auttakaa.

Hyväksymällä ja käymällä läpi kaikki tunteesi. Tämä on se tie joka vie exien yli.

..on todellakin tuttu ja muutamaan kertaan koettukin, mutta "harjoitus" tässä asiassa ei ole opettanut ainakaan minulle yhtään mitään.

On eroja, jotka ovat jotenkin helppoja. Jäädään hyviksi kavereiksi ja ero saattaa tuntua jopa helpottavalta. Mutta sitten on taas näitä eroja, joissa kaikki romahtaa niskaan, on shokissa, tuntuu mahdottomalta jatkaa elämää yksin ja kaipaus tuntuu liian suurelta kestää.

Vaikeassa erossa luulen, että eron hyväksyminen on vaikeinta. Ei halua päästää irti, ei pysty näkemään eroon johtaneita syitä ja tarkastelemaan niitä. Ei jaksa olla objektiivinen, jotta huomaisi, että asia on johtanut toiseen jne.. Ei näe erolle mitään järkevää selitystä, vaan tuntuu, että vääryys on tapahtunut.

Sanot että mikään ei tunnu tehoavan. Hmm....voisiko siinä olla se juju, että hyväksyy, etten vielä ole päässyt eroon. Elää tavallaan läpi sitä asian aiheuttamaa tunnekuohua, eikä yritäkään unohtaa..vielä. Antaa itselleen aikaa.. Unohduksen aika tulee jossain vaiheessa. Päivä päivältä helpottaa. (Itselläni meni viimeksi melkein vuosi!)

Ihan käytännön neuvoina voisi ajatella jotakin uutta harrastusta, joka on aina kiinnostanut, mutta jota ei ole koskaan tullut aloitettua. Ystävät, tuttavat ovat suuri apu. Kotiin ei kannata jäädä murehtimaan, vaikka toisaalta ulos lähteminenkin saattaa olla tosi työlästä.

Ja varmaan meillä jokaisella on omat henk.koht selviytymiskeinomme. Joku ei kestä nähdä exäänsä pitkään aikaan eron jälkeen, mutta minä olen tässä päinvastainen. Minua helpottaa näkeminen ja mahdollisimman pikainen, suhteen jälkeinen, ystävyys.

Voimia sinulle ja yritä nauttia tästä vuodenajasta. Elämä jatkuu, vaikka se tuntuu nyt ehkä kovin pysähtyneeltä.