Paranormal activity

Katsoin tuon elokuvan ja se oli k-a-m-m-o-t-t-a-v-a-n todellinen. Voisiko se olla täysin totta? On siis dokumentaarinen elokuva ja tehty 15000 dollarilla. Siinä pariskunta kuvaa kotonaan sattuvia outoja ilmiöitä, kannattaa ehdottomasti katsoa jos paranormaali kiinnostaa. Itse olin leffan jälkeen järkyttynyt sillä se vastasi uskomuksiani että noinkin voi käydä. Mutta se erityisesti kiinnostaa että onko se ihan oikeasti totta vai sittenki vaan tehty kuten blair witch project. Olisi ainakin ensimmäinen kerta kun jotain noin hyytävää olis videolle saatu.
172440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Joo, oli kyllä pelottavin leffa pitkään aikaan mitä olen kattonut. Tekemällä tehty ne kaikki kohtaukset.

Äänestä

sen jalkeen et enaa ole skeptisti!

Olemme koko ajan henkien ymparoimia. Osa hyvia osa pahoja.
Jumala on. Mutta ala erehdy luulemaan kaikkia henkia Jumalaksi!

Yllatyt kun kokeilet spiritismia. Se vaatii keskittymista. Ala vain usko kaikkea mita se vastaa!

Äänestä
  • kun en ole koko elämäni aikana havainnut minkäänkaltaista henkeä millään tavalla. No, kai ne valitsevat kohteikseen "paremmat" ihmiset. Ai niin, spiritismi on moneen kertaan todistettu valheeksi.

    Äänestä

  • Mursunorsu kirjoitti:

    kun en ole koko elämäni aikana havainnut minkäänkaltaista henkeä millään tavalla. No, kai ne valitsevat kohteikseen "paremmat" ihmiset. Ai niin, spiritismi on moneen kertaan todistettu valheeksi.

    ota valkoista, liukasta paperia noin neliometri, ja aseta se silealle poydalle. Aseta juomalasi alaspain paalle. Sitten ota kyna, ja piirra yhta monta ympyraa kun on aakkosia ja numeroita, ja piirra ne ympyroiden sisalle. Seka kaksi lisaympyraa, joihin kirkjoitat kylla ja ei. Ja yksi jossa lukee start.
    Laita juomamalasi alaspain tarkalleem sen paalle, ja yksi tai kaksi sormeasi paalle.

    varmista etta huone on meluton, eika siella ole keinovaloa,
    Lausu kysymys,-ei pilkallinen. Keskity.

    Noin kymenen minuutin kuluessa lasi lahtee liikkeelle voimakkaasti, asettuen tarsmalleen kirjais=nten kohdalle, muodostaen lauseen. Ensikertalaiselle se on pelottava elamys. Erikoisesti jos teet sen yksin, silla silloin et voi syyttaa ketaan lasin liikuttamisesta.


    Varoitan kuitenkin, ala luota sanomaan, vaikka se on hammasttyttava!
    -voit unohtaa oikeat lottorivit!

    Äänestä

Onko paranormal activity elokuvassa suomenkielinen teksti?

Äänestä
  • Katsoin kyseisen pläjäyksen Lauantaina ja täytyy sanoa että empä ole huonompaa leffaa vähään aikaan nähnyt,tai no 2012:supernova oli kyllä ylipaska.

    Mutta,siis jos saatte säväreitä siitä että lehvan anti on se että pariskunta nukkuu sängyssä,kuuluu muutama kolaus/kävelemisen ääniä niin melko vähästä pöksynne kastuu.

    Siis,oikeasti..on todella vaikeaa löytää mitään hyvää sanottavaa kyseisestä..öööh..filmin tuhlauksesta.

    Jaa,olihan sillä naisella ihan kivat tisut..

    Äänestä

totta.. ohjaajan kotona tehty elokuva. tosi aidontuntuiseksi kylläkin saatu tehtyä pienellä budjetilla :) näyttelijät käyttävät omia nimiään ja lopussa on muistokirjoitus joista jutut aitoudesta ovat lähteneet liikkeelle..

Äänestä
  • Nussiiko ne edes siinä leffassa siis se pariskunta ei ne möröt?

    Äänestä

  • 46y6h kirjoitti:

    Nussiiko ne edes siinä leffassa siis se pariskunta ei ne möröt?

    Lastentarhaan koko porukka ja äiti taitaa jo huudella teitä puuro lautaselle
    jotta kasvaisitte aikuisiksi.

    Äänestä

Todella paska elokuva! Nukutti ja huvitti enimmäkseen.

Äänestä

Ihmettelen kyllä todella että mikä elokuvassa oli niin pelottavaa? Itse olen kolmetoista vuotias ja katsoin elokuvan täysillä äänillä mutta ei pelottanut ollenkaan.

Äänestä

Vaikka ko. genre onkin hyvin lähellä sekä mielenkiinnon, että seuratoiminnan osalta, niin valitettavasti tuo elokuva oli todellinen pettymys.
Kuitenkin täytyy myöntää, että on hienoa nähdä kunnollisten kummituselokuvien nostavan taas päätään elokuvateollisuudessa, niitä kun ei kultaisen -80 luvun jälkeen ole oikein kelvollisia versioita tullut.
Elokuvassa oli ihan hyvä tunnelma ja sitä ei oltu pilattu massabudjettiluokan elokuvien efekteillä.
Mutta kuitenkin tuosta nyt jäin uupumaan se jokin mikä olisi tehnyt siitä allekirjoittaneelle dvd-hyllyntäytemateriaalia.
Jos haluaa tutustua elokuvaan, niin toki kannattaa katsoa ihan vaan vaihtelun vuoksi, mutta jossain vaiheessa se kissakin tylsistyy pyyhkimään mummolla pöytää, vaikka olisi kuinka vaihtelusta kyse.

Äänestä

olihan se aidon tuntunen... mut vaihtoehtonen loppu.

Äänestä
  • Jos oma kiinnostus vetää tuollaisen remuavan, paiskovan, mölyävän henkimaailman puoleen, niin hyvin varmasti sitä saa, mitä tilaakin.

    Suotavaa olisi tieten tahtoen haluta vain positiivisia kokemuksia Jumalasta ja hänen hyvän henkimaailmansa läsnäolosta, niin ei tarvitse pelätä mitään. Aikanani itse huomasin omaavani telepaattisia kykyjä, mikä veti kiinnostuksen tavallisista uskonasioista paranormaaleihin asioihin. Ennen sitä olin vain uskonut Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloon. Pian siitä alkoi pakonomainen tarve katsoa joka ikinen kauhuelokuva, sitten tuli mukaan poltergeist, ufot, rajatiedon luennot, henkiset harjoitukset, pelot, erään kerran jopa Raamattu löytyi riekaleina lattialta. Lopulta luin, että esim. teosofia pitää Luciferia eli saatanaa esikuvanaan, mikä ei todellakaan sopinut omaan ajattelutapaani. Muutakin epämiellyttävää aloin löytää rajatiedosta, jolloin päätin lopettaa kaiken siihen liittyvän parinkymmenen harrastusvuoden jälkeen. Päätökseni jälkeen näin hirvittävimmän unen, jonka olen koskaan nähnyt: siinä erittäin raivostunut saatana vihaisine demoneineen hyökkäsi kimppuuni, koska olin jättänyt rajatiedon asiat. Olin jo häviämässä taistelun niille, kun valonsäde ylhäältä alkoi äkkiä laskeutua ja demonien oli pakko alkaa peräytyä. Tulkitsin valon Jeesuksen saapumiseksi. Tämän jälkeen olin täysin vakuuttunut siitä, että rajatietoon on sekoittunut pimeää oppia. On siis syytä olla hyvin tarkkana siinä, minkä palvelemiseen kiinnostuksensa antaa.

    Äänestä

nii, siis onko se elokuva totta? tai siis onks jossai oikeesti käyny noin? :O katoin sen eikä se mitenkää pelottava ollu mut kyl niissä pamahuksissa pomppasin kattoo. xd

Äänestä

Heh, no katoin sen ja nyt ajattelin kattoo onks se aitoo mut kuitenki miks on keksitty paranormal scanner tai mikä ny onkaa? Tässä vinkki löytää: Sulje simät, pidä toista ihmistä kädestä kiinni ja ajattele paranormaali niin jos joku koskee sinua niin haamu koski sua!

Äänestä

Tottakai se on totta siis sähä rupeet lentelee sängystäs

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hrrr kirjoitti:

Katsoin tuon elokuvan ja se oli k-a-m-m-o-t-t-a-v-a-n todellinen. Voisiko se olla täysin totta? On siis dokumentaarinen elokuva ja tehty 15000 dollarilla. Siinä pariskunta kuvaa kotonaan sattuvia outoja ilmiöitä, kannattaa ehdottomasti katsoa jos paranormaali kiinnostaa. Itse olin leffan jälkeen järkyttynyt sillä se vastasi uskomuksiani että noinkin voi käydä. Mutta se erityisesti kiinnostaa että onko se ihan oikeasti totta vai sittenki vaan tehty kuten blair witch project. Olisi ainakin ensimmäinen kerta kun jotain noin hyytävää olis videolle saatu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu