Isänsä poika

Lucas tahtoi vain olla rauhassa, ei mitään muuta. Jos Leni antaisi edes yhden yön nukkua rauhassa, kaikki olisi kunnossa. Mutta taas se alkoi, samaan aikaan kuin aina ennenkin, kahdelta aamuyöstä. Vauva alkoi huutaa kuin syötävä, ja Lucas kuuli äitinsä askelten lähestyvän pinnasänkyä, sitten hiljaista hyssyttelyä ja vauvan lutkutusta. Lucas painoi tyynyä korvilleen ja koetti saada unen päästä uudelleen kiinni.

Lucas joutuin nukkumaan lastenhuoneessa yhdessä pienen siskonsa Lenin kanssa. Lucasin mielestä se oli hänen aliarviointiaan. Hän oli sentään jo iso poika, kävi jo kouluakin. Äiti sanoi ettei ollut rahaa isompaan asuntoon, nyt kun isäkin oli poissa. Isä oli vain yhtenä päivänä jättänyt tulematta töistä. Siitä oli nyt kymmenen kuukautta. Isä ei ollut koskaan nähnyt Leniä. Lucasia alkoi yhä itkettää kun hän ajatteli isää. Niin epäreilua, että kaikilla hänen kavereillaan oli isät. Hän oli nyt puoliksi orpo.

Lucas makasi siinä vaiti puristaen silmiään kiinni. Äiti käveli Lucasin vuoteen luo ja jäi siihen seisomaan. Äiti seisoi siinä aika kauan Lucasin mielestä. Lucasin teki mieli nostaa päätään ja kääntyä katsomaan, mutta hän vastusti kiusausta. Lopulta äidin tohveleiden vaimentamat askeleet kuuluivat ja lastenhuoneen ovi sulkeutui. Lucas nosti päänsä tyynystä ja katseli ympärilleen. Häntä pelotti pimeässä, mutta äiti kielsi yövalon päällä pitämisen.

Lucas katseli vauvan sängyn päällä olevaa mobilea. Se näytti ihan katosta tulevalta monsteri-lepakolta. Lucas kuvitteli sen purevan siskoltaan pään irti. Hetken aikaa Lucas herkutteli ajatuksella, kunnes tajusi, että se voisi purra hänenkin päänsä. Lucasia alkoi oksettaa. Hän tunsi kuinka hänen lakanansa kastuivat. Taas kerran hän pissi sänkyynsä. Äiti suuttuisi. Hän makasi siinä märissä lakanoissaan, eikä saanut unta. Hän vilkuili yhä välillä mobileen päin. Kyllä hän tiesi ettei se ollut lepakko, mutta se näytti pelottavalta pimeässä. Lucas kurkotti sänkynsä yllä olevan lampun katkaisijaan ja laittoi sen päälle. Ei Leni nyt heräisi kun se tuhisi jo unissaan pinnasängyssään.

Lucas katseli ympärilleen pienessä huoneessa. Lenin sänky oli toisella puolella huonetta. Keskellä oli pöytä ja tuoli. Tuolinkarmilla roikkui pyyhe ja vaatteita. Nurkassa olivat Lucasin lelut. Hän tassutteli lelulaatikolle ja kaivoi esille vanhan unilelunsa, Resu-nallen. Resu oli Lucasin rakkain tavara. Siltä puuttui toinen korva ja sen silmät olivat irronneet jo aikaa sitten mutta se oli Lucasin ainoa lohtu tässä maailmassa. Itkien Lucas painoi tummanruskean nallen persikkaista poskeaan vasten ja itki. Hitaasti hän löntysti nallen kanssa sänkyynsä ja makasi siinä inhottavan kostealta tuntuvassa ja pissalta haisevassa sängyssään.

Ilmeisesti hän nukahti jossain vaiheessa, koska seuraavan kerran hän heräsi vasta kun Leni itki aamulla. Hän nosti päätään ja näki äitinsä astelevan sisään vaaleanpunainen aamutakkinsa päällään ja papiljotit päässä. Äidillä oli kauniit pitkät hiukset ja ruskeat silmät. Äidillä oli Lucasin mielestä kauniimmat silmät kuin kenelläkään muulla. Äiti oli sanonut, että Lucas oli perinyt isänsä hailakanvaaleat silmät. Äiti vertasi muutenkin Lucasia tämän isään koko ajan. Lucas ei tahtonut muistuttaa isää millään lailla.

Äiti oli alkanut kertoa tarinoita isästä. Kuinka isä oli juovuspäissään uhannut äitiä leipäveitsellä. Kuinka isä oli tahtonut äidin abortoivan molemmat lapsista. Kuinka isä haukkui äitiä silloin kun lapset eivät kuulleet. Lucas ei kestänyt sitä, että hänen ennen niin rakas isänsä olikin ollut hirviö. Hyvä isä oli muuttunut pahaksi hänen päässään.

Äiti imetti vauvan ja vaihtoi sen vaipat. Lucas lähti hajua karkuun keittiöön. Keittiö oli kyllä enemmänkin keittokomero. Sen kaapit olivat kirkuvanpunaiset ja lattia ruskeaa muovimattoa. Sinne mahtui kerrallaan kaksi ihmistä seisomaan. Lucas kurkotti ja ylettyi juuri ja juuri astiakaapille. Hän otti sieltä lasin ja täytti sen vedellä. Ahnaasti hän joi koko sisällön ja olo parani heti. Hänen oli nälkä, mutta hän tiesi ettei kaapissa olisi mitään, kun eilen oli syöty kaikki iltapalalla. Toiveikkaana Lucas kurkisti kuitenkin leipälaatikkoon, toivoen löytävänsä edes yhden leivänkäntyn. Mutta eihän siellä mitään ollut. Lopulta Lucas keksi tehdä kaurapuuroa, koska löysi kaapista puoli pakettia kauraryynejä. Hän mittasi vettä kattilaan ja kaatoi ryynit sekaan. Sitten vain liesi päälle.

Lucas hipsi takaisin makuuhuoneeseen. Äiti oli laittanut vauvan takaisin nukkumaan ja oli huomannut, että Lucas oli pissannut sänkyynsä. Äiti sihisi vihaisena, koettaen olla korottamatta ääntään, ettei Leni heräisi. "Saakeli pentu, taasko sinä teit sen! Kuinka monta kertaa äiti on sanonut, että jos tulee pissahätä, niin sitten mennään vessaan! Vaikka kuinka väsyttäisi!" Lucas alkoi itkeä, vaikkei tahtonutkaan olla itkupilli. "Mutta minua pelotti..." Lucas vikisi, nielaisten sitten äänekkäästi. "Mitä pelättävää sinulla täällä on? Ei mitään! Tuo on vain tekosyy laiskuudellesi. Nyt otat nuo lakanat pois ja ensi yön nukut sitten ilman lakanoita, koska kaikki on pesussa."

Lucas alkoi repiä lakanoita sängystä, kunnes kuuli äitinsä huutavan keittiössä suoraa huutoa: "Lucas, heti tänne." Lucas käveli päätään roikottaen, peläten tulevaa ryöpytystä. Hitaasti hän eteni keittiötä kohti, haluamatta mennä sinne. Hän oli eteisessä, kun äiti ryntäsi poikansa luokse, ottaen kiinni kullankeltaisita kiharoista ja raahaten pojan keittiöön. "Katso nyt, mitä olet saanut aikaiseksi! Nyt kyllä siivoat jälkesi! Ihan isäsi kopio olet kyllä. Ette saa aikaan kuin harmia. Olisi pitänyt vaan abortoida silloin..." Lucas tarttui rättiin itkua nieleskellen ja pyyhki hellalta kattilasta ryöpynnyttä puuroa. Lucas olisi tahtonut vajota maan alle. Tai olla näkymätön.
--------------------------------------------------

Semmoinen tarina. Kritiikkiä ja kommentteja otetaan vastaan :)
9553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja saatan kirjoittaa jatkoa tarinalle, jos siitä pidetään. Tuo tuli sellaisena tajunnanvirtana :)

Äänestä

Haluisin kuulla mielipiteitä, niiltä jotka tän on lukeneet. Pliis!

Äänestä
  • No mä luin. Ja eka kappale olisi voinut olla mun kynästä.. (Pelottavaa) Eli mielestäni sulla on sujuva kerronta. *wink wink* Aika raaka toi loppu, mutta niinhän on elämä yleensä. Välillä ehkä hieman liian epäloogista menoa. Mutta ihan hyvin kirjoitat. Jatka vain. =D

    Äänestä

Iltaan mennessä äiti oli rauhoittunut. Lucas istui olohuoneen pöydän ääressä syöden iltapalaa ja katsellen televisiosta jotain typerää visailuohjelmaa. Äiti istui sohvalla vauva sylissään. Leni nukkui jo onnellisena.

"Syö nyt äkkiä. Huomenna on koulupäivä ja sinun pitää herätä aikaisin." Lucas katsoi epäluuloisena äitiä. Ei kai taas. Lucas puraisi ison palan voileivästä ja nielaisi sen melkein pureskelematta. Äiti nousi ja vei Lenin sänkyynsä. Lucas pureskeli äkkiä voileivän loppuun ja meni sitten pesemään hampaansa ja vaihtamaan pyjamat päällensä. Pyjamat olivat likaiset, mutta äiti ei ollut jaksanut pestä pyykkiä, joten siihen oli tyydyttävä. Lucas päätti laittaa vain pyjamien paidan päälle.

Ovikello soi kun Lucas oli vessassa. Lucas huusi äidilleen: "Kuka näin myöhään tulee?" vaikka arvasikin kyllä että siellä oli yksi "sedistä". Äiti kuulosti kiukkuiselta: "Mene nyt vaan nukkumaan!" Äiti oli ensimmäisellä kerralla sanonut, että yksi setä vaan. Sen jälkeen hän ei ollut vaivautunut selittelemään. Äiti ei tiennyt, ettei Lucas ollut ihan tyhmä ja tietämätön. Lucas oli monesti nähnytkin setiä ja tiesi ettei setä ollut aina sama. Äiti odotti, että Lucas meni huoneeseensa ja sulki sitten lastenhuoneen oven Lucasin perässä. "Ja nyt sitten alat nukkumaan!"

Tässä asunnossa oli ohuet seinät. Lucas kuuli kuinka äiti avasi oven ja sitten sedän möreän äänen tervehtivän. Ensin he menivät keittiöön. Äiti puhui äänellä, joka ei kuulostanut lainkaan tutulta. Pehmeämmällä ja hiljaisemmalla. Lucas ei oikein erottanut mitä siellä puhuttiin. Uteliaisuus otti voiton ja Lucas asteli keittiön ja lastenhuoneen väliselle seinällä ja painoi päänsä sitä vasten. Äiti kertoi juuri kuinka vihasi isää. Ja sitten kuinka Lucas muistutti isää päivä päivältä enemmän. Sen enempää Lucas ei halunnut kuunnella vaan meni takaisin sänkyyn.

Lucas koetti saada äkkiä unen päästä kiinni. Voi uni tule nyt, hän mietti. Hän puristi silmiään kiinni niin lujaa, että alkoi sattua. Kohta alkoi kuulua viereisestä huoneesta voihkinaa ja miehen karjahduksia. Lucasia inhotti. Hänestä tuntui, että taas on pissahätä, mutta hän ei uskaltanut mennä vessaan, ettei äiti huomaisi ja tulisi lyömään. Lucas puristi jalkojaan yhteen ja rukoili nukahtavansa kohta. Äiti ei varmaan edes välittänyt vaikka Lucas kuulisikin. Lucas tiesi kyllä kaiken. Ei äiti voinut pitää häntä niin tyhmänä.

Aamulla Lucas heräsi väsyneenä. Ilmeisesti hän oli kuin olikin nukahtanut. Hän käveli vessaan, mutta vessan ovi olikin lukossa. Äiti ei ikinä herännyt näin aikaisin, joten setä oli varmaan siellä. Lucas koputti oveen ja teeskenteli luulevansa, että siellä on äiti. "Tule ulos sieltä. Minun pitää ehtiä kouluun!" Ovi aukesikin ja ulos astui iso, parrakas mies. Mies haisi viinalle ja halvalle partavedelle. Miehellä oli yllään vain alushousut. "No menehän sitten, poika" setä sanoi möreällä äänellä ja löntysti äidin makuuhuoneeseen. Yleensä sedät eivät olleet aamuun asti. Lucas etsi pesukoneesta jotain päällepantavaa, joka ei olisi ihan likaista, ja kuuli samalla oven käyvän. Lucas tunsi aina niin suurta helpotusta setien lähtiessä, että huokaisi itsekseen.

Lucas tiesi ettei kaapissa ollut taaskaan mitään syötävää, joten ei edes vaivautunut tarkistamaan keittiön kaappeja. Hän heitti repun selkäänsä ja lähti kävelemään puolen kilometrin päässä olevalle koululle. Lucas ei olisi tahtonut mennä sinne, niin kuin ei koskaan. Lucas oli ensimmäisellä luokalla ja tunsi sen olevan niin helppoa, että turhautui aina. Lucas oli oppinut lukemaan viiden vanhana ja laskikin jo ihan sujuvasti.

Koulussa Lucas oli hyljeksitty ja outo. Hänellä oli usein likaiset vaatteet ja hän oli ujo, minkä takia häntä kiusattiin. Tämä päivä ei ollut poikkeus. Samassa talossa asuvat, kaksi vuotta vanhemmat pojat, tulivat heti huutelemaan Lucasille, kun näkivät hänen astelevan koulun pihalle. "Hei, mitä sun huora-äidille kuuluu?" Lucas sulki korvansa ja käveli eteenpäin kuin ei olisi kuullut mitä pojat huutelivat. Taas yksi päivä olisi kestettävä.

Iltapäivällä koulun loputtua Lucas kiirehti äkkiä kotiin, ettei vaan taas törmäisi kiusaajiinsa. Lucas juoksi puolet matkasta. Hän juoksi aina kaupalle asti, sitten käveli loput matkasta, jos ei vastaan tullut ketään kiusaajaa.

Kotona äiti makasi yhä sängyssä. Lucas meni viereen ja kuiskasi äidille: "Jokos olet hereillä?" Äiti kääntyi unisen näköisenä ja silitti Lucasin hiuksia. "Juu. En minä koko päivää ole nukkunut. Kävin välissä Lenin kanssa ulkona ja kaupassa." Lucas alkoi itkeä, helpotuksesta. Äiti katsoi ihmeissään poikaansa. "Äläs nyt itke. Et kai sinä koulussa itke? Sinua aletaan kiusaamaan." Lucas oli vaiti ja makasi siinä vaiti jonkin aikaa. Hän tunsi nälän kurnivan mahassaan. "Menehän katsomaan keittiöön mitä äiti osti kaupasta".

Lucas antoi äidilleen suukon ja meni kurkkaamaan jääkaappiin. Se oli täynnä ihania ruokia. Lucas otti kaksi vanukasta ja pizzan. Hetkeksi Lucasin täytti suuri onni. Äiti tuli myös keittiöön ja katseli hymyssä suin kun poika ahmi. "Sinusta tulee vielä iso mies, Lucas. Ja varmasti hieno mies. Äitisi poika sinä olet".

-------------------------------------------------

Tässä siis loput tarinasta. Kertokaapa taas mielipiteitä :)

Äänestä
  • Toi oli jotenkin tosi todentuntuista. Siinä oli paljon sellasia pieniä ykstyiskohtia, jotka piti sen jutun koko ajan realistisena. Mä henkilökohtaisesti tykkään tollasesta tekstistä. Hyvää huttua!

    Äänestä

  • cherish kirjoitti:

    Toi oli jotenkin tosi todentuntuista. Siinä oli paljon sellasia pieniä ykstyiskohtia, jotka piti sen jutun koko ajan realistisena. Mä henkilökohtaisesti tykkään tollasesta tekstistä. Hyvää huttua!

    saada positiivista palautetta :)

    Äänestä

  • Kirjailija :) kirjoitti:

    saada positiivista palautetta :)

    Oli vaan pakko vielä palata kertomaan, että viikko vielä senkin jälkeen, kun luin sun tekstis, se pyörii mun mielessäni. Siis todella vaikuttavaa! Älä koskaan menetä tota otetta.
    Kunpa maailmassa olis enemmän kirjailijoita, jotka sais ihmiset miettimään tai tuntemaan jotakin.

    toi merkkaa mulle tosi paljon! Olen aina rakastanut kirjoittamista, ja kun tulee inspiraatio on vain "pakko" kirjoittaa. On tosi hienoa, että ihmiset myös tykkää lukemastaan.

    Äänestä

  • Kirjailija :) kirjoitti:

    toi merkkaa mulle tosi paljon! Olen aina rakastanut kirjoittamista, ja kun tulee inspiraatio on vain "pakko" kirjoittaa. On tosi hienoa, että ihmiset myös tykkää lukemastaan.

    Ole hyvä vaan. Sä todella ansaitset kehuja tosta tekstistä.
    Voi olla, että mä pidän siitä senkin takii, että kirjotan joskus jotain saman tapaista - vähän rankkaa ja realistista. Mutt koskaan en oo mielestäni onnistunu NOIN hyvin ku sä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kirjailija :) kirjoitti:

Lucas tahtoi vain olla rauhassa, ei mitään muuta. Jos Leni antaisi edes yhden yön nukkua rauhassa, kaikki olisi kunnossa. Mutta taas se alkoi, samaan aikaan kuin aina ennenkin, kahdelta aamuyöstä. Vauva alkoi huutaa kuin syötävä, ja Lucas kuuli äitinsä askelten lähestyvän pinnasänkyä, sitten hiljaista hyssyttelyä ja vauvan lutkutusta. Lucas painoi tyynyä korvilleen ja koetti saada unen päästä uudelleen kiinni.

Lucas joutuin nukkumaan lastenhuoneessa yhdessä pienen siskonsa Lenin kanssa. Lucasin mielestä se oli hänen aliarviointiaan. Hän oli sentään jo iso poika, kävi jo kouluakin. Äiti sanoi ettei ollut rahaa isompaan asuntoon, nyt kun isäkin oli poissa. Isä oli vain yhtenä päivänä jättänyt tulematta töistä. Siitä oli nyt kymmenen kuukautta. Isä ei ollut koskaan nähnyt Leniä. Lucasia alkoi yhä itkettää kun hän ajatteli isää. Niin epäreilua, että kaikilla hänen kavereillaan oli isät. Hän oli nyt puoliksi orpo.

Lucas makasi siinä vaiti puristaen silmiään kiinni. Äiti käveli Lucasin vuoteen luo ja jäi siihen seisomaan. Äiti seisoi siinä aika kauan Lucasin mielestä. Lucasin teki mieli nostaa päätään ja kääntyä katsomaan, mutta hän vastusti kiusausta. Lopulta äidin tohveleiden vaimentamat askeleet kuuluivat ja lastenhuoneen ovi sulkeutui. Lucas nosti päänsä tyynystä ja katseli ympärilleen. Häntä pelotti pimeässä, mutta äiti kielsi yövalon päällä pitämisen.

Lucas katseli vauvan sängyn päällä olevaa mobilea. Se näytti ihan katosta tulevalta monsteri-lepakolta. Lucas kuvitteli sen purevan siskoltaan pään irti. Hetken aikaa Lucas herkutteli ajatuksella, kunnes tajusi, että se voisi purra hänenkin päänsä. Lucasia alkoi oksettaa. Hän tunsi kuinka hänen lakanansa kastuivat. Taas kerran hän pissi sänkyynsä. Äiti suuttuisi. Hän makasi siinä märissä lakanoissaan, eikä saanut unta. Hän vilkuili yhä välillä mobileen päin. Kyllä hän tiesi ettei se ollut lepakko, mutta se näytti pelottavalta pimeässä. Lucas kurkotti sänkynsä yllä olevan lampun katkaisijaan ja laittoi sen päälle. Ei Leni nyt heräisi kun se tuhisi jo unissaan pinnasängyssään.

Lucas katseli ympärilleen pienessä huoneessa. Lenin sänky oli toisella puolella huonetta. Keskellä oli pöytä ja tuoli. Tuolinkarmilla roikkui pyyhe ja vaatteita. Nurkassa olivat Lucasin lelut. Hän tassutteli lelulaatikolle ja kaivoi esille vanhan unilelunsa, Resu-nallen. Resu oli Lucasin rakkain tavara. Siltä puuttui toinen korva ja sen silmät olivat irronneet jo aikaa sitten mutta se oli Lucasin ainoa lohtu tässä maailmassa. Itkien Lucas painoi tummanruskean nallen persikkaista poskeaan vasten ja itki. Hitaasti hän löntysti nallen kanssa sänkyynsä ja makasi siinä inhottavan kostealta tuntuvassa ja pissalta haisevassa sängyssään.

Ilmeisesti hän nukahti jossain vaiheessa, koska seuraavan kerran hän heräsi vasta kun Leni itki aamulla. Hän nosti päätään ja näki äitinsä astelevan sisään vaaleanpunainen aamutakkinsa päällään ja papiljotit päässä. Äidillä oli kauniit pitkät hiukset ja ruskeat silmät. Äidillä oli Lucasin mielestä kauniimmat silmät kuin kenelläkään muulla. Äiti oli sanonut, että Lucas oli perinyt isänsä hailakanvaaleat silmät. Äiti vertasi muutenkin Lucasia tämän isään koko ajan. Lucas ei tahtonut muistuttaa isää millään lailla.

Äiti oli alkanut kertoa tarinoita isästä. Kuinka isä oli juovuspäissään uhannut äitiä leipäveitsellä. Kuinka isä oli tahtonut äidin abortoivan molemmat lapsista. Kuinka isä haukkui äitiä silloin kun lapset eivät kuulleet. Lucas ei kestänyt sitä, että hänen ennen niin rakas isänsä olikin ollut hirviö. Hyvä isä oli muuttunut pahaksi hänen päässään.

Äiti imetti vauvan ja vaihtoi sen vaipat. Lucas lähti hajua karkuun keittiöön. Keittiö oli kyllä enemmänkin keittokomero. Sen kaapit olivat kirkuvanpunaiset ja lattia ruskeaa muovimattoa. Sinne mahtui kerrallaan kaksi ihmistä seisomaan. Lucas kurkotti ja ylettyi juuri ja juuri astiakaapille. Hän otti sieltä lasin ja täytti sen vedellä. Ahnaasti hän joi koko sisällön ja olo parani heti. Hänen oli nälkä, mutta hän tiesi ettei kaapissa olisi mitään, kun eilen oli syöty kaikki iltapalalla. Toiveikkaana Lucas kurkisti kuitenkin leipälaatikkoon, toivoen löytävänsä edes yhden leivänkäntyn. Mutta eihän siellä mitään ollut. Lopulta Lucas keksi tehdä kaurapuuroa, koska löysi kaapista puoli pakettia kauraryynejä. Hän mittasi vettä kattilaan ja kaatoi ryynit sekaan. Sitten vain liesi päälle.

Lucas hipsi takaisin makuuhuoneeseen. Äiti oli laittanut vauvan takaisin nukkumaan ja oli huomannut, että Lucas oli pissannut sänkyynsä. Äiti sihisi vihaisena, koettaen olla korottamatta ääntään, ettei Leni heräisi. "Saakeli pentu, taasko sinä teit sen! Kuinka monta kertaa äiti on sanonut, että jos tulee pissahätä, niin sitten mennään vessaan! Vaikka kuinka väsyttäisi!" Lucas alkoi itkeä, vaikkei tahtonutkaan olla itkupilli. "Mutta minua pelotti..." Lucas vikisi, nielaisten sitten äänekkäästi. "Mitä pelättävää sinulla täällä on? Ei mitään! Tuo on vain tekosyy laiskuudellesi. Nyt otat nuo lakanat pois ja ensi yön nukut sitten ilman lakanoita, koska kaikki on pesussa."

Lucas alkoi repiä lakanoita sängystä, kunnes kuuli äitinsä huutavan keittiössä suoraa huutoa: "Lucas, heti tänne." Lucas käveli päätään roikottaen, peläten tulevaa ryöpytystä. Hitaasti hän eteni keittiötä kohti, haluamatta mennä sinne. Hän oli eteisessä, kun äiti ryntäsi poikansa luokse, ottaen kiinni kullankeltaisita kiharoista ja raahaten pojan keittiöön. "Katso nyt, mitä olet saanut aikaiseksi! Nyt kyllä siivoat jälkesi! Ihan isäsi kopio olet kyllä. Ette saa aikaan kuin harmia. Olisi pitänyt vaan abortoida silloin..." Lucas tarttui rättiin itkua nieleskellen ja pyyhki hellalta kattilasta ryöpynnyttä puuroa. Lucas olisi tahtonut vajota maan alle. Tai olla näkymätön.
--------------------------------------------------

Semmoinen tarina. Kritiikkiä ja kommentteja otetaan vastaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu