Liian suuria lottopotteja näyttää olevan liikkeellä.
Nousukauden aikana tuloerot kasvoivat, nyt on alettu puhumaan palkkojen alentamisesta.
Keskusteluissa taitaa tulla taas esiin, että ei suuria palkkoja tarvitse alentaa, koska sillä olisi niin pieni vaikutus.
Kuitenkin noita lottopotin kokoisia jätti palkkoja näyttää olevan aika paljon, on siinä moni työmies saanut niska limassa tehdä töitä, että herroille on voitu maksaa isoja palkkoja.
Kaikki nuo suuret erilaiset palkat "boonuksineen" on sitten laitettu tuotteiden hintoihin, joita kuluttajat viimekädessä maksavat.
Aloitetaan palkanalennukset sieltä missä on varaa niitä alentaa, jos ei muuten niin lisäämällä progressiivista ansiotuloverotusta esimerkiksi yli 30 000 euroa vuodessa ansaitsevilta.
Suurista tuloista on varaa ohjata rahaa yhteiskunnan palveluksiin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pääomatulot miljoonia euroja ja veroprosentti alle 30%.
Olisiko syytä harkita pääomatuloille progressiivista verotusta?
Pienistä pääomatuloista ei veroja, niitä rahoja tarvitsevat mummot, vaarit ja muut pienituloiset jokapäiväisiin menoihin, siellä kyllä "vero rokotetaan" tarpeeksi.
Pääomatuloista yli 10 000 euron ylittävältä osalta veroa, veroprosentti 25% - 40%.
Verotushan pitäisi tapahtua oikeudenmukaisesti huomioon ottaen myös veronmaksukyky--------taitaa olla tuttua litaniaa.
Tuskin päättäjät omaa ja kaverien oksaa alkavat sahamaan, siinä voisi pudota alle 1 000 000 euron palkkakuoppaan.
Perintövero on poistettu suurista perinnöistä melkein kokonaan?
Perintöverot kaikilta pois, koska veronmaksukykyisiltä ne on jo pienenetty.
Ahneenrahan alkulähteillä pitää verottaa, pitää estää niitä pirun ahneenrahan kultapossukerhojen muodostumisia.
Enää ei rehellistä työtä arvosteta, nyt siitäkin saatua palkkatuloa halutaan pienentää.
Rahalla saavutetut mittaamattomat asiat kuten ilmastonmuutokset saasteet ym. mitä ihannoimista noissa saavutuksissa on?
Pimeä työ on kaiketi ainut,mitä huonotuloisen kannattaa tehdä.Herrat ottaa väkisin omat isot tulonsa,joten mitä se haittaa,vaikka näitä pienenrahan hommia tekee veroitta.Ei se suurempi rikos ole kuin meidän politiikkojen lahjukset.
Pimeät puolet.
Niin ja niitä ei tarvitse tulouttaa Brysseliin.
Ainut huonopuoli on ettei kerry eläkettä, pitää heti laittaa osan omaan valoisaan eläkepaikkaan, että sitten joskus on eläkerahaa.
Herrat ei köyhille anna, vaan ottavat köyhiltä vaikka ne tuhkatkin pesästä.
Mitenkä tällaisessa maailmassa voi pienituloiset elää turvallisesti.
"Laillisilla" poliittisilla päätöksillä ohjataan rahat AHNEIMMILLE.
Nytkin suunnitellaan rehellisentyön palkkojen alennuksia, että heroilla riittää herkkua pöytään.
Eikö niistä suurista tuloista voisi jakaa sellaisillekin jotka tekevät sen työn mistä tulokset syntyvät?