kyl kelejä

ON PIDELLY,JOS VERTAA VIIME SYKSYYN,
ON OLLU JO KUUKAUDEN TÄMMÖSET HELTEET,
NYTKIN PILVETÖN TAIVAS JA KINKKUMITTARIN MUKAAN
26,7 JA ILMAN KOSTEUS59 %
JOTEN TERVETULOO INGLESIIN
2226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En ole aiemmin ollut Puertossa loka-marraskuussa, mutta kylla on saanut hikoilla ihan kylliksi. Oma kinkkumittarini nayttaa jokseenkin samansuuntaiisia lukemia seka lammon etta kosteuden osalta. Paikalliset tuttavat sanovat, etta tama ei ole tavanomaista tahan vuodenaikaan. Itse asiassa kaipaan niita leppeita iltoja, jolloin sai pukeutua reilusti pitkapunttisiin ja -hihaisiin vermeisiin. Mutta nautitaan nyt tasta...

Puertossa meininki on vahan vilkastunut, tulee useita lentoja viikossa pelkastaan Suomesta ja katukuva on selvasti piristynyt. Norkoilin eilen yhdessa musiikkibaarissa ja meininki oli ihan kelvollinen.

Mukavaa jatkoa Inglesiin,
Sotis

Äänestä
  • Terveisiä täältä pohojolasta jossa alkaa olla jo useita pakkasasteita niin, että tänään jouduin tosiaankin kaivamaan toppatakkini esiin jotta kärsin lähteä käymään hautausmailla.
    Oletko muuten käynyt plazalla? Siellä on tehty uudistuksia niin, että ensinnäkin koko sivustoa ei meinaa löytää, ja kun sen sitten löytää niin sitä ei osaa käyttää!
    Naama nutturalla olen koettanut opetella siellä toimimaan, mutta paljon on vielä ihan uutta ja outoa kuten esim. yhteisöt, kaverit, albumit sun muut joita en ole oppinut käyttämään! Ehkä opin, ehkä en..
    Kaikkea hyvää sinulle, ja toivottavasti lämpimät kelit siellä jatkuvat.. sillä näitä pakkasia ei kestä Erkkikään, eikä Erkin veli Pertti! Ja kuten jo aiemmassa viestissäni Paville totesin, niin tämähän on vasta alkua!
    Ota lasillinen cavaa mun puolestani.. niin minä lämmitän mikrossa vähän hehkuviiniä ja ajattelen sua!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pavi kirjoitti:

ON PIDELLY,JOS VERTAA VIIME SYKSYYN,
ON OLLU JO KUUKAUDEN TÄMMÖSET HELTEET,
NYTKIN PILVETÖN TAIVAS JA KINKKUMITTARIN MUKAAN
26,7 JA ILMAN KOSTEUS59 %
JOTEN TERVETULOO INGLESIIN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu