Vaikeaa on

Sain eläinlääkäriltä diaknoosin koirani silmistä. Koirallani todettiin silmänpainetauti vasemmassa silmässä. Joka on edennyt jo niin pitkälle, että se on sokeutunut. Oikeanpuoleisessakin on jo hieman koholla paine. Oikeanpuleinen ehkä voidaan pelastaa tippojen sekä jatkuvan kontrollin avulla, mkä ei ole varmaa. Vasen silmä joduttais ehkä poistamaan. Lääkärin mielestä vaihtoehto olisi myös nukuttaminen pois. Koirani on metsästyskoira, jo kaksitoista vuotta. Aina mukanani kulkenut kaveri. Vaikeaa on tehdä päätös, se viimeinen mikä olisi ehkä järkevintä. Onko se koiran elämää enää olla sokeana.
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt on vaikeiden päätösten aika. Viimeisimmässä Koiramme-lehdessä oli hyvä kirjoitus vanhenevista koirista, mieleeni jäi lause lopettamispäätöstä koskien: "Mielummin hieman liian aikaisin kuin hieman liian myöhään." Koiran ei saa antaa kärsiä. Itse olen tehnyt oman, kohta 10v täyttävän, koirani kohdalla päätöksen, että niin kauan hoidetaan kun on mahdollisuus parantua, mutta jos kyseessä on sairaus, joka ei parane (esim. syöpä) niin on aika päästää vanhus menemään.

Tilanteesi on hankala, koska ei pystytä varmasti sanomaan saadaanko oikea silmä säästettyä. Mielestäni elämä sokeana ei ole koiran elämää.

Jaksamista teille

Äänestä

kestää sokeutta en vielä päättäisi sen elämää jos se koira on muuten terve.

Huonekaluja älä siirtele, koira muistaa miten se on sisällä liikkunut.

Vaikea on tilanteesi.

Jos koiralla alkaa olla huomattavia vaikeuksia sopeutua sokeuteen niin armeliasta on päättää sen päivät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


p pystykorva kirjoitti:

Sain eläinlääkäriltä diaknoosin koirani silmistä. Koirallani todettiin silmänpainetauti vasemmassa silmässä. Joka on edennyt jo niin pitkälle, että se on sokeutunut. Oikeanpuoleisessakin on jo hieman koholla paine. Oikeanpuleinen ehkä voidaan pelastaa tippojen sekä jatkuvan kontrollin avulla, mkä ei ole varmaa. Vasen silmä joduttais ehkä poistamaan. Lääkärin mielestä vaihtoehto olisi myös nukuttaminen pois. Koirani on metsästyskoira, jo kaksitoista vuotta. Aina mukanani kulkenut kaveri. Vaikeaa on tehdä päätös, se viimeinen mikä olisi ehkä järkevintä. Onko se koiran elämää enää olla sokeana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu