Ukko kuppilat

Tietenkin miehet ovat oivaltaneet ukkojen kokoontumisen kahvipöydän ympärille kahvittelupaikoissa. Siinä sitä puretaan tuntoja syviä, seurataan ajankohtaisia tapahtumia, ruoditaan hallituksen edesottamuksia, TV:n turhamaisia ohjelmia uusintoina ym. Hymyillään asioiden monimutkaisuuksille. Ja kaikki yhden kahvikupposen ympärillä.

Mitäs me akat, tuumitaan omilla sykkyräaivoilla tekisimmekö niin vai näin ja kaikki jää tuumailun asteelle.
Pitäisi ja pitäisi yrittää muodostaa näitä akka kuppiloita vaikka joka aamu johonkin kahvittelupaikkaan, olisi niin somaa keskustella liikunnasta, kauneudenhoidosta, ajankohtaisista tapahtumista ym, kaikenlisäksi
purkaa sydäntä särkeviä paineita kuten nivelien jäykkyyttä tai flunssa- aallon etenemistä.

Miksi se on niin hankalaa naisten kokoontuminen kuppilaan, se ei ainakaan johdu miesten vastustuksesta koska tämän ikäisilla monillakaan ei ole enää sitä ukkokultaa ja jälleenmyynti arvokin on laskenut, ainakin minulla.
15177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ja muutaman kaljan jälkeen puhe luistaa.

Missä me tämänikäiset naiset voisimme tavata kahville ja keskustelemaan?

Meidän kerrostalosta eräs nainen päivittäin käy baarissa pari kertaa päivässä ja horjuen sieltä palaa.

Äänestä

Kun usein huonosta kahvista saa pulittaa kaks euroo kupilta ja pulla maksaa toisen mokoman, ei siihen kovin usein vähiä senttejään uhraa. Saahan sillä jo paketin juhlamokkaa, voi kerääntyä vuorotellen toisten yksinäisten koteihin kahvittelemaan.

Äänestä
  • Ensin käydään tyttöporukassa lenkillä , sitten vuorollaan joku keittää kahvit. On sovittu että vain yhtä lajia kahvileipää saa tarjota, ettei mene kilpailuksi. Kerran pari viikossa näin.

    Äänestä

  • kahviMaija kirjoitti:

    Ensin käydään tyttöporukassa lenkillä , sitten vuorollaan joku keittää kahvit. On sovittu että vain yhtä lajia kahvileipää saa tarjota, ettei mene kilpailuksi. Kerran pari viikossa näin.

    tuntuukin. Että hatustako ne hinnat on repäisty. Vai pitääkä kaikki kate ottaa siitä kahvista? Ja jos ottaa kahvin kanssa jonkun suolaisen. piirakan , sämpylän, tai reissumiehen puolikkaan. niin johan on hintakin suolainen. Sämpylssä on yksi salaatin lehti, viipale makkaraa, tai juustoa, pari tomaattiviipaletta. Ei tuo työtäkään niin hirveästi kysy.

    Äänestä

  • kaukaa kierrän kirjoitti:

    ruuan alvin lasku, onko joku huomannu hintojen laskua. Omat eväät teen junamatkoillekkin. Siellä ne vasta kiskookin. Mikä siinä sämpylässä maksaa, kun samalla hinnalla saa monta kiloa jauhoja.

    Äänestä

  • kahvi termarissa kirjoitti:

    ruuan alvin lasku, onko joku huomannu hintojen laskua. Omat eväät teen junamatkoillekkin. Siellä ne vasta kiskookin. Mikä siinä sämpylässä maksaa, kun samalla hinnalla saa monta kiloa jauhoja.

    sämpylän kuskaaminen baariin (autolla kulumiskustannukset bensan hinta), baarin vuokra, baaritytön palkkakulu. Voin tai margariinin maksu, makkaran tai juuston noutokulut (taas auton kulumiskustannukset bensamaksu) samat kulut salaatin tai tomaatin ja kurkun kuluihin. Sitten lautasen käyttö tiskikoneen kulu ja sähkömaksua, kahvinkeittimen sähkökulut kahvin nouto- ja keittokulut, maidon tai kerman noutokulut ja taas kahvikupin ja lusikan käyttö tiskauskulut, servetin noutokulut hinta ja mahdollisesti wc:n siivouskulut, paperin ja veden käyttökulut ja yleensä koko baarin käyttökulutusmaksut - siivous ja mahdollinen uudelleen ehostamiskulut. - Kyllä siinä sämpylälle ja kahville tulee hintaa ihan muutakin kuin se kupillinen kahvia sämpylä - eikö vaan?

    Äänestä

  • baarinpitäjä kirjoitti:

    Kahvin ja sämpylän hintaan kuuluu vielä sokerin nouto kulukustannukset. Ja moni kun vielä ottaa niitä kertakäyttösokeripakkauksia vielä kotiin vietäväksi mukaan, niin johan tulee miinusta baarinpitäjän katteelle. Olenkin siirtynyt hienoon sokeriin, jota ei niin vaan voi rohmuta mukaansa.

    Äänestä

  • baarinpitäjä kirjoitti:

    sämpylän kuskaaminen baariin (autolla kulumiskustannukset bensan hinta), baarin vuokra, baaritytön palkkakulu. Voin tai margariinin maksu, makkaran tai juuston noutokulut (taas auton kulumiskustannukset bensamaksu) samat kulut salaatin tai tomaatin ja kurkun kuluihin. Sitten lautasen käyttö tiskikoneen kulu ja sähkömaksua, kahvinkeittimen sähkökulut kahvin nouto- ja keittokulut, maidon tai kerman noutokulut ja taas kahvikupin ja lusikan käyttö tiskauskulut, servetin noutokulut hinta ja mahdollisesti wc:n siivouskulut, paperin ja veden käyttökulut ja yleensä koko baarin käyttökulutusmaksut - siivous ja mahdollinen uudelleen ehostamiskulut. - Kyllä siinä sämpylälle ja kahville tulee hintaa ihan muutakin kuin se kupillinen kahvia sämpylä - eikö vaan?

    Kai ne kaikki tarvikkeet tuodaan tukusta samalla keikalla, tiskikoneeseen mahtuu aikatavalla lautasia mukeja ja lusikoita jne...
    Mutta ajatellen yrittäjän pärjäämistä on siihen laskettava, verot (alv mukaan luettuna), vuokrat, sähköt, vedet, vakuutukset (eläke, tapaturma itselle sekä asiakkaille), ja tärkein että sillä elättää itsensä.
    Asiakas maksaa valmiista kahvista, pullasta ja jättää kuppinsa tiskattavaksi.
    Itse baarinpitäjä tuskin koskaan pääsee 8h täivässä se on yleensä 12 tuntinen ja ylikin
    Miten vaan mutta pienessä idyllisessä kahvilassa on ihanaa nauttia hyvästä kahvista ja juuri paistetusta kahvileivästä, on se mikä hyvänsä, hyvän ystävän kanssa.
    Mainitsen yhden kahvila-konditorian Vanhalta-Raumalta, jos vain siellä suunnalla olen se on se 'kaiken huippu'

    Äänestä

  • Raumaan ihastunut kirjoitti:

    Huomasin mukavan aiheen Ukkokuppilat. Hyvät ystävät ne ovat ihan tuiki tarpeellisia meidän rakkaille ukkokullille. Täälläpäin maata ukot jo aamuisin kokoontuvat baareihin aamukahveille ja informaation vaihtoon ja vain pelkän kahvikupposen kera. Olen huomannut aamukuppiloissa istuu eläkeväkeä ja iltaisin kaljabaareissa työ ikäiset.

    Kokoontumisissa puretaan omia mieltä vaivaavia asioita, saadaan tukea tutuilta kavereilta. Tämä on tällä kulmalla tosiasia. Joskun menemme naiskavereiden kanssa vakoilemaan ukkokultien tarinoita, ajankohtaisista asioista niissä puhutaan ja todella osallistuvat kaverin ongelmien ratkaisuun. Tuttu mies kertoi, en olisi selvinnyt murheistani ilman kavereiden apua.

    Kun kokoontumispaikkoja muita ei ole tarjolla on mentävä baareihin istumaan. Olisikin tuhannen taalan paikka vaikka srk:lle avata keskusteluhuoneita nimikkeellä "yksinäisten sydänten kohtaamispaikka". Näille olisi suoranainen tilaus, päällepäsmäreitä ei näihin kerhoihin tarvita.

    Äänestä

  • Lorena* kirjoitti:

    Mutta jos ne on otsakkeella 'Yksinäisten sydänten kohtaamispaikka', niin enpä arvaa sellaiseen lähteä. Siellä sitten istuu vaan naisia tupa täynnä ja ukkokulta kyllä hämmentyisi.

    Äänestä

  • kakkua ja kermaakin kirjoitti:

    Mutta jos ne on otsakkeella 'Yksinäisten sydänten kohtaamispaikka', niin enpä arvaa sellaiseen lähteä. Siellä sitten istuu vaan naisia tupa täynnä ja ukkokulta kyllä hämmentyisi.

    ukkokultaasi sinne seurakunnan kerhoon ottaa mukaan, se kun voisi iskeä silmänsä johonkin yksinäiseen sievään naiseen jolla ei ole mitään miesseuraa vastaan.Kyllä siitä alkuhämmennyksestä nopeasti toipuu.

    Äänestä

Itiksessäkin ne istua könöttävät pitkin käytävän varren kahvipöytiä, toreille, puistoihin ja kadun kulmiin kokoontuvat pienoispartalamenttiinsa kokouksiaan pitämään. MIksi?

Minä ajattelen että siksi, kun on ukkeli kuin ukkeli vähän niinkuin orpona kotonaan, vaikka vaimo siellä onkin. Vaimolla on virkkaukset sun muut kotivärkkäämiset, miehellä ei kerrostalossa mitään työhuonetta, jossa väkertää omiaan. Eikähän sitä hellapoliisia viitsi koko ajan katsella ja kuunnella.

Sitä paitsi mies on ryhmähenkinen, naiset mieluummin pikku porukoissa tai vain bestiksen kanssa asioita jaamme. Niinhän jo pojat kulkevat poikaporukoissa laumoina, tytöt ei. Sama tyyli on vanhakin.

Äänestä
  • Kijroitusvihreestä johtuen syntyi vahingossa edelliseen tekstiin uusi sana: pienois/parta/lamentti

    No, partaisiahan nuo parlamentit enimmäkseen ovat.

    Äänestä

  • E-ukko kirjoitti:

    Kijroitusvihreestä johtuen syntyi vahingossa edelliseen tekstiin uusi sana: pienois/parta/lamentti

    No, partaisiahan nuo parlamentit enimmäkseen ovat.

    Naislesket ne ovat tunnetusti vaarallisia yhteisissä tilaisuuksissa ja matkoilla. Ne on niin simpsakoitakin ja viimesen päälle tällättyjä. Oma emäntä jää auttamattomasti säkkärään käherrettyine hiuksineen hoitamattoman ulkokuorensa kanssa puun alle varjoon. Kyllä jämpti näin on.

    Ossoo ne naislesket sopivasti silmää räpsäyttää, että vappaa oon, siitä vaan tarjomaan ensin ruusua sitten pittää pyytää syömään ja arvattekos sitten mitä, no se jää pohittavaksi.
    Miks leskiä aina pidetään vaarallisina, siksikö kun ne on niin simpsakoita.

    Äänestä

  • Ulle* kirjoitti:

    että ukko kuolee nuorena, pääsee siitä simpsakkuutta jakamaan. Mikä siinä on , että simpsakalta akalta se ukko niin nuorena kuoleekin. Taitaapa olla hyvä osa sillä poisnukkuneella, jos leskellä vaan tuollaiset toisten naisten aviomiesten iskemiset päässä pyörii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuppilakulttuuri kirjoitti:

Tietenkin miehet ovat oivaltaneet ukkojen kokoontumisen kahvipöydän ympärille kahvittelupaikoissa. Siinä sitä puretaan tuntoja syviä, seurataan ajankohtaisia tapahtumia, ruoditaan hallituksen edesottamuksia, TV:n turhamaisia ohjelmia uusintoina ym. Hymyillään asioiden monimutkaisuuksille. Ja kaikki yhden kahvikupposen ympärillä.

Mitäs me akat, tuumitaan omilla sykkyräaivoilla tekisimmekö niin vai näin ja kaikki jää tuumailun asteelle.
Pitäisi ja pitäisi yrittää muodostaa näitä akka kuppiloita vaikka joka aamu johonkin kahvittelupaikkaan, olisi niin somaa keskustella liikunnasta, kauneudenhoidosta, ajankohtaisista tapahtumista ym, kaikenlisäksi
purkaa sydäntä särkeviä paineita kuten nivelien jäykkyyttä tai flunssa- aallon etenemistä.

Miksi se on niin hankalaa naisten kokoontuminen kuppilaan, se ei ainakaan johdu miesten vastustuksesta koska tämän ikäisilla monillakaan ei ole enää sitä ukkokultaa ja jälleenmyynti arvokin on laskenut, ainakin minulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu