Eli kiinnostaa kovasti, että mitä lähihoitajan työ pitää sisällään työskennellessään kotihoidossa. Yleiskuvaa kaipaisin, peruskäyntiä. Olen kohtapuoliin opiskelija ja paikkani tulee olemaan ainakin aluksi kotihoidossa.
Lähihoitajan työ
kotihoidossa?
1376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen ollut valmistumiseni jälkeen melkein koko ajan kotihoidossa töissä, välillä tk:ssa ja pitkäaikaishoidossa, mutta aina palannut takaisin kotihoitoon, jossa nyt on vakinainen toimi. Se on vaan niin mun juttu!
Asiakkaathan ovat pääosin vanhuksia, mutta on myös vammaisia ja mielenterveysasiakkaita. Lapsiperheet ovat siirtyneet meillä ainakin perhetyöntekijöiden "kontolle".
Työskentelemme tiimeissä, joihin kuuluu lähi-, perus-, kodin-, sairaan- ja/tai terveydenhoitajia. Meillä ainakin tiimit ovat hyvin itseohjautuvia, eli huolehdimme itse uusien asiakkaiden ottaminen palvelun piiriin, hoito- ja palvelusuunnitelmien teot, yhteydenpidot omaisiin, omat työvuorot ym. Esimies toimii lähinnä tukena ja turvana ja enemmänkin sellaisena henkisenä johtajana.
Aamulla kokoonnumme ensin toimistollemme, joka siis toimii tukikohtanamme. Käymme päivän asiakkaat läpi ja jos on jotain erikoista tiedossa tai jollain asiakkailla ongelmia ym. Pakkaamme laukut(lääkkeet, tarvittaessa rr-mittarit, muuta tarpeellista tavaraa.) Myös hanskoja ja käsidesiä täytyy olla aina mukana riittävä määrä! Sitten lähdemme matkaan.
Paikkoja on yleensä arkipäivisin n. 5-9, joskus paljon enemmänkin esim. sairaslomien takia. Harvoin saamme sijaista tuuraamaan, joten teemme sitten vähän ripeämpään tahtiin :) Teemme töitä kahdessa vuorossa 7 pv/vko. Yöhoitajat ovat erikseen.
Työ on kokonaisvaltaista hoitotyötä. Aamuisin viedään asiakkaille lääkkeitä, huolehditaan aamutoimista. Päivittäin on suihkutettavia asiakkaita, lääkkeenjakoja, insuliinihoitoisia diabeetikoita, paperihommia monenlaisia, yhteydenpitoa omaisiin. Periaatteessa hoitotyöhän on samanlaista kuin esim. vanhainkodeissa/palvelukodeissa, mutta työ tapahtuu vaan itsenäisesti asiakkaiden omissa kodeissa. Tärkeää onkin kunnioittaa asiakkaan elinympäristöä ja itsemääräämisoikeutta!
Ja koska hoitaja saattaa olla ainut ihminen, joka asiakkaan luona käy, on joskus myös tehtävä joitain pikkujuttuja ohi sopimusten; eli puidenkantoa, lampunvaihtoa, lumitöitä ym. :D Aina täytyy ajatella maalaisjärjellä, eikä olla heti kuittaamassa että "ei kuulu meille!"
Työ on hyvin itsenäistä, mutta työkavereitten tuki on kuitenkin todella tärkeää! Työpäivän kulun pystyy aika hyvin itse suunnittelemaan ja yksi parhaista puolista on juuri joustavuus ja työn liikkuvuus. Ei tarvi koko päivää olla neljän seinän sisällä ja samat päivän rutiinit eivät toistu vaan jokainen päivä on taatusti erilainen!
Yleensä kotihoito jakaa aika jyrkästi mielipiteet ja vääränlaisia ennakkokäsityksiä on paljon. Yleisin on varmaan, että työ on vain siivoamista ja muuta kotiorjana oloa ;) Sitähän se ei ole! Ehkä ennen nämä vanhanajan kodinhoitajat ja -avustajat olivat enemmänkin siivoojia ja tekivät vain kodinhoitoa, mutta nythän siivoukset ym. ostetaan alan yrityksiltä ja hoitajat keskittyvät asiakkaiden hoitoon. Toki kyllähän me huolehdimme samalla sen huushollin persujärjestyksestä, jos asiakas ei siihen itse kykene, eli tiskaamme ja viemme roskat ja siistimme petin ja wc:n.
No tässä oli hieman esimerkkiä, mitä työ meidän kotihoidossa pitänee sisällään.