haluun

Haluan sakanpaimenkoiran oon 9 vuotta ja äiti ja isi ei osta mulle kun ne vaan sanoo että oon liian nuori ja että meille ei tuu toista koiraa vielä monteen vuoteeen. mellä on jo ykskoira se on labradorinnoutaja mutten tykkää sittä kun tykkään enemmän saksista ja haluun semmosen taino tykkään mä siitä lapradorinnoutajasta sen nimi on liinu mutta se on niin vanha ettei sen kaa voi tehä mitää.

Miten saan ne ottamaan meille toisen koran?!!!!!!
3130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä Viiiwivwwi!
Vanhempasi ovat aivan oikeassa siinä että olet liian nuori saksanpaimenkoiran omistajaksi. Koirasi, jos sellaisen saisit, kasvaa vuodessa murrosikäiseksi eli miltei aikuiseksi mutta jolla on ajattelumaailma vielä kehittymätön. Ajattelehan niitä yläasteen kovinpia poikia, jotka aina kiusaamassa pienempiään. Koiraasi voisi hyvin verrata sellaiseen yläasteen kovikseen. Pärjäisitkö niille? Tuskin, ja samoin tulisi käymään koirasi kanssa.

Pari esimerkkiä: Koirasi näkee jäniksen, ja säntää perään. Pieni tyttö ei voimiltaan pärjää itseään ehkä paljonkin painavammalle eläimelle, joka ei ajattele kuin se pieni tyttö vaan kuin koira. Jänis on saatava.
Tai tilanne jossa tulee toinen koira, johon koirasi ehkä vain haluaisi tutustua, kadun toista puolta ja puolten välissä kulkee vilkkaasti liikennöity autotie. Luuletko että pystyisit pitämään koirasi aloillaan eikä juokse ehkä auton alle ja pahassa tapauksessa vedä sinua mukanaan sinne? Vanhempasi tietävät että et pysty ja pelkäävät että näin käy sinulle. Sitä he eivät tahdo.

Siksi kehotan odottamaan, kuten vanhempasikin varmaan ovat kehottaneet, toiset yhdeksän vuotta jolloin olet aikuinen ja jolloin sinulla on paljon paremmat edellytykset saada pidettyä koira hallinnassa. Sanon paremmat siksi että läheskään kaikilla aikuisillakaan ole saksanpaimenkoiran pito hanskassa.
Jos nyt saisit sellaisen, niin voisi olla että vuoden kuluttua jo vihaisit kaikkia saksanpaimenkoiria juuri aiemmin mainituista syistä. Ei ole kivaa kun oma koira ei olekaan niin kiva, vaan puree, riehuu, reuhtoo, vetää kuin rekikoira.

Kehotan myös, jos ja kun, koirakuume on kuitenkin sinulla kova, katselemaan koirakirjoista vähän pienempiä rotuja. Niihin voi vanhempasikin suostua ;D
Voit myös yrittää tutustua joihinkin pienempien ja nuorempien koirien omistajiin ja pyytää joskus saada käydä leikittämässä ja lenkkeilyttämässä heidän koiriaan...

Äänestä

Varrotkaahan nyt siihen saakka, kunnes nykyinen koiranne on viettänyt elämänsä loppuun. Täytyy osata olla kärsivällinen, sillä joskus tulevaisuudessakin kun muutut vanhukseksi, sinun saattaa täytyä luopumaa koirista loppuiäksesi, kuten meidän kaikkien joskus iän ja terveyden takia.

Minusta vanhempasi ovat oikeassa. He päättävät nyt kodin säännöistä ja haluavat nimenomaan yhden koiran. Ei se koiran elättäminen ole halpaa ja helppoa, vaan vaatii paljon rahaa, aikaa ja energiaa. Sinullla on kumminkin elämä vasta alussa.

Äänestä

Vanhempasi ovat oikeassa. Sinä olet pieni tyttö vielä ja sakemanni on iso koira, vartu vielä ja kasva, ehkä sitten voisit ajatella sakemannia. Se pitää hyvin kouluttaa, eikä sinusta ole vielä siihen.
Touhua sen labbiksen kanssa, joka teillä on, nehän ovat aivan ihania koiria. Minullakin on labbistyttö, 6v. vanha. Ole Liinun kavari niin kauan,kuin Liinulla elinpäiviä riittää. Ajatteleppa sitäkin, jos nyt ottaisit teille sakemannin pennun, ei tuo Liinu taitaisi kovin riemastua, se ei enään jaksa pennun kanssa telmätä, sen loppuelämä olisi pilalla ja se surisi kovasti. Kaikkien kannalta on parempi, että unohdat tälläkertaa haaveesi, eikö vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viiiwivwwi kirjoitti:

Haluan sakanpaimenkoiran oon 9 vuotta ja äiti ja isi ei osta mulle kun ne vaan sanoo että oon liian nuori ja että meille ei tuu toista koiraa vielä monteen vuoteeen. mellä on jo ykskoira se on labradorinnoutaja mutten tykkää sittä kun tykkään enemmän saksista ja haluun semmosen taino tykkään mä siitä lapradorinnoutajasta sen nimi on liinu mutta se on niin vanha ettei sen kaa voi tehä mitää.

Miten saan ne ottamaan meille toisen koran?!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu