maidon tulo

Onko ketään kenellä samoja kokemuskai: imetän rintakumilla kun oli hiiva rinnanpäissä ja kipu sietämätön. Nyt kun parantunut, en ole vielä uskaltautunut ilman kumia, mutta mietin maidon tuloa. ILtaisin kun imetän, niin maitoa ei siinä rintakupissa näy lähes ollenkaan, aina välillä testaan vetäisemällä rinnan vauvan suusta. Illat meneekin niin että vaikka imettäisin kaksi tuntia putkeen ja otan rinnalta niin alkaa huuto. Vauva on nyt 5 viikkoa ja tätä on jatkunut koko ajan. Iltaisin olenkin turvautunut korvikkeisiin sillä itku ei lopu muuten ollenkaan. Korviketta menee parin tunnin imemisen jälkeen parhaimmillaan vajaat kaksi desiä!
Nyt tänään vauva syönyt jo aamusta koko ajan ja itku ei lopu. Kumia katsellessa en vain ole maitoa nähnyt, paitsi ihan aamulla. Puolen päivän aikaan vauva imi selkeästi tyhjää kumia. Huvin vuoksi. En tieteänkään ole asiasta ihan varma sillä voihan hän hörpätä kumin sisällön juuri kun vetäisen rinnan suusta. Mutta kumi on siis lähes kuiva. Yleensä kumissa on tähän mennessä ollut koko ajan maitoa ihan suht runsaastikin ja vauva on ollut syöttöjen jälkeen tyytyväinen (paitsi iltaisin niinkuin mainitsin).

Juon paljon,imetän usein, mutta ei vaan tule... En viitsisi antaa imeä tyhjää kumia kun ilmaa menee sitten ja kamalat vatsan väänteet seurauksena. Onko kokemuksia ja mitä olette tehneet asialle? Voiko se maidon tulo vain loppua tai olla joinain päivinä huonoa? Onko muilla niin että iltaisin maitoa ei tule enää lähes ollenkaan?

Kaikkeni tekisin mutta ei onnistu. Ikävä olo asiasta ja itkettää usein. haluaisin imettää ja harmittaa antaa korviketta, mutta minkäs teen jos vauva huutaa nälkäänsä. Olen yrittänyt olla kokematta jo asiasta syyllisyyttä.
1231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mä olen joutunut antamaan alkuillasta lisämaitoa kun muuten vauva syö koko ajan eikä ole missään välissä tyytyväinen. Lisämaidon määrä vaihtelee koko ajan riippuen selkeästi siitä kuinka paljon olen ehtinyt itse levätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itkunlitku kirjoitti:

Onko ketään kenellä samoja kokemuskai: imetän rintakumilla kun oli hiiva rinnanpäissä ja kipu sietämätön. Nyt kun parantunut, en ole vielä uskaltautunut ilman kumia, mutta mietin maidon tuloa. ILtaisin kun imetän, niin maitoa ei siinä rintakupissa näy lähes ollenkaan, aina välillä testaan vetäisemällä rinnan vauvan suusta. Illat meneekin niin että vaikka imettäisin kaksi tuntia putkeen ja otan rinnalta niin alkaa huuto. Vauva on nyt 5 viikkoa ja tätä on jatkunut koko ajan. Iltaisin olenkin turvautunut korvikkeisiin sillä itku ei lopu muuten ollenkaan. Korviketta menee parin tunnin imemisen jälkeen parhaimmillaan vajaat kaksi desiä!
Nyt tänään vauva syönyt jo aamusta koko ajan ja itku ei lopu. Kumia katsellessa en vain ole maitoa nähnyt, paitsi ihan aamulla. Puolen päivän aikaan vauva imi selkeästi tyhjää kumia. Huvin vuoksi. En tieteänkään ole asiasta ihan varma sillä voihan hän hörpätä kumin sisällön juuri kun vetäisen rinnan suusta. Mutta kumi on siis lähes kuiva. Yleensä kumissa on tähän mennessä ollut koko ajan maitoa ihan suht runsaastikin ja vauva on ollut syöttöjen jälkeen tyytyväinen (paitsi iltaisin niinkuin mainitsin).

Juon paljon,imetän usein, mutta ei vaan tule... En viitsisi antaa imeä tyhjää kumia kun ilmaa menee sitten ja kamalat vatsan väänteet seurauksena. Onko kokemuksia ja mitä olette tehneet asialle? Voiko se maidon tulo vain loppua tai olla joinain päivinä huonoa? Onko muilla niin että iltaisin maitoa ei tule enää lähes ollenkaan?

Kaikkeni tekisin mutta ei onnistu. Ikävä olo asiasta ja itkettää usein. haluaisin imettää ja harmittaa antaa korviketta, mutta minkäs teen jos vauva huutaa nälkäänsä. Olen yrittänyt olla kokematta jo asiasta syyllisyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu