Kumma juttu

Jekyl ja hayde

Itse huomasin sellaisen kumman jutun, että kiihotun erittäin voimakkaasti kun vaimoani nussii vieras mies, ennen luulin olevani mustasukkainen mutta kun pääsin näkemään tapahtuman, niin huomasin kiihottuvani erittäin voimakkaasti.

Kaikki alkoi vahingossa, vaimoni oli yhdessä syntymäpäivä juhlassa hyvin humalassa ja antoi erään tuttavani päästä pukille, katselin hommaa saunatuvan ikkunasta, kyrpä tanassa ja runkaten, lopulta menin sisälle ja painuin suoraan pukille, josta kyseinen kaverini nousi pois, sinne vaan muiden siementen sekaan heitin omani.

Hommasta ei sitten paljon puheltu ja seksielämä loppui tyystin, kunnes otin erään kaverini kotiin "saunomaan", siinä sitä otettiin napseja ja vaimo humaltui, ei meillä mitään puhetta alunperin ollut tälläisista seksiorgioista, mutta oltiin tämän Taunon kanssa ennenkin nussittu työmatkoilla samoja naisia.

Niimpä sanoin jossakin vaiheessa iltaa Taunolle, että tämä meidän emäntä se tykkää saada vierasta kyrpää, Tauno siinä vähän aika ryki kun oli mennyt viinaa väärään kurkkuun ja totesi sitten tylysti, että eiköhän anneta emännälle kyrpää porukalla, kun se kerran siitä pitää.
Vaimo kuunteli ihmeissään, ei ollut kerenny reagoida oikein mitenkään, eikä oikein ottanut onkeensa, sanoipa vain, että ei tästä pojat tule mitään, ei hän ole sellainen nainen jota vieraat nai kuten itse haluaa.

Tauno nousi penkistä ylös, käveli vaimoni luo ja tönäisi sen sohvalle kumoon ja nosti jalat siltä ylös ja kerralla veti kaikki housut pois, senjälkeen se kylmästi kaivoi mulukkunsa esiin ja tunki tämän puolikovan mulkun vaimoni sisään, joka ei itseasiassa vastustellut yhään vaan alkoi samantien vatkata persettään oikein kunnolla.
Vaimoini ynisi ja puristeli tissejään ja vatkasi persettään, Tauno köyri päällä minkä kerkesi ja minä katselin vierestä kyrpä tanassa, homma kesti jonkun aikaa kun Tauno oli niin humalassa mutta lopulta lasti lensi, itse nousin pukille heti kun Tauno oli noussut pois ja vaimo alkoi vatkata persettään samassa tahdissa ja voihki kuten tähänkin asti, totesi olleensä ihan liian kauan ilman kyrpää.

Nykyään homma menee aina naimiseksi, kun vieras mies on talossa, mutta vaimon kanssa on sovittu, että vain silloin kun minä olen itse mukana.

23

17760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vierasta siementä

      niin sitä pitää ei se pillu naimalla kulu

    • Anonyymi

      Meillä oli pienimuotoinen saunailta, minä Keijo ja vaimo Kerttu. Kerttu otti samaan tahtiin kuin me katsoin mitähän tästä tulee. Oltiin saunassa niin Keijo kysyi mikä Kertulla on sanoin en tiedä mikään ei kiinnosta edes seksi. Kokeile sinä virkistää sitä pienellä hyväilyllä ja vaikka nai tainoksiin en suutu. Tultiin saunasta Kerttu oli vielä iloisella päällä kiusotteli että tuliko munat pestyä ja kiiltääkö, näytin kiiltää Keijo mietti mutta näytti oli vähän kohollaan jo.
      Kerttu huokasi sehän on virkeä. Makoilin kolmen istuttavassa ja Kertun oli mentävä Keijon viereen. Keijo kiusoitteli Kerttua, Miten se tuo Esko on sinua pitänyt ja vähän rinnoista kokeili, Kerttu vilkasi minua sanoin, saa sitä Kerttua vähän kokeilla. Kertulla oli vaan saunan päälle kesämekko päällä, isot rinnat Keijon kourissa näytti kiihottavalta Kerttu vähän esteli mutta tykkäsi, Keijo otti Kertun kainaloon, kun puhuttiin kaikenlaista, Kerttu alkoi torkkumaan ja nukahti. Näytin Keijolle että herättele, Keijo hyväili rintoja ja laittoi käden kesämekon sisään pyöritteli nännejä Kerttu huokaili Keijo olet ihana, Kerttu kääntyi makuulleppäin Keijon syliin.
      Keijon hyväillessä kykiä ja pyllyä Kerttu puristeli kalua, Keijo katsoi minua näytin kädellä anna mennä. Keijo otti kalun housuistaan Kerttu otti kiinni ja huokaili oi onpa iso Keijo painoi pään ihan viereen Käytti kertun suuta kalulla Kerttu vähän piristyi ja imi kalua kunnolla, Keijo on sinulla ihana nam jatkoi imemistä.
      Keijo nosti Kertun istuma asentoon veti pikkarit pois ja levitti jalat painoi kalua sisään Kerttu oikoi selkäänsä aiih kun on iso varo varo, Keijo jatkoi naimista ja suuteli rintoja Kaija huokaili nai kunnolla pane nosteli jalkoja ylemmäs pillu lotisi kiimasta Keijo paineli rajun näköisesti Kerttu vaan anoi lisää, Keijo puski muutaman kerran kunnolla ja laukesi. Nousin ylös jatkoin naimista Kerrtu ei edes huomannut että mies vaihtui antoi naida ja pyysi lisää laskin toisten sekaan.
      Istuttinn Keijon kanssa välillä ulkona kun tultiin sisään sanoin viedään Kerttu makkariin saat nukkua sen kanssa katsotaan mitä sanoo. Yöllä heräsin kun kuului kirkkaita nainnin ääniä kahteen otteeseen.
      Aamulla juotiin jo Keijon kanssa kahvia kun Kerttu heräsi, sanoin nukuitko kunnolla Keijon kanssa, Keijon miten niin, nukuit Keijon kanssa kun et halunnut nukkua minun kanssa. Kerttu oli minulle hiljainen koko päivän, Keijolta oli kysellyt sinunkanssako olin koko yön, voi paska me ollaan naitu, Keijo oli sanonut niiin ja kolmesti halusit aina lisää. Iltapäivällä Kerttu pyysi anteeksi kun oli ottanut viinaa liikaa ja nukkunut Keijon kanssa. Illalla taas otettiin Kerttu oli minun vieressä mielellään kun humaltu kysyin hyväilikö se Keijo yhtään kertoi että muistelee että oli ilman mekkoa ja joku imi nännejä ja sormi pillussa hieroi niin että sain orgasmin.
      No se on ollut Keijo. Annatko anteeksi tuon sanoin annan, Sanoin lähden käymään katiskalla on kolme pitkin rantaa. Kun menin ulos Kerttu sanoi Keijolle muistan kun imin kalua ja yöllä annoin pillua oli hullu tunne kunvieras kalu työntyi sisään.
      Keijo hyväili rintoja takaapäin nämä sun rinnat on ihanat ja laski olkaimet tunnetko ja pyöritti nännejä Kerrtu hieroi pyllyä kalua vasten tunnen tunnen, Keijo nosti helmaa ja pani sormet sisään Kerttu kuiski pane pane voi luoja kun haluttaa Keijon pitkä kalu meni helman alle Kerttu ulvaisi kun kalu painui pohjaan tämän minä yöllä tunsin pillu on aivan turrana ja valuu ei voi olla totta pitkin jalkoja Keijo lykki aika pitkään Kerttu vaati jo sisään laske laske se tuntuu ihanalta Keijo murahti ja Kerttu huusi hiljaa.
      Kun tulin sisään sanoin ei yhtää kalaa. Lämmitetäänkö sauna ja nyt Kerttu lähtee mukaan. Otettiin juomia ja mentiin saunaan. Kummallakin alkoi seisomaan jonkin verran , anoin Kertulta jos auttas vähän.
      Kerrtu oli välissä ja kumartui minuun päin imi kalua innoissaan Keijo sormetti takaapäin Kerttua. Laukesin suuhun, Kerttu kääntyi ja imi Keijoa samalla pesin itseäni. Siirryin olkkariin, kuulin kun Kerttu huusi nyt vapaammin kun sai kovaa kyrpää sisään pitkän huudon jälkeen oli hiljaista. Kerttu tuli posket punaisena ja suukotti, oli hyvä sauna.
      Makkarissa Kerttu oli kiihkeänä halusi imeä ja nousi päälle, nai kuin nuoret likat pylly pyöri ja otti ihan pohjaan asti, pyöritin nännejä kiljuen sai orgasmin. Makoili vieressä, yöllä sanoin hänelle jos haluat, käy Keijon luona en naputa siitä, Kerttu suuteli pitkään olet sinä pervo.
      Kuuntelin kun Kerttu luvalla meni kuiski anna imen voi kun on taas kova, vähän ajan päästä huudahteli luojaaah kun on syvällä , kahteen otteeseen anpoi kunnolla naida. Kun tuli viereen rutisti kunnolla ja nukahti.
      Meillä piristy seksi elämä kunnolla siitä lähtien, en tiedä uusitaanko koska.
      Keijon vaimo on runsas kokoinen, uhkea rintainen seksi pakkaus unelmoin jos saisin sen kanssa rakastella.

      • Anonyymi

        Ihan kiva ja kiihoittava tarina, mutta jos voisi sen verran pyytää, että laittaisitko kiitos pilkut ja pisteet paikalleen. Ei tarvitsisi niin pitkään ja montaa kertaa edestakaisin lukea, että kuka teki mitäkin, kun jutun juonesta saisi selvää kertalukemalla.


    • Anonyymi

      Kuuluimme vaimoni kanssa tällaiseen yhdistykseen, joka järjesti ryhmätapahtumia, joissa naitiin erilaisilla kokoonpanoilla. Tietty prosenttiosuus osallistujista oli pariskuntia j osa sinkkunaisia. Sinkkumiehiä mukaan pääsi aika harvoin ja heillä tuli olla tietty määrä suosittelijoita.

      Yksi tapaaminen oli järjestetty Virossa sellaisessa vanhassa kartanossa ja siellä oli upeat puitteet. Olimme edellisiltana osallistuneet pariinkin sessioon ja minä miehenä jouduin vähän lepuuttelemaan, kun en Viagraakaan halunnut solkenaan syödä.

      Istuimme puutarhassa tupakalla, kun pöytäämme kohti käveli todella karskin oloinen mies ja hänen kyrpänsä seisoi käyränä ylöspäin keikkuen pelottavan näköisenä. Sanaakaan sanomatta hän hymyili minulle ja nosti vaimoni seisomaan ja puristi häntä takapuolesta. Hän veti minutkin ylös tuolista ja ohjasi vaimoni taakse seisomaan.

      Hän kysyi ilmeenkään värähtämättä, jos voisi naida vaimoani siinä pöydässä ja vei vaimoni käden hurjalta näyttävälle kyrvälleen ja otti vaimoni rinnasta puristavan otteen. Hän työnteli kyrpäänsä matkien naimista vaimoni pitäessä kullista kiinni. Siinä hetkessä minun mulkkuni näytti kuin kuivuneelta rusinalta ja tunsin suunnatonta alemmuutta tilanteessa. Vaimoni pudisti miehelle päätään jolloin mies käveli minjn taakseni ja hänen käyrä kyrpänsä osui takamukseeni. Mies otti minua kevyesti kurkusta kiinni takaapäin ja kysyi vaimoltani saisiko hän sitten naida minua perseeseen.

      Säikähdin todella ja vääntäydyin irti miehestä ja riensin vaimoni viereen ja poistuimme tilanteesta ja kerroimme siitä tilaisuuden järjestäjille. Sinä iltana näin miehen nussivan muutamaakin naista, mutta muissa tapaamisissa en häntä onnekseni nähnyt.

    • Anonyymi

      H­ei! Om­a str­­­eam. Sisää­nkäynti k­­­aiki­lle, jotk­a haluav­­­at pi­tää ha­­uskaa 👉 http://4124555.com/H/D9uMA 👈

    • Anonyymi

      Minulle on jäänyt mieleen joku muistaakseni saksalainen pornopätkä missä esitetään tilanne missä muutama mies nussii jonkun vaimoa tms... Kaikki äijät nussii sitä mimmiä pohjaan saakka ja sitä miestä pidetään kiinni ja se kun yrittää naida sitä mimmiään, niin juuri kun se on osumassa pilluun vehkeellään, joku työntää sen kullin sivuun tai sitten se saa naida niin, että se juuri ja juuri ylettyy tökkimään sen mimmin häpyhuulia, mutta ei vahingossakaan saa luiskautettua sisään kulliaan.

      Se pätkä päättyi niin, että kaikki ukot laskee mällinsä sen mimmin naamalle, vatsalle ja yms. Sen ukkelin silmät sidotaan ja sisään tulee sellainen sataviiskymmentäkiloinen isotissinen nainen, joka istuu sen naamalle niin, että sen päätä ei sieltä näy ja se runkkaa sen puoliksi lörpähtäneen kullin päätyyn saakka.

    • Anonyymi

      Vaimoni joutuu usein käymään pääkaupungissa liiton asioilla kurrseilla ja tiedän että hän antaa hotellissa melkein aina vieraan miehen naida itseään. Kerran sitten soitti illalla ja lähetti vain puhelimellansa suoraa videokuvaa jossa aluksi vain oli kuvaa kun hänen tissinsä nytkähtelivät tahdissa ja nännit kovana nöpöttivät.
      Se oli erittäin kiihoittavaa katsella kun lähetys oli suoraa ja tiesin että kullihan työskentelee parhaillaan vaimoni pillussa ja äänistäkin päätellen teki molemmille erittäin nannaa. Tisuleiden edestakainen liike kiihtyi ja ne alkoivat tekemään pyörivää liiikettä ja melkoisen kovan karjunnan säestämällä kuvaan tuli helvetin iso märkä terska joka alkoi ruiskimaan spermaa tissien väliin, aina vain tuli lisää paksua spermaa isosta tulipunaisesta terskasta. Ruiskinnan päätyttyä alkoi tisulit uudelleen edestakaisen liikkeen ja ihmettelin sitä kovasti ja päättelin että nythän pikku vaimoani nai jo toinen kaveri, eddellisen spermat heiluivat vatsan päällä, tahdin vain kiihtyessä vaimo alkoi huohottamaan ja kuvakin tärähteli kun keskittyi vain saamaansa orkkuun. Tissien liike harveni ja tärähtelikin nyt voimakkaiden iskujen johdosta, siitä päättelin että pilluun laskettiin spermamälliä parhaillaan, oli se melkoisen kiihoittavaa, kaluni koveni entisestään.
      Kuva siirtyi nyt vaimoni pilluun joka oli auki paksun sperman valuessa nykäyksittäin ulos, pillu oli melkoisen käytetyn näköinen klitoriskin oli pystyssä kuin pikkusormi ja pillunhuulet hohkasivat tummanpunaisina. Yllätys oli melkoinen, kun kuvaan tuli melkoisen tumma paksu kulli joka alkoi työntymään spermaa valuvaan pilluun voimalla, jumalauta, vaimo antaa jo kolmannen naida itseään.
      Pidin outona, kun en ollut lainkaan mustasukkainen, vaan suora video vain kiihoitti minua ja kaluni laukesi pelkästä kosketuksesta kun katsoin sitä uudelleen.
      Jo ajatuskin kiihoitti, kun ajattelin vaimoni saavan kullia parhaillaan ja vielä kolmea vuorotellen. Sunnuntaina vaimon palattua ei hän ehtinyt edes matkalaukkua purkaamaan, kun jo aloimme naimaan katseltuani ensin käytettyä pillua avasin sitä varovasti, kiihoitti pirusti kun mietin kuinka sitä on eilen illalla naitu monta tuntia kolmella kullilla, minusta pillu oli vieläkin melkoisen käytetyn näköinen,
      tulin melkein heti.
      Joskus katsomme yhdessä samaa videota teeveestä, vaimon selostaessa tapahtumaa ja istuessa kovana seisovan kullini päällä, kiihoittavaa.

      • Anonyymi

        Kolmas oli " tumma paksu kulli ". Oliko kaksi ensimmäistä valkoisia?
        Hieno tarina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolmas oli " tumma paksu kulli ". Oliko kaksi ensimmäistä valkoisia?
        Hieno tarina.

        Spede se taas jauhaa paskaa yhteen pötköön buaahaa


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olimme mieheni kans hiihto lomalla pohjoisessa.
      Joka paikka oli täynnä ihmisiä.
      Pitihän se illalla päästä tanssimaan ravintolaan.
      Mieheni sanoi että hame päälle ja lyhyt sellainen ja sukkanauha unelma ,ja kunnon sotamaalaus.
      Hymyili kivasti kun kysyin ennen lähtöä ,pyörähtäen korkkareissa.
      Mahassa kipristi tieto ,että ehkä ,ehkä tänään.
      Kapakassa oli täyttä,ja liikaa humalaisia. Jouduin monesti kieltäytymään tanssi kutsusta.
      Sitten mua haki nuori kaveri,ei se tanssia osannut mutta tuli ihan liki. Ja tunsin kuinka hänellä seisoi.
      Kerroin siitä miehelleni, ja hän vaan yllytti.
      Kaikki käy hän sanoi hymyillen.
      Niin sitten sain hänet houkuteltua mökillemme ,vaikka hän vierähtikin ajatusta että mieheni olisi mukana.
      Kun eka yhdyntä oli onnistunut,joka ei niin vain ollut helppoa. Sain imeä kauan ennen kun kaverilla oli kalu pelikunnossa.
      Mieheni kuiskas minulle että laita nuolemaan pillua,se oli sellainen juttu mikä sai kaverin kovaksi.
      Ilmapiiri muuttui kun sain ekat siemenet sisään.
      Juteltiin siinä hetken alastomina ja hellin kaverin Kalua. Sanoin että haluisin kokea miltä tuntuu olla useamman miehen kimpassa.
      Naimme hetken kuluttua kun kanit,sain useammasta asennosta ja viimein takaa päin nuori mies ruiski sisään toisen kerran.
      Taas rauhoitettiin ja mieheni lähti laittamaan tulia saunan pesään.
      Nuori mies tutustui pilluun ,ja luoja kun teki hyvää.
      Nousi päälleni ja aloitimme hellän liikunnan.
      Hän aloitti hermostuneen puheen.
      Sanoit että antaisin useamman miehen naida.
      Antaisin ,vastasin hymyillen.
      Missä se tapahtuisi,jos saisin kaverit mukaan.
      Olisiko täällä?
      Entä miehesi?
      Onko hänestä ollut haittaa?
      Ei ,mutta tuntuu oudolta että hän katselee kun me naidaan.
      Jäin miettimään. Kyllä te saatte naida minut täällä. Ja mieheni tuo teille kaikkea ja palvelee teitä.
      Nainti jatkui ,se oli ihana hetki . Voihkin ja vikisin kun sain ,ja sain.
      Se oli herkkä hetki kun tunsin kuinka kalu koveni sisälläni, tuu vaan jos haluut .
      Meillä on aikaa ,ja saat naida aina kun haluut.
      Oot ihana,haluun sinua.
      Käytiin saunassa ,saimme olla kahdestaan.
      Minut pestiin tarkasti,oli ihanaa kun saippuainen käsi kiusaa tossuja ja siirtyi pillulle ja sieltä pyllyn reijälle. Huokailin raskaasti.
      Kun pääsimme takaisin tupaan ,jalkoja heikosti.
      Saanko soittaa? Kaveri kysyi.
      Tietysti. Kotiinko soitat,?
      Ei kun kavereille ,saanko kysyä haluutko ne pillua? Annatko niide naida?
      Olin hetken hiljaa,annan . Eikö niin ,kuiskasin hiljaa miehelleni. Montako kaveria sulla on kysyin.
      Kolme.
      Sopii sanoi mieheni, kutsu vaan.
      Kuulimme mieheni kans koko puhelun.
      Mulla hirvittää ,sanoin miehelleni.
      Kokeile nyt miltä se tuntuu ,mieheni sanoi.
      Näin että hänenkin kädet tärisivät.
      Milloin kuulin kysymyksen?
      Voivat tulla vaikka heti vaikka kello on jo kohta kolme. Täältä ei ole kiire pois,voi olla huomisenkin ,sanoin.
      Ok kaveri kertoi, joo on tosi hyvä perse ja saa laskea sisään. Joo ei tarvi kumeja ottaa mukaan.
      Hän kertoi osoitteen minne tulla.
      Aloin laittamaan pikkareita jalkaan ,mutta mieheni sanoi että tuskin tarvii.
      Laitoin kuitenkin pyyhkeen ympärilleni.
      Tärisin kiimasta,ja jännityksestä mitä sieltä tulee.
      Puolen tunnin päästä tuli iloinen kolmikko,mua mittailtiin päästä jalkoihin.
      Menin sen ensimmäisen kainaloon ,pieni kun olen.
      Kuiskasin korvaan suutele mua ja raita pikkuisen pyyhettä,näytä kavereillesi mitä on tarjoilla.
      Puna nousi kasvoille kun pillu oli katseltavaa.

      • Anonyymi

        Lisää speden löpinöitä buaahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisää speden löpinöitä buaahaa

        Niitähän sulla spede hönö riittää. Jos ei mitään uutta, toistat sit samaa skeidaas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitähän sulla spede hönö riittää. Jos ei mitään uutta, toistat sit samaa skeidaas.

        Sää mää ja bää on nyt hönö spede Buaahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sää mää ja bää on nyt hönö spede Buaahaa

        Heheehee olet vai etpä taida paljoa itseäsi arvostaa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Meillä on ollut harvakseen kolmas mies mutta siitä on aikaa, nyt puolituttu tuli töihin muutamaksi päivää. ilalla käytiin saunassa näin Heikin kalun se oli iso vaikka vain roikkui, houkuttelin Heikin jäähylle että vaimo saa käydä välillä saunassa, vaimo toi meille ennen lähtöä oluet, huomasin että vaimo näki Heikin kalleudet pyyhkeen alta.
      Otettiin vähän enemmän juomaa saunan jälkeen, oltiin jo makkarissa vaimon kanssa kävin ovella Heikki torkkui huomasin kuinka iso kalu oli tiukkojen housujen alla menin sänkyyn. Vaimo makoili vieressä huomasin nipistelee nännejään tiesin kalu on sen silmissä. Käännyin ja sanoin käy katsomassa pärjääkö olkkarissa, kaappasin syliin antaisitko sen panna vaimo pyristeli vastaan kysyin uudelleen katsoi muka vihasesti antaisin oikein kunnolla ja kääntyi selin.
      Otin kiinni hieroin nännejä jotka oli jo kovat kuiskasin sano sille nukahdin sanotko ja hieroin lisää, kuiskas sanon sanon.
      Vaimo meni Heikin eteen kyykylleen sanoi jotain, Heikki kosketteli rintoja vaimo siirsi kättä pois Heikki kosketteli uudelleen vaimo vilkasi makkariin päin.
      Näin kun käsi hyväili housussa olevaa kalua , Heikki veti lähemmäs vaimo meni kontalleen Heikki imim rintoja kiivaana vaimon pää meni taakse teki varmaan hyvää.
      Heikin kalu oli jo paljaana vaimo kääntyi ja imi voimakkaastikatsoin se oli valtava vaimo nousi päälle kasvoista näki tekee tiukkaa lantion liike oli pitkää halusi voidella koko kalun vaimo alkoi kiljahdella Heikki laittoi käden suun eteen melko pian vaimo vapisi kalun päällä ja liike lakkasi,
      Heikki käänsi vaimon alleen nyt näin kuinka pillu otti vastaan vaimo katsoi ovelle kärsivän näköisenä Heikki laittoi käden taas suun eteen vaimon lantio nousi kuin hädässä että ei karkaa Heikki painoi muutaman kerran taas vaimon jalat vapisi näin Heikin selästä että nyt syöksee spermaa vaimolla oli silmät suurwna auki.
      Hiippailin ovelta sänkyyn.
      Vaimo tuli jonkin ajan päästä kainaloon yritti nukkua ja nukahtikin, heräsin siihen että kääntyili ja pakeni kauemmas kainalosta, kuulin askelia käännyin ja menin ovelle, Vaimo meni suoraan sänkyyn otti peiton ja imi kovaa kalua, Heikki nousi ja työnsi sängylle nyt pani takaa vaimo oli riettaan näköisesti kontallaan ja otti vastaan pää oli peitossa kädet molemmilla poskilla selkä köyristeli ja vapisi välillä kuuli selvästi pillun lotina kesti aika pitkään kunnes vaimo vingahteli ja Heikki piti syvällä vaimon rinnat vapisi ja selkä kouristeli pitkään, vaimo jäi makaamaan vatsalleen, nousin taas sänkyyn, vaimo tuli kysyin unisena mitä, kävin juomassa ja otti kiinni käsillä.
      Aamulla kaikki oli kuin ei mitään. Kolmantena eli viimmeisenä iltana kysyin vaimolta haluatko vielä katsoi MITÄ no isoa olet saanut kahdeti samana yönä näin kaiken, oli hiljaa vähän aikaa. Miksi et ole maininnut, silitin poskesta mene nyt sano että nukahdin, kuiskasin olet sitten porno tosi porno antoi suukon ja meni.
      Nyt imi niin että näen Vaimo katsoi ovelle aina kun voi näytti kasvoillaan kuinka nauttii , tuli kahden panon jälkeen sulki oven ja veti päälleen oli tosi liukas kuiskasi siellä on kaikki on ihanan tuntuista panin kahdesti sinä yönä.
      Tämä ei vaikuttanut meidän vapaaseen suhtautumiseen ollenkaan

      • Anonyymi

        Lisää speden löpinöitä buaahaa


    • Anonyymi

      Hienoa. Kaveruutta

    • Anonyymi

      Meillä kävi ns klassiset eli tulin tymatkalta päivää aikaisemmin ja päätin yllättää mature vaimoni. Mutta se olikin minä joka yllätyin. asumme omakotitalossa ja kun kävelin ulko-ovelle oli makuuhuoneen tuuletusikkuna avoinna. Ja ikkunasta kuului ääniä, joista ei voinut erehtyä selkeää nussimista.

      Kurkkasin ikkunasta sisään ja näin kuinka minulle tuntematon ukkeli köyri vaimoani hänen jalkojensa välissä. Mistään väkisinmakaamisesta ei tosiaankaan ollut kyse. Vaimo piti käsillään jalkojaan ylhäällä ja niin auki, että tukevahko mies pääsi hyvin painamaan sukunuijaansa vaimon pehkoon. Harmikseni huomasin että sukunuija oli astetta paksumpi ja isompi kuin omani.

      Ensi meinasin toki rynnätä asuntoon ja päättää moinen toiminta mutta sitten huomasin että oma kyrpäni kasvoi ja kovettui housuissani. Katselin ympärille, ja kun ketään ei ollut näköpiirissä, niin kaivoin kyrvän esiin ja aloin runkkaamaan.

      Mies rynkytti armotta menemään. Kyrpä ui sisään ja ulos vaimoni turvonneesta pillusta. Karvaiset täysinäiset pallit hakkasivat vaimoni pyllyposkia ja vaimoni tissit heiluivat työntöjen tahdissa. Itse kiihdytin runkkaamisen tahtia ja tunsin että purkautuminen on lähellä.

      Niin oli myös miehellä. Hän kiihdytti tahtia ja paukutti kyrvän aivan pohjaan. Vaimoni kirkaisi. Miehen pyllyn tärinästä arvasin että hän parhaillaan tyhjensi palliensa sisältöä vaimooni. Samalla hetkellä kun mies ruisiki spermaansa vaimooni, minä ruiskin omat spermani pitkin talon seinää ja edessä olevaa kukkapenkkiä, Sinne meni ja helvetin hyvältä tuntui.

      Mies makasi hetken vielä vaimoni päällä ja tasasi hengitystään. Noustessaan ja vetäessään puolikovan kyrvän vaimoni pillusta mukana tuli aimo annos paksua siementä. Tulipa sinulta paljon, tyytyi vaimoni sanomaan. Otetaan uusiksi viikon kulutta, mies totesi.

      Kuulemistani päättelin ettei kyseessä ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Kumma kyllä tämä kiihotti minua entisestään ja päätin, etten sano vaimolleni mitään. Illalla vaadin sitten omaa osuuttani ja huomasin kyllä että pillu on normaalia liukkaampi.

      Myöhemmin olen useamman kerran seurannut heidän aktiaan ja aina vaimoni ottaa nöyrästi vastaan mitä miehellä on tarjottavaa. Itse runkkailen ikkunan takana.
      M49

    • Anonyymi

      Mitä pitempään ollaan yhdessä ja ikää tulee sitä kiihottavammaksi ajatus, vieras kyrpä vaimon vitussa, muuttuu. Nuorena ei sellaista voinut ajatellakaan eikä vaimokaan. Nykyään vaimo päästää liukkaille ja antaa katsoa kun häntä nussitaan. Tämä sai alkunsa kun vaimo oli pitkällä työmatkalla ja valitti puutetta. Sanoin siihen olevan helppo ratkaisu. Kaksi kuukautta Jenkeissä teki tehtävänsä .

    • Tutustutaanko,voisin olla mukana

    • Anonyymi

      Meillä kävi niin kun viime kesänä oli kesäjuhlat tai tutun pariskunnan yhteiset synttärit. Minulla oli ilta töitä ja sovittiin, että tulen paikalle myöhemmin. Vaimo meni jo alkuillasta kavereiden kanssa. Mennessäni illalla klo 22 jälkeen juhlapaikalle huomasin, että vaimolla oli kova meno päällä. Alkoholi oli tuntunut maistuvan ja tanssilattialla hieroi itseään miehiä vasten. Seurasin tilannetta vähän kauempaa ja ajattelin ottaa ainakin vähän juomapuolessa kiinni sekä jutella muiden vieraiden kanssa.

      Jossain vaiheessa ajattelin mennä vaimoa moikkaamaan mutta ei häntä tanssilattialla näkynytkään enää. Kiertelin juhlapaikalla ja rannan grillikatoksesta kuului vaimon ääni. Menin sinnepäin mutta huomasin että siellähän on täysi meno päällä. Joku nuori reilu parikymppinen mies pani juuri vaimoani takaapäin ja hyväili hänen rintojaan. Jäin seuraamaan vähän mstkan päähän tilannetta. Alun järkytyksen jälkeen huomasin, että tilannehan aikoikin kiihottaa ja kulli oli aivan kovana tuota katsoessa.

      Vaimo tuntui olevan todella kiimoissaan ja nauttivan tilanteesta. Hän saikin orgasmin lähes yhtä aikaa miehen kanssa. Hetken he olivat siellä ja sitten pukivat vaatteet päällensä. Poistuin vähin äänin paikalta. Myöhemmin illalla nähtiin vaimon kanssa ja kyselin miten juhlat on menneet. Kuulemma oli ollut kivaa tanssia.

      Tuosta panosta ei meillä kotona puhuttu mutta tuon jälkeen on seksielämä ollut huomattavasti vilkkaampaa kotonakin.

    Ketjusta on poistettu 74 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe