Miten selviätte?

Steinerkoulussa ollaan paljon tekemisissä toisten vanhempien kanssa kun vanhempainiltoja ja muita tapahtumia on paljon enemmän kuin peruskoulussa. Tietysti siinä tapauksessa, että osallistuu näihin. Olen kuitenkin huomannut, että usein vanhempien joukossa on joku tai muutama jotka vaikuttavat vähintäänkin mielenterveysongelmaisilta. Heidän ongelmansa vaikuttavat usein heidän lapsiiinsakin ja kun lasten ongelmista tulee puhetta, saattavat vanhemmat ruveta todella hankaliksi. Opettajakin saattaa joutua tulilinjalle kun vanhemmat esim. kokevat ettei lapsen "erityistarpeita" kunnioiteta. Kuinka olette selvittäneet näitä vaikeita pattitilanteita niin, että luokka toimii ja kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla.
1496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä opettaja on yrittänyt tuoda asiat keskusteluun. Usein häiriköivien lasten vanhemmat ei tule vanhempainiltoihin mutta asioista on yritetty silti puhua. Jos vanhemat häiriköivät, opettaja on rajannut keskustelua ja joskus päättänyt hyödyttömän kiistelyn. Asioita täytyy kuitenkin ajatella lasten parhaaksi. Vanhempien väliset riidat ei saisi tulla lasten väliin tai opettajan ja lasten väliin. Olen pitänyt sen linjan että opettajaa en koskaan lapsen kuullen arvostele.Lapsella on oikeus pitää opettajaa turvallisena auktoriteettina.
En myöskään haku muiden lasten vanhempia lapsen aikana vaikka mieli tekisi. Aina tulee erimielisyyksiä mutta hyvällä tahdolla ja joustavuudella ne voi selvittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koores kirjoitti:

Steinerkoulussa ollaan paljon tekemisissä toisten vanhempien kanssa kun vanhempainiltoja ja muita tapahtumia on paljon enemmän kuin peruskoulussa. Tietysti siinä tapauksessa, että osallistuu näihin. Olen kuitenkin huomannut, että usein vanhempien joukossa on joku tai muutama jotka vaikuttavat vähintäänkin mielenterveysongelmaisilta. Heidän ongelmansa vaikuttavat usein heidän lapsiiinsakin ja kun lasten ongelmista tulee puhetta, saattavat vanhemmat ruveta todella hankaliksi. Opettajakin saattaa joutua tulilinjalle kun vanhemmat esim. kokevat ettei lapsen "erityistarpeita" kunnioiteta. Kuinka olette selvittäneet näitä vaikeita pattitilanteita niin, että luokka toimii ja kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu