Dogo Argentinosta

Onko Dogot erityisen haastavia koiria? Paljon ne tarvitsevat liikuntaa ja aktiviteettia?
10337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä ne ovat, tiedän naisihmisen jolla oli yli 10 vuoden koirankouluttajakokemus, ja otti 2 dogoa pentuina. Ei pärjännyt niiden kanssa, vaan joutui luopumaan niistä. Itse ottaisin dogon vasta esim. tyyliin 3:nneksi koiraksi, en ekaksi tai tokaksi.

Rotu ei sovellu ylipäänsä ollenkaan seurakoiraksi, ja itse en ymmärrä miksi niitä halutaan välttämättä ottaa. Taitaa olla jotain itsetunnon korostus juttua... Vähän sama juttu, kun joku auto on joillekin penisenjatke. Rotu on alunperin Argentiinassa jalostettu villisian metsästykseen (ottaa saaliin kiinni ja pitää aloillaan), ja sen jalostuksessa on suosittu aggressiivisia piirteitä ja ominaisuuksia.

Eikö tämä kerro jo täyspäiselle ihmiselle ihan tarpeeksi?

Äänestä
  • Lähistölläni asui vähän aikaa sitten kaksi dogo argentinoa ja ne molemmat tarkakilivat ympäristön tapahtumia jopa asuntonsa ikkunoista. Haukkuivat jokaiselle pihan ohi kulkevalle tai kadulla lähestyvälle ihmiselle ja koiralle. Kuulin että ne määrättiin lopetettaviksi, koska olivat todellinen turvallisuusuhka ulkona. Jos toinenkin niistä olisi ulkona lipsahtanut omistajan otteista, niin ihmishengetkin olisivat olleet vaarassa.

    Mukavan seuralaisenkin dogosta kyllä saa oikeissa käsissä, mutta ehdottomasti se vaatii tavanomaista perusteellisemman peruskoiulutuksen. En suosittele tosiaankaan rotua aloittelijalle. Dogo argentinoa käytetään paljon vartiointi- ja suojelutehtävissä, poliisikoirana sekä monissa maissa yhä suurriistanmetsästykseen. Alunperin rotua käytettiin myös koiratappeluihin. Jalostuksella ei olla dogo argentinoa onnistuttu sosiaalistamaan yhtä paljoa kuin esimerkiksi rottweileria.

    Itselläni on dogo argentinosta ennen kaikkea käyttökoiran vaikutelma. Tiettyihin tehtäviin se soveltuu varmasti korvaamattomasti.

    Mutta haasteeseen valmiille ja kokeneelle koiraharrastajalle rotua voisin suositella.

    Äänestä

  • Hukka-Musti kirjoitti:

    Lähistölläni asui vähän aikaa sitten kaksi dogo argentinoa ja ne molemmat tarkakilivat ympäristön tapahtumia jopa asuntonsa ikkunoista. Haukkuivat jokaiselle pihan ohi kulkevalle tai kadulla lähestyvälle ihmiselle ja koiralle. Kuulin että ne määrättiin lopetettaviksi, koska olivat todellinen turvallisuusuhka ulkona. Jos toinenkin niistä olisi ulkona lipsahtanut omistajan otteista, niin ihmishengetkin olisivat olleet vaarassa.

    Mukavan seuralaisenkin dogosta kyllä saa oikeissa käsissä, mutta ehdottomasti se vaatii tavanomaista perusteellisemman peruskoiulutuksen. En suosittele tosiaankaan rotua aloittelijalle. Dogo argentinoa käytetään paljon vartiointi- ja suojelutehtävissä, poliisikoirana sekä monissa maissa yhä suurriistanmetsästykseen. Alunperin rotua käytettiin myös koiratappeluihin. Jalostuksella ei olla dogo argentinoa onnistuttu sosiaalistamaan yhtä paljoa kuin esimerkiksi rottweileria.

    Itselläni on dogo argentinosta ennen kaikkea käyttökoiran vaikutelma. Tiettyihin tehtäviin se soveltuu varmasti korvaamattomasti.

    Mutta haasteeseen valmiille ja kokeneelle koiraharrastajalle rotua voisin suositella.

    Ovat kyllä itsepäisiä ja myöskin hyvin itsenäisiä. Tykkäävät kyllä ihmisistä, muista eläimistä eivät juurikaan. Muutaman rapsun ja silityksen kun saavat menevät takaisin tekemään omia puuhiaan Kaveri koitti kouluttaa, eipä juuri onnistunut. Itse en rotua sinällään ymmärrä, kohtuullisen agressiivisia muita eläimiä kohtaan, (käy kiinni ihan koiranpentuunkin, ainakin kaverin tapauksessa) haukkuvat helposti kaikelle epäilyttävälle ja uudelle , mustasukkaisia (omistaja ei saa silitellä muita koiria) ja eivät ole niin huomioinkipeitä. Kotikoiraksi en ottaisi, työkoirana ehkä hyvä. Täälläpäin melko monella on noita dogoja, ja voin ihan hyvin sanoa että suurimmalla osalle ne todellakin ovat egonbuustauskoiria. Koirien omistajat ovat hyvänpäivän tuttuja ja heidän koiriaan olen nähnyt livenä, ettei ihan mutu-tietoa ole.

    Liikuntaa tarvitsevat ja paljon, purkavat kyllä energiansa tuhotöillä kotona. Jos ei saa tarpeeksi liikuntaa ovat melko ahdistuneita, silloin enempi vihasia muille koirille.

    Sen verran vielä sanoisin, että vapaana en pitäisi, nimittäin melko varmasti tappaisi toisen koiran jos jotain riitaa tulisi.

    Äänestä

  • en ottaisi itsellw kirjoitti:

    Edelliseen viestiin täytyy sanoa, että monet omistajat ovat sokeita omien koiriensa huonoille puolille. RODUSTA RIIPPUMATTA. Tämän laitan ennen kuin joku Dogo Argentinon omistaja tulee kehumaan koiraansa maailman ihanimmaksi koiraksi :)

    Äänestä

  • elkää suuttuko kirjoitti:

    suomen rajojen ulkopuolelle koiran kanssa.Monissa maissa kielletty rotu jota ei edes turisti saa maahan tuoda muummuassa Ruotsi,Tanska,Norja Englanti

    Äänestä

  • hyvin usea ottaa argentiinan dogin seurakoiraksi:( Saksanpaimenkoirillakin pitäs olla omaan suuntaavat tehtävät ja niitäkin otetaan vain seurakoiriksi:(

    Äänestä

  • sakke.kl kirjoitti:

    suomen rajojen ulkopuolelle koiran kanssa.Monissa maissa kielletty rotu jota ei edes turisti saa maahan tuoda muummuassa Ruotsi,Tanska,Norja Englanti

    Ota asioista selvää ennen kuin yrität päteä.

    Äänestä

  • kahjoo kirjoitti:

    hyvin usea ottaa argentiinan dogin seurakoiraksi:( Saksanpaimenkoirillakin pitäs olla omaan suuntaavat tehtävät ja niitäkin otetaan vain seurakoiriksi:(

    Veljelläni on Dogo ja on todella ystävällinen koira. Ei ehkä kovin miellyttämishaluinen, mutta ei missään tapauksessa hyökkäävä tai muutenkaan kaheli. Vartioi kyllä ja seuraa tiiviisti perheen tapahtumia, mutta ei kyllä missään nimessä ole ennakkoluuloinen. Veljelläni ja hänen vaimollaan on paljon kokemusta erilaisista koirista (suurimmaksi osaksi käyttökoirista) eikä Dogo ole tuottanut mitään ongelmia. Selvä se kuitenkin on, että ei ihan ensimmäiseksi koiraksi ja todellakin vaatii paljon aktiivia! Enkä ole kyllä tuossa huomannut mitään vihamielisyyttä muita eläimiä kohtaan, no jokainen on yksilö...

    Äänestä

  • elkää suuttuko kirjoitti:

    Edelliseen viestiin täytyy sanoa, että monet omistajat ovat sokeita omien koiriensa huonoille puolille. RODUSTA RIIPPUMATTA. Tämän laitan ennen kuin joku Dogo Argentinon omistaja tulee kehumaan koiraansa maailman ihanimmaksi koiraksi :)

    "Edelliseen viestiin täytyy sanoa, että monet omistajat ovat sokeita omien koiriensa huonoille puolille. RODUSTA RIIPPUMATTA. Tämän laitan ennen kuin joku Dogo Argentinon omistaja tulee kehumaan koiraansa maailman ihanimmaksi koiraksi :)"

    Miksei voi hyviä puolia tuoda esiin? Tottakai Dogo voi olla jonkun mielestä maailman ihanin rotu ja omaan elämäntilanteeseen sopivin. Omalle perheelle koira on yleensä kuuliainen ja ihana joka rodun kohdalla. Jos ihmisillä sattuu olemaan todella hyviä kokemuksia Dogoista, niin miksei voi sitten vastata aloittajan kysymykseen haluamallaan tavalla?

    Äänestä

Tuttavallani, koiraihmisellä, on ensimmäisenä koirana juurikin tuo dogo argentino ja heillä on mennyt oikein hyvin. Kyse on haastavasta rodusta joka vaatii jämptin ja johdonmukaisen koulutuksen, lisäksi koulutuksessa ei saa mennä nimenomaan dogon kohdalla vikaan tai tehdä suuria virheitä, sillä dogo on kuuluisa muististaan ja siitä että jos se menettää luoton johonkin/johonkuhun, se on pahempi homma.

Tuttavani dogo on isokokoinen uros, voimat ovat tällä koiralla aivan uskomattomat (alk.per.käyttö villisikojen metsästyksessä antaa juu osviittaa... tämän uroksen niska esimerkiksi on kuin betonia :D) että jo siinäkin mielessä rotu on haasteellinen.

Dogoilla myös sanotaan tulevan aikuistumisen kynnyksellä arvaamaton kaus suhtautumisissa muita koiria kohtaan ja tästä varoitellaan, että voi tulla tosiaan yllätyksenä omistajille, kuinka aiemmin esim. koirapuistoissa muiden kanssa sosiaalisesti pyörinyt koira voikin kääntyä vihaisemmaksi. Dogo ei saisi myöskään joutua taistelutilanteisiin eli haastetuksi, vaarallisia nämä tilanteet.
Eli dogo kuuluu koiriin, joista on ns. lisävastuuta luonteen, koon ja taustan/historian takia.

Silti tämä tuttavani dogo on tehnyt ihanan vaikutuksen meikäläiseen ja koiraani. On lempeä, ystävällinen ja omistajaansa hyvin kuunteleva. Dogo kiintyy lujasti isäntäänsä/emäntäänsä ja sille voi olla hyvin tärkeää olla mieliksi heille - tuttavani on kertonut kuinka dogonsa muistaa kerrasta jos sitä on torunut jostain. Kiintoisasti tämä jättiläismäiseltäkin vaikuttava koira on tietoinen koostaan (kuten dogojen tulisi olla) paitsi yrittäessään kerran tulla syliini (olin kyykyssä) ja sitten nuolaistessaan kasvojani - kumoonhan siinä kellahtaa ja lisäksi onnistuin kävelemään puoli kaupunkia toinen puoli naamasta mustassa mönjässä (en tiennyt että morjenstuksesta jäi printti kasvoihin) ja menemään vielä kauppaan jossa myyjä katsoi kuin ojasta ylöskammennutta narkkaria...
Kun pääsin kotiin, huomasin korvastakin riippuvan jonkin multakokkareen. Tarinan pointti: dogon kielikin on laaja-alainen. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dogokysymys kirjoitti:

Onko Dogot erityisen haastavia koiria? Paljon ne tarvitsevat liikuntaa ja aktiviteettia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu