Yläasteen olin hyvin ujo ja tietyssä hiljaisen tyypin roolissa. En ikinä kuitenkaan tuntenut itseäni erityisen syrjityksi, eli mitään kiusaamista ei esiintynyt.
Kuitenkin nyt lukiossa ilman niitä samoja ihmisiä luomassa painetta "muuttumiselle", tai pikemminkin vapautumiselle, olen huomannut että olen edelleen passiivinen ikään kuin tottumuksesta. Jotenkin tuntuu ettei ole olemassa "minua". En osaa olla sosiaalisesti "hallitseva" ja viihdyttävä.
Lyhyt viesti tuli, mutta lähinnä poden tälläistä "kukaan ei välitä"-masennusta. Miksi kukaan ei välitä?
Kuitenkin nyt lukiossa ilman niitä samoja ihmisiä luomassa painetta "muuttumiselle", tai pikemminkin vapautumiselle, olen huomannut että olen edelleen passiivinen ikään kuin tottumuksesta. Jotenkin tuntuu ettei ole olemassa "minua". En osaa olla sosiaalisesti "hallitseva" ja viihdyttävä.
Lyhyt viesti tuli, mutta lähinnä poden tälläistä "kukaan ei välitä"-masennusta. Miksi kukaan ei välitä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sama vika oli yläasteella mutta nyt amiksessa täysin eri tyyppi.
Minulla on ollut jo pitkään kyky olla sosiaalisesti viihdyttävä, en ole vain aina käyttänyt hyväkseni tätä kykyä.
Se alkoi hiljalleen, ja nyt sitä ei tarvitse ns. tyrehdyttää koskaan.
mulla on aivan sama tilanne. aloitin syksyllä lukiossa mutta en ole kunnolla tutustunu oikeen keneenkään. vituttaa tää yksinäisyys, ja koska oon oikeesti ihan mukava (kuulostipa itserakkaalta:D) mutta en vaan osaa tehdä alotetta ja mennä jutteleen jollekki tuntemattomalle.
Kauankohan tätä näkymättömyyttä kestää :(
Joo, sulla on kauan ollut sama rooli ja oot huomannut et kaikki sujuu ihan hyvin niinkin. Nyt se on pelottavaa jopa vaikeaa muuttua, et tiedä miten muut siihen suhtautuvat, miten ne näkee sut, eikä paljon ole kokemusta kun ylä-asteella oli hiljanen taikka koko juttu on vaan hämmentävä, etkä oikeen tiiä miten käyttäytyä, joten vetäydyt samaan kuoreen, koska se on jo opeteltu, se tuntuu varmalta. Oon itse vähän samantyyppinen, mutta uskallan tehdä aloitteen, etenkin itseäni ujommille tyypeille ynnä muille. Mä en pysty olla kaikille samanlainen, puhelias tms. siks mulle on itsestään kerääntynyt ystäviä sen verran ympärille kuin mulle on hyvä, mun persoonalle hyvä. Ehkä sun kannattais keskittyä puhumaan jollekin, joka ei näytä kovin vaativalta, arvostelevalta vaan päinvastoin. Eihän sun tarvitse alottaa luokan melupellenä, tuskin niin iso muutos edes on mahdollista... Ystäviähän tässä nyt kaivataan, muuten oot vaan oma ittes, ujoudessa tai ilman.
Eihän kukaan ole aina se sosiaalinen ilopilleri.
Eikä kukaan sellainen aina ole jokainen hetki.
Rentona ole porukassa tulee tekemällä.
Tekemällä tulee kokemusta, joka antaa varmuutta.
Mä aloin käydä lukios nuorten raamiksis.
Niit järjestetään yhes seurakunnan tilois.
Tai oikeestaan Raamattuopiston mut joo.
Sielt löyty ystävii ja vapaa-ajalla oli viimmeinkin tekemist.
Mulla oli toi, mutta sitten lukiosta löysin uusia ihmisiä (katkaistuani välit kaikkiin vanhoihin) ja muutuin rohkeammaksi ja puheliaammaksi. Valitettavasti nyt mä olen taas luisumassa takaisin siihen 'vanhaan minääni', mikä kyllä vituttaa todella.