Nyt on marraskuu, joka kuuluu vielä syksyyn.. ensi kuussa on joulukuu, sitten tammikuu.. ja helmikuu, jotka kuuluvat talvikuukausiin.. Sitten tulee maaliskuu, huhtikuu, toukokuu.. nämä ovat kevätkuukausia.. kesäkuu, heinäkuu ja elokuu ovat kesäkuukausia.. syyskuu, lokakuu ja taas marraskuu ovat syyskuukausia.. Vuodenajat siis suomessa vaihtuu sen mukaan mikä vuodenaika vuodesta ollaan menossa kalenterissa..
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vuodenajat seuraavat toisiaan ja me yritämme pysyä kärryillä.
miksi sinä olet ottanut valistajan roolin tällä palstalla. Latelet tänne latteita itsestäänselvyyksiä, aivan kuin pitäisit meitä idiootteina? Eilinen linkkisi johti yhtä tyhjänpäiväiseen lätinään kuin mitä sinä palstalle suollat. Luuletko olevasi kovastikin viisas?
käy ajoittaun meille kertomassa kaikkea.
Pitkään oli poissa nyt tullut näköjään takas.
tällä kohtaa ois psykologille töitä!!
Ihan samaa voisi sanoa sinustakin. Taidat luulla itsestäsi hieman liikaa..
meistä viisastella omalla tavallaan. Kukaan ei ole täällä toistaan enemmän juurillaan. Ylläpito poistaa, jos on tarvetta.
---------------
:D Oletko aivan varma että nyt on marraskuu,jne.tai että nyt on maanantai? Tarkemmin ajateltuna nyt voisi olla ihan mikä vaan,eikä edes välttämättä "kuu" tai joku viikonpäivä,tai mikä viikko?
Entä jos ajanlasku perustuukin kuun kiertoon? ja roomalaiset ovat vain keksineet tään koko jutun?
Suhteellisuusteoriakaan ei välttämättä pidä paikkaansa..
No ihan vitsinä vaan:))