Valuuttakauppa

Valuuttakaupassa voittavat vain välittäjät, jotka nappaavat omat kihonsa joka transaktiossa, aivan kuten pokeripelissä pelin järjestäjä tienaa nappaamalla "rake":na tunnetun siivunsa joka voitosta.

Valuuttapelurit eivät koskaan voi voittaa enempää kuin joku toinen häviää. Jotta joku jatkuvasti ja koko ajan olisi voitolla, pitäisi löytyä joitakin toisia, jotka häviävät jatkuvasti ja koko ajan vastaavat määrät rahaa.

Itse valuuttakauppa - kuten ei sökörinkikään - tuota mitään uutta varallisuutta; olemassaolevaaa varallisuutta vain jaetaan uudelleen.

Puttonen siis toteaa, että valuuttakauppa on kuin kolikonheittoa. Ja on siinä oikeassa. Voihan jollakulla kolikonheittäjällä olla uskomaton tuuri tai vaikkapa fiksattu kolikko, mutta jatkuvat voitot vaativat säkän lisäksi jonkun, joka suostuu mukaan ja häviää koko ajan.

Soros, jota on myöskin käytetty esimerkkinä, ei todellakaan ollut mikään tavallinen forex-spekulantti, vaan hän pelasi sellaisella kassalla ja aggressiivisuudella, että kykeni muuttamaan kursseja haluamallaan tavalla. Ja hänen kohteekseen valitsema Englannin punta (= Englannin pankki) joutui "antautumaan". Ja loppu onkin taloushistoriaa. Vaan kuka muistaa Huntin veljekset? He yrittivät nurkata maailman hopeamarkkinat ja osin onnistuivatkin, kunnes USA:n Federal reserve puuttui peliin ja pisti markkinoille sellaisen hopeaposition, että Huntin pojilta loppuivat pelimerkit - ja taasen loppu onkin taloushistoriaa.

Minusta Soroksesta puhuminen samassa yhteydessä kun WinCapita on lähinnä rienaavaa.
5192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tosin he eivät ole saaneet ns. voittojaan valuuttakaupasta vaan WinCapitassa harjoittamallaan suoralla PETOKSELLA.

Kohta se paukkuu muukin kuin PAULIN TAIKAKAULIN. Kihlakunnanvouti paukuttaa, ja kovaa paukuttaakin.

Äänestä
  • Valuutan vaihtoa tehdään ja on aina tehty, nimenomaan kaupankäynnin takia,
    sillä eri maissa on eri valuuttoja ja jos ostat toisesta maasta tuotteita, missä on eri valuutta,
    sinun täytyy vaihtaa valuuttaa sellaiseksi, mitä on sovittu käytettäväksi kyseisessä kaupassa.

    Tämä perusasia on mitä ilmeisimmin unohtunut monilta asian tiimoilla höyryäviltä takarivin toheloilta.

    Äänestä

  • valuuttakaupan abc kirjoitti:

    Valuutan vaihtoa tehdään ja on aina tehty, nimenomaan kaupankäynnin takia,
    sillä eri maissa on eri valuuttoja ja jos ostat toisesta maasta tuotteita, missä on eri valuutta,
    sinun täytyy vaihtaa valuuttaa sellaiseksi, mitä on sovittu käytettäväksi kyseisessä kaupassa.

    Tämä perusasia on mitä ilmeisimmin unohtunut monilta asian tiimoilla höyryäviltä takarivin toheloilta.

    Mutta kuinka siellä sinun mielestäsi voi voittaa jatkuvasti n. 400% vuodessa?

    Äänestä

  • takarivissä kirjoitti:

    Mutta kuinka siellä sinun mielestäsi voi voittaa jatkuvasti n. 400% vuodessa?

    Tulit asian ytimeen, miten pitkässäjuoksussa voi voittaa, kerron salaisuuden.

    Suomessa sattui olemaan kaveri joka keksi sen , hän ei keksinyt ruutia,

    vaan sattui keksimään ennusteohjelman joka TOIMII. TODISTETUSTI.

    Ja juuri siksi se halutaan varastaa, kuten kalevalassa SAMPO aikoinaan.

    THATS IS IT.

    Äänestä

  • Suuri salaisuus kirjoitti:

    :-) Todistaa väitteesi...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ja kolikonheitto. kirjoitti:

Valuuttakaupassa voittavat vain välittäjät, jotka nappaavat omat kihonsa joka transaktiossa, aivan kuten pokeripelissä pelin järjestäjä tienaa nappaamalla "rake":na tunnetun siivunsa joka voitosta.

Valuuttapelurit eivät koskaan voi voittaa enempää kuin joku toinen häviää. Jotta joku jatkuvasti ja koko ajan olisi voitolla, pitäisi löytyä joitakin toisia, jotka häviävät jatkuvasti ja koko ajan vastaavat määrät rahaa.

Itse valuuttakauppa - kuten ei sökörinkikään - tuota mitään uutta varallisuutta; olemassaolevaaa varallisuutta vain jaetaan uudelleen.

Puttonen siis toteaa, että valuuttakauppa on kuin kolikonheittoa. Ja on siinä oikeassa. Voihan jollakulla kolikonheittäjällä olla uskomaton tuuri tai vaikkapa fiksattu kolikko, mutta jatkuvat voitot vaativat säkän lisäksi jonkun, joka suostuu mukaan ja häviää koko ajan.

Soros, jota on myöskin käytetty esimerkkinä, ei todellakaan ollut mikään tavallinen forex-spekulantti, vaan hän pelasi sellaisella kassalla ja aggressiivisuudella, että kykeni muuttamaan kursseja haluamallaan tavalla. Ja hänen kohteekseen valitsema Englannin punta (= Englannin pankki) joutui "antautumaan". Ja loppu onkin taloushistoriaa. Vaan kuka muistaa Huntin veljekset? He yrittivät nurkata maailman hopeamarkkinat ja osin onnistuivatkin, kunnes USA:n Federal reserve puuttui peliin ja pisti markkinoille sellaisen hopeaposition, että Huntin pojilta loppuivat pelimerkit - ja taasen loppu onkin taloushistoriaa.

Minusta Soroksesta puhuminen samassa yhteydessä kun WinCapita on lähinnä rienaavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu