Minusta piti tulla äiti, joka kasvattaa lastaan OIKEIN JA HYVIN. Koen epäonnistuneeni jo nyt kun vauva on 6 kk ikäinen. Ongelma on tv, joka oli varsinkin äitiysloman alussa suuri osa päivääni, kun oli tylsää lapsen nukkuessa ja kun kotityöt oli hoidettu jo puoleen päivään mennessä. Tv on todella iso osa mieheni elämää. Muutoin olen aktiivinen; lenkkeilen koirien kanssa, teen ruokaa, harrastan jne. Puolisoni on vähemmän aktiivinen ja hänen harrastuksensa ovat tv ja tietokonepelit.
Olen huomannut viimeisen kuukauden aikana, että vauvani on erityisen kiinnostunut valtavasta tv:stämme (siis kun se on päällä). Vauva haluaa seurata tv:ta. Välillä kun yritän ottaa kontaktia vauvaan, niin hän kääntääkin päänsä tv:n suuntaan - tv on siis kiinnostavampi kuin äiti.
Olen jättänyt tv:n katselun päivällä pois enkä pidä sitä taustalla päällä ja teen vauvan kanssa kaikkea muuta jne. katson tv:ta illalla nyt noin tunnin. Mies sen sijaan vain töllöttää illalla joko tv:ta tai on tietokoneen ääressä. Riitaa on tullut siitä, ettei hän suostu tv:n siirtoon pois olohuoneesta (joka on pienen asuntomme tilavin huone) ja optimaalisin siksi esim. sille, että vauva on lattialla tutkiskelemassa. Ahdistaa lisäksi jättää vauva kotiin miehen hoitoon, kun itse käyn kaupassa tai muuten asioilla, kun tiedän että siellä ne yhdessä ovat tv:n ääressä. Vauva on joko lattialla pää telkkariin päin tai isän sylissä telkkariin päin. Kaiken lisäksi tv huutaa mielestäni lujaa (vai tuntuuko vain tältä kuin koko toosa ärsyttää nyt) ja mies katsoo vauvan kanssa kaiken maailman action-leffoja ja muuta "raakaa" ohjelmaa. Vaikka olen selittänyt niin luulen ,ettei mies ymmärrä sitä, että pieni lapsi ei saisi nähdä tv:sta ohjelmia joissa on ruumiita ja joissa tapetaan tai harrastetaan seksiä. vauvamme on kuulemma niin nuori ettei vielä ymmärrä näkemäänsä.
minusta tuntuu, että olen taloudessamme ainoa, joka on tajunnut ja hyväksynyt sen, että vauva muuttaa elämämme totaalisesti eikä nyt enää voi tehdä 100 %:sti omia juttuja (esim. katsoa passiivisesti tv:ta).
onko sinulla antaa vinkkiä tilanteen hoitamiseen. miten teillä toimitaan? hyväksyykö teidän miehet vähemmän tv:n katselun? Olen huolestunut tv:n vaikutuksesta lapsen kehitykseen, kun siitäkin on paljon puhuttu. Tällä menolla minun vauvalle tulee totaalinen kehityshäiriö tv:n vuoksi.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos miehesi löisi sinua ja kiljuisit, luuletko ettei se vaikuttaisi vauvaan? Erottaako vauva tv:n väkivallan ja muun? Tuskin. Vauva näkee ja ymmärtää asioita jo melko nuorena. Nyt siis viimeistään pitää ajatella lapsen parasta! Sinä olet lapsen äiti! Jos oma mieheni tekisi noin, en takaisi mitä tekisin näillä tiikeriemon aggressioilla :P TV:n katselu sinänsä ei ole haitallista jos sitä nyt jatkuvasti tuijota, mutta väkivalta on ehdoton ei pienelle lapselle. Pienelle ei voi edes selittää että se on vaan leikkiä! Lapsen aivoihin painuu mielikuvia näkemistään asioista vaikka niitä ei nyt ymmärtäisikään täysin.
Meillä katsotaan paljon tv:tä (tai mies katsoo) mutta ollaan myös aktiivisesti lapsen kanssa. Mitään väkivaltaa ei todellakaan katsota.
meillä tv on päällä tosi usein ja vauva (kohta 7kk) sinne välissä pälyilee. En ole huolissani sen vaikutuksesta kehitykseen, koska ei vauva ei kuitenkaan aktiivisesti katso telkkaria. Kaikissa tuttavaperheissä on tv ollut päällä lapsien kaikissa kehitysvaiheissa eikä kellään ole ilmennyt siihen liittyviä ongelmia.
Meillä vauva menee nukkumaan kutakuinkin 20 maissa, joten varsinaisia väkivalta, ym. ohjelmia vauva ei kyllä näe.
Meilläkin puolisolla on harrastuksena tv ja tietokonepelit. Hän on kyllä vähentänyt noita "harrastuksiaan", mutta eipä haittaisi, jos enemmän aikaa käyttäisi vaikka vauvan hoitoon ja leikkeihin:)
huolesi ei ole ihan turha. Kyllä järkikin sanoo, ettei ole lapselle (tai ylipäätään kenellekään) hyväksi, jos televisio pauhaa jatkuvasti. Toisin kuin aikaisempi vastaaja, minä kuitenkin uskon, että vauvakin erottaa television ohjelmat todellisuudesta siinä mielessä, että ei ole sama asia katsoa jotain action-elokuvaa kuin jos vanhemmat hakkaisivat toisiaan päivät pitkät. Kyllä vauva vaistoaa ilmapiirin jossa elää, onko se väkivaltainen vai ei.
Mutta kuten sanottu, mielestäni huono juttu, jos televisio on jatkuvasti päällä ja monet tutkimuksetkin sen osoittavat, vaikka tulokset taitavat välillä olla hieman ristiriitaisia. Liitin tähän mukaan yhden lehtijutun, jossa juuri puhuttiin aiheesta.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2009110310531124_pr.shtml
Ehkä voisit miehellesi luetuttaa muutamia vastaavia kirjoituksia, netistä varmaankin löytyy. Josko siitä olisi apua? Se, mikä mielestäni on huolestuttavinta kertomassasi, on lähinnä se, että televisio tuntuu teillä vievän paljon aikaa pois tavalliselta vcuorovaikutukselta. Jos kaikki aika, joka isän kanssa vietetään, on pelkkää television katselua, ei kovin syvällistä suhdetta luulisi heidän välilleen syntyvän. Hyvä, että edes sinä olet huomannut asian ja olet vähentänyt telkkarin katselua.
Meillä on tv päällä lähes koko ajan. En osaa olla päivisin hiljaisuudessa tai kuunnella vaan omaa ääntäni (lapsi ei ole vielä puhumisiässä) enkä radioon ole tottunut.
Vauvan yritän laittaa esim. lattialle niin ettei suoraan katso tv:tä mutta kyllä se silti sen näkee ja välillä katselee. Siitä pidän huolen että ohjelmat ovat suht rauhallisia, tyyliin aamu-tv, nelosen 13-15 sarjat, bb 24/7. Esim. musiikki-tv:tä en laittaisi päälle kun siellä on niin nopea tempo, paljon liikettä ja värejä.
En mä tiedä mitä siitä on haittaa jos vauva esim. keskusteluohjelmia kuuntelee ja näkee. En mä jaksa joka minuutti jutella eli vauva kuulee sitten silloinkin puhetta kun olen ite hiljaa.
^^
ihanaa, täällä on muitakin normaaleja ihmisiä.
luokittelet sitten epänormaaliksi ja millä perustein?:) Kyllä ainakin itseäni pidän normaalina, vaikka koitan varjella lastani jatkuvalta mölyltä ja seurustella hänen kanssaan ihan itse. Toki telkkari joskus on päällä, mutta ei jatkuvasti.
Mä oon alkanut miettiä että tässä voi olla kyse myös perusluonteesta, tässä seurusteluasiassa. Mä oon luonteeltani aika hiljainen ja ei se luonne siitä muutu edes lapsen kanssa. Ei mulle ole luontaista olla koko ajan äänessä vaikka kuinka olisin tärkeän ihmisen kanssa. Luulen, että ne jotka höpöttävät koko ajan ja tyyliin kertovat koko ajan mitä tekevät, ovat muutenkin puheliaampaa sorttia. Tai en tiedä, näin vaan oon miettinyt.
mielestäni vauvan kanssa seurustelu ei tarkoita jatkuvaa höpöttämistä ja juttelua. En minäkään sellaista jaksaisi päivät pitkät taukoamatta. Vuorovaikutukseen kuuluu paljon muutakin, kuten hymy ja katsekontakti jne. Jatkuva television tuijottelu viel kummasti aikaa nimenomaan vuorovaikutukselta, kun vanhempi (ja mahdollisesti myös lapsi) on keskittynyt vain televisioon.