Erinäisiä bileitä järjestäneenä kävi mielessä seuraava.
Juhliminen ja biletyshän ei sinällään ole kiellettyä alaikäisiltä, mutta usein touhuun kuuluu alkoholi.
Tarkoitus olisi järjestää nuorille juhlimista valvotuissa oloissa sisätiloissa lämpöisessä. Alkoholia ei myydä eikä anniskella. Omien alkoholituotteiden tuonti on sallittua, mutta alkoholin käyttöön ei ole tarkoitus kannustaa millään tasolla. Paikalla on järjestyksenvalvojat valvomassa touhua.
Rahoitus on tarkoitus hoitaa periaatteella "ei voittoa". Pääsymaksuilla rahoitetaan järjestyksenvalvojat, teosto -maksut sekä aiheutuneet kulut järjestämisestä.
Näettekö tässä jotain laitonta järjestäjien osalta? Mitä vielä tulisi ottaa huomioon.
Itse näen hyötyinä sen, että nuoret ovat kontrolloiduissa oloissa sisätiloissa jossa heitä valvovat koulutuksen saaneet järjestyksenvalvojat.
Haittoina tietystä vanha tuttu "joukossa tyhmyys tiiivistyy" ja ehkä kynnys kokeilla alkoholia ensimmäisen kerran kasvaa.
Kukkahattutädit näkevät ensimmäisenä, että tarkoitus järjestää ryyppybileitä alaikäisille. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tarkoitus pitää juhlat/bileet alaikäisille valvotuissa olosuhteissa. Kuitenkaan tarkoitus ei ole kieltää alkoholia. Alueella ei anniskella eikä myydä alkoholituotteita. Huumeiden käytön kieltäminen on nyt itsestäänselvyys.
Onko sitten fiksumpaa, että nuoret ryyppäävät sen bilepullonsa 10 pakkasessa torinlaidalla tai puistossa.
Fiksuja vastauksia, kiitän
Juhliminen ja biletyshän ei sinällään ole kiellettyä alaikäisiltä, mutta usein touhuun kuuluu alkoholi.
Tarkoitus olisi järjestää nuorille juhlimista valvotuissa oloissa sisätiloissa lämpöisessä. Alkoholia ei myydä eikä anniskella. Omien alkoholituotteiden tuonti on sallittua, mutta alkoholin käyttöön ei ole tarkoitus kannustaa millään tasolla. Paikalla on järjestyksenvalvojat valvomassa touhua.
Rahoitus on tarkoitus hoitaa periaatteella "ei voittoa". Pääsymaksuilla rahoitetaan järjestyksenvalvojat, teosto -maksut sekä aiheutuneet kulut järjestämisestä.
Näettekö tässä jotain laitonta järjestäjien osalta? Mitä vielä tulisi ottaa huomioon.
Itse näen hyötyinä sen, että nuoret ovat kontrolloiduissa oloissa sisätiloissa jossa heitä valvovat koulutuksen saaneet järjestyksenvalvojat.
Haittoina tietystä vanha tuttu "joukossa tyhmyys tiiivistyy" ja ehkä kynnys kokeilla alkoholia ensimmäisen kerran kasvaa.
Kukkahattutädit näkevät ensimmäisenä, että tarkoitus järjestää ryyppybileitä alaikäisille. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tarkoitus pitää juhlat/bileet alaikäisille valvotuissa olosuhteissa. Kuitenkaan tarkoitus ei ole kieltää alkoholia. Alueella ei anniskella eikä myydä alkoholituotteita. Huumeiden käytön kieltäminen on nyt itsestäänselvyys.
Onko sitten fiksumpaa, että nuoret ryyppäävät sen bilepullonsa 10 pakkasessa torinlaidalla tai puistossa.
Fiksuja vastauksia, kiitän
Vastaukset 21
Vanhimmat
Alkoholilaki 50a § 4 mom.
"Joka tahallaan
1) nauttii alkoholijuomaa vastoin 58 §:n 1 momentissa säädettyä alkoholijuoman nauttimiskieltoa,
2) jättää noudattamatta poliisin 58 §:n 2 momentin nojalla yleisen järjestyksen turvaamiseksi antamaa kieltoa alkoholijuoman nauttimisesta julkisella paikalla,
3) sallii 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun paikan omistajana, tilaisuuden toimeenpanijana tai järjestyksenvalvojana alkoholijuoman nauttimisen kyseisessä säännöksessä mainitussa paikassa taikka luvatta tarjoaa alkoholijuomaa tällaisessa paikassa 58 §:n 3 momentin vastaisesti,
4) alle kahdeksantoistavuotiaana pitää hallussaan laillisesti valmistettua tai maahantuotua alkoholijuomaa taikka kahdeksantoista mutta ei kahtakymmentä vuotta täyttäneenä pitää hallussaan laillisesti valmistettua tai maahantuotua väkevää alkoholijuomaa 34 §:n 2 momentin vastaisesti,
----
----
on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, alkoholirikkomuksesta sakkoon."
58 § 1 mom.
"Alkoholijuoman nauttiminen on kielletty, jollei tämän lain muista säännöksistä muuta johdu:
1) alkoholijuomien vähittäismyyntipaikassa sekä muussa avoimessa kauppaliikkeessä;
2) ravitsemisliikkeessä ja muussa paikassa, jossa yleisölle maksusta pidetään saatavana ruokaa tai virvokkeita; sekä
3) huoneistossa tai muussa paikassa, johon on järjestetty julkinen tilaisuus."
34 § 2 mom.
"Alkoholijuomaa ei saa pitää hallussaan eikä kuljettaa henkilö, joka ei ole täyttänyt kahtakymmentä vuotta. Kahdeksantoista vuotta täyttänyt henkilö saa kuitenkin pitää hallussaan ja kuljettaa mietoa alkoholijuomaa."
Jos tuollaisia järjestää niin tulee aika kovat velvoitteet ja vastuut.
Jännää järjestyksenvalvontaa jos järjestetyssä tilaisuudessa saa rauhassa lapset vetää kännejä..
Miksi tämä on taas esillä? Kysyhän suoraan poliisilta ja esittele tuo järjestyksenvalvontasuunnitelmakin..
Jos järjestäjä ei puutu lasten alkoholin hallussapitämiseen ja vetämiseen niin sehän on sama kuin järjestäisi lasten kännibileet. Ei siinä ole mitään eroa vetävätkö lapset kännejä teidän "kontrollissanne" vai ilman, molemmat yhtä tuomittavia.
Jos saisin tietää missä toimitte niin järjestäisin sinne joka tilaisuuteen poliisit. Samaa suosittelen muillekin.
mitähän seuraavaks. varmaan joku perässä järjestää setämiehille ja alaikäisille yhteiset juhlat joissa alaikäiset saa juoda alkoholia ja setämiehet pelehtiä niiden kanssa. koska sehän on maan tapa ja onhan kaikki laittomuudet ja moraalittomuudet parempi tehdä kontrolloidussa ympäristössä. HUH HUH.
lisätkää tuo päihteettömyyden ehto ja valvonta tuohon toimintaan niin sitten toivotan menestystä. se onnistuu kyllä bileitä pilaamatta ja antaa nuorille päihteettömän vaihtiehdon ja esimerkin.
Muistattehan että alkoholin tarjoamista alaikäiselle pidetään lain mukaan jopa pahoinpitelynä:
"Uudistetun lain mukaan alkoholin tarjoaminen alle 18-vuotiaalle voi olla rangaistavaa, jos nuori juopuu alkoholista. Tarjoaminen tarkoittaa esimerkiksi pullon antamista tai lasin täyttöä.
Teko tulkitaan alkoholirikkomukseksi, jos tarjoamista voidaan pitää moitittavana alaikäisen ikä, kypsyysaste ja muut olosuhteet huomioon ottaen.
Jo nykyään vastaava, käytännössä soveltamatta jäänyt säännös löytyy rikoslaista. Jos teko vaarantaa lapsen terveyttä, sovelletaan rikoslain pahoinpitelyä koskevia säännöksiä."
Tälläisiä alaikäisten bileitä järjestetään ainakin Pirkanmaalla joka viikonloppu.
Niihin myydään pääsyliput ja alaikäiset vetävät itsensä vatsahuuhtelu kuntoon.
-93 syntynyt:
http://irc-galleria.net/user/SOL15/album/3310029-party
http://irc-galleria.net/community/3226340-rave-up-b-day-party
Finland By Night kuvaa näitä alaikäisten bileitä:
http://fbn.fi/kuvat/the-prom-09/6a109121a0a40d520364c843bc7c15f6aba13d0d.jpg
http://fbn.fi/kuvat/the-prom-09/2de94b242b622c65bdb3e328c44b5433e0abded1.jpg
Osallistujat ovat -94, -93 ja -92 syntyneitä. Lisäksi on tietysti aikuisia jotka ovat tapahtuman järjestäneet tai ainakin vuokranneet tilat nimellensä.
Joissain tapauksissa jopa alaikäisen omat vanhemmat ovat keränneet pääsylipputulot ja antaneet nuorten rauhassa vetää kännit.
Viimeksi eilen oli eräät bileet jotka kestivät pari tuntia ennen kuin poliisi tuli ja lopetti ne.
Teosto-maksujen lisäksi pitää suorittaa Gramex-maksut, jos soitatte kaupallisesesti levitettyä musiikkia, koska äänitteellä esiintyville taiteilijoille ja äänitteen tuottajalle on maksettava korvaus, kun äänitemusiikkia esitetään julkisesti.
Tälläisiäkö bileitä haluat järjestää?
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/b578285ac40803cfe8ae1df0b19ea8d768baf702.jpg
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/cee21e97a5e7cb053fdaad6a7467d6cbf9de9679.jpg
Mamu ja nuori suomalaistyttö:
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/a03dcda15e3a69454cdbc8f2ecf4c6d04c88c133.jpg
14-vuotiaita suomalaistyttöjä:
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/5366a116d95c1aa051f6c49ef1ff3f5823852ad4.jpg
Aikuiset mamumiehet vähissä vaatteissa:
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/71d71d994c81555f3a4d2e0d7fa733d52d03dfae.jpg
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/9b45535557e3c90a28e4eb606402564655775496.jpg
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/5205ec08b368fa7caaad88805d43e2aa433e52e4.jpg
Reilusti yli parikymppinen mamumies ja tyttö:
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/1f139c6c675d7a5ae31f0bcc52661c960cbb55ce.jpg
Kuinka nuoria nämäkin tytöt ovat???
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/7ef4a4ada4be3539b1465633d790638c9eae4e6b.jpg
Onko tämä sitä paljon mainostettua kulttuurin rikastamista?
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/dda66f7f6b3930b778dba5d0a70523e09eeae41f.jpg
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/e79673bfac3df140499f22e69dbe31c87e529b46.jpg
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/d1d9e518a219070a14bbcf88e07f4866ff347da5.jpg
"http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/b578285ac40803cfe8ae1df0b19ea8d768baf702.jpg"
En näe kuvassa kuin tumman kaverin pitämässä hauskaa tanssilattialla. En näe mitään negatiivista kuvassa.
"http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/cee21e97a5e7cb053fdaad6a7467d6cbf9de9679.jpg"
Tässäkään kuvassa en näe mitään erikoista. Perussettiä.
"http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/a03dcda15e3a69454cdbc8f2ecf4c6d04c88c133.jpg"
Mistä tiedät, että nainen on suomalainen? Entä onko sillä väliä mikäli hän on?
"http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/5366a116d95c1aa051f6c49ef1ff3f5823852ad4.jpg"
Näen nuorta naista / tyttöä. Mistä voit tietää heidän olevan alle 18 vuotiaita? Entä mitä negatiivista näet hauskanpidossa?
"http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/71d71d994c81555f3a4d2e0d7fa733d52d03dfae.jpg"
"http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/9b45535557e3c90a28e4eb606402564655775496.jpg"
"http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/5205ec08b368fa7caaad88805d43e2aa433e52e4.jpg"
Mies ilman paitaa. Ei ehkä suomen skeneen helposti mene, mutta Suomenlahden yli mentäessä alkaa tuo olemaan klubilla norminäky. Mutta totta, Suomessa harvinaisempi näky.
"http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/1f139c6c675d7a5ae31f0bcc52661c960cbb55ce.jpg"
Mies ja nainen tanssii. Sattuvat nyt olemaan ihonväritykseltään erilaisia.
"http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/7ef4a4ada4be3539b1465633d790638c9eae4e6b.jpg"
Ikää en tiedä, mutta oma arvioini olisi 18 - 22 ikävuoden väliltä.
"Tälläisiäkö bileitä haluat järjestää?"
Pelkkien kuvien perusteella on hankala sanoa bileistä mitään.
Lisäksi tuota on hankala verrata mihinkään, mistä tiedän ovatko pippalot edes Suomessa järjestetyt. Oletko kenties kateellinen kyseisille naisille (tai miehille)? Katselet lauantai-iltaisin nurkkapöydästä muiden hauskanpitoa tanssilattialla?
http://fbn.fi/kuvat/dance-carneval-26092009/5366a116d95c1aa051f6c49ef1ff3f5823852ad4.jpg
"Näen nuorta naista / tyttöä. Mistä voit tietää heidän olevan alle 18 vuotiaita? Entä mitä negatiivista näet hauskanpidossa?"
Tunnen heidät ja tiedän heidän olevan -94 syntyneitä eli n. 14-vuotiaita.
Etkö sinä näe mitään negatiivistä siinä että alaikäiset lapset "bilettävät" aikuisten miesten kanssa ja käyttävät päihteitä?
"mistä tiedän ovatko pippalot edes Suomessa järjestetyt."
Tiedän että ne on järjestetty Tampereella!
"Oletko kenties kateellinen kyseisille naisille (tai miehille)? "
En halua että tyttäreni käyvät kyseisissä tapahtumissa.
Kiinnostaisi tietää ovatko näiden lasten vanhemmat tietoisia millaisissa juhlissa heidän lapsensa käyvät?
"Tunnen heidät ja tiedän heidän olevan -94 syntyneitä eli n. 14-vuotiaita."
Sitten minulla ei ole asiaan sanomista jos heidät tunnet.
"Etkö sinä näe mitään negatiivistä siinä että alaikäiset lapset "bilettävät" aikuisten miesten kanssa ja käyttävät päihteitä?"
Itse en pitäisi 14 -vuotiasta aivan lapsena, hän on aikuistuva nuori ja ottaa "ensiaskeleita". En näe biletyksessä mitään negatiivisessa tapahtui se sitten 10 vuotta vanhemman tai nuoremman miehen kanssa. Se mitä tapahtuu mahdollisesti bileiden jälkeen on tarina erikseen. Itse biletyksessä en näe mitään väärää. Olenhan itsekkin pitänyt samalla tavalla hauskaa lähes 20 vuotta vanhempien naisten kanssa ja täysin viattomasti ilman mitään sen suurempaa tarkoitusta tai tavoitetta.
Päihteiden käyttö on se ikuisuuskysymys. En tue päihteiden liiallista käyttöä, mutta alkoholi kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. Olen luultavasti kanssasi samaa mieltä, että viranomaisten tulisi valvoa touhua enemmän, mutta totuus kuitenkin on, että mikäli nuoret sen perjantaipullonsa haluavat, he sen saavat tavalla tai toisella.
"En halua että tyttäreni käyvät kyseisissä tapahtumissa."
Hienoa, että pidät huolta tyttärestäsi, mutta kannattaa muistaa, että hän on siinä iässä jolloin alkaa erkaantua vanhemmistaan ja siirtymään omaan elämään. Mikäli oma tyttäreni (tai poikani) olisi 14 -vuotias, en tulisi sallimaan heille alkoholin käyttöä. Kuitenkin alkuperäisessä topicissa oli kyse nuorista, jolloin puhutaan hieman laajemmasta skaalasta.
Vastauksia tuli, fiksuja ja vähemmän fiksuja. Fiksuista kiitän.
Onko hyväksyttävämpää teidän mielestä, että sisätiloihin ei alkoholijuomia saa tuoda ja selvästi ylihumaltuneet ohjataan kotiin. Näin toimitaan ainakin lukuisissa tapahtumissa, joiden järjestäjinä toimivat ns. elävänmusiikin yhdistykset yms.
Ei, en ole ns. "mamu" vaan tavallinen suomalainen nuorimies, jonka klubikulttuuri vei mennessään aikaa sitten.
En kaipaa vittuilua tai turhaa avautumista, kaipaan vain neuvoja miten nuorisolle tulisi järjestää toimintaa. Bileet joissa on 0 promilleraja on nähty, paikalla viidennes kutsutuista tai "yleisötavoitteesta".
Joo se on harmi ettei nuoret pysty/halua bilettää ilman päihteitä.
Mutta mikset järjestäisi bileitä täysi-ikäisille?
Silloin voit toimia laillisesti.
Tarvitset vain kaikki mahdolliset huviluvat ja muut toimiluvat, mutta kunhan luvat on kunnossa, ei poliisikaan voi niitä kieltää, ellei niistä aiheudu häiriötä.
Eli perusta vaikka oma ravintola?
"Mutta mikset järjestäisi bileitä täysi-ikäisille?"
Koska ystäväpiirini koostuu pääosin 16-25 vuotiasita.
"Tarvitset vain kaikki mahdolliset huviluvat ja muut toimiluvat, mutta kunhan luvat on kunnossa, ei poliisikaan voi niitä kieltää, ellei niistä aiheudu häiriötä."
Jeps, nämä tiedänkin ja on jo paperilla merkittynä :)
"Eli perusta vaikka oma ravintola? "
En perusta. Budjetti on kuitenkin melko pieni mikäli lähdetään miettimään ravintolan ja yrityksen perustamista.
Olen 14-vuotias ja musta tää idea ois mahtava, koska kaikki nuoret haluu tutustuu uusiin ihmisiin=) kyllä bileet voisi järjestää ilman että bileisiin saisi tuoda alkoholia, paikalla saattaisi vaain olla vähemmän ihmisiä. Olisi ainakin turvallinen paikka olla viikonloppuisin talvisin sekä kesäisin. Kannatan ehdotusta! ja ikä rajaksi kannattaisin 15 :)
Mun mielestä on epäreilua ettei nuorilla ole minkäänlaisia tapaamispaikkoja joissa tavata uusia ihmisiä (kuten baarit). Paitsi tietysti irc-galleria..
"Itse en pitäisi 14 -vuotiasta aivan lapsena, hän on aikuistuva nuori ja ottaa "ensiaskeleita". En näe biletyksessä mitään negatiivisessa tapahtui se sitten 10 vuotta vanhemman tai nuoremman miehen kanssa."
Haha et voi olla tosissasi.
Et näe mitään väärää siinä että 22 vuotias jätkä tanssii kotibileissä hitaita 12 vuotiaan humalaisen lapsen kanssa? Jokainen tietää mikä tuollaisessa on meininki...
oon ite 13 v tyttö ja toi kuulostaa siistiltä.(-; nuorille ei oo muita tommosii ku joku galtsu, face nuorisotilat... must pitäs järjestää lailliset juhlat 13-16 vuotiaille. ja eihän bileet oo kiellettyjä alaikäsiltä , eihän??
Jotta lain mukaan jo houkuttelu tai yrittäminen alaikäistä vaikka netissä tai muualla on rikos.Ja syyte aina pedofilia sillä ei ole mitään selitystä sille,jotta joku 20 yrittää saada alle 16v:n (ystäväkseen):=)
Samoin alkoholia ei saa nauttia,tarjoilla tilassa jonne on alaikäisillä pääsy.Eli bileissä joko kaikki juo tai ei kukaan.
Syyte ei todellakaan ole pedofilia. Ei tulipalon tahallaan sytyttänyttäkään syytetä pyromaniasta eikä varasta kleptomaniasta.
Kaksi viimeistä lausettakin meni päin honkia. Vai meinaatko, että vaikkapa häissä, jossa nostetaan maljoja hääparin kunniaksi ja ruokajuomana on viiniä, ei saa olla lapsia paikalla? Monesti tuollaiset juhlat ovat jopa hotellien yms. juhlatiloissa, jolloin siellä voi olla vieläpä anniskelu.
Ei kannattaisi vastata jos ei osaa kirjoittaa vastausta jossa mikään ei mene oikein.
Must ois kiva, kun ois suunnattu 14-19 vuotiaille suunnattuja bileitä:)
tosin täysi-ikäisyyden raja kulkee siinä välissä, eikä alle 18-vuotiaat saisi kuitenkaan käyttää päihteitä, joten idea on lähes mahdoton toteuttaa.
Riippuu toki järjestäjistä, ja porukasta..