Normaali elämä

mitä Katlin sillä halusikaan sanoa, niin normaalia vastakaikua hän ei saattajiltaan saanut, ei kummaltakaan. Kysyn ja ihmettelen: Miksi Katlinille ei puhuttu sanaakaan, ei ainakaan niin, että olisin sen kuullut. Koko lähtö vaikutti ryöstöltä. Oli haikea olo kun menimme nukkumaan, sillä nyt Kätlin on todella oman onnensa ja taitojensa varassa. Aikuisilta naisilta odotin innokkaampaa otetta, kannustusta ja iloisuutta. Oli niin tahmean tuntuista ja salailun värittämää, että alkoi ällöttää. Jos formaatti on noin epämääräisen tuntuista, suorastaan töykeän tuntuista, onko suomalaiseten pakko sitä samanlaisena toteuttaa?

Luultavasti kaikki muutkin formaatit ovat tätä tarkasti ilmein, sanoin tai salailuin tehtyjä ohjelmia (esm. Talentissa toimivat sekä arvostelijat, että yleisö samoja ilmeitä ja huudahduksia matkien, kuin Englannin Talentissa. ). Miten niistä voisi saada suomalaisempia, ei kait mitenkään, koska niistä on maksettu varmaan huikeita summia juttujen keksijöille. Halpaa leikkiä se ei voi olla. Eikö ole olemassa mitään suomalaista ikiomaa formaattia? Keksitään yhdessä! Kilpailun voisi järjestää TV-yhtiö pientä palkintoa vastaan. Luulisi meiltäkin löytyvän ideoita, vaikka pieni maa olemmekin.
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi itku! Ei ole pakko katsoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mummo hillopurkissa kirjoitti:

mitä Katlin sillä halusikaan sanoa, niin normaalia vastakaikua hän ei saattajiltaan saanut, ei kummaltakaan. Kysyn ja ihmettelen: Miksi Katlinille ei puhuttu sanaakaan, ei ainakaan niin, että olisin sen kuullut. Koko lähtö vaikutti ryöstöltä. Oli haikea olo kun menimme nukkumaan, sillä nyt Kätlin on todella oman onnensa ja taitojensa varassa. Aikuisilta naisilta odotin innokkaampaa otetta, kannustusta ja iloisuutta. Oli niin tahmean tuntuista ja salailun värittämää, että alkoi ällöttää. Jos formaatti on noin epämääräisen tuntuista, suorastaan töykeän tuntuista, onko suomalaiseten pakko sitä samanlaisena toteuttaa?

Luultavasti kaikki muutkin formaatit ovat tätä tarkasti ilmein, sanoin tai salailuin tehtyjä ohjelmia (esm. Talentissa toimivat sekä arvostelijat, että yleisö samoja ilmeitä ja huudahduksia matkien, kuin Englannin Talentissa. ). Miten niistä voisi saada suomalaisempia, ei kait mitenkään, koska niistä on maksettu varmaan huikeita summia juttujen keksijöille. Halpaa leikkiä se ei voi olla. Eikö ole olemassa mitään suomalaista ikiomaa formaattia? Keksitään yhdessä! Kilpailun voisi järjestää TV-yhtiö pientä palkintoa vastaan. Luulisi meiltäkin löytyvän ideoita, vaikka pieni maa olemmekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu