Aina kolmas pyörä?

Oli pakko vastata tähän ku tunnistin vaan niin itteni tosta sun tilanteestas.

Mulla ei siis mitään neuvoja sulle tilanteesees oo kun itse olen varmasti vielä surkeampi tapaus kuin sä. Iänikuinen kolmaspyörä, ylimääränen henkilö. Olishan se mukava omistaa sellanen tosi-ystävä.

Välillä sitä jossain porukassa erehtyy hetkeksi luulemaan olevansa osa porukkaa, mutta sitten alkaa ne inside-jutut sun muu kaveeraaminen josta jään ihan ulkopuoliseksi. Ei siinä oikeen pysty olee oma ittensä. Joutuu vaan miettii et onko mua ees olemassa, ku ei muut osaa ollenkaan ottaa huomioon. Turhauttavaa.

Emmä usko että sulla kauaa tilantees jatkuu. Kyllä joku huomaa kuinka hyvä tyyppi oot.

Tästä mun viestistä ei nyt mitään apua eikä lohtua tietenkään ollut, kunhan nyt kirjottelin kun ei millään väsytä. Joka tapausessa; Jaksamisia sulle :)

Ikävä sanoa jotain tällaista, eikä mitään oikeeta neuvoa, mutta yhdyn edellisiin...
Täysin sama juttu...

Tuntuu koko ajan, ettei mitään voi sanoa kellekkään, ettei kehenkään voi luottaa...

Mulla ei ole ikinä ollut ns. parasta kaveria.

Nyt musta tuntuu, että sellainen voisi olla mahdollinen. Löysin ihmisen. En mä kuitenkaan usko enkä toivokaan sellaista peruskoulumeininkiä, että ollaan joka hetki yhdessä 4 ever ja ostetaan kaverikorut Tiimarista!!!1 Olen vähän vanha sellaiseen. Toivon vain, että hän olisi pysyvä ihminen jonka seurassa on helppo olla, ja että hän pitäisi minusta kuten minä hänestä.

Tähän lupaavalta tuntuvaan tilanteeseen pääseminen vei ainakin 5 yrityksentäyteistä vuotta. Ja on vielä yhden käden sormilla laskettavissa ne kuukaudet, joita ennen minulla oli ihan samoja tuntemuksia kuin sinulla.

Ei ole itsekästä "vaatia" itselleen parasta kaveria. Muista vaan, että joskus kohtalo ei tuokaan sitä ihmistä sun luokse, vaan sun on tehtävä jotain kohtalon eteen. Niin ärsyttävältä kuin se kuulostaakin.

Mullakin on samantyyppisiä fiiliksiä.

Mulla on ollut parhaita ystäviä ehkä n. 3-4 kpl, mutt ne kaikki on ainakin osittain mennyt poikki, ekan kanssa ei jutella enää lainkaan ja loput on sitten semmosia ehkä (koulu)kavereita.

Vapaa-aikana oon paljon yksin, kun sekin ainut kaveri jonka kanssa oon ollu vapaa-ajalla, on muuttanu kauemmaksi ja on nyt vaikeempi käydä kylässä tms. Eli oon melkeen joka saakelin päivä yksikseni.

Tiiätkö, mua on hirveesti helpottanu meidän koira. Noin pari vuotta sitten mulla oli lievä masennus, koska oikeesti olin niin YKSINÄINEN, heti kun meille tuli koira, mun elämän laatu on huomattavasti parantunut, samoin itsetunto ja oon nyt ehkä vähän avoimempi. Mua helpottaa kun mulla on edes yksi ihan paras ystävä, joka ei ikinä puhu selkäni takana, ei kerro salaisuuksia (vaikken mä silleen oo kertonu mitään, mut silti :'D ) ja on tosi lojaali otus

Mulla on ihan sama juttu kaikilla on semmonen paras kaveri luokalta. En saa enää keneltäkään kutsukortteja synttäreille ja aina välitunnilla kaikki muut lähtee juttelee kauemmas sit ku tuun lähelle nii kaikki alkaa sanoo et tää ei nyt kuulu sulle et moro. Ruokalassakin jos on yks paikka vapaana luokkalaisten viressä ne nostaa jalat penkille ja sanoo et tää on varattu.

"Missä porukassa ikinä oonkaan, mä oon AINA se kolmas pyörä. Se ylimääräinen jonka kanssa ollaan silloin kun se paras ystävä onkin vaikka kipeänä tms."

Näitä kolmansia pyöriä on ihan liikaa maailmassa. Minä oon kans sellainen. Mulla on muutamia kaveripiiriä ja näissä kaikissa oon paljo tai vähä tämmösessä asemassa.
No okei, mulla on tasan kaksi hyvää ystävää, joiden kans voin olla melkeinpä itseni ja tasa-arvoinen ystävä heille, mutta tässäkin on se ongelma, että nämä kaks on sitte keskenään parempia ystäviä. Mutta mä tavallaan ehkä yhdistän nämä kans ystävää, tai sillai jännästi... Selitänpä: Toinen ystävä1 tykkää ratsastuksesta, mutta ystävä2 ei. No, mä satun tykkänään ja meillä on sitten siitä omat jutut. Ja sitten ystävä2 tykkää jääkiekosta, mutta ystävä1 ei, ja mä taas satun tykkämään siitä, joten meillä on siitä omat jutut.

Mulla tulee tästä mieleen atlantin kolmiokauppa (sivistyneet tietää!) vaikka ei tää nyt ihan sama asia oo.

Minulla on vähän sama ongelma. Mutta nykyisin ongelma on ehkä se että en uskalla olla enää ihmisten kanssa. Olen joutunut pettymään niin monta kertaa, että nykyisin en uskalla jakaakaan mitään kenenkään kanssa. Toivottavasti joskus rohkenen ja tulen avoimemmaksi ja saan kavereita... Tuntuu vain niin vaikealta. Ehkä netissä puhuminen saattaisi helpottaa... En tiedä.

Kyllä niitä hyviäkin ystäviä kohtaa jossain vaiheessa elämää vaikka tällähetkellä tuntuis et ei oo ketään.Tosi ikävää toi syrjiminen,ite yritän aina puhua kaikille ryhmäs ja kattoo silmiin ja kysellä kuulumisia.Minäkin olin aikoinani se ylimääräinen jota ei noteerattu mitenkään.Nytten meitä on mukava porukka meil on myös samanlainen huumori niin naurattaa usein kaikki jutut.

Mulla on sama. Yleensä oon vapaahtoisesti yksin, kun ei mulla oo mitään puhuttavaa joidenkin kavereiden kanssa kun ne puhuu aina jostain viimeisimmästä tapaamisesta. Mulla oli 2 bestistä seiskalla, mutta nekin alkoi olla enemmän keskenään ja nyt, 3 vuotta myöhemmin, ne on edelleen bestikset mutta mä en juurikaan puhu niille ellei ole pakko.
Kutosella mulla oli sellainen tosibestis, mutta paljastui, että se oli mun kaveri vaan materian takia. (Annoin sen lainata kaikkia meidän louis vuittonin kamppeita jne kun mentiin kauppaan ja olin luvannu sille yhdet kengät mutta onneksi en antanut.) Vähitellen kyllästyin, kun se palautti lainaamansa tavarat yhä enemmän myöhässä ja lainasi niitä ilman lupaa. En antanut enää lainata kun ei osattu palauttaa, ja se lakkasi puhumasta mulle. Jälkeenpäin huomasin myös, että tää kaveri yllytti mua koulukiusaamaan yhtä tyttöä joka asui meidän lähellä. Onneksi en kiusannuty sitä muuta kuin pari kertaa huutelin kaverin yllyttämänä ja ollaan nykyään sen kiusatun kanssa ihan väleissä kun selitin sille ja pyysin anteeksi. Mä oon kai vaan hiin helposti huijattavissa.

Mulla on taas aina niin, että oon kahden kaverin kanssa kolmen ryhmässä välitunneilla tms.
Nämä kaksi asuvat aika lähellä toisiaan ja minä sitten vähän kauempana. X haluaa yleensä viettää aikaa Y:n kanssa ja minua ei sitten huolita mukaan. Koulussakin tuntuvat olevan totisempia minun seurassani. Myös kun pitää tehdä joku työ pareittain, he haluavat olla yleensä parit.
Tilannetta vaikeuttaa se, että olen vain aina kaikkialle menen kolmas pyörä ja he ovat käytännössä ainoat jotka hyväksyvät minut sellaisena kun olen. Silti tuntuu että he eivät hyväksy minua ihan täysin, kun X ei halua olla kanssani kahdestaan melkein ollenkaan ja Y:n kanssa menettelee.
Ainoa lohduttava asia tähän on se että lukion vika vuosi alkaa kohta ja pääsisin pois heidän seurastaan

Kyllä kyynel tuli silmä kulmaan kun muistin heti kirjoituksestasi miten jouduin alakoulussa kärsimään tuosta viasta olin pahasti koulukiusattu tuolloin oli minulla kolme kaveria mutta mä olin aina se NELJÄS pyörä ei ne kolme parasta ystävää mua tarvinnu mihinkään hetiku ne käänsi selän ja halusi tehdä jotakin kolmestaan muut luokka kaveri olivat hakkaamassa ja sitten kun sain olla heidän kanssa he keksivät ihan päättömiä huhuja minusta ja kaikke mahdollista jok johti sitten masennukseen ja syömishäiriöön mutta koita pärjätä!

mulla on tosi vaikee tilanne. mulla on paljon kavereita ja muutamia tosi hyviä. muutin viime vuonna uuteen paikkakuntaan ja sain paljon kavereita melkein heti, ongelmanani oli vain että uusi ”siskoni” vei ne kaikki. (puhui musta paskaa ja kaikki välttivät mut). mun vanhassa koulussa mulla oli vain yksi PARAS kaveri (jaettiin kaikki ja oltiin kokoajan kiinni toisissamme) mut ei olla oltu yhteyksis pitkää aikaa kunnolla ku nii muutin yms.... anyways nyt mulla on paljon kavereit mut jotkut niistä on feikkei ja yks vaa kunnol aito:( mitä teen?

Musta on selvästi tullu tyttöporukan kolmas pyörä. Mulle ei niin sanotusti olla ”ilkeitä” mut ku ne kaks puhuu ja nauraa jollekin omalle,niin oon niinku ilmaa niille. Ihanku en ois paikalla. Oon yrittäny olla kiinnostunu niitten jutuista, mutta ne ignooraa vaan silti vaikka kysyisin aiheesta jotain. Jos yritän puhuu tästä jollekin esim äidille nii se ei vaa ymmärrä. Niillä kahella on hölmö huumorintaju niinku mulla mutta jos mä sanon samanlaista läppää niin ne ei naura tai pitää sitä huonona ja ajattelee että mulla on huono huumorintaju vaikka se on samanlainen kun niillä. Ne väittää et otan kaiken tunteisiin vaikka nykyään oon paljon rennompi. Sittenku ne ottaa ihon alle niin sillä ei ilmeisesti ookkaan väliä. Oon kyllästyny kaikkeen tähän. Tuntuu et on vaa kestettävä.

Ymmärrän 🤕💝

Minäkin olin koko kouluajan ylimääräinen jota ei huomattu mitenkään.Olisin niin halunnut ystävän mutta ei ollut ketään samanhenkistä.Myöhemmin elämässä kohtasin ystävän joka oli myös kokenut samaa.Haluan sanoa että vaikka teil ei koulussa olis kaveria niin asia voi muuttua myöhemmin.

I feel you, toi on kamala tunne. Ite päätin yhtenä päivänä, roikuttua kolmantena pyöränä neljä vuotta, että tänään on se päivä kun päästän irti. Menin sanomaan niille että hei, musta tuntuu että mä oon kolmas pyörä joten mä en enää hengaa teidän kaa niin paljoo. Olin alkuun yksin, mut sit mukauduin muiden ihmisten joukkoon ja tulin onnellisemmaks kuin jos olisin jatkanu mukana roikkumista.