Taannoin keskusteltiin läski-illasta ja semmoisesta.
Kuten aiemmin mainitsin olen kutistunut koosta 52 kokoon about 40, suurin edistys vuoden aikana.
Kuitenkaan en näemmä ole onnistunut saamaan katu-uskottavuutta sekä päätäni tähän muutokseen mukaan.
-Edelleen ravintolassa naapuripöydän langanohuet keski-ikäiset naiset "supattavat" kuuluvalla äänellä "sietäisi tuonkin katsoa mitä syö" jos lautasellani on muuta kuin salaattia.
-Seisovassa pöydässä (kutistuneen vastan ansiosta tosin ei kannata) kun asioin ja valikoin jokusen maukkaan palan, kuuluu selän takaa "varmasti hakee jo kuudetta kertaa"
Uhhhh mitenkähän laiha pitäisi olla että tuo naljailu täysin vieraiden ihmisten taholta loppuu?
Vai lukeeko otsassani -kerran läski aina läski, vaikken koskaan ole kohtuuttomasti syönytkään ja allergioiden vuoksi monet herkut ulottumattomissani.
No kaikesta huolimatta nyt pidän Nutrilett kuurin ja toivon etten sairastu syömishäiriöön, kun edellisen kerran oli vaikea oppia syömään ruokaa kuurin jälkeen.
Juokseminen, hiihtäminen ja muu urhheilu EI muuten suju yhtään paremmin vaikka olemus on oheampi, hyväkuntoinen on hyväkuntoinen tukevanakin.
Kuten aiemmin mainitsin olen kutistunut koosta 52 kokoon about 40, suurin edistys vuoden aikana.
Kuitenkaan en näemmä ole onnistunut saamaan katu-uskottavuutta sekä päätäni tähän muutokseen mukaan.
-Edelleen ravintolassa naapuripöydän langanohuet keski-ikäiset naiset "supattavat" kuuluvalla äänellä "sietäisi tuonkin katsoa mitä syö" jos lautasellani on muuta kuin salaattia.
-Seisovassa pöydässä (kutistuneen vastan ansiosta tosin ei kannata) kun asioin ja valikoin jokusen maukkaan palan, kuuluu selän takaa "varmasti hakee jo kuudetta kertaa"
Uhhhh mitenkähän laiha pitäisi olla että tuo naljailu täysin vieraiden ihmisten taholta loppuu?
Vai lukeeko otsassani -kerran läski aina läski, vaikken koskaan ole kohtuuttomasti syönytkään ja allergioiden vuoksi monet herkut ulottumattomissani.
No kaikesta huolimatta nyt pidän Nutrilett kuurin ja toivon etten sairastu syömishäiriöön, kun edellisen kerran oli vaikea oppia syömään ruokaa kuurin jälkeen.
Juokseminen, hiihtäminen ja muu urhheilu EI muuten suju yhtään paremmin vaikka olemus on oheampi, hyväkuntoinen on hyväkuntoinen tukevanakin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Todella valitettavaa, että joudut kokemaan
tuollaista.
Pidä pää pystyssä vaan,
itsepä tiedät miten asiat ovat!
Minä en ole läskieni kanssa koskaan joutunut
vastaavaan tilanteeseen.
En ole kuullut kenenkään supattavan mitään,
eli korvissani varmaankin on vikaa, heh! :)
Kerran yksi pikkupöhnäinen asiakas totesi,
että miten liikutkin noin vikkelästi ja sulavasti
vaikka oletkin noin pyöreä.
Minua ei haitannut yhtään, nauroin vaan,
että lujaahan pallo alamäkeen menee!!! ;)
Tervetuloa vielä kerran takaisin,
älä hylkää meitä enää! Nih! ;)
Hämmästellen ihmettelen minäkin, jos moisia kommentteja olet saanut ja olet vain kokoa 40 !!??
Oma kokoni on 40-38 vaatteesta riippuen. Vatsa on löysä löllerö.. peffaa liikaa.. reidet paksut.. silti minua ei läskiksi ENÄÄ haukuta - teininä haukuttiin! ? Mutta nyt kun ikää ja lapsia on, olenkin kuulemma hoikka?!
Ehkä vastaus löytyy ruumiinrakenteestasi? JOs olet rotevatekoinen? Vai oletko lyhyt - mikä on siis pituutesi ja painosi , painoindeksi?
Ilmiset ovat tavattoman ilkeitä ja minusta on todella huonoa käytöstä arvostella toisen ulkonäköä.
Olen itse saanut ulkonäöstäni aika ajoin kommentteja. Nuorena teininä etenkin. En ole kaunis, en todellakaan!! mutta kummallista vaan että miehille kelpaan ,(sinkkuaikana) ehkä sitten hoikkuus?? kompensoi. En tiedä. Minusta se on lopukkaavaa. En voi rumalle naamalleni mitään.
Kummallista, että lihava ei saisi syödä ollenkaan. Sekin on kummallista, että kuvitellaan että lihavat söisi aina vaan makeaa, pullaa ja karkkia ja viinereitä. Kun olen itse ymmärtänyt, että yleensä ylipainoinen ei edes tykkää makeasta.
Nutrilett-dieetti - miten sujuu? Miten jaksat? Tympäseekö? MIten se toimii? KIinnostaisi itseänikin. Pienen vauvan kanssa en oikein liikkumaan pääse ja nytkin vauva on kipeänä. Istun kotona , menee naposteluksi. Ystävät olisi ihana juttu, eipä vaan ole löytynyt mammakerhoista huolimatta. Yksinäisyyteenkin kait sitten syön ja napostelen, siihen murheeseen.
kun pullistuu
peili ei sitä kerro
vasta vaatteista sen huomaa
sama toisinpäin
kun laihtuu
vasta vaatteista huomaa
peilistä katsoo edelleen
se sama tanakka tyttönen
ja supatuksia on vaikea olla kuulematta
eräs tuhtineito kerran sanoi
sisälläni asuu edelleen
se sama pieni balettitanssija
ja teki epäonnistuneen vaa'an
iloisen lyylin tyylillä
naiset ovat susia toisillen
varsinkin tutut pullerot
laihtuneelle
-miinus 50kg-
kukin kantakoon kilonsa. oikein ärsyttää, kun tuntuu, että ihmisillä ei ole muuta tekemistä, kuin miettiä toisten ulkonäköä. loppujen lopuksi nuo ulkoiset seikat kun eivät vaikuta siihen, millaisia olemme ihmisinä. kukin kantaa itse kilonsa jatärkeintä on, että viihtyy itse.
itse olen 23-vuotias nuori nainen ja saan jatkuvasti kuulla painostani. en kuitenkaan ylipainosta, vaan siitä, miten olen joidenkin mielestä liian laiha. olen mitoiltani 165/45, mutta en ole anorektikko, vaan yksinkertaisesti siro! yksi parhaista ystävistäni on itseäni muutaman vuoden nuorempi, minun pituiseni ja painaa yli 90 kiloa. tämä viihtyy itse mitoissaan ja sen myös huomaa! tämä kuuluu rakkimpiin ystäviini luotettavuutensa, ystävällisyytensä ja ennen kaikkea uskomattoman positiivisen elämänasenteensa vuoksi. hän on myös ulkoisesti mielestäni oikein viehättävä ja säteily. hänen karismansa lähtee positiivisuudesta, hymystä ja siitä, ettei tämä ole antanut ylipainonsa tai toisten ihmisten ilkeiden kommenttien murskata itseluottamustaan.
sulje korvat vaan noilta kommenteilta. ihminen, joka arvostelee muiden ulkonäköä, kärsii huonosta itsetunnosta ja pyrkii pönkittämään sitä haukkumalla muita. oikea keino itsetunnon nostamiseen olisikin etsiä itsestään niitä hyviä ominaisuuksia ja olla puuttumatta muiden ulkonäköseikkoihin.
maailma on sellainen, ettei koskaan voi miellyttää kaikkia. tärkeintä on siis keskittyä vain siihen, mitä itse haluaa olla!
...minäkin olin tikkulaiha noin kolmikymppiseksi ja sain kuulla koko ajan huomautuksia siitä. Yleensä epäiltiin näennäisen hyvää tarkoittaen, että minua kalvaa joku kamala sairaus. Ei nekään puheet kivoilta tuntuneet, lisäksi vaatteet roikkui päällä enkä tuntenut itseäni naiselliseksi, onneksi kuppikokoa on sentään aina riittänyt reilusti :)
Nyt, yli nelikymppisenä, tilanne on tasaantunut. Kiloja on tullut, mutta saan ne jotenkuten pidettyä kurissa jos jaksan harrastaa liikuntaa 3-4 kertaa viikossa ja syödä rehuja. Onneksi tykkään sekä hikiliikunnasta että rehuista, muuten en millään pysyisi tässä 38-40 -koossa. Pelkän ulkonäön takia en varmaan viitsisi pitää itseäni kurissa, mutta satun vain pitämään sellaisesta (siis tällaisesta) elämästä. Sisäinen ilo ja nautinto on kuitenkin se pääasia.
Mutta summa summarum: ihmiset puhuu aina, ja etenkin naisilla on taipumusta pahaankin pilkantekoon. Usein se tapahtuu muka näennäisen hyväntekeväisyyden varjolla. Olisi helppoa sanoa että mitäs tuosta välität, mutta eihän se ihan niinkään käy. Mutta minusta kyllä Ada saa olla syystä tosi ylpeä itsestään. Tuollainen painonpudotus on kyllä jo naisen työ.
Niin olen muutamalta tutulta kuullut samanlaista viestiä kuin te hoikat kerrotte:
epäillään anoreksiaa tai muuta sairautta, huomautellaan kärkevästi, luodaan sääliviä katseita.
Ei ole mukavaa, eikä oikeutettua jokainen meistähän on tavallaan "kahlittu" oman vartalon sisälle mikä on toiselle kauhistus on toiselle luonnollista ja hyvää.
Eläköön monimuotoisuus, hoikat, pyöreät, laihat, lihavat jokaiselle on tilaa jokainen on arvokas.
Niin todellakin on todella lyhyt -reilusti alle 160 cm, joten ollaksen "laiha" minun pitäisi olla kokoa 32 (saakohan sellaista kokoa enää?), sitä en kaipaa kunhan jaksan hiihtää ja juosta, tanssia 2h tauotta ja touhuta kotona.
Ja kyllä Nutrilett toimii ja kumma kyllä maistuu,
ei enää niin paljoa askarruta tuo aikuisiän diabetes ja muut terveysongelmat joihin löytyy "sukurasitetta".
Suurimpana motiivinanihan on se että yh:na pysyisin terveenä ja jaksavana kunnes saan lapset siihen ikään että siivet kantavat.
Kaikki muut on vaan sitä ekstraa.
Nimittäin tunnustan, ihanainen kultakutrikin oli melkoinen punkero kun häneen silmäni satutin yli vuosi sitten, eikä se vaikuttanut tunnemylläkkään mitenkään. Rakastaisin häntä ihan yhtä paljon painavampana ja suurempana (heh olisi enemmän mitä rakastaa) eli en usko kyseisellä asialla olevan paljoakaan merkitystä.
Kiitos teille kaikille taas kannustuksesta ja ihan kaikesta!
Pian saatte minut taas jokapäiväiseksi riesaksi, kestää max neljä viikkoa kun netti (toivottavasti) taas wörkkii kotonakin.
Löytyipä tuolta pöytälaatikosta pari nyyhky tekstiäkin...
Tulipa tuossa mieleeni kertomus elävästä elämästä....
Nainen ja mies tapaavat, alkavat seurustella...
Mies alkaa jossain vaiheessa ehdotella, että voisit laihduttaa kymmenisen kiloa....niin ovat kaikki hänen entiset naisystävänsäkin tehneet :))
Kieltämättä sitä painoa oli se kymmenen ylimääräistä.
Arvatkaa vain alkoiko nainen laihduttamaan?
Ei alkanut eikä ainakaan siitä syystä, että mies sitä ehdotteli..
Herää kyllä kysymys miksi ne entiset naisystävät olivat niitä entisiä, vaikka olivatkin laihduttaneet?
Muuttuuko ihminen jos paino putoaa tai nousee, epäillä sopii.
Minä en ainakaan muuttunut kun jossain vaiheessa elämää sitten laihdutin ja omasta tahdostani!!!!
Tänään kiloja on taas kertynyt, koko taitaa olla optimistisesti ilmaistuna siinä 42 :))
Elämä hymyilee kuitenkin ja rakkaani hyväksyy minut juuri tällaisena kuin olen!
Mikä parasta minä itse hyväksyn kroppani ja itseni.
Sen pitäisi riittää aika pitkälle....
makkaroineen kaikkineen :))