tulee kauheasti karenssia kun lomapäivät jaksotetaan sen alkukarenssin lisäksi. Eli jotain sun pitäis saada kunhan työkkäri nyt laittais lausuntojaan menemään.
Tervetuloa vaan työttömien maailmaan. Ihan on terveellistä sinulle tipahtaa alas sieltä ylimielisyydestäsi. Käyttäydyt törkeästi nimitellessäsi toisia "elämäntapatyöttömiksi" ym. Olet aivan samanlainen kuin muutkin, paitsi että sisälukutaidossasi on parantamisen varaa kun et ymmärrä sinulle annettuja selviä ohjeita.
Kun ilmoittauduit työttömäksi, sinulle annettiin nettiosoite, josta sinun piti lukea käytännön ohjeet asioista, joista sinun on huolehdittava. Jätit sen siis tekemättä, tai sitten et tosiaan ymmärtänyt lukemaasi. En ihmettele yhtään työttömyyttäsi, jos noin yleisestikin laiminlyöt sinulle uskottuja tehtäviä tai et ymmärrä, mitä sinun pitikään tehdä. Jos luit, et ainakaan kysynyt työkkäristä neuvoa, kun huomasit, ettet ymmärrä!
Tuohon ylimielisyyteesi vielä palatakseni kerron sinulle, että
1. Kaikki tätä palstaa lukevat eivät ole työttömiä, on myös ammatillista ja yleisinhimillistä mielenkiintoa.
2. Kaikki työttömät eivät ole työttömiä omasta syystään.
3. Sinä et ole työttömistä ainut tätä palstaa lukeva, joka ei vielä ole pitkäaikaistyötön.
4. Sosiaaliturvajärjestelmä on tarkoitettu helpottamaan kansalaisten elämää sellaisissa tilanteissa, joissa he tarvitsevat apua sairauden, lastenhoidon, ikääntymisen, työttömyyden, opiskelun tai muun sellaisen syyn takia, eikä sen käyttäminen tarvittaessa ole häpeä. Harvat lapsiperheet kieltäytyvät lapsilisistäkään, vaikka tulisivat toimeen ilman niitäkin.
"2. Kaikki työttömät eivät ole työttömiä omasta syystään."
Tarinoita on monia. Itse olen työtön sen takia, että jouduin todistajaksi työpaikallani tapahtuneeseen väärinkäytös rikosjuttuun. Olin määräaikaisessa työsuhteessa, joten jouduin valitsemaan sen väliltä, että annan todistajanlausunnon ja suututan esimiehen, joka päättää työsuhteeni jatkamisesta, koska syytettynä oli toinen esimies. Kieltäydyn antamasta lausuntoa, jolloin saan uhkasakot ja ties mitkä syytteet käräjiltä. Valehtelen todistajanlausunnossa, jolloin otan riskin jäädä siitä kiinni ja vankilatuomion, sekä rikosrekisterin väärästä valasta.
Valitsin tuon ensimmäisen eli kerroin totuuden oikeudessa, jolloin 8kk myöhemmin minulle ilmoitettiin vain, että työsopimustani ei jatketa ja ei luonnollisestikaan perusteltu sitä millään muulla kuin, että ei meidän tarvitse sitä perustella, koska kysymyksessa ei ole irtisanominen. Kaikki toisin toimineet määräaikaiset saivat jatkaa vaikka olisivat olleet kuukausia enemmän sairaslomilla kuin mitä itse olin.
Todistajaksi jouduin sen takia, että poliisin esitutkinnassa menin kertomaan toduuden vaikka omalta kannaltani olisi ollut järkevintä heittäytyä linjalla en nähnyt mitään tai muistanut mitään. Suurin virheeni oli kuitenkin se, että olen saanut aika ankaran kotikasvatuksen, jossa on opettettu, että aina pitää puhua totta ja se, että en ollut sisäistänyt ennen näitä kokemuksiani miten pohjattoman häikäilemättömiä jotkut ihmiset voivat olla.
Eipä ole hirveästi omien kokemusteni jälkeen enää huvittanut töitä hakea, koska en halua olla missään tekemisissä suomalaisen työelämän kanssa. Oikeutta en voi saada mitenkään eikä tarinaani kukaan edes usko, mutta hyvää työntekijää tämä järjestelmä ei minusta enää tule saamaan. Olen periaatteen ihminen ennen näitä kokemustani olin työelämässä 6v ilman päivääkään sairaslomia.
Ehkä on aika tännekin kirjoittavien valittajien tipahtaa norsunluutorneistaan ja ylimielisyydestään.
Tuolla asenteella olet pian pitkäaikaistyötön. Olet huolimaton etkä ole kovin oma-alotteinen. Työssäkin pitää osata ottaa asioita itse selville ja oltava huolellinen.
Vaikka se ei sinua paljon lohdutakaan, niin nostan sinulle hattua rohkeudestasi!
Vaikka moni työpaikka on läpimätä, niin älä heitä toivoasi, sillä on niitäkin, jotka
arvostavat kaltaistasi suoraselkäistä työntekijää. Tsemppiä ja onnea matkaan :)
niillä sanoilla minkä koit oikeaksi
Se nyt vaan on niin että noiden päivämäärien kanssa on oltava tosi tarkkana eli jos et mene työkkäriin näytille silloin kun korttiin on merkitty niin lakkaat olemasta piankin heidän kirjoillaan. Itselleni kävi kerran niin että unohdin käynnin mutta onneksi vain päivällä! Eli yhden päivän pystyivät nipistämään pois. Päivämäärä on parasta laittaa kissankorkuisin numeroin seinälle tai kalenteriin koska niinkuin nyt tajuat niin se on todellakin "rahan arvoinen käynti".
Taas tuttavalleni tapahtui niin että ei muistanut ilmoittaa osoitteenmuutosta työkkäriin kun on tottunut että tässä maassa osoitteen muutos menee automaattisesti kaikkiin virastoihin ja rekistereissä näkyy se oikea osoite aina mutta huom! tässä asiassa työkkäri on poikkeus eli he eivät saa osoitetta mistään rekistereistä vaan heille aina pitää itse ilmoittaa jos osoite on muuttunut. Eli tuolle kaverille kävi niin että osoitetta ei ollut muistanut ilmoittaa työkkäriin ja juuri silloin oli tuohon vanhaan osoitteeseen lähtenyt joku kirje johon olisi pitänyt vastata en nyt muista mikä oli asia mutta kyseessä ei ollut tuo tapaaminen koska se oli merkitty siihen asiakaskortiin eikä sitä tule ikinä postissa mutta koska hän ei ollut vastannut tuohon kirjeeseen niin olivat katkaisseet työnhaun. Siinä sitten kun huomasi että rahoja ei näy niin asia selvitettiin työkkärissä ja työnhaku laitettiin jatkumaan sitten siitä päivästä kun tämä kömmähdys huomattiin. Meni siinä kyllä parin viikon ansiosidonnaiset sitten hukkaan eli sen ajan ehti olla tuo työnhaku katkaistuna.
Itseä ainakin kiinnosti ensimmäisellä työkkärikäynnillä uusi tilanne sen verran reippaasti että kyselin hyvinkin tarkkaan mitä seuraavaksi tapahtuu ja kenen toimesta. Ei tullut mieleenikään että tää oli nyt ilmoittautumisen myötä tässä ja mitään ei tarvitsisi tehdä pariin vuoteen ellei työtä löydy. Mutta kai meitä on niin moneksi..
Työnhakuinfoon varmaan sait kutsun, eikö sielläkään selvinnyt mitään?
Tässä ketjussa ymmärretään automaattisesti, että sen jälkeen kun jää työttömäksi, niin ei ihmisellä muuta tekemistä olekaan kuin tutustua uuteen tilanteeseensa. Voihan sitä olla vaikka viiden lapsen äiti, rakennusprojekti pahimmassa vaiheessa ja oma äiti kuolemaisillaan. Olisi toki tietenkin pitänyt pitää omista asioistaan huoli, mutta sanon vain, että tilanteita on monia ja olemme aika inhimillisiä olentoja sen suhteen, paljonko pää kestää milloinkin monia samanaikaisia stressin aiheita kerrallaan. Omalla kohdallani oli käynyt niin, että työkkäri oli missannut sen paperin lähettämisen, jossa olisi ilmoitettu työnhaun katkeamisesta ja saan kuin saankin rahat koko ajalta. Mikä on tietysti positiivista siinäkin mielessä, että olen paksuna ja päiväraha vaikuttaa tulevaan äitiyspäivärahani määrään.
Mieheni totesi minusta aika osuvasti, että aika iso rikos pitää Suomessa tehdä, että rangaistaan monen tonnin sakoilla. Yhden päivämäärän missaaminen työkkärissä voi tällaiseen kuitenkin johtaa. Voihan sitä tietenkin aina sanoa, että oma vika, mutta aika kohtuuttomalta käytännöltä tuntuu, kun olen kuitenkin ollut samaan tapaan työtön työnhakija kuin olisin ollut, jos olisin ymmärtänyt työkkärissä käydä. Eli asia ei muuttunut miksikään, "sakkoa" olisi vain ropsahtanut useampi tonni.
Niin ja en ole vain maannut laakereillani ja odottanut rahoja. TE toimistoon en ymmärtänyt ottaa yhteyttä, koska luulin asian olevan ok. Liiton kassaan ei pääse läpi puhelimella ja nettisivuilla on kehotus olla lähettämättä sähköpostia ruuhkautuneen tilanteen vuoksi. Eli ihmisen on vain odotettava useampi kuukausi ilman että häneen päin otetaan yhteyttä. Luulin että kaikki on kunnossa.
Olen muuten samaa mieltä että yhden päivämäärän unohtamisesta tai siitä että ei tajua ilmoittaa uuttaa osoitettaan työkkärille voi tupsahtaa usean satasen tappiot jopa tonnin tai enemmän jos missaa ansiosidonnaiset vaikka parilta viikolta. Aika kova maksu. Ja tuosta osoitteen muuttamisesta vielä että monikohan työkkärin asiakas on selvillä että osoite pitää sinne itse ilmoittaa heti jos muuttaa tai muuten voi tulla isojakin ongelmia? Tätä seikkaa ei koskaan työkkärissa painotettu että eivät saa osoitetta suoraan väestörekisterikeskuksesta niinkuin lähes kaikki tahot nykyään.
Työministeriö ei ole nähnyt ollenkaan tarpeelliseksi kehittää sellaista systeemiä koneisiinsa, että maistraattiin tehty osoitteenmuutos siirtyis työkkärin tietoihin niiden henkilöiden kohdalla, joilla on työnhaku voimassa työkkärin tiedoissa. Tämähän tietysti vaatis ministeriön turhakkeilta sandaalit jalassa toimiston lattioita kuluttamasta hieman työtä ja sitähän ei nyt voi virkamieheltä missään nimessä vaatia.
Sen sijaan vastataan tämä vakiovastaus. Jokainen suomalainen on syntymästään saakka kelan asiakas. Tämän kertoo kelan asiakasnumero eli sotutunnus. Verottajankin tietoihin kansalaiset aina siirtyvät. Sen sijaan työkkärin ovista ei suinkaan jokainen välttämättä koskaan sisään käy. Joten miksipä järjestellä mitään tietojen päivityksiä sellaisille, joilla on sitä aikaa muutenkin runsaasti asioitaan päivitellä ja laitella osoitteet ajan tasalle.
''Työministeriö ei ole nähnyt ollenkaan tarpeelliseksi kehittää sellaista systeemiä koneisiinsa, että maistraattiin tehty osoitteenmuutos siirtyis työkkärin tietoihin niiden henkilöiden kohdalla, joilla on työnhaku voimassa työkkärin tiedoissa.''
Ei ole, koska menisi moni mahdollisuus evätä työttömältä työttömyysturva sivu suun.
''Sen sijaan työkkärin ovista ei suinkaan jokainen välttämättä koskaan sisään käy. Joten miksipä järjestellä mitään tietojen päivityksiä sellaisille...'''
Osoitetiedot päivittyvät moneen muuhunkin paikkaan, vaikka jokainen suomalainen ei koskaan asiakkaaksi tulekaan. Yksi esimerkki: valtiokonttorin eläkeosasto, vaikka vain osa suomalaisista koskaan eksyy valtion palkkalaiseksi ja siis saa valtioeläkkeen. Sama on muidenkin eläkelaitosten kanssa. Ja on noita muitakin virastoja. Työkkäri on poikkeus. Niin ja taitaa olla työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntakin sekä vakuutusoikeus, vaikka jutut viipyvät noissa paikoissa vuositolkulla.
Jos tilanne on se, että ei voi lastenhoidon, rakennusprojektin tai äidin sairauden vuoksi huolehtia edes työnhaun voimassa pitämisestä, ei varmaan ole työmarkkinoiden käytettävissäkään. Työmarkkinatukea tai työttömyyskorvausta on lain mukaan oikeutettu saamaan sellainen ihminen, joka on vapaa lähtemään töihin. Ei sellainen, jonka elämäntilanne on niin vaikea, että ei pysty yhtä ainoaa päivämäärää mielessään pitämään ja yhdestä ilmoittautumisesta huolehtimaan. Silloin täytyy hakea tilanteen mukaan sairaspäivärahaa, omaishoidon tukea tai ihan vain toimeentulotukea, työttömyyskorvaus on niitä varten, jotka pystyvät töihin.
Sinä saat sitten sen korvauksen, koska työkkäri teki vahingossa virheen. Se oli sinun onnesi, koska sinun oma virheesi olisi muuten estänyt maksatuksen. Eihän töistäkään saa palkkaa, jos ei millään jaksa muistaa, koska siellä taas pitikään käydä.
Et voi olla itse muualla kuin jossain paskabyrå:ssa turhakevirkailijana hommissa, tuollaista asennetta ei muualla kehitetä :D
#
Ja tuosta osoitteen muuttamisesta vielä että monikohan työkkärin asiakas on selvillä että osoite pitää sinne itse ilmoittaa heti jos muuttaa tai muuten voi tulla isojakin ongelmia?
#
Minä olen aina suurella huvituksella seurannut työkkärin virkailjoiden kysymää kysymystä kun työkkärin tädin koppiin olen tullut.
Ensin tietenkin kerron sosiaaliturvatunnukseni joko puheellani tai nykyisin mielummin työttömän lapulla.
Sitten työkkärin täti koneenomaisesti kysyy, että onko osoitteenne muuttunut!
Tässä vaiheessa niskakarvat ovatkin pystyssä, että miten tuohon osoitteen muuttumiskysymykseen tulisi vastata. Minähän tiedän ihan varmasti, että onko osoitteeni muutunut tai ei. Mutta kun en tiedä sitä osoitetta, mitä työkkärin täti silmillään napittaa. Kun ei sano sitä ääneen mitä näkee minun osoitteekseni.
Jos vastaan, että osoitteeni ei ole muuttunut, niin kuinka voin tietää mitä työkkärin täti osoitteekseni olettaa, kun ei vaivaudu sanomaan osoittettani ääneen.
Tämän logiikan taustana on se, että ei ole ensimmäinen kerta kun työkkärin tietokannat ovat sen verran sekaisin, että osoitetietokentät tietokannassa ovat väärin, ja näin työhön- ja kurssiosoituksia menee vääriin osoitteisiin.
Tuleekin aina kysyä ääneen työkkärin tädiltä, että minkä osoitetiedon hän näkee pääteltää ja kertoo sen selvästi myös toiselle osapuolelle, että voidaan tehdä osoitteen vertaus oikealla tavalla.
Kyse ei ole mistään asenteesta vaan laista. Niin kauan kuin Suomessa ei ole kansalaispalkkaa (jota lämpimästi kannatan), täytyy mennä näillä säännöillä, jotka on. Että sori vaan, jos koet kovin raskaaksi sen, että joku kertoo sinulle, että teit ihan itse sen virheen. Ei voi olla liian vaikeaa merkitä yhtä aikaa kalenteriin ja järjestää itseään paikalle silloin kun se aika on. Ei vain voi olla. Syy oli sinun, ei työkkärin, ja sinulla kävi tuuri, kun siellä työkkärissäkin töpättiin niin asia järjestyi.
Kuule, jos sinä jossain työpaikassa unohdat jonkun tapaamisen, niin siinä voi mennä kaupat sivu suun tai vastaavaa. Työssäkin on ihmisillä kiireitä. Ei - ei kukaan ota sinua töihin siksikään, että satuit umohtamaan haastatteluajan, kun sinulla oli muutto meneillä, koira kipeä tai nuha ja unodit ilmoittaa asian. Tiedätkö mikä on yksi hyvän työntekijän tärkeimmistä ominaisuuksista? Se on kyky myöntää ottaa vastuu omista virheistään, eikä haukkua kaikki, jotka kertovat että virhe on sinun omasi.