Jotta uskoisin Roswellissa todella vierailleen maan ulkopuolisia olentoja niin nämä epäkohdat pitäisi ratkaista. En väitä etteikö maan ulkopuolella voisi olla elämään mutta tämä kummastuttaa.
1.
Oletetaan että on olemassa maan ulkopuolista elämää ja niiden alus syöksyy tänne ja näemme niiden ruumiit. Miltä he näyttävät? Tieteiskirjallisuudessa ja scifissa humanoidit kuvataa nelisormisiksi ja niillä on iso pää mutta muuten muistuttavat ihmistä. Tällaisiksihan kaikki Roswellin humanoidit "nähneet" ovat ne kuvanneet. Kysymys kuuluu: mikä on todennäköisyys että meille täysin tuntematon elämanmuoto näyttäisi juuri tältä millaiseksi olemme ne fiktiossa kuvailleet tai että ne ylipäänsä näyttäisivät millään lailla ihmisten kaltaisilta olennoilta? Aivan. He voisivat olla millaisia vaan, vaikka pyöreitä palloja jolla olisi silmät, ei jalkoja, käsiä, eikä varsinkaan neljää tai kuutta sormea. Mielestäni tämä samankaltaisuus meihin osoittaa että nämä muka havainnot ovat seurausta fiktiosta, ei totta.
2.
Jos siellä oli vieraista olentoja ja USA:n ja kaikkien muiden maiden hallitukset olisivat salanneet vuosikymmeniä ufotodisteet niin miten mitään todisteellisesti maan ulkopuoliseksi osoitettavaa ei ole tullut julki. Luulisi että joku olisi puhunut ja todistanut asiat vaikka kuolinvuotellaan. Onhan tämä JIMin dokkarissakin ollut Corso esimerkiksi mutta eipä hän ole tuonut mitään uutta todistetta, päinvastoin. Jopa tiettävästi valehdellut todistettavasti. Ja samat tarinat nelisormisista joilla on iso pää. Ei oikein vakuuta. On olemassa vain todistettavasti feikkiruumiinavaus, jonka pikkulapsikin huomaa tekaistuksi kun vähän miettii. Miksi humanoidi olisi leikelty palasiksi tunnissa? Todennäköisesti sitä olisi tutkittu kuukausia tai vuosia. Salaliitossa olisi mukana kuitenkin valtavasti ihmisiä, ja joku vuoto tapahtuisi väistämättä. Nyt ei ole tapahtunut. Eli Roswellissa ei todennäköisesti ollut mitään maan ulkopuolisia olentoja.
En sano etteikö maan ulkopuolista elämää olisi mutta kummallista että sadat tuhannet jopa ovat nähneet "ufoja" mutta kellään ei ole mitään aukotonta todistetta? Monet havainnot selittyvät sillä että emme vielä tunne kaikki valoilmiöiotä taivaalla emmekä osaa selittää mistä ne syntyvät ja monet näistä tulkitaa sitten ufoiksi virheellisesti. Roswellissa New Mexicossa tuskin mitään humanoideja on käynyt, puhumattkaan että keskisuomalaisella pellolla. Mitä ne siellä tekisivät? Jos teknologia matkustaa olisi niin he olisivat niin kehittyneitä etteivät jäisi kiinni eli näkyisi taivaalla jos haluisivat olla salassa kuten näköjään haluavat.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Miten silmillä varustettu pyöreä pallo voisi olla älykäs tai edes elollinen, jos sillä ei ole ulokkeita joilla tarttua esimerkiksi ravintoon? Niinpä. Kyllä se vain on niin, että evoluutio johtaa miltei väistämättä ihmisen kaltaisiin älykkäisiin olentoihin. Niillä olennoilla täytyy ainakin olla jonkinlainen joustavasti liikuteltava pää missä ovat kaikki aistit, joukko ulokkeita joilla voi tarttua ja liikkua sekä keho jossa nämä kaikki ovat kiinni ja joka käsittelee ravintoa yms.
kuten esimerkiksi mustekalalla, pöllöillä ja haukoilla ja eräillä dinosauruksilla. Ja nehän onkin niiin ihmisen kaltaisia.
Tietosi evoluutiosta ovat melko hatarat. Evoluutio on kehittänyt silmänkin ainakin 40 eri kertaa ja aina vähän erilaisen. Miksi pään pitää olla joustavasti liikuteltava, jos näkökenttä olisi 360 astetta? Miksi aistien pitäisi olla päässä. Kaloille kylkiviiva-aisti on kuuloa tärkeämpi. Lepakko pärjää mainiosti ilman näköaistiakin.
Älykkäista lajeista on yksi esimerkki. Sen perusteella ei voi vetää mitään johtopäätöksiä. Itse asiassa, jos Picaija ei olisi selvinnyt maapallon suurimmasta sukupuutosta, ei evoluutiobiologien mukaan ehkä nisäkkäitä eikä mahdollisesti selkärankaisiakaan olisi ehkä edes olemassa. Ihminen ei tulisi toista kertaa. Haarautumismahdollisuuksia satojen miljoonien vuosien aikana on aivan likaa.
No niinhän on avaruusolentojakin nähty erilaisia, mutta yleensä niillä on jonkinlainen keho, ulokkeet sekä liikkumisvälineet ja aistit. Niin myös pöllöllä ja jopa mustekalalla, vaikka se elääkin meressä. Silmäkin on kehittynyt yli 40 kertaa, mutta se on silti joka kerta kehittynyt jonkinlaiseksi silmäksi eikä siitä ole tullut kertaakaan mikään röntgenkatseella varustettu 360 asteen skanneri. Mistähän syystä? Liittyisiköhän sellaisen silmän kustannuksiin ja haavoittuvuuteen, edullisempaa on tehdä joustava pää tai uloke jossa aistit ovat liikuteltavissa..
Oletko sinäkin niitä, jotka uskovat että avaruusolentojen pitäisi olla silmillä varustettuja superpalloja?
Eikä mieleesi ole tullut, että ne olennot voisivat vain yleensä näyttäytyä meille ihmismäisinä, vaikka ovatkin todellisuudessa jotain muuta?
kykenisivät metamorfoosiin, niin miksi ne eivät sitten olisi aivan ihmisen näköisiä, eikä jotain vanhoista tonttu- ja mennikäistarinoista kopsattuja harmaita?
vasiten luotuja olento malleja jotka eroaisivat radikaalisesti ihmisistä ja tästä huolimatta ovat saaneet aikaiseksi härveleitä joilla avaruuksia matkaisivat? kait jotkut ovat niitä miettineet ja esillekkin pistäneet.
Mistä me tiedämme kuinka monta ihmisen näköistä avaruusolentoa keskuudessamme on? Puhutaan pohjoismaalaisesta rodusta joka on aivan ihmisen näköinen, niitä voisi tulla vastaan kadullakin eikä kukaan tietäisi. Ehkäpä kaikilla ei ole kuitenkaan tarvetta kopioida ihan joka piirrettä tai ne haluavat näyttäytyä sellaisina kuin avaruusolentojen odotetaan näyttävän. Kysy heiltä kun seuraavan kerran näet. Ehkäpä ne tontutkin ovat avaruusolentoja.
siitä että he ovat jo täällä meidän keskuudessa, eikä se tuntuisi mitenkään mahdottomalta. Todennäköisesti universumissa on monen kirjavaa joukko, niin ulkonäön kuin muiden ominaisuuksien perustella. Tästähän ovat monet kontaktihenkilöt kertoneet vuosien saatossa.
1. Oletetaan, että me 'maalaiset' kykenisimme matkaamaan avaruuteen etsiäksemme jotain elämää kantavaa planeettaa, niin kai me tähtäämme lähinnä sellaiseen paikkaan, joka muistuttaa meidän omaa planeettaamme ja jossa elämä on kehittynyt samoja ratoja (sormien ja varpaiden luvulla ei ole niin väliä!). Ehkä Roswellin olennot olivat lähteneet liikkeelle samalla periaatteella?
2. Roswellin tapaus on niin täynnä disinformaatiota ja humistelua puolin ja toisin, että kukaan ei tällä hetkellä osaa sanoa asian oikeaa laitaa. Toivottavasti Obama vihdoin uskaltaa antaa julkisuuteen koko jutun pohjia myöten!
3. Kun astrofyysikkojen laskelmien mukaan meidän Linnunradassamme on mahdollisesti miljoonia kaltaisiamme planeettoja, niin voimme olettaa myös kehityksen olevan niissä laidasta laitaan; toiset vasta tsiikailevat oman aurinkokuntansa toisia planeettoja, jotkut ovat keksineet keinon matkustaa suht'koht lyhyessä ajassa aurinkokunnasta toiseen, jotkut eivät ehkä enää tarvitse materiaalista (meidän tasomme mukaista) lentoalusta enää ollenkaan jne. Mahdollisuudet ovat monet!
Se ainoa 'aukoton todistus' on itsekullekin se, kun itse omin silmin näkee UFOn, eikä sekään aina riitä!
Jos meteori tai jääkausi mikä olikaan syys ei olisi iskenyt voisivat maapalloamme hallita dinosaurukset. Ehkä niiden aivot olisivat sitten kehittyneet meidän tasollemme heidän hallitessaan planeettaamme. Ehkä dinot lentelisivät ufoilla jo näinä päivinä etsimässä muuta elämää avaruudesta, ehkä heidän kehitys olisi ollut nopeampaa. Kyllä mikä tahansa muukin lajo kuin kädellinen ihmisolento voi dominoida planeettaa. Jos ufo ja ollennot syöksyisivät tänne voisivat he tosiaan näyttää miltä vaan lähes. Se että Roswellin "avaruusolennot" olivat kuin kopio siitä miksi scifi ja me kuvittelemme tällaiset outer space humanoidit on yksikertaisesti liian suuri sattuma ollakseen totta. Kaikki viittaakin tekaistuun tarinaan kuten tämä kohuttu ruumiinavausvideo.
Joo, annetaan vaan mielikuvituksen lentää! Dinot ja niiden loppu on sekin vielä hämärän peitossa. mutta toisaalta kai niiden aikoihin oli jo muutakin elämää vaikkapa vedessä tai maan alla, josta se sitten lähti evoluutioimaan siihen suuntaan kuin tässä nyt sitten ollaan.
En ollenkaan väitä, etteikö voisi olla mitä kummallisimpia olentoja joillakin maailmankaikkeuden alueella - kaikki on mahdollista - riippuen tietenkin paikan elinolosuhteista (nehän vedettävät evoluutiota, eiks niin?)
Roswellin ufo ei varmasti ollut ensimmäinen ihmiskunnan havaitsema sellainen, sillä niistä on jälkiä huru mycket luolamaalauksista lähtien ja jopa raamatustakin (elohim, enkelit, lentävät kiekot jne ovat selvästi 'outer space ilmentymiä) ja muista vanhoista kertomuksista niitä löytyy. Scifi-kirjailijat ovat voineet ottaa vaikutteita mistä tahansa omiin mielikuvitustarinoihinsa (en ole niiden asiantuntija, joten en tiedä kuinka paljon ufotarinoita kirjoittavia kirjailijoita oli ennen v.1947).
Kuten jo aikaisemmassa vastauksessa mainitsin, tuo yksittäinen Roswellin tapaus ei tämän hetkisten tietojen perusteella ei todista yhtään mitään meille tavallisille pulliaisille. Ei auta kun odottaa USA:n päätöstä avata vihdoinkin nuo kuuluisat Salaiset Kansionsa; toivottavasti pian!