voi että!

lapsemme on vasta 7 kk ja nyt luulen,että olen uudelleen raskaana.Ekan kanssa oli alkuvaikeuksia ja en todellakaan ole valmis siihen uudelleen.Ihmettelen vain,että miten uus raskaus vois olla mahdollista kun ehkäisystä on pidetty huolta.Merkit raskaudesta on kyl samat kuin aikaisemmallakin.Mitä ihmettä tekisin?Aborttia en haluaisi,mutta tiedän myös että en ole valmis vielä toiseen.Toivottavasti olen erehtynyt!Nytkin mietin koko ajan,että olenko hyvä äiti ja muutenkin on ollut masentuneisuutta.En voi sanoa muuta ku voihan vee!
2436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä on toisen ja kolmannen lapsen ikäero juuri tuo - tosin ihan omasta tahdosta.

Ainakin meillä toisen lapsen tuleminen perheeseen suorastaan helpotti asioita, ja asetti lopulta asiat oikeisiin mittasuhteisiin, eli "hyvä äiti/vanhempi" yms. alakuloisuudet katosi. Niinpä siitä innostuimme ja teimme kolmannen lapsen samaan putkeen.

Ja tuo ikäero (1 v 3kk) on tosi hyvä, vaikka tietysti alkuvaiheessa kahden vaippaikäisen kanssa on ehkä hieman raskaampaa. Lapsilla tuntuu jo pienestä pitäen olevan paljon yhteistä, ja viihdyttävät paljon toisiaan, mikä helpottaa huomattavasit vanhempien hommia.

Meidän 1. ja 2. lapsen välillä oleva reilu 2 v (mikä lienee hyvin yleinen ikäero) tuntuu tosi huonolta ikäerolta, silloin tuntuu esikoisen uhmavaiheet ja mustasukkaisuusasiat olevan pahimmillaan.

Äänestä

Muista, että sinulla on 9kk aikaa totuttautua ajatukseen ja valmistautua. Kyllä se vielä siitä iloksi muuttuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henna kirjoitti:

lapsemme on vasta 7 kk ja nyt luulen,että olen uudelleen raskaana.Ekan kanssa oli alkuvaikeuksia ja en todellakaan ole valmis siihen uudelleen.Ihmettelen vain,että miten uus raskaus vois olla mahdollista kun ehkäisystä on pidetty huolta.Merkit raskaudesta on kyl samat kuin aikaisemmallakin.Mitä ihmettä tekisin?Aborttia en haluaisi,mutta tiedän myös että en ole valmis vielä toiseen.Toivottavasti olen erehtynyt!Nytkin mietin koko ajan,että olenko hyvä äiti ja muutenkin on ollut masentuneisuutta.En voi sanoa muuta ku voihan vee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu