Miten noita voi olla häädössä neljä ku niille ei oo kuitenkaan tullu tasapisteitä?Ennen ollu kaks eniten pisteitä saanutta häädössä ja ainoastaan sit useempi jos on tullut tasapisteitä.
Törkeetä pelaamista tuotannolta!!!!!
Törkeetä pelaamista tuotannolta!!!!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Että epäsuositut yleisön keskuudesta lähtee heti, ettei niiden tarvitse odottaa 3 kk.
Niin mutta se pitäs reilusti kertoo asukeille, että neljä joutuu. Tällä pelillä tuotanto pystyy pitämään omat suosikit talossa. Toivon että tästä lähin on aina se neljä äänestyksessä ettei sitä taas vaihdeta ensviikolla.
Varmaan tulee olemaankin. Eihän noita äänestyksiä ole enää montaa jäljellä. Joten luulisi että jossain vaiheessa lähtee useampi pois tuolta kerralla.
muistanko vai kuvittelenko mutta olen kuullut että tänä vuonna jopa 4 häädetään kerralla ja mielestäni luin jostain ennakkotiedosta.Joka tapauksessa jo ensiviikolla lähtee useampi,halutaan pitää salassa asukkailta joten arvaavilevat mutta kun nyt menee yksi niin eihän se ole niillekään ylläri.Talossa liikaa väkeä jos 3 tai4 lopussa.
niin mutta se montako on yhtä aikaa ni se pitäs mun mielestä kertoo. Esim. tuotanto miettii että haluais Tonin pihalle ja se on neljännellä sijalla eli pitää pistää neljä äänestykseen. Eli jos Toni olis ollu kolmannella sijalla ni olisko äänestykses ollu vaan kolme? Koska Toni ei saanu ku kolme pistettä. Yhtähyvin samaan häätöön olis voinu pistää Sampon, Ason ja Sarannan kahdella pisteellä.
Talossa kuitenkin kuvitellaan että häätöön joutuu kaksi eniten pisteitä saanutta tai sitten tosiaan tasapisteillä useampi.
Ja Sami pane taas kansan edessä ja nyt Saranna. Tuotanto tiedä myös sitä, että seuraavaksi lentää pihalle Saranna, Sami, Dana, Sampo. Tai sitten on häätöäänestyksessä, ja yksi, tai kaksi lähtee. Ei tarvitse olla psykologi :)
pistetty äänestykseen vielä useampiakin. Kun Jesa oli äänestyksessä, häädössä olevia oli 5 tai 6. Otettiin niin monta, että saatiin Esakin parilla pisteellä häätöön ja sitten ulos.
Eli tuotanto pistää makunsa mukaan nuo äänestettävät ja Jesaakin näytettiin ihan oudoista näkökulmista koosteissa. Näytettiin vain hänen suuttumuskohtauksia...
Kyllä siellä talossa näyttää kuitenkin olevan pinna kireellä muillakin. Varsinkin Sami on välillä aika agressiivinen...
Mä en edes viitsi äänestellä ketään. Turhaa rahojen tuhlausta. Tietty käsikirjoitus tuolla on jo valmiina...