toimii

Hyvin toimii 9.10. Tuntuu kaikki toimivan tosi nopeasti, esim kaikki toimisto-ohjelmat. No kaikki tuntuu nopealta työkoneen Office 2007:n jälkeen.

Lisäksi ulkoasu on parantunut selvästi.
4137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulla on vähän vanhempi "poistokone" tuossa pöydällä testikäytössä, siinä oli aiemmin hieman "rikottu" Ubuntu 8.10 jonka korjasin, eilen samalla kun höpisin täällä tai tein muita hommia niin pistin sen päivittymään ensin 9.04 joka meni erittäin puhtaasti, ei mitään ongelmia ja siitä edelleen 9.10. Siinä tuli pientä tökkimistä oli nm-appletin kanssa eli verkkolaitteen kanssa jouduin hetken nysväämään mutta siinä kaikki, nyt toimii sekin vallan hienosti. Testaan sitä loppuviikosta enemmän kun on aikaa, lähden viikolla työreissulle espoon suuntaan niin en ehdi viikolla. Onko espoolaisia, mennäänkö ehtoolla bisselle turisemaan?

Muuten, tuossa koneessa on näytönohjaimena ainoa radeonini, vanhempi 9600XT joka pelitti kaikissa vaiheissa hienosti vaikka päivitys 8.10 -> 9.04 ilmoitti ettei pakettia fglrx tueta, otin riskin mutta näytönohjain toimikin jopa entistä paremmin ;)

Äänestä

Alkaa tässä miettimään virus- ja muita örkkiohjelmavaaroja, kun Ubuntun suosio vain kasvaa ja järjestelmä muuttuu entistä Windowsmaisemmaksi. REM: en ole ekspertti, joten siksi pelkään näitä viruksia, mikä oli yksi syy, että siirryin käyttämään Linuxia. Mitä minun pitäisi tehdä ja pitäisikö minun olla huolissani viruksista Linuxia käyttäessäni?

Äänestä
  • Virukset eivät ole mikään merkittävä vaara edes Windowsilla, ja Linuxilla vielä vähemmän.

    Äänestä

  • Ei tarvi hätäillä. Sitä varten Ubuntuun tulee niitä päivityksiä paljon kun niistä on suurin osa tietoturva-aukkojen korjauksia, ja kun reikä on paikattu niin mikään haittaohjelma ei voi sitä käyttää. Ubuntussa aukot korjataan muutaman arkipäivän kuluessa kun ne on löydetty, eli todella nopeasti.

    Se mikä on tärkeätä on se, että Ubuntu on edelleen sellainen mihin tulee korjauksia. Tämä kaavio valaisee asiaa:

    http://www.ubuntu.com/products/whatisubuntu/serveredition/benefits/lifecycle

    Ubuntun väliversiota tuetaan 18kk ja LTS:iä 3v, palvelimessa niitä tuetaan 5v. Vältä turhia julkaisupäivityksiä pysy LTS julkaisuissa mikäli suinkin mahdollista. Asenna LTS aikaisintaan kun on .1 päivitykset tehty jos on jo toimiva systeemi, tai mielellään .2 päivitykset niin on vielä paremmin korjattu. Väliversio kannattaa ottaa käyttöön vain jos tarvitsee jotain sellaista ominaisuutta mitä LTS:ssä ei ole, tai tarvitsee jollekin äsken ostetulle epästandardille laitteelle tuen. Epästandardeille laitteille tulee Ubuntuun tuki 4kk seuraava julkaisu kun ajuri on valmis.

    Ubuntun turvallisuus on hoidettu sen verran hyvin, että ei ole iso riski vaikka käyttäisi 3kk ylipäivättynä, että saisi kerralla sitten vedettyä koneen puhtaaksi päivitetyllä julkaisulla ja vältettyä ylimääräistä päivittämistä. Silloin toki pitää olla tarkkana, että seurailee tietoturvatiedotteita ja vaihtaa vaikka selainta jos Ubuntussa olevaan selaimeen tulee reikiä.

    Itselläni on esimerkiksi 8.04 pöytäkoneessa ja läppärissä 9.04, ja asennan sitten molempiin 10.04.1:n tai ehkä lykkään 10.04.2:n.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ghghgh kirjoitti:

Hyvin toimii 9.10. Tuntuu kaikki toimivan tosi nopeasti, esim kaikki toimisto-ohjelmat. No kaikki tuntuu nopealta työkoneen Office 2007:n jälkeen.

Lisäksi ulkoasu on parantunut selvästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu