lvi-

Usein kuulee sanottavan, että lvi-suunnittelu tehdään, kun pohja valmis. Mutta sitten taas samaan hengenvetoon, että olisi hyvä kuulla lvi-suunnittelijaa jo pohjaa ym ratkaisuja suunnitellessa. Nyt kun on vasta itse tässä pohtimassa eri vaihtoehtoja, niin ei viitsisi vielä lähteä etsimään lvi-suunnittelijoita. Joten kysyn täältä, onko tietoa, että mitä kannattaa ottaa huomioon taloa suunnitellessa, jotta lvi-ratkaisut olisivat kustannustehokkaimmat ja helpoimmat toteuttaa?
3577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihanne olisi, jos suunnittelu toteutettaisiin kokonaisvaltaisesti. Tällöin päästäisiin toiminnallisesti ja kustannusten kannalta parhaaseen lopputulokseen. Eri asia, että monien eri asioiden hallitseminen yhtä aikaa on vaativaa ja aikaa vievää. Se taitaa toteutua nykyaikana yhä harvemmin, kun kustannuksia karsitaan vääristä paikoista. Joka tapauksessa esim. tälläisiä seikkoja voisi ajatella jo pohjia suunnitellessa:
- IV putkitukset sisäkatossa vai yläkautta ullakolla, vaikuttaa mm. huonekorkeuksiin
- vesipisteiden sijoittaminen lähelle toisiaan pysty- ja vaakalinjoissa
- teknisen tilan tarkoituksenmukainen sijoittelu (melu, putkitusten minimointi, tilan koko)
- läpivientien paikat
- keittiön järjestelyt: saareke vaatii erilaiset järjestelyt kuin seinätuuletin, vesipisteen sijainti määrää toiminnallisuutta
- autotallin vaatimat erityisjärjestlyt mm. osastointi ja tuuletus
- tulo- ja poistoilma äänieristettyihin huoneisiin
- huoneiden pinta-alojen, tilavuuksien ja ikkunoiden pinta-alojen vaikutus lämmitystarpeeseen.

Äänestä
  • Kokenut arkkitehti/pääsuunnittelija pähkää kaiken tuon sillä tarkkuudella, mitä pohjaratkaisuja tehdessä tarvitaan. Rakenne- ja LVI-suunnittelija mukaan jo luonnosvaiheessa, niin hyvä tulee.

    Huonoa säästöä on painia noiden kanssa itse kuukausikaupalla ja viedä tulos kuitenkin välttämättä tarvittaville oikeille suunnittelijoille korjattavaksi.

    Äänestä

Miksi et kuitenkin vain etsisi sopivaa lvi-suunnittelijaa jo nyt heti suunnittelun alkuvaiheessa? Sen ei maksa vaivaa tai rahee yhtään sen enempää tekee sen sitten nyt tai myöhemmin. Saat helposti yhdessä puolen tunnun palaverissa pätevän suunnittelijan kanssa enemmän tietoa kuin itse pähkäilemällä tai netissä kyselemällä viikossa. Samalla sinulla on jo joku jolle voit soitella tai meilailla kun suunnitelmasi tarkentuvat ja haluat varmistaa vielä joitain yksityiskohtia. Ota siis Lvi-suunnittelijakin mukaan heti alussa niin pääset käytännössä paljon helpommalla jos et ole ihan yksinkertaisilla perusratkaisuilla toteuttamassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..suunnittelu kirjoitti:

Usein kuulee sanottavan, että lvi-suunnittelu tehdään, kun pohja valmis. Mutta sitten taas samaan hengenvetoon, että olisi hyvä kuulla lvi-suunnittelijaa jo pohjaa ym ratkaisuja suunnitellessa. Nyt kun on vasta itse tässä pohtimassa eri vaihtoehtoja, niin ei viitsisi vielä lähteä etsimään lvi-suunnittelijoita. Joten kysyn täältä, onko tietoa, että mitä kannattaa ottaa huomioon taloa suunnitellessa, jotta lvi-ratkaisut olisivat kustannustehokkaimmat ja helpoimmat toteuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu