Iloa ja elämää...

tuli mukaani monta pussilista kun sain viettää Varkauden Kuntorannassa Poppia ikä kaikki kurssilla muutaman päivän. Olimme kaikki eläkeläisiä. En tuntenut ketään sinne mennessäni. Paikka oli myös tuntematon.

Kaunis paikka, ruoka maistuvaa, upeita ihmisiä ympäri Suomen. Murrekirjo jo ilahdutti. Olin kuorolaisena mukana. Lauloimme aamu yhdeksästä ilta myöhään. Päikkärit jäi väliin. Yöunet lyhkäseksi. Tanssittua tuli pitkästä aikaa varpaat rakoille.

Oli uusi kokemus laulaa ison orkesterin säestyksellä. Oli useita hanuristia, trupetti, foni, kitaroita, maniska ja rummut. Parissa päivässä harjoittelimme kuusi biisiä valmiiksi iltamiin. Porukkaa tuli ympäri maakuntaa ja pitivät kovasti ohjelmista. Samaan aikaa oli ohjelmaryhmä valmistanut sketsejä, runoja, laulelmia.

Oli ilo laulaa ja oppia ilmaisemaan sanomaa kehonkielellä. Poppikappaleissa saa revitellä kunnolla. Matkarakastaja raju oli riemastuttava tuttavuus laulaa täysillä.

Kannataa käydä paikassa jos on mahdollisuus. Nyt taas jaksaa antaa läheisille hoivaa ja autella nuoria arjessa.
6166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sinulla. Kiitos kertomuksestasi. Iloisia asioita kaivataankin, lisää tänne.

Äänestä
  • Ajattelin kysäistä sinulta;
    Käyt usein Tallinnassa myös, oletko tarkastanut koskaan mistään, onko todellakin suomalaistenkin eläkeläisten matkustus kaupunkibusseilla ja ratikoilla ilmaista?
    Jokin aika sitten s/24 tallinna keskustelussa, oli siitä juttua, että niin olisi.. Olen piakkoin menossa muutamaksi päiväksi,, ja ajattelin nyt kysäistä tätä vielä sinulta.

    Toivotaan noston ylös, saavan myös jutullesi uusia lukijoita, olisi sen arvoinen.

    Äänestä

  • Piiu,, kirjoitti:

    Ajattelin kysäistä sinulta;
    Käyt usein Tallinnassa myös, oletko tarkastanut koskaan mistään, onko todellakin suomalaistenkin eläkeläisten matkustus kaupunkibusseilla ja ratikoilla ilmaista?
    Jokin aika sitten s/24 tallinna keskustelussa, oli siitä juttua, että niin olisi.. Olen piakkoin menossa muutamaksi päiväksi,, ja ajattelin nyt kysäistä tätä vielä sinulta.

    Toivotaan noston ylös, saavan myös jutullesi uusia lukijoita, olisi sen arvoinen.

    olimme muutaman päivän Tallinassa. Olimme päättäneet katsella laajemmin kaupunki ympäristöä. Kävimme Viruhotellin yhdeydessä ostamassa päivälippuja. Siellä neuvottiin että jos on eläkekortti niin saa matkustaa kaupunkialueella ilmaiseksi.

    Me kiertelimme busseilla ja ratikoilla aina päättärille ja katselimme ympärille. Muutoin tulee vain pyörittyä siinä keskustassa. Nyt on Tallinan matkat jääneet kun on noita lapsenhoito hommeleita. Harrasteet rajoittaa myös. Käyn maantaina sketsiryhmässä, tiistaina jumpassa, keskiviikkona kuorossa ja torstaina jumpassa. Mistään ei malttaisi olla poissa.

    Hyvää matkaa sinulla naapuriin!

    Äänestä

  • pikkumummukka kirjoitti:

    mukava kun vastasit. Epäröin tuota nettitietoa silloin, kun sen luin.
    Olen ja aina ostanut useamman päivän kortin, siellä ollessani. Kukaan ei ollut tuosta kertonut.
    Turhan kolme vuotta maksanut ;(

    Ompa sinulla harrastuksia, hupsis, tuli ihan hiki, jo ajatuksestakin. Olet hyvässä kunnossa, kun jaksat.
    Minä liikun huonosti, mutta hitaasti eteenpäin. Siksi tuo ltippuasia oli hyvä tietää, kun välillä menen pysäkin välinkin.

    Mukavia harrastepäiviä.

    Äänestä

minulle, mutta hauskaa tuntuu olleen. Ihailen ihmisiä, joilla on taiteellisia lahjoja. Itse en halua edes laulukuoroon mennä, on liian sitovaa. Yhteislaulusta kyllä pidän. Karaokea en ole vielä uskaltanut yrittää.

Äänestä
  • Jos meinaa oman osuutenssa suorittaa kiitettävästi se vaatii kovaa työtä.Meistä jokainen sooloilee,mutta stemmalaulu on vaikeaa,varsinkin jos esiintyy kuorossa joka keikkailee. No siitäkin on kokemuksia vuosien takaa. On ollut kiva olla samassa pukuhuoneessa tunnettujen laulajien kanssa.Ei viitsi täällä paljastella kauheasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pikkumummukka kirjoitti:

tuli mukaani monta pussilista kun sain viettää Varkauden Kuntorannassa Poppia ikä kaikki kurssilla muutaman päivän. Olimme kaikki eläkeläisiä. En tuntenut ketään sinne mennessäni. Paikka oli myös tuntematon.

Kaunis paikka, ruoka maistuvaa, upeita ihmisiä ympäri Suomen. Murrekirjo jo ilahdutti. Olin kuorolaisena mukana. Lauloimme aamu yhdeksästä ilta myöhään. Päikkärit jäi väliin. Yöunet lyhkäseksi. Tanssittua tuli pitkästä aikaa varpaat rakoille.

Oli uusi kokemus laulaa ison orkesterin säestyksellä. Oli useita hanuristia, trupetti, foni, kitaroita, maniska ja rummut. Parissa päivässä harjoittelimme kuusi biisiä valmiiksi iltamiin. Porukkaa tuli ympäri maakuntaa ja pitivät kovasti ohjelmista. Samaan aikaa oli ohjelmaryhmä valmistanut sketsejä, runoja, laulelmia.

Oli ilo laulaa ja oppia ilmaisemaan sanomaa kehonkielellä. Poppikappaleissa saa revitellä kunnolla. Matkarakastaja raju oli riemastuttava tuttavuus laulaa täysillä.

Kannataa käydä paikassa jos on mahdollisuus. Nyt taas jaksaa antaa läheisille hoivaa ja autella nuoria arjessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu