Olen jumalauta kyllästynyt siihen, että olen aina koulun loputtua "yksin"(porukat on AINA kotona ja sekin kyllästyttää)! Koulussa joku joskus saattaa kysyä, että:
"Lauri(nimi muutettu), mitä sä teet yleensä aina, ku loppuu koulu, kenen kanssa sä hengaat?"
Ja ujona ja hiljaisena en tietenkään kehtaa sanoa olevani aina ilman kavereita, kotona "yksin", eli vältän koko aiheen sanomalla tyyliin: "Ei vittu kuulu sulle!". Ne harvat tyypit, jotka sietää mua koulussa, niille mä olen luonut sellasen "Mulkero-imagon", eli ne nykyään tietää, mitä multa kannattaa kysyä ilman, että saa vastaukseksi vittuilevaa vastausta.
Ja jo tää imagon ylläpito kuluttaa mun kaikki voimavarat. En uskalla mennä jutteleen uusille tyypeille, en tiedä mistä niille vois jutella ja jos menee jutteleen väärälle tyypille väärästä aiheesta, voi olla että nolaa itsensä lopullisesti.
Mää en uskalla viitata tunneilla, puhun mumisten(möristen), tytöt katsoo mua, kuin spitaalista ja numerot vaan laskee laskemistaan... Lukio on ollut tähän asti se asia, mihin olen tulevaisuuteni ajatellut. Tyyliin:
"Kun lukio alkaa, niin alan hankkimaan kavereita, kun lukio alkaa, niin numerot nousee" jne. jne.
Mutta alkaa tuntua siltä, että tän lievän depikseni takia, mun numerot on laskenut, jolloin en edes välttämättä pääse lukioon, vaan joudun amikseen kaikkien säälittävien pellejen kanssa...
Suoraansanoen, MÄ EN JUMALAUTA JAKSA TÄTÄ KÄSITTÄMÄTÖNTÄ PASKAA ENÄÄ!!
TEKIS MIELI VAAN VETÄÄ PULTIT TUNNILLA, HUUTAA, VITTUILLA, KIROILLA, HEITELLÄ TAVAROITA JA KARJUA!
Mulla on käsittämättömän paska fiilis, kaikki pitää mua jonakin vitun friikkinä, tytöt pitää mua säälittävänä, kavereita mulla ei ole, kotona ei jaksa olla, MÄ VITTU HALUAN OIKEEN ELÄMÄN, EN JAKSA OLLA YKSIN, EN JAKSA NYHJÖTTÄÄ TYYLIIN "ANTEEKSI, ETTÄ OLEN OLEMASSA"
....vittu mun elämä imee
"Lauri(nimi muutettu), mitä sä teet yleensä aina, ku loppuu koulu, kenen kanssa sä hengaat?"
Ja ujona ja hiljaisena en tietenkään kehtaa sanoa olevani aina ilman kavereita, kotona "yksin", eli vältän koko aiheen sanomalla tyyliin: "Ei vittu kuulu sulle!". Ne harvat tyypit, jotka sietää mua koulussa, niille mä olen luonut sellasen "Mulkero-imagon", eli ne nykyään tietää, mitä multa kannattaa kysyä ilman, että saa vastaukseksi vittuilevaa vastausta.
Ja jo tää imagon ylläpito kuluttaa mun kaikki voimavarat. En uskalla mennä jutteleen uusille tyypeille, en tiedä mistä niille vois jutella ja jos menee jutteleen väärälle tyypille väärästä aiheesta, voi olla että nolaa itsensä lopullisesti.
Mää en uskalla viitata tunneilla, puhun mumisten(möristen), tytöt katsoo mua, kuin spitaalista ja numerot vaan laskee laskemistaan... Lukio on ollut tähän asti se asia, mihin olen tulevaisuuteni ajatellut. Tyyliin:
"Kun lukio alkaa, niin alan hankkimaan kavereita, kun lukio alkaa, niin numerot nousee" jne. jne.
Mutta alkaa tuntua siltä, että tän lievän depikseni takia, mun numerot on laskenut, jolloin en edes välttämättä pääse lukioon, vaan joudun amikseen kaikkien säälittävien pellejen kanssa...
Suoraansanoen, MÄ EN JUMALAUTA JAKSA TÄTÄ KÄSITTÄMÄTÖNTÄ PASKAA ENÄÄ!!
TEKIS MIELI VAAN VETÄÄ PULTIT TUNNILLA, HUUTAA, VITTUILLA, KIROILLA, HEITELLÄ TAVAROITA JA KARJUA!
Mulla on käsittämättömän paska fiilis, kaikki pitää mua jonakin vitun friikkinä, tytöt pitää mua säälittävänä, kavereita mulla ei ole, kotona ei jaksa olla, MÄ VITTU HALUAN OIKEEN ELÄMÄN, EN JAKSA OLLA YKSIN, EN JAKSA NYHJÖTTÄÄ TYYLIIN "ANTEEKSI, ETTÄ OLEN OLEMASSA"
....vittu mun elämä imee
Vastaukset 10
Vanhimmat
Keksitkö ketään tyyppiä, jota pidettäisiin friikkinä?
Joka vielä samalla olisi kaikkien tyttöjen mielestä säälittävä?
Vastaus on maailmaa ajatellen ei.
edes sirkus friikki ei ole friikki.
Ketään ei voida pitää friikkinä eikä maailman laajuisesti jokainen voi pitää yhtä ihmistä sellaisena.
Ei edes kokonainen luokka.
Jos joku tyttö pitää poikaa säälittävänä niin eihän se tyttö voi pitää ketään missän nimessä arvossa oikeista syistä vaan keskittyy keksimiinsä asioihin.
Maailman lihavin ihminen meni naimisiin.
Kuinka moni voisi sanoa sanat friikki ja sälittävä.
Mutta hänpä meni naimisiin ihanan naisen kanssa.
Kuviakin löytyy muuten googlaa heaviest man wedding.
Millon jotkut tyypit puhuu vain sellasist asioist mitkä mielyttää toista?
Harvemmin asiat menee ihan nappiin parhaidenkin kavereiden kanssa.
Jätä se imago jos siit on haittaa.
Älä laita turhia energioita sellasen ylläpitoon mikä ei oo sinä.
Oo oma ittes.
Se on aina parhain asia.
Noh, ehkä en ole "friikki", mutta hylkiö ainakin. En ole koskaan elämäni aikana puhunut paria sanaa enempää yhdellekkään (ei sukulais-)tytölle... ja se ahdistaa mua.
Jos mä olisin oma itseni, niin mä nukkuisin käytävillä, olisin hiljaa, tuijottaisin apaattisena joihinkin paikkoihin, puhuisin asioista, mitkä ei kiinnosta ketään... Olen tällainen helvetinmoinen henkinen hylkiö... kukaan muu ei ole samanlainen, kuin mä. Tuntuu jotenkin, että olen syntyny puoli vuosisataa liian myöhään... nykyään ihmiset arvostaa avoimia ja sosiaalisia ihmisiä... tällaiset hiljaiset ISOT(ei niinkään lihavat, vaan liian leveät, liian pitkät ja liian isokokoiset) ihmiset kärsivät huonosta itsetunnosta... saan kokoajan kuulla vittuilua ko'ostani. "Vitun läski!", "Vitun gorilla!" ja "Vitun korsto!" on kolme yleisintä... mä en vaan enää jaksa monen vuoden jälkeen.
Ihmiset odottaa, että lihaksikkaat, pitkät ja harteikkaat ihmiset on niitä "koviksia"... käyn kyllä salilla, mutta kovikseksi musta ei ole...
Ja turha selittää mitään tyyliin: "Korstot on just komeita!" Olen kuullut vastaavaa paskaa koko elämäni ajan, mutta siitä huolimatta olen.... tällainen
Esim. Yksi tyttö tässä pari viikkoa sitten puhui kavereilleen:
"Olis ihanaa, kun olis sellanen iso ja vahva halinalle, poikakaverina!"
Noh. Mä ajattelin itsekseni, että ehkä mulla tulee olemaan toivoa vielä, jos edes jotkut tytöt ajattelevat noin.... no tässä viikko sitten se sama tyttö käveli kadulla vastaan sellaisen polvenmittaisen neonvärisen rääväsuu-fruiden kanssa ja olivat niiiiiiiiiiiiiiiin ihQ pari...
Ja turha myös väittää, että katon ainoastaan niitä pissiksiä, sekään ei ole totta. Olen katellut kaikenlaisia tyttöjä, mutta kaikki tahtovat loppujen lopuksi söpön, äänekkään pienen mulkeron, eivätkä tällaista kirveellä veistettyä apinaa...
Kyl mä tajuun ja ymmärrän noi sun fiilikset.
Mut vaik täl hetkel on fruittari muoti läsnä niin se vetoaa kyl tietysti joihinki likkoihin.
Mut täytyy siin jätkäskin olla edes sil hetkel jotain mist se likka tykkää.
Vaikkakin on vaikea sanoa mikä suhde on kestävä.
Oon nähny sen verran paljon tyttöjä isojen poikein kainaloissa vuosia kestäneissä suhteissa että tiedän että jokaiselle on joku.
Ja ettei näkyvin aina ole kestävin tahi yleisin muttei sille omaa itsetuntoaan pidä rakentaa.
Mä ole aina ollu hartiakas erittäin hyvännäköinen jätkä.
Erittäin komea ja tyylikkäät vaatteet.
Mutta en ole ikinä edes suudellut ketään.
Ei ulkonäköni meinaa mitään.
Vasta se kun lakkasin esittämästä ja muutenkin olettamasta mistä tytöt tykkää niin asiat alko sujuu.
Ei kukaan ookkaan mikään erityinen tyttömagneetti tai hylkiö.
On vaan ihmisiä, jotka ottaa kontaktia.
Kun sitä vaan meni ja alko selittää vaikka alienien valtaamasta mammutista mikä ei kiinnosta ketään niin siin rentoutu.
Random puhetta ja sitten puhuaan aina välillä asiaa.
Ei rakkaus ja ihastuminen tytön ja pojan välillä riipu aikakaudesta.
Eihän ketään isoja ja leveä hartiaisia ihmisiä olisi ilman rakkautta.
Sehän on ujoudessa ja huonossa itsetunnossa vittumaista kun tulee suojeltua itseään olemalla törkeä muille, koska ei uskalla päästää ketään lähelle. Ei voi näyttää tunteitaan avoimesti, kun pelkää että muut alkaa pitämään jotenkin säälittävänä. Se johtaa siihen että muut pitävät sua jonain kylmäsydämisenä paskiaisena.
Mullakin on imago-ongelma, en osaa lähestyä uusia ihmisiä, tai jos ne yrittää lähestyä mua niin mä yleensä ahdistun ja pyrin välttelemään koko tilannetta. Sitten luullaan että mä pidän itseäni vitun parempana kuin muut enkä välitä paskaakaan muista ihmisistä.
Arvostan lämpimiä ja avoimia ihmisiä jotka osaa tulla toimeen muiden kanssa, samalla mä kadehdin heitä koska itse en ole itse sellainen.
Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua... Sun pitää vaan yksinkertaisesti päättää että sä alat olee ihmisten kanssa, puhut ystävällisesti, yrität saada itsestäsi positiivisemman kuvan. Tai sitten jos susta tuntuu että sua masentaa koko ajan, niin mene vaikka terkkarille sanomaan asiasta, se vois antaa sulle lähetteen jonnekin psykologille jolle sä voisit kertoa sun ongelmista. Ei siinä ole mitään outoa että ihmissuhteet (tai niiden puuttuminen) ahdistaa, vois olla ihan hyvä jos sä kertoisit niistä jollekin.
Yritä nyt vaan tsempata koulussa että sä pääset peruskoulun jälkeen sinne minne sä haluatkin. Ja uudessa koulussa on sitten myös helpompi kenties tutustua ihan uusiin tyyppeihin joilla ei ole mitään ennakko-olettamuksia susta, voisit aloittaa ns. 'puhtaalta pöydältä'.
Joo, muttakun mulle on jäänyt tällainen "passiivinen mulkoilija"-imago päälle.
Olen oppinut, että jos en keksi mitään puheenaihetta, niin kukaan ei kiinnitä muhun(ainakaan ääneen) mitään negatiivista huomiota... olen oppinut sellaisen sisäisesti, ja nyt en pääse siitä mitenkään eroon...
Tuota tekstiäsi kun luin niin tuli oma elämäni mieleen.
Mun piti mennä lukioon, mutta kun stressaan niin paljon (sairastuin masennukseen ja bulimiaan) numerot on laskeneet ja joudun varmaan amikseen niiden tyyppien joukkoon jotka räkii lattioille ja on sellaisella "vitun sama" asenteella.
Mun vanhemmat ei ole koskaan kotona. Ne sai ensimmäisen lapsensa parikymppisinä, eikä niillä ole koskaan ollut aikaa toisilleen. Ne luulee, että nyt kun olen jo ensisyksynä lukioikäinen, niin varmaan voin olla aina yksin ja pitää huolta itsestäni. Niin ne vanhemmat aina lähtee kahdestaan lomailemaan, ja koulussa joudun vetämään "kaikki on hyvin" -roolia, vaikka musta näkee ettei kaikki ole todellakaan hyvin.
Yritän saada kaikilta huomiota ja läheisyyttä, olen tehnyt sen eteen kaikkeni. Olen laihduttanut itseni langanlaihaksi, yritän vaikuttaa hennolta, pieneltä ja läheisyydenkipeältä, jotta ihmiset olisivat enemmän kanssani.
Tuntuu ettei elämä enää pysy kasassa ja kaikki hajoaa käsiin. Haluaisin että joku hoivaisi ja suojelisi minua eikä mun koskaan tarvitsisi lähteä pois kotoa muiden luota.
Luulin, että lukiossa kaikki kääntyy hyväksi ja numerotkin alkaa nousta, mutta tajusin tänään että sielä työmäärä vain kymmenkertaistuu ja jos mun kroppa ei kestä tätäkään tsemppaamista ja pänttäämistä, niin en ikinä pärjäisi lukiossa.
Elämä imee...
on helpompi opiskella koska kaikkien arvosanat vetää vuoristorataa.
Mullakin oli nelosia ja kymmpejä samassa aineessa.
Lukiossa löytää ne omat vahvuudet.
Kun sit niitä suosikki aineita opiskelee niin ei se oo enää työtä.
Ja tokana vuonna voi jo järjestää lukkariaan että vain niitä on ja muut kurssit voi jättää pois kun pakolliset niistä on suoritettu.
Sinulla on aivan yksinkertaisesti liian paljon tyhjää aikaa!
Oletko koskaan ajatellut tehdä jotain mielekkäämpää kuin surra omaa minääsi?
Ellet ole ikärasisti (siis kaikenikäisten seura kelpaa) on lukematon määrä asioita joita voit tehdä muiden kanssa. Oikeastaan osallistua kaikenikäisten kanssa yhteisiin puuhiin on silmiä aukaisevaa. Saat kuulla miten muun ikäiset ajattelevat eri asioista, miten toiset jaksoittavat elämän arvonsa. Aidosti muista asioista kiinnostuneena, alkavat toisetkin arvostaa sinua - hei toi jätkä/likka on kiinnostunut, ehkä sille vois opettaa jotain arvokasta!
On melkein yhtätekevää, mihin osallistut. Ilmeisimmin kuitenkin sellaiseen joka sinua kiinnostaa, oli se sitten filatelia, ampumaharjoitukset tai nyrkkeily - aivan sama, niin kauan kun tulet ulos 4 seinän sisältä tuijottamasta omaa napaasi ja vajoamasta syvempään synkkyyteen.
Sinä olet aivan yhtä hyvä ellet parempi kuin muutkin. Sinä vain teet valtavan virheen rajoittamalla haluamasi ystävät omaan ikäryhmään (jotka eivät ole kiinnostuneita ainakaan vielä sinusta.)
en tiedä et olenko oikea ihminen neuvomaan (oon abityttö itse, sosiaalinen sellainen), mutta tässä mun ehdotus.
jos sä olet 9. koulussa, ei oo enää paljon jäljellä. siin ajassa voi myös olla aika hankala muuttaa itseään / muiden suhtautumista. ehdotankin, et koitat nyt vaan jaksaa pakertaa koulun suhteen et numerot pysyy sellaisina, että pääset sinne lukioon minne haluat.
kannattaa ehkä valita sellainen keskitasoinen lukio, ei mitään ihan pintaliitopaikkaa, koska siellä on helppo jäädä yksin. ja voin kertoa sulle, et lukiossa elämä voi oikeesti muuttua, jos vaan päättää, et se muuttuu.
sit kun kesäloma ens vuonna alkaa niin kannattaa (vaikka kuulostaa pinnalliselta, mutta toimii) alkaa muuttaa vähän ulkonäköään. kun näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä. fakta on meinaan se, et parhaimman näköisillä on eniten kavereita, niitä on kiva lähestyä kun ne on varmoja itsestään.
yks askel vois olla myös se, et hommaat jonkun harrastuksen nyt joulun jälkeen kun on helppo alottaa. mikä tahansa, jossa on muita nuoria. sit vaan pidät huolen et ensimmäisellä kerralla siellä vaikka kysyt joltain jotain ymsyms. siitä se lähtee!!
ja vielä koulusta: ota pieniä tavoitteita. kerralla ei voi muuttua, mut ensin esim. päätät et viittaat 2 kertaa päivässä ainakin ja sanot jollekin jotain normaalin ystävällistä kerran päivässä. ja sit nostat lukumääriä vähän kerrallaan!
tsemppiä :) klisee ehkä, mut jokainen on oman onnensa seppä. ei ne ihmiset tule sulle itse puhumaan.
teillä nuorisotaloo tms.Voi alkaa jollain vitsillä tai puhuun jostain opesta tms. näille valvojille .Ne on nuoria ja kivoja.aina tulee siihen sitten muitakin turiseen niitä näitä.Jos ei joku vastaa niin ei.harrasta yksin puhumista ,kyllä joku joskus vastaa jotain.Vittuiluun voi vastata myös huumorilla jne.MImmit nyt on niin mimmejä jotkut.Mutta kyllä suakin varmaan joku on salaa tsiikaillu.Ei ehkä ne kovimmat mimmit...mutta koulussanne on varmaan muutama sata muuta.ASIOILLA on tapana järjestyä...liiku ulkona.paikoissa missä viihdyt.Jos näät tuttuja moikkaa ja mee sekaan.Jos alkaa ahistaa niin sanot lähteväs ja nähään.Aina vaan tunget ittes johkin mihin haluat .Kyllä vähitellen, jos ei heti sut otetaan mukaan.Moikkaat ja hymyilet kyllä se alkaa lutviutua vaikka paskaakin voi aluksi tulla.