eli te, joiden vauvoille tuo rokote on jo annettu, niin jakaisitteko muillekkin kokemuksia. Kuten tuliko sivuoireita ja jos tuli, niin mitä ja kestikö ne kauan?
sikainfluenssarokoteesta kokemuksia jo ottaneilta
kokemuksia kaipaava
43874
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Meidän molemmille lapsille annettiin rokote (9kk ja 2,5v) eikä tullut sen kummempia sivuvaikutuksia. Pienempi alkoi itkemään kun laskin lattialle ja tuntui aristavan jalkaa, mutta kun näki ilmapallon lattialla, niin jalka unohtui ja sen jälkeen ei jalkaa enää aristellutkaan eikä itkenyt... Isommalle tuli seuraavana päivänä vähän lämpöä, senkin huomasin vaan kun oli otsa kuuma, ei vaikuttanut menoon mitenkään. Eli hyvin selvittiin meillä tuon kanssa. Ja vaikka oliskin tullut oireita, olisi ne silti ollut pienemmät oireet kun se, että lapset sais sikainfluenssan! Nykyaikana on turha kitistä, ettei halua vauvalle yhtään ylimääräistä kuumetta/kipua, sillä jos jättää lapsen rokottamatta ja lapsi sairastuu esimerkiksi nyt juuri tähän sikainfluenssaan, niin siinähän vanhemmat vasta aiheuttaakin lapsellensa kipua/kuumetta ja epämääräisiä ja inhottavia oireita!
rokote annettiin 7kk vauvalle viime viikolla ja ei ole tullut mitään sivuvaikutuksia.
Meillä myös annettiin 8 kk vauvalle viime viikolla ja ei mitään sivuvaikutuksia tullut.
Poitsu 8kk sai possupiikin keskiviikkona ei ole oireillut lainkaan.
Ei täälläkään tyttö 10 kk mitään oireita rokotuksen jälkeen.
..olette niin varmoja ettei mitään tullut? se voi näkyä vasta vuosienkin päästä!
lapsella 6,5 kk eikä itsellä, joka on 40 vuotta saanut kaikki tarjolla olevat rokotukset.
..oletko muka viimeiset 40vuotta saanut sikaflunssarokotetta?? tuskin =D .
Ajatelkaa nyt maalaisjärjellä!
Voi helvetti, häivy nyt jo tästä ketjusta jauhamasta samaa paskaasi!! Mitäpä jos sinä kuolet johonkin tautiin kun olet käyttänyt vaikka kännykkää tai syönyt jotain lisäainetta josta paljastuu vasta myöhemmin, että se olikin vaarallista! Anna jo olla äläkä ainakaan tällaiseen keskusteluun tuo omaa typerää mielipidettäsi ilmi, missä on jo rokotus annettu, vitun uuno!!!!
""............. ...............15.11.2009 18:32
Voi helvetti, häivy nyt jo tästä ketjusta jauhamasta samaa paskaasi!! Mitäpä jos sinä kuolet johonkin tautiin kun olet käyttänyt vaikka kännykkää tai syönyt jotain lisäainetta josta paljastuu vasta myöhemmin, että se olikin vaarallista! Anna jo olla äläkä ainakaan tällaiseen keskusteluun tuo omaa typerää mielipidettäsi ilmi, missä on jo rokotus annettu, vitun uuno!!!! ""
No tuossapa "tosi kypsä" kirjoitus.Oletko 12-vuotias? Kyllähän tuosta hiukan käsitti niin että olisi jo 40vuotta ottanut muiden rokotusten lisäksi ei-testattuja rokotteita.Ja luulempa että tuo "879879879" ,tarkoitti että ei kukaan voi varmuudella tietää mitä tuo sikaflunssa rokote tekee.
Itselläni sikaflunssa jo ollut, ja lääkäri sanoi että parempi vastustuskyky minulla (ja muilla ei rokotetuilla jotka ovat sairastaneet) kuin ne jotka on rokotettu.Kaikillahan on oma mielipide, mutta minun mielestäni VAIN riskiryhmään kuuluvien pitäisi rokote saada.Me muut kyllä selviämme sillä tamiflulla, jos tajuamme mennä ajoissa lääkäriin..tai soittaa sinne.
Ja itse asissa on jopa paljon suurempi vaara saada pahalaatuinen syöpä,ja kuolla siihen kuin kuolla tähän sikaflunssaan.Tai suurempi vaara kuolla liikenteessä..Ja suurempi vaara kuolla normaaliin influenssaan.Näin on kaikki lääkärit sanoneet joilta olen kysynyt, ja joita olen haastatteluissa kuunnellut,
ymmärtää, että on viimeiset 40-vuotta saanut sikainfluenssa rokotetta? Minä ainakin ymmärsin, että on saanut 40 vuotta niitä rokotteita, joita oli ollut saatavilla ja joita oli tarjottu. Eikä mistään ollut tullut mitään ylimääräisiä oireita.
""Miten tuosta saattoi luetun ymmärrys17.11.2009 20:14
ymmärtää, että on viimeiset 40-vuotta saanut sikainfluenssa rokotetta? Minä ainakin ymmärsin, että on saanut 40 vuotta niitä rokotteita, joita oli ollut saatavilla ja joita oli tarjottu. Eikä mistään ollut tullut mitään ylimääräisiä oireita. ""
En sanonutkaan että olisi sikaflunssa rokotetta saanut 40vuotta,vaan muita ei-testattuja.Ellet nyt sitten tarkoittanut tuota nimimerkin "879879879" kirjoitusta..?
Mutta tosiaan..miksi me perusterveet yritämme mennä sairaiden edelle? Me todellakin selviämme sillä tamiflulla, jota on kuulemma paljon ylimääräistäkin tällä hetkellä apteekeissa (niin minulle sanottiin,en sitten totuutta tiedä).Selviämme jos kaikilla on hivenenkään maalaisjärkeä soittaa ajoissa lääkäriin ja vaatia lääkitystä, jos on oireet sikaflunssaan viittaavat.Voi alata: ripulilla,oksentelulla,kuumella (vähintään 38),pääkivulla,joka paikkaa särkee,kurkkukipu..ja itämisaika (lääkärini mukaan) on 2-7päivää.Ja jos olet sikaflunssan kantaja, voit jo tietämättäsi tartuttaa muita.Ja kaikille ei vissiin ole se rokote auttanut.Vaikka olis mennyt jo se 2viikkoa..
Sekö tekee kirjoituksesta epäkypsän kun käytin kirosanaa?!?!? Minusta on taas epäkypsää tulla tänne jauhamaan jostain mikä ei edes liity aiheeseen!!! Ja ei, en ole 12-vuotias joka liikkuu vauvapalstalla, ihan aikuinen JÄRJELLÄ varustettu nainen ja äiti. Tosiaan kukaan ei voi varmuudella tietää sikainfluenssarokotteen haittavaikutuksia, mutta pointtini olikin, että niitä on miljoona muutakin asiaa mistä ei voi varmuudella tietää mitä ne tuo tullessaan. Ja sehän on hyvä juttu, että annat takuun siitä että perusterveet eivät kuole tautiin! Oletpa fiksu! Mites se Torniolainen tyttö, eikös hän ollut perusterve ilman mitään riskisairautta...???
on ihan se sama influenssarokote, jota on käytetty viimeiset 40 vuotta ja se on turvalliseksi todettu. Siihen on vain vaihdettu yksi alleeli (ei sikainfluenssavirusta) jolloin siitä on saatu sikainfluenssaa vastaan rokote. Samoin toimitaan joka vuosi: samaan influenssarokotepohjaan lisätään aina sen kauden influenssan estävä ainesosa, koska influenssat muuntuvat joka vuosi. Tästä samaisesta syystä influenssarokote täytyy ottaa joka vuosi. Kyse ei siis ole mistään uudesta testaamattomasta rokotteesta, vaan vanhasta ja turvalliseksi todetusta. Sinun ajattelumallisia mukaan pitäisi tämä sama show käydä läpi joka vuosi uuden influenssarokote-erän tullessa markkinoille: miten uskallatte antaa rokottaa testaamattomalla rokotteella!!!
Toissapäivänä rokote otettu eikä ainakaan toistaiseksi mitään oireilua. Poika 6kk
meilläkin tyttö 11,5 kk sai rokotteen. Vähän punotti rokotuskohta vuorokauden, muuten ei mitään. On ollut iloinen oma itsensä
Tyttö 1v8kk sai viikko sitten rokotteen, eikä tullut mitään oireita. Ei edes pistoskohtaan punoitusta/arkuutta. Itse en uskaltais jättää rokotttamatta -en kestäis sitä syyllisyyttä jos tyttö vakavasti sairastuisi! Uskon aivan täysin rokotteen turvallisuuteen- onhan tämä rokote lähes samanlainen kuin pitkään käytetty influenssavirus.
niin siis samanlainen kuin influenssavirusrokote- ei -virus
tytölle tuli seuraavana päivänä kuumetta 38.6. Nyt odotellaan, josko laskisi, vai lähteekö nousuun. Muuten tyttö voinut hyvin, eikä mitään pistoskohdan punoitusta tms. ole huomattavissa.
"""=O voi meitä ihmisiä17.11.2009 16:38
""............. ...............15.11.2009 18:32
Voi helvetti, häivy nyt jo tästä ketjusta jauhamasta samaa paskaasi!! Mitäpä jos sinä kuolet johonkin tautiin kun olet käyttänyt vaikka kännykkää tai syönyt jotain lisäainetta josta paljastuu vasta myöhemmin, että se olikin vaarallista! Anna jo olla äläkä ainakaan tällaiseen keskusteluun tuo omaa typerää mielipidettäsi ilmi, missä on jo rokotus annettu, vitun uuno!!!! ""
No tuossapa "tosi kypsä" kirjoitus.Oletko 12-vuotias? Kyllähän tuosta hiukan käsitti niin että olisi jo 40vuotta ottanut muiden rokotusten lisäksi ei-testattuja rokotteita.Ja luulempa että tuo "879879879" ,tarkoitti että ei kukaan voi varmuudella tietää mitä tuo sikaflunssa rokote tekee.
Itselläni sikaflunssa jo ollut, ja lääkäri sanoi että parempi vastustuskyky minulla (ja muilla ei rokotetuilla jotka ovat sairastaneet) kuin ne jotka on rokotettu.Kaikillahan on oma mielipide, mutta minun mielestäni VAIN riskiryhmään kuuluvien pitäisi rokote saada.Me muut kyllä selviämme sillä tamiflulla, jos tajuamme mennä ajoissa lääkäriin..tai soittaa sinne.
Ja itse asissa on jopa paljon suurempi vaara saada pahalaatuinen syöpä,ja kuolla siihen kuin kuolla tähän sikaflunssaan.Tai suurempi vaara kuolla liikenteessä..Ja suurempi vaara kuolla normaaliin influenssaan.Näin on kaikki lääkärit sanoneet joilta olen kysynyt, ja joita olen haastatteluissa kuunnellut, """
Tuossa kirjoituksessa asiaa =) .Minunkin mielestäni vain riskiryhmään kuuluvat, ne joilla on jokin sairaus, tulisi rokottaa.Me tavalliset tallaajat selviämme kyllä...vai herranen aika, onko tämä nyt se maailmanloppu ;).
vöyhännyt siitä, että muiden kuin riskiryhmiin kuuluvien pitäisi saada rokote? Tai väittänyt tätä maailmanlopuksi?
no on täällä varmasti paljon sellaisiakin joilla ei ole mitään sairautta.Joten tamiflu riittää, jos tulee rajuna päälle sikaflunssa.En nyt tarkoittanut mitään pahalla =) .
Enkä tarkoittanut että joku olisi sanonut tätä maailmanlopuksi..mutta kun tuntuu että ihmiset ne vaan jaksvat stressata tästä, ja vouhottaa.Meillä on eletty ihan normaalia elämää,siis kuten ennen sikaflunssaakin.Sukulaisilla ja naapurissa sairastettu.Ja ollaan käyty kylässäkin (ennen kuin olemme tienneet että heillä se on)..eikä ainakaan oireellisena ole tullut..voi tietysti olla että oireettomana.Mutta niinhän lääkärit ovat sanoneet, että joillekkin tulee oireettomana, joillekkin ei tule ollenkaan.Yksilöllistä, kuten normaalissa influenssassakin.
Eilen sai tyttömme (1v) sekä sekä kausi-influenssa rokotteen ja sikainfluenssarokotteen ja illalla nousi kuume. Alkuun oli 38 ja aamulla olikin jo yli 39 ja siihen annettiin kuumettalaskevaa kun lapsi oli selvästi tuskainen. Kun lämpö laski lähemmäs normaalia niin lapsi piristyi ja on ollut hyvällä tuulella siitä lähtien.
tyttö 8,5 kk. Ei tullut mitään reaktioita rokotteesta. Terkkari sanoi, että hänen kokemuksensa perusteella lapset ovat saaneet oireita selvästi vähemmän kuin aikuiset.
ku ne lapset ei osaa kertoa samalla tavalla ku aikuiset
itseään ilmaista, jos on paha/kipeä olo.
Kyllä meidän napero (tosin jo vajaa 2 vee) osaa kyllä hyvin selvästi kertoa jos joku mättää. Hokee pipiä aima pienestäkin, jos astuu vaikka legon päälle etc, eli tuskinpa jäis huomaamatta jos neitiä johonkin sattuis tai muuten rokote aiheuttais jotain vaivaa...
Laitettiin rokote eilen klo 13. Tähän mennessä ei ole juuri mitään tullut. Illalla sai kuitenkin itkukohtauksen ja suppo laitettiin yöksi varmuuden vuoksi. Pistoskohtaan ei ainakaan tähän mennessä ole tullut kovaa pahkuraa. Enkä usko, että enää tuleekaan. Täytyy sanoa, että lievimmät haittavaikutukset, kuin millään mulla rokoteella tähän mennessä, jos näin vähällä päästiin. :) Tytöllä ikää n. vuosi
mitään oireita ei tullut minulle eikä 5v pojalle.
poika 7kk ja mistään muusta rokotteesta ei oo tullu yhtään mitään nii illalla alkoi kakoa ja oksenti ja yöllä nousi kuume yli 39, annoin panadolia ja pari tuntia nukkui sen jälkeen ja aamulla kuumetta oli yli 40 ja taas annoin panadolia. todella tuskainen on ollut.
...mutta (taas tämä sama kysymys joka niin monessa paikassa on, ja jota kaikkialta kuulee) mistä tiedätte ettei tämä sikaflunssa rokote, jota ei ole testattu kunnolla,kuin nyt vasta meillä ihmisillä,ja etenkin pienillä lapsilla, aiheuta jotain myöhemmin?
Itse en ole lapselleni ottanut rokotetta,sairastimme kaikki (minä,mieheni ja lapsemme 2v) sikaflunssan,eikä edes ollut paha..kun menimme ajoissa lääkäriin.Nyt meillä on parempi vastustuskyky kuin rokotteesta olisi tullut, eikä ainakaan tule mitään haittoja rokotteesta, siitä olen varma =) .
että mitä ihmettä sen rokotteen nyt sitten pitäisi aiheuttaa myöhemmin?
en sanonutkaan että PITÄISI aiheuttaa..vaan mistä tiedätte että ei aiheuta? Niin paljon on kaikenlaista ollut..keskenmenoja (rokotteen ottamisen jälkeen),lapsia kipeinä jopa viikon,ei ole auttanut vaikka olisi mennyt jo se 2viikkoa rokotteen ottamisesta...
Kaikenlaisia sivuoireita tullut..Näistä ei tietenkään uutisoida..eihän kukaan enää sen jälkeen rokotetta ottaisi..
Enkä sanonut että viisas olen =D ..totesin vain (niin kun lääkärimmekin) että parempi vastustus kyky meillä nyt on kun olemme sairastaneet sen..
että esim. iltapäivälehdet jättäisivät kirjoittamatta tuollaisista haittavaikutuksista, jos niiden yhteys rokotteeseen olisi voitu yhdistää? Että suomalainen lehdistö on noin sensuroitua? Voisikohan olla, että jopa keltainen lehdistö ymmärtää sen verran, että esim. keskenmenoja tapahtuu paljon ihan ilman rokotteitakin.
hyvä, jos teillä on suoja. Moni ei kuitenkaan saa varmuutta, että sairastaako flunssaa vai sikatautia, koska vain harvat testataan (jännä että teidän koko perhe on testattu). Perheen sisälläkin voi osa sairastaa varsinaisen sikataudin ja osa ei (vaikka kaikki olisivat flunssaisia).
Onko taudin sairastamisesta saatu suoja kuitenkaan sataprosenttinen? Kuka sen voi taata, eihän sitä ole millään lailla testattu...
Kaikilla sikainfluenssa ei mene lievänä ohi, vaan vauvat saattaa olla kovassa kuumeessa viikon tai yli, jälkitaudeista puhumattakaan.
Annatko mitään rokotteita lapsellesi? Kaikista rokotteistahan voi tulla jotain, jos tosi huono säkä käy...
..harva testataan? Täällä testattu lähes kaikki joilla epäillään sikaflunssaa.Jos vain itse on halunnut testiin.Enkä sanonut että suoja on 100%:nen, vaan (ihan tutkitusti) parempi kuin se mitä rokotteesta saa!Ja tuota,normaalissa flunssassakin voi joku olla jopa 39asteen kuumeessa monia päiviä,kuten isäni oli viime talvena viikon 38,5-39 asteen kuumeessa!Ja ihan oli normaali flunssa,ja isäni oli muutenkin tosi huonossa kunnossa,lääkäri meinasi jo laittaa lähetteen sairaalaan.
Annan kyllä nuo KUNNOLLA TESTATUT rokotteet lapselleni..mutta en todellakaan tätä sikaflunssa rokotetta,en ainakaan ennen kuin sen turvallisuus on samaa luokaa kuin muiden "tavallisten" rokotteiden..tiedän kyllä ettei mikään ole täysin turvallinen.Mutta ne joita minä käytän, on testattu kunnolla, ja tiedän aikalailla varmasti mitä niistä voi tulla.
Niin ja kyllä, iltapäivälehdetkään eivät saa kaikkia tietoonsa! Vaikka kansa toisin luulee.
on ihan se sama influenssarokote, jota on käytetty viimeiset 40 vuotta ja se on turvalliseksi todettu. Siihen on vain vaihdettu yksi alleeli (ei sikainfluenssavirusta) jolloin siitä on saatu sikainfluenssaa vastaan rokote. Samoin toimitaan joka vuosi: samaan influenssarokotepohjaan lisätään aina sen kauden influenssan estävä ainesosa, koska influenssat muuntuvat joka vuosi. Tästä samaisesta syystä influenssarokote täytyy ottaa joka vuosi. Kyse ei siis ole mistään uudesta testaamattomasta rokotteesta, vaan vanhasta ja turvalliseksi todetusta. Sinun ajattelumallisi mukaan pitäisi tämä sama show käydä läpi joka vuosi uuden influenssarokote-erän tullessa markkinoille: miten uskallatte antaa rokottaa testaamattomalla rokotteella!!!
Kannattaa hakea faktatietoa vaikkapa THL:n sivuilta, eikä uskoa kaikkia ufojuttuja mitä roskalehdissä ja nettikeskusteluissa lietsotaan.
meidän vauva on 10kk ja risat. otettiin sika- ja kausi influenssa rokotus. eikä tullut mitään , kuumeesta varoteltiin, mutta ei sitäkään.ihan normaali itsensä on ollut koko ajan :) ei ole jalkaakaan aristellut, mutta on se jalka varmasti vähän herkkä..uskoisin .
hennaliina, miksi annoit panadolia..ku se kuulemma laskee rokotuksen suojaa..näin meille neuvolan täti sanoi kun antoi rokotteen.. suosittele burana suppoja..ja niitä sit ostettiin
kuume nousi sitten yli 40 asteeseen ja käytiin lääkärillä. ja sanottiin että kuumettä täytisi saada alennettua vaikka panadolia ei suositellakaan, niin sitä se lääkäri käski antaa. johan sen nyt omakin järki sanoo, että paskat rokotteen vaikutuksen heikkenemisestä, kunhan vaan saa lämmön aisoihin. eipä oo annettu buranasta edes viittausta missään. saako edes noin pienelle antaa...
Panadol ja Burana on kaksi täysin eri asiaa.
Panadolia anna, ei Buranaa.
Buranassa on ibuprofeiini vaikuttavana aineena, ja ei sovellu pienille lapsille. Panadolissa taas parasetamol, joka taas on on sallittu ohjeiden mukaan.
Parasetamolista vielä sen verran, että se EI HEIKENNÄ rokotteen tehoa millään tavalla. Tämä huhu on lähtenyt liikkeelle liityen tutkimuksiin ihan muuhun rokotteeseen, eikä siis koske tätä rokotetta, ei tavallista influenssarokotetta eikä muita lapsuusiässä annettavia rokotteita. Panadolia voi siis huoleti käyttää ohjeen mukaan, eikä se vaikuta rokotteen tehoon.
Buranassa on ibuprofeiinia, eikä sovellu kaikkeen käyttöön pikkulapsilla. Teillä on ollut oppimaton neuvolanterkka, koska on todistettu, ettei parasetamol vaikuta ainakaan tämän rokotteen tehoon mitenkään ja siksi on suositeltavaakin käyttää sitä.