Hölmö Kätlin

Taitaa olla aika tyhmä kun ei tiennyt missä Filippiinit sijaitsee. Vai onko joku eri mieltä?
13124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Nyt tietää.

Äänestä
  • Kun ei oo mitään muuta haukkua, niin taas jauhaa paskaa.
    Turpaa kiinni siellä

    Äänestä

Teeppä katugalluppi parikymppisille nuorille niin taatusti suurin osa niistä ei ykskaks osaa sijoittaa filippiinejä maailman kartalle. Kaikki ihmiset eivät ole kiinnostuneita maantieteellisistä asioista kuten sinäkään et varmasti tiedä kaikkia maailman asioita. Et varmasti osaa sijoittaa maapallon kaikkia maita omille paikoilleen. Maailmassa ei sellaista ihmistä olekaan joka tietäisi kaiken maailman asiat tuosta vaan lonkalta heittäen. Minusta tietämättömyys Filippiinien sijainnista on paljon pienempi pahe kuin toisen tyhmäksi haukkuminen paikan sijainnin tietämättömyydestä. katsoppa peiliin ja mieti millainen kuva siellä näkyy.

Äänestä
  • On tuo nyt hei oikeasti aika noloa kun ei osaa sijoitaa paikkaa edes suunnilleen oikeaan suuntaan. Minun mielestä ihan perusjuttuja joita varmasti on käsitelty koulussa. Itsekkään en ollut mikään huippu koulussa eikä maantiedon asiat paljon kiinnostanut, mutta kyllähän tuollainen pitäisi tietää. Noloa noloa. Kyllä hävettäisi. Miksi nykyään on sallittua olla tietämätön. Eikö kouluissa vaadita enää mitään tasoa vai....

    Äänestä

  • Ihan selvästi Kätlin sekoitti Filippiinit Färsaariin, suunta oli pohjoiseen ja vähäinen väkiluku
    - etkä edes hokannut tuota itse - ottaako sua nyt päähän, kun olitkin todella tyhmä.....

    Kyllähän Filippiinit pitää osata sijoittaa kartalle edes jotenkuten. Ota säkin vaan karttakirja eteesi ja käytä chattiaikasi maantiedon opiskeluun

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Ihan selvästi Kätlin sekoitti Filippiinit Färsaariin, suunta oli pohjoiseen ja vähäinen väkiluku
    - etkä edes hokannut tuota itse - ottaako sua nyt päähän, kun olitkin todella tyhmä.....

    Kyllähän Filippiinit pitää osata sijoittaa kartalle edes jotenkuten. Ota säkin vaan karttakirja eteesi ja käytä chattiaikasi maantiedon opiskeluun

    Katsoitko tuon ihan itse kartastosta!?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Ihan selvästi Kätlin sekoitti Filippiinit Färsaariin, suunta oli pohjoiseen ja vähäinen väkiluku
    - etkä edes hokannut tuota itse - ottaako sua nyt päähän, kun olitkin todella tyhmä.....

    Kyllähän Filippiinit pitää osata sijoittaa kartalle edes jotenkuten. Ota säkin vaan karttakirja eteesi ja käytä chattiaikasi maantiedon opiskeluun

    Ja lähes kaikki tietää senkin, että, Miss Uneversumimme vuodelta 1952 Armi Kuusela avioitua 1953 Filippiiniläisen miehen kanssa vuonna 1953. Sen verran meillä historiasta tiedetään, että olumbia vuonna 1952 Armi kruunattiin maailaman kauneimmaksi. Armin nuorin poika asuu käsitykseni mukaan edelleen Manilassa.

    Äänestä

  • ----------- kirjoitti:

    Ja lähes kaikki tietää senkin, että, Miss Uneversumimme vuodelta 1952 Armi Kuusela avioitua 1953 Filippiiniläisen miehen kanssa vuonna 1953. Sen verran meillä historiasta tiedetään, että olumbia vuonna 1952 Armi kruunattiin maailaman kauneimmaksi. Armin nuorin poika asuu käsitykseni mukaan edelleen Manilassa.

    Voi tuota oppia kun on joillakin hukkaan mennyt.

    Äänestä

Ise kullakin on tiedoissaan mustia aukkoja.
Maantieto ei ole Kätlinin vahvimpia osaamisen alueita. Emme me häntä voi siitä syyttää, van koululaitosta, missä olisi kuulunut opettaa maantietoa ja historiaa.
Eihän viisaana pidetty Esakaan tiennyt, Stephanian kanssa jutellessaan, että Bogota on Kolumbian pääkaupunki.
Kätlin kertoi kerran "pähkinänkuoressa" Viron menneisyydestä, eikä Esa sanonut olevansa kovinkaan perillä historiasta, eli ei tiennyt, että Viro on ollut joskus aikaisemminkin itsenäinen valtio, kunnes.....

Käpsy on nuori ja oppimiskykyinen sekä oppimishaluinen.
Matkailu avartaa, ja tämän Filippiinien matkan jälkeen Kätlin alkaa varmaan ainakin teorian tasolla kiinnostua ja lukea eri maista, niiden sijainnista maapallolla jne.

Aseet Kätlinin mollaajilla ovatkin vähissä, joten onnekseen saivat oivallisen lyömäaseen tuosta Kätlinin heikosta "yleissivistyksetä."
Minä ajattelen tytön myönteisiä puolia, käytostä, tanssin osaamista, liikunnallisuutta, hän pärjää ainakin kolmella kielellä, on hyvä piirtämään ja laulaakin osaa. Sosiaalisuus ilmenee monin eri tavoin.
"Mä paistan lättyjä", sanoo Kätlin usein, ja kyllä hänen paistamansa lätyt näyttivät maistuneenkin. Toista oli Danan ainut "talousosaaminen", pirtelön teko. Kukaanhan ei tahtonut juoda sitä, maistettuaan pikkuisen.

Äänestä
  • ...Kätlinin palvonnan yhteydessä. Dana on ihana ja iloinen tyttö ja maailmaakin nähnyt, myös ylioppilaaksi kirjoittanut ja englantia loistavasti osaava. :) Tykkään Danasta♥

    Äänestä

  • Minua ei kiinnosta erityisesti mollata ketään. Minua vaan kauhistuttaa kun nykyään on aivan sallitua olla tietämätön asioista. MItä kouluissa nykyään tehdään, jos ei käydä esim. maita ja maanosia läpi. Meillä ainakin paukutettiin tietoa päähän niin kamalasti, että tyhmin ja laiskinkin varmasti perusasiat oppi. On talossa muitakin sankareita ollut ja on jotka eivät tiedä perusasioita.

    Äänestä

  • hi hii kirjoitti:

    Minua ei kiinnosta erityisesti mollata ketään. Minua vaan kauhistuttaa kun nykyään on aivan sallitua olla tietämätön asioista. MItä kouluissa nykyään tehdään, jos ei käydä esim. maita ja maanosia läpi. Meillä ainakin paukutettiin tietoa päähän niin kamalasti, että tyhmin ja laiskinkin varmasti perusasiat oppi. On talossa muitakin sankareita ollut ja on jotka eivät tiedä perusasioita.

    että pitäisi tietää Filippiinien sijaitsevan Aasiassa. Ei tartte asukaslukua tms välttämättä tietää, mutta c'mon, Filippiinit ei ole mikään takapajula.

    Äänestä

  • huohhhhhhhh kirjoitti:

    että pitäisi tietää Filippiinien sijaitsevan Aasiassa. Ei tartte asukaslukua tms välttämättä tietää, mutta c'mon, Filippiinit ei ole mikään takapajula.

    Voi elämä........Käpän myönteisiä puolia siis tanssiminen...juu,onhan se ketkuttelu myönteistä:)
    Ja että osaa paistaa lettuja? Wau..

    Siis ihan siksi tämä viesti, että todella kyllästyttävää tuo Käpän jalustalle nostaminen. Tavallinen, ok tyttö, joka toimii ulkonäkönsä avulla...ja tekee niin ihan tarkoituksellisesti ja tietoisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aattelin vaan kirjoitti:

Taitaa olla aika tyhmä kun ei tiennyt missä Filippiinit sijaitsee. Vai onko joku eri mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu