Hei,
olemme pariskunta pohjoissuomesta, joka on pohtinut sijaisvanhemmuutta. Mielenkiinnolla luemme kaikkea aiheeseen liittyvää; hieman kuitenkin ihmetetyttää tämän palstan aggressiivinen tunnelma. Tuntuu, että on joku mieletön vastakkainasettelu biovanhempien ja sijaisvanhemipien välillä. Joitakin biovanhempien kirjoituksia kun lukee, tulee sellainen olo, että kenenkään ei pitäisi alkaa sijaisperheeksi, koska sitä tekevät vain hullut, sairaat, omaa kuvaansa kiillottavat ihmiset, jotka haluavat ryöstää toisten lapset...
Haluaisimmekin kysyä, että onko se tosiaan niin kummallinen ajatus, että pari, jolla on asiat kunnossa ja omakin lapsi, tulee ajatelleeksi, että meillä olisi tilaa sellaisellekin toisten lapselle, joka tarvitsee sijaisperhettä? Jos sellainen siis on ja hän meille katsotaan sopivaksi? Kumpikin ollaan töissä ja talous on kunnossa, asunnossa on tilaa. Oman lapsemme myötä olemme vilpittiömästi innostuneet siitä, miten lasten kanssa maailma saa uusia värejä. Emme ole mitään askarteluihmeitä ja tai supervanhempia, mutta arki sujuu.
Tietysti adotio olisi jollakin tavalla "helpompi" tie, mutta ajattelemme myös niin, että juuri sijaisperheistä tuntuu olevan kovempi pula ja meillä on mahdollisuus tarjota myös väliaikainen perheenomainen arki lapselle, jonka vanhemmat tarvitsevat aikaa selvittääkseen asiansa. Koska perheemme on jo itsessään eheä, kestämme myös sen ajatuksen, että sijaislapsi on vain "lainassa".
olemme pariskunta pohjoissuomesta, joka on pohtinut sijaisvanhemmuutta. Mielenkiinnolla luemme kaikkea aiheeseen liittyvää; hieman kuitenkin ihmetetyttää tämän palstan aggressiivinen tunnelma. Tuntuu, että on joku mieletön vastakkainasettelu biovanhempien ja sijaisvanhemipien välillä. Joitakin biovanhempien kirjoituksia kun lukee, tulee sellainen olo, että kenenkään ei pitäisi alkaa sijaisperheeksi, koska sitä tekevät vain hullut, sairaat, omaa kuvaansa kiillottavat ihmiset, jotka haluavat ryöstää toisten lapset...
Haluaisimmekin kysyä, että onko se tosiaan niin kummallinen ajatus, että pari, jolla on asiat kunnossa ja omakin lapsi, tulee ajatelleeksi, että meillä olisi tilaa sellaisellekin toisten lapselle, joka tarvitsee sijaisperhettä? Jos sellainen siis on ja hän meille katsotaan sopivaksi? Kumpikin ollaan töissä ja talous on kunnossa, asunnossa on tilaa. Oman lapsemme myötä olemme vilpittiömästi innostuneet siitä, miten lasten kanssa maailma saa uusia värejä. Emme ole mitään askarteluihmeitä ja tai supervanhempia, mutta arki sujuu.
Tietysti adotio olisi jollakin tavalla "helpompi" tie, mutta ajattelemme myös niin, että juuri sijaisperheistä tuntuu olevan kovempi pula ja meillä on mahdollisuus tarjota myös väliaikainen perheenomainen arki lapselle, jonka vanhemmat tarvitsevat aikaa selvittääkseen asiansa. Koska perheemme on jo itsessään eheä, kestämme myös sen ajatuksen, että sijaislapsi on vain "lainassa".
Vastaukset 14
Vanhimmat
No mut aina ON joku syy siihen, että haluaa toisten lapsia hyysätä. Ei kukaan tee sellasta hyvää hyvyyttään, ellei sitten siitä saatu laupias-samarialainen-olo just ole se syy. Mikä on teidän syy?
Joillain se palikka on, joillain ei. Ihmislaji - kuten moni muukin eläinlaji - on säilynyt näihin päiviin asti paljolti sen vuoksi, että aina löytyy joku, joka pitää huolta yksin jääneistä lapsista. Olipa sitten vanhemmat joutuneet sapelihammastiikerin ruoaksi tai muuten vaan jonnekin teille tietymättömille.
Osoitteessa verkkoklinikka.fi on sijaisvanhemmuuspalsta, jossa on ollut ihan asiallista keskustelua. Aika hiljaista tosin, mutta sieltä löytyy paljon kokemuksia aiheesta.
vaisto suojella lapsia, niitäkin jotka eivät ole omia. Sen todistaa ihmiskunnan historia. Ihmisyhteisö ei olisi selvinnyt ilman sitä ominaisuutta. Tietty sitten on niitäkin, joilta ei luonnistu kunnolla edes omien lastensa suojelu... Onneksi heitä on vähemmän.
Tuntuu, että tällä palstalla kukaan ei ole sopiva sijaisvanhemmaksi. Mutta älä lannistu, vaikka sitä yritetäänkin.
Meillä on biologisia kaksi ja sijaislastaa odotetaan. Ja suurin syy on tarve hoivata ja saada lisää perheenjäseniä. Minulla on sydämessä tilaa vielä lapsille ja syli vapaana kun omat lapset jo sen verran isoja.
Niin,
kai se meidänkin syy on, että mukava olisi, jos lapsia ja lapsi-iloa olisi elämässä enemmänkin. Mitään erityistä tarvetta ei sille ole, että niiden pitäisi olla juuri omia, biologisia lapsia.
Ja se, että kun auttaa voi, miksi ei auttaisi.
Ehkä se palikka sitte itselläkin on; opiskelujaoista lähtien toimin täysin epävirallisesti "kolmantena" aikuisena nuoremmalle serkkutytölle (silloin 9v), jolle ei omassa perheessä riittänyt aikaa ja voimia, kun tilanne oli ja on muutenkin raskas - maatilan työt, alkoholisti-isä, erityislapsiveli. Tarkoittaa siis sitä, että hän oli luonani viikonloppuisin (asumme eri paikkakunnilla), kesäällä joskus pitempäänkin. Puuhasimme mukavia, kävimme elokuvissa, kirjastossa, sienimetsässä , ostoksilla jne. Olen auttanut koulun kanssa ja tulevaisuuden valinnoissa yms. Nyt hän on jo isompi, mutta suhteemme on edelleen läheinen, hän on kuin yksi pikkusiskoista.
Mutta edelleenkin kiinnostaisi biovahmepien kokemus; miksi suhde sijareihin (ihan yleiselläkin tasolla) on niin negatiivinen?
Ehkä siksi negatiivinen suhtautuminen koska sijoitukset ovat yleensä pitkä aikaisia.. esim.pienet lapset ehtivät kiintyä heitä hoitaviin sijaisvanhempiin ja lopulta pitämään heitä ominaan. Voin vain kuvitella miltä oikeista vanhemmista tuntuu kun pikkuhiljaa heitä "evätään" lapsen elämästä pois. Toisilla kyllä olisi halua hoitaa omansa hyvin, mutta sairaus tai muu voi estää sen. Voi tuntua pahalta katsoa sijaisvanhempien "hehkutusta" ja perheonnea omien lasten kanssa, vaikka samalla onkin onnellinen lasten puolesta että pahin on ohi. Tiedän myös yhden sijaisperheen joka arvosteli sijoitetun lapsen kummeja ja sukua negatiiviseen sävyyn. Kyllä tässä välillä miettii keneen voi oikeasti luottaa ja kuka tekee työtä täydestä sydämestä loppuun asti eikä heti vaikean paikan tullen luovuta tai vähän kun ikää alkaa tulla lisää, heitä lapsia pois seuraavaan paikkaan. Voimia kuitenkin kaikille.
joka esittää olevansa niin paljon parempi, kuin sijoitettujen lasten suku. Jos itse olisit vuosikausia kuin tyrannin kotelun alla, et varmasti kovin lämmintä tunnelmaa jaksaisi ylläpitää. Kyllä täällä ihan vastataan, miten hieno ROUVA kohtelee. Jossainhan sitä pitää päästä purkamaan jatkuvaa huonoa kohtelua. Olen kuin koira tuon rouvan mittapuussa tai rotta.
Tilanteesi kuulostaa todella ikävältä, toivottavsti siihen jotain valoa tulee joskus. Tosin tämä rouva-juttu meni mulla nyt vähän ohi; onko rouvaus jotenkin oleellinen ongelma sijoituksissa?
Yksittäisen sijaisperheen ongelmat eivät lie kuitenkaan syynä siihen, että vastustetaan sitä, joku ylipäätään alkaa siihen hommaan.Tottakai perheitä pitää ensisijaisesti tukea ja tukitoimenpiteitä olla, mutta joskushan on myös niin, että kertakaikkiaan on syytä lapsen päästä muualle ainakin joksikin aikaa. Mitä tutkimukset sanovat, onko laitos parempi vai perhesijoitus? Vai riippuuko tilanteesta, lapsesta, mikä on lopulta paras vaihtoehto. Entä jos sijoitus perheeseen näyttää olevan kaikille paras? Onko se silti joten lähtökohtaisesti epäilyttävää, että joku on siihen valmis? Miksi juuri täällä suhtaudutaan niin aggressivisesti siihen, jos joku kertoo onnistuneesta sijoituksesta? Mielestäni samalla tavalla ei suhtauduta siihen, että kerrotaan sijoituksen ongelmista. Molempia lienee olemassa, eikai kukaan kuvittele että kaikki menisi hyvin/mikään ei koskaan onnistusi.
tai jotenkin muuten vaan niin paljon parempi, kuin varsinkaan sijaoitetut lapset ja heidän sukunsa, on vaikea teitää, millä nimellä tällaista henkilöä nimittäisi. Kuningatar on suomalaisessa kulttuurissa vähän vieras, mutta rouva tuttu. Rouva on jotenkin "ylhäinen", ja etäinen. Jotenkin kuvaa vaan sijaisrouvaa hyvin.
Itse käy vastaavilla palstoilla tode harvoin, koska nyt aikuisena 2 lapsen äitinä en kestä lukea ala-arvoista ekstia niin sijais- kuin biovanhemmiltakin. Koen välillä kuin olisin rasistisen kirjoituksen kohde? Hienoa jos kjoku jaksaa ryhtyä sijaisvanhemmaksi ja jaksan uskoa , että näitä hyviä s-vanhempia on paljon, mutta jos joku on aidosti sijaisvanhempi, niin ei se tällä palstalla silloin moiti biovanhempia. Oma äitini ei kyennyt minua hoitamaan, koska sairastui skitsofreniaan olessani pieni ja isäni kuoli samoihin aikoihin. omiin sijaisperheisiini en pidä yhteyttä, koska en katso sitä tarpeelliseksi enkä koe että olisin heille mitään velkaa. Itse asiassa en tule koskaan antamaan heille anteeksi, siitä mitä koin. Mutta siistitkää sijaisvanhemmat tekstejänne täällä jos kerran olette niin kutsumustyössänne? Joidenkin kohdalla sopii kyllä epäillä...
Uskon että joissain tapauksissa huostaanotto sijaisperheeseen on parempi paikka kuin laitos. On rauhallisempaa, hoitajat ovat samat ja "tavallisempi" elämän tyyli. Laitoksissa on kuitenkin erilaisia lapsia / nuoria ja siellä näkee, kuulee ja oppii niin monia asioita. Hyvässä ja pahassa. Olen miettinyt onko hyvä esim.kovin herkän ja pelokkaan lapsen kasvaa laitoksessa jossa samoissa tiloissa voi olla kovin "moni ongelmaisia" lapsia, nuoria.
Sijaisvanhemmilta toivoisin ennenkaikkea empaattisuutta. Enemmän kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Olen monesti huomannut syyttelyä esim. "olisit hoitanut silloin lapsesi" "turha nyt itkeä jälkeenpäin" Tämä jos mikä, on minusta raivostuttavaa, koska elämä ei todellakaan mene aina käsikirjoituksen mukaan ja vaikka aluksi kaikki olisikin hyvin, pystyt huolehtimaan lapsista.. voit yllättäen sairastua vakavasti esim.syöpään tai masennukseen ja lapset lähtee pesästä. Toivoisin myös että lapsen alkuperäisen kodin tavoista (tietenkin niistä hyvistä) ja läheisten ihmisten suhteista ja suku juurista pidettäisiin kiinni. Ei liian aikaisin liian paljon uutta, uuden kodin tapoja. Jos lapsi on tottunut vaikka kirjoihin, tykkää kuunnella satuja tai tykkää katsella vaikka muumilaakson tarinoita niin sitten tehdään niin myös uudessa kodissa.
Valokuvat koen myös tärkeinä. Kyllä pienikin lapsi ymmärtää kun kertoo oikeilla nimillä kuka kukin on ja välittää positiivisen kuvan heistä. Lapsi aistii herkästi jos sijaisvanhemmilla on negatiivinen kuva hänen biologisia vanhempia kohtaan ja varsinkin jos näyttävät sen tai puhuvat ikävään sävyyn heistä lapsille. Tietenkin sama toistepäin. Kaikkein ihanteellisinta olisi jos biologiset ja sijaisvanhemmat olisivat aidosti toistensa kanssa hyvissä väleissä ja rehellisesti lapsen ikätasoon huomioon ottaen kertoisivat asioista niinkuin ne ovat.
Mikään kortti tai valokuva ei kuitenkaan korvaa oikeaa yhteistä aikaa minkä olisi voinut viettää tutun tai oman lapsen kanssa... Olisi hyvä jos sijoituspaikka löytyy ensisijaisesti läheltä omaa asuinpaikkakuntaa.
Joskus kuitenkin tällainen sijaisperhe onkin suurempi, kuin laitosyksikkö - ja toimii kriisiperheenä. Osa tällaisista ammatillisista sijaisperheistä onkin hämäystä. Ne ovat perheen kulisseissa toimivia laitoksia. Ja helvetti on irti, jos ne kaksi laitosta pyörittävää henkilöä eivät halua tehdä yhteistyötä "ei mieluisten" vanhempien ja sukulaisten kanssa. Oikeastaan he eivät edes kykene laitoksen pyörittämiseltään hoitamaan suhteita lapsen verkostoon. Jos joku vanhempi vaan kumartaa eikä kyseenalaista mitään, sellainen toki pidetään mukana - mutta jos joku vaikka kysyy, mistä näitä lapsia oikein näin paljon tuli, näytetään tontin rajaa. Näin se toimii. Tällaisessa tapauksessa soisin lapsille mielummin REHELLISEN laitoksen, jossa on koulutettua henkilökuntaa, joka pitää tarkeänä lasten hyvinvointia ja verkostojen säilyttämistä. Ja ehkäpä se lapset ja sukujen kärsimys olisi siten pienempää.
Kyllä minunkin mielestä toiminnan kuuluu olla rehellisistä ja avointa. Ei mitään salamyhkäistä piilottelua vuodesta toiseen ja epäselvien syiden keksimistä.