Vauvan soselakko

4kk vauvani on saanut muutaman viikon ajan soseita ja viimeisen viikon myös puuroa, jonka olen tehnyt tissimaidosta ja riisipuurojauheesta. Poitsulla todettiin refluksitauti ja tärkeimpänä hoitona siihen oli juuri noiden kiinteiden syöttäminen, eli 2-3 kiinteää ateriaa päivässä ja sen lisäksi sai lääkkeet refluksia hoitamaan. Jonkin aikaa kaikki meni hyvin, eli poika söi innokkaasti kasvis- ja hedelmäsosetta sekä tuota "tissimaitopuuroa". Nyt sitten yht äkkiä lauantai-iltapäivän jälkeen ei ole suostunut syömään enää mitään kiinteää ruokaa, ei edes hedelmäsosetta, ainoastaan tissi kelpaa. Tämän seurauksena refluksioireet ovat palanneet ja nukkuminen ja oleminen on muutenkin levotonta. Kiinteiden ansiosta vauva saattoi nukkua 1,5-2 tunnin päiväunia ja yölläkin heräämättä 2,5 tunnin pätkiä. Tämä voi joistakin olla lyhyt aika, mutta meille se oli luksusta, koska aiemmin nukuttiin max puolen tunnin pätkiä.
Onko tälläinen soselakkoilu ihan normaalia ja meneekö itsestään ajan kanssa ohi, vai onko enää mitään mahdollisuuksiakaan saada vauvaa syömään kiinteitä? Tissiä poika imisi vaikka koko ajan, mutta niinhän refluksivauvat yleensäkin, koska koettavat helpottaa maidolla oloaan, joka kuitenkin vain pahentaa tilannetta. Epätoivoissani ja kamalassa väsymyksessäni ajattelin jo lopettaa imetyksenkin, mutta koska vauva ei suostu juomaan edes tuttipullosta(on koetettu opettaa tätäkin jo monta kuukautta), en voi edes harkita moista, kun pikkuinen varmasti nääntyisi nälkään.
Jos joku osaa jotenkin neuvoa ja auttaa, olen enemmän kuin kiitollinen!
51078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikä lääkitys teillä on? Gaviscon, Zantac, Losec, Prepulsid vai joku muu? Onkohan lääkitys mahdollisesti riittämätön (esimmäinen noista on se "miedoin" vaihtoehto, meillä se ei ainakaan auttanut)...

Niin se on, että tissiä/maitoa ei saa antaa liian usein refluksitautiselle vauvalle, vaikka ne lohtutissiä haluavatkin. Meillä refluksitaudin ollessa pahimpana, vauva meinasi hylkiä tuttipulloa ja tissiä (syöminen selkeästi sattui). Lääkitys onneksi auttoi pahimman vaiheen ohi. Olet varmaan kokeillut syöttää mahdollisimman pystöasennossa ja pienivirtauksella pullolla.

Onko vauvasi imuote hyvä? Ehkä hän ei tuttipullosta saa oikeaa imuotetta (kannattaa kokeilla eri pulloja/tutteja)... Jollain vauvoilla voi olla esim. kireä kielijänne, joka estää kunnollisen imuotteen.

Onko vauvallesi tulossa hampaita? Usein soselakko johtuu hampaiden tulosta. Toisaalta vauvasi on vielä niin pieni, että suun motoriikka ei ole vielä täysin kehittynyt kiinteiden syömistä varten ja vauva saattaa siksi välissä oikutella.

Refluksitauti on kyllä tosi ikävä homma ja vaikuttaa pahimmillaan paljon vauvan oloon. Ehdottomasti kannattaa tarkistaa lääkitys, jos tuntuu että se ei tehoa. Meillä vauvan olo muuttui oikean lääkityksen myötä huonosta hyväksi ja muutaman kuukauden jälkeen lääkityksestä päästiin eroon.

Äänestä
  • Käytössä sekä Zantac että Gaviscon. Tuota jälkimmäinen lopetetaan ihan pian, sillä sen tarkoitus oli vain helpottaa vauvan närästystä. Zantacilla hoidetaan itse vaivan syytä.
    Erilaisia pulloja(Avent, Tommee Tippee, Ainu) on kokeiltu, mutta mikään ei kelpaa. Imetän päivällä sylissä, mahdollisimman pystyasennossa, samoin pari ensimmäistä yösyöttöä syötän istualtaan. Loppuyön imetän makuultaan, koska en jaksa enää istua. Viime yönä vaihdoin oman yöpaitani kaksi kertaa, kun sain niin mahtavat pukluannokset syliini..
    Itsekin mietin tuota hampaiden tuloa, koska vauva työntää kaiken mahdollisen suuhunsa ja järsii nyrkkiäänkin koko ajan. Todennäköisempi syy on kuitenkin jossain muualla. En tiedä, yhdistääkö vauva soseet ja puuron tuohon pahanmakuiseen Zantaciin, jota saa aamuin illoin. Kyseinen litku on jotain aivan kamalan hajuista ja makuista ja vauva itkee joka kerta, kun lääkettä antaa. Olipa syy mikä tahansa, toivon, että menisi pian ohi, sillä omat voimat ovat niin finaalissa, että eilen rojahdin lattialle itkemään ja itkin siinä niin kauan, kunnes mies tuli ottamaan vauvan ja pääsin peiton alle itkemään ja lopulta nukahdin. Olen valvonut parhaimmillaan 3 vuorokautta yhtä kyytiä ja muutenkin yöunet on yleensä luokkaa 1-2 tuntia/yö, joten väsymys meni eilen totaalisen yli.
    Kiitos paljon sinulle neuvoistasi. Ihana kuulla, että teillä otettiin turnausvoitto inhottavasta refluksista!

    Äänestä

  • **ap** kirjoitti:

    Käytössä sekä Zantac että Gaviscon. Tuota jälkimmäinen lopetetaan ihan pian, sillä sen tarkoitus oli vain helpottaa vauvan närästystä. Zantacilla hoidetaan itse vaivan syytä.
    Erilaisia pulloja(Avent, Tommee Tippee, Ainu) on kokeiltu, mutta mikään ei kelpaa. Imetän päivällä sylissä, mahdollisimman pystyasennossa, samoin pari ensimmäistä yösyöttöä syötän istualtaan. Loppuyön imetän makuultaan, koska en jaksa enää istua. Viime yönä vaihdoin oman yöpaitani kaksi kertaa, kun sain niin mahtavat pukluannokset syliini..
    Itsekin mietin tuota hampaiden tuloa, koska vauva työntää kaiken mahdollisen suuhunsa ja järsii nyrkkiäänkin koko ajan. Todennäköisempi syy on kuitenkin jossain muualla. En tiedä, yhdistääkö vauva soseet ja puuron tuohon pahanmakuiseen Zantaciin, jota saa aamuin illoin. Kyseinen litku on jotain aivan kamalan hajuista ja makuista ja vauva itkee joka kerta, kun lääkettä antaa. Olipa syy mikä tahansa, toivon, että menisi pian ohi, sillä omat voimat ovat niin finaalissa, että eilen rojahdin lattialle itkemään ja itkin siinä niin kauan, kunnes mies tuli ottamaan vauvan ja pääsin peiton alle itkemään ja lopulta nukahdin. Olen valvonut parhaimmillaan 3 vuorokautta yhtä kyytiä ja muutenkin yöunet on yleensä luokkaa 1-2 tuntia/yö, joten väsymys meni eilen totaalisen yli.
    Kiitos paljon sinulle neuvoistasi. Ihana kuulla, että teillä otettiin turnausvoitto inhottavasta refluksista!

    ymmärrän väsymyksesi ja ahdistuksesi. Minäkin olin jossain vaiheessa ihan loppu ja väsynyt ja lohduton. Vauva itki kipuitkua ja ei viihtynyt makuuasennossa hetkeäkään. Vaipatkin piti vaihtaa lennossa. Öisin heräili jopa tunnin välein. Maidotkin tuli pihalle pahimpana aikana kaarella. Sitterikään ei auttanut, kun siinäkin puklittiin koko ajan. Yöt nieleskeltiin, rohistiin, vedettiin henkeen, jne. Vauva "nukkuikin" pahimman vaiheen aikana yöt perhepedissä (tyynyillä tehtiin vauvalle kohoasennossa oleva makuupaikka väliimme).

    Gaviscon meillä oli ihan turha lääke, ei auttanut. Meillä Zantac ei aiheuttanut itkuja, vaikka alussa vähän irvisteltiinkin. Kuinka paljon teillä menee Zantacia? Meillä nostettiin annos muutamassa päivässä (annettiin 2x1.5ml, vauva 5 kg tuolloin) ja vasta sitten alkoi helpottaa. Kuinka kauan olette käyttäneet lääkkeitä? Jos ruokatorvi on ehtinyt tulehtua, menee sen paranemiseen jonkin aikaa. Ja meillä syöntiin liittyi itkuisuutta juuri tuon takia. Lääkkeistä gastroendrologi oli sitä mieltä, että Zantacin rinnalla Gavisconin käyttö ei ole perusteltua, vaikka osa lääkäreistä noita rinnakkain määrää.

    Soseista kannattaa valita sellaisia, joissa ei ole närästystä lisääviä aineksia.

    Meilläkin vauva koko ajan työnsi nyrkkejä, ym. suuhun, vaikka hampaita ei tehnytkään (kuulemani mukaan on refluksitaudissa aika tyypillistä).

    PS: Oletko kokeillut luonnonkumitutteja (saa ainakin ainun pulloihin)

    Äänestä

  • tympeetä kirjoitti:

    Zantacin annostus on 2x1,5ml. Tuota Zantacia on syöty vasta viikon verran ja Gavisconia hieman pidempään. Nyt kun ei nuo kiinteät enää vauvalle kelpaa, on meno aika mahdotonta. Maidot puklataan kaaressa ulos ja vauva myös jatkuvasti nieleskelee, hikkailee, vetää itseään kaarelle ja itkeskelee. Tänä aamunakin itki pää punaisena lohdutonta itkua tunnin verran, eikä mikään auttanut, vaikka sylissä tuuditin, lauleskelin ja hyssyttelin. Lopulta sitten sai röyhtäisyjä tulemaan ja olo helpottui. Sääliksi käy pientä miekkosta. Noita luonnonkumisia pullotutteja en ole kokeillut, täytyy ostaa. Tuttia ei meidän vauva myöskään ole ikinä huolinut ja niissä ei kelpaa myöskään luonnonkumiset versiot.

    kuulostaa niin tutulta tuo kaikki. Koeta jaksaa, kyllä se päivä vielä koittaa että pikkumiehen elo helpottuu, vaikka ei se paljon lohduta tässä ja nyt. Meilläkin röyhtäisyt oli usein tosi tiukassa ja välissä on edelleen, mutta enää niiden takia ei itketä.

    Muistaakseni parissa viikossa Zantacin pitäisi helpottaa oireilua (meillä toki oireet osin jäi, mutta vauva ei enää kärsinyt niin paljon). Meillä Gaviscon pahensi vauvan oloa, kun se teki "vaahtotulpan" ruokalaukun yläosaan/ruokatorveen (tarkoitus on estää nesteiden nousu ruokatorvea pitkin ylös) ja sitten ne röyhtyt oli entistä kovemman työn takana ja vauva oli sen takia tuskainen. Oletko kokeillut jättää Gavisconin pois?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Apua kaipaava kirjoitti:

4kk vauvani on saanut muutaman viikon ajan soseita ja viimeisen viikon myös puuroa, jonka olen tehnyt tissimaidosta ja riisipuurojauheesta. Poitsulla todettiin refluksitauti ja tärkeimpänä hoitona siihen oli juuri noiden kiinteiden syöttäminen, eli 2-3 kiinteää ateriaa päivässä ja sen lisäksi sai lääkkeet refluksia hoitamaan. Jonkin aikaa kaikki meni hyvin, eli poika söi innokkaasti kasvis- ja hedelmäsosetta sekä tuota "tissimaitopuuroa". Nyt sitten yht äkkiä lauantai-iltapäivän jälkeen ei ole suostunut syömään enää mitään kiinteää ruokaa, ei edes hedelmäsosetta, ainoastaan tissi kelpaa. Tämän seurauksena refluksioireet ovat palanneet ja nukkuminen ja oleminen on muutenkin levotonta. Kiinteiden ansiosta vauva saattoi nukkua 1,5-2 tunnin päiväunia ja yölläkin heräämättä 2,5 tunnin pätkiä. Tämä voi joistakin olla lyhyt aika, mutta meille se oli luksusta, koska aiemmin nukuttiin max puolen tunnin pätkiä.
Onko tälläinen soselakkoilu ihan normaalia ja meneekö itsestään ajan kanssa ohi, vai onko enää mitään mahdollisuuksiakaan saada vauvaa syömään kiinteitä? Tissiä poika imisi vaikka koko ajan, mutta niinhän refluksivauvat yleensäkin, koska koettavat helpottaa maidolla oloaan, joka kuitenkin vain pahentaa tilannetta. Epätoivoissani ja kamalassa väsymyksessäni ajattelin jo lopettaa imetyksenkin, mutta koska vauva ei suostu juomaan edes tuttipullosta(on koetettu opettaa tätäkin jo monta kuukautta), en voi edes harkita moista, kun pikkuinen varmasti nääntyisi nälkään.
Jos joku osaa jotenkin neuvoa ja auttaa, olen enemmän kuin kiitollinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu