Ukrainasta ei nyt ole tullut tuoreempaa tietoa kuin mitä löytyy Kavkaz center-sivustolta, joka uutisoi maailman tapahtumia kaukasialaisille. Sivusto tietää kertoa seuraavaa. Tiedot ovat marraskuun 1.päivän illalta.
- - -
Viimeisen vuorokauden aikana tuntematon virus on tartuttanut 37 000 ihmistä lisää, ja tappanut 12 lisää. Viranomaiset kiistävät, että kyseessä olisi keuhkorutto, ja väittävät, että ihmiset ovat kuolleet influenssaan, keuhkokuumeeseen ja akuuttiin hengitystieinfektioon (ARI).
Samaan aikaan Ukrainan presidentin hätäviesti kansainväliselle yhteisölle välittömän avun saamiseksi taistelussa virusta vastaan vain vahvistaa epäilyksiä, että kyse ei ole keuhkokuumeesta ja influenssasta.
”Nykyinen Ukrainan kansallisen turvallisuuden uhka, jota emme voi torjua omillamme, vaatii minua kääntymään läheisimpien ystävien ja yhteistyökumppanien puoleen hätäavun saamiseksi”, Jushtshenko sanoi vedotessaan Valko-Venäjän, Unkarin, Moldovan, Puolan, Romanian, Venäjän, Slovakian, USA:n, EU:n ja NATO:n johtajiin.
Terveysministeriön tietojen mukaan 1.11. koko maassa on kirjattu 191 000 potilasta, jotka kärsivät tuntemattomasta keuhkosairaudesta. Näistä 83 000 on lapsia. Kuolleiden kokonaismääräksi ilmoitetaan 60, kuolemaisillaan olevien 123.
Päivää aikaisemmin presidentin mukaan sairastuneita oli 154 200 ja virallisen tilaston mukaan kuolleita oli 48, mukaanlukien 2 lasta.
Viranomaiset kutsuvat sairautta sikainfluenssaksi, Kalifornian influenssaksi, SARS:iksi ja keuhkokuumeeksi, mutta lääkärit sanovat käytännön tietojen ja epidemian nopeuden perusteella sitä keuhkorutoksi.
Monet ukrainalaiset uskovat, että keuhkoruttoa on levittänyt venäläinen terroristijärjestö FSB (entinen KGB), käyttäen bakteriologisia aseita luodakseen sekasortoa, jotta Venäjä voisi helpommin hyökätä Ukrainaan.
Epävirallisen tiedon mukaan kuolleiden määrä on suurempi kuin mitä virallisesti on ilmoitettu. Epävirallinen tieto kertoo, että Ukrainassa viime viikon loppuun mennessä kuolleita oli jo 1500. Syynä lääkärit pitävät keuhkoruttoa. Oireina ovat korkea kuume ensimmäisestä päivästä alkaen, polttava tunne rinnassa, halu juoda kylmää ja oksetus. Ihmiset kuolevat muutaman päivän kuluessa sairastumisesta.
Ukrainan media raportoi, että virus leviää nopeasti ja on jo saavuttanut Odessan:
”Yksi nainen on kuollut Odessan alueella. Sikainfluenssaa ei ole vahvistettu, todennäköisimmin syynä oli mutatoitunut keuhkorutto. Odessan alue on jo saastunut”, sanoi eräs yksityisklinikan lääkäri Odessasta.
Paniikki leviää halki kaupungin ja on niin suuri, että ihmiset pysyttelevät sisällä ravintonaan vaikkapa vain vettä ja leipää. Hengityssuojaimista on puutetta alueella.
”Olen tavannut länsiukrainalaisia ystäviäni, ja nämä lääkärit sanovat, että kuolleiden keuhkot olivat muuttuneet mustiksi, ja tauti ei ehkä ole sikainfluenssaa vaan keuhkoruttoa. Jos tämä todella on ruttoa, uutiset eivät siitä kerro, ja se on varmasti 100 % tappava.” (USA:ssa vv. 1954-94 siihen kuoli 41 % sairastuneista, mutta amerikkalainen terveydenhuolto on tietysti parempaa kuin ukrainalainen, ja amerikkalaislääkärit tiesivät varmuudella olleensa tekemisissä ruton kanssa. Kavkaz center).
http://www.kavkaznews.com/eng/
-Suomennos minun. Nimim. Tuhon aatto.-
- - -
Viimeisen vuorokauden aikana tuntematon virus on tartuttanut 37 000 ihmistä lisää, ja tappanut 12 lisää. Viranomaiset kiistävät, että kyseessä olisi keuhkorutto, ja väittävät, että ihmiset ovat kuolleet influenssaan, keuhkokuumeeseen ja akuuttiin hengitystieinfektioon (ARI).
Samaan aikaan Ukrainan presidentin hätäviesti kansainväliselle yhteisölle välittömän avun saamiseksi taistelussa virusta vastaan vain vahvistaa epäilyksiä, että kyse ei ole keuhkokuumeesta ja influenssasta.
”Nykyinen Ukrainan kansallisen turvallisuuden uhka, jota emme voi torjua omillamme, vaatii minua kääntymään läheisimpien ystävien ja yhteistyökumppanien puoleen hätäavun saamiseksi”, Jushtshenko sanoi vedotessaan Valko-Venäjän, Unkarin, Moldovan, Puolan, Romanian, Venäjän, Slovakian, USA:n, EU:n ja NATO:n johtajiin.
Terveysministeriön tietojen mukaan 1.11. koko maassa on kirjattu 191 000 potilasta, jotka kärsivät tuntemattomasta keuhkosairaudesta. Näistä 83 000 on lapsia. Kuolleiden kokonaismääräksi ilmoitetaan 60, kuolemaisillaan olevien 123.
Päivää aikaisemmin presidentin mukaan sairastuneita oli 154 200 ja virallisen tilaston mukaan kuolleita oli 48, mukaanlukien 2 lasta.
Viranomaiset kutsuvat sairautta sikainfluenssaksi, Kalifornian influenssaksi, SARS:iksi ja keuhkokuumeeksi, mutta lääkärit sanovat käytännön tietojen ja epidemian nopeuden perusteella sitä keuhkorutoksi.
Monet ukrainalaiset uskovat, että keuhkoruttoa on levittänyt venäläinen terroristijärjestö FSB (entinen KGB), käyttäen bakteriologisia aseita luodakseen sekasortoa, jotta Venäjä voisi helpommin hyökätä Ukrainaan.
Epävirallisen tiedon mukaan kuolleiden määrä on suurempi kuin mitä virallisesti on ilmoitettu. Epävirallinen tieto kertoo, että Ukrainassa viime viikon loppuun mennessä kuolleita oli jo 1500. Syynä lääkärit pitävät keuhkoruttoa. Oireina ovat korkea kuume ensimmäisestä päivästä alkaen, polttava tunne rinnassa, halu juoda kylmää ja oksetus. Ihmiset kuolevat muutaman päivän kuluessa sairastumisesta.
Ukrainan media raportoi, että virus leviää nopeasti ja on jo saavuttanut Odessan:
”Yksi nainen on kuollut Odessan alueella. Sikainfluenssaa ei ole vahvistettu, todennäköisimmin syynä oli mutatoitunut keuhkorutto. Odessan alue on jo saastunut”, sanoi eräs yksityisklinikan lääkäri Odessasta.
Paniikki leviää halki kaupungin ja on niin suuri, että ihmiset pysyttelevät sisällä ravintonaan vaikkapa vain vettä ja leipää. Hengityssuojaimista on puutetta alueella.
”Olen tavannut länsiukrainalaisia ystäviäni, ja nämä lääkärit sanovat, että kuolleiden keuhkot olivat muuttuneet mustiksi, ja tauti ei ehkä ole sikainfluenssaa vaan keuhkoruttoa. Jos tämä todella on ruttoa, uutiset eivät siitä kerro, ja se on varmasti 100 % tappava.” (USA:ssa vv. 1954-94 siihen kuoli 41 % sairastuneista, mutta amerikkalainen terveydenhuolto on tietysti parempaa kuin ukrainalainen, ja amerikkalaislääkärit tiesivät varmuudella olleensa tekemisissä ruton kanssa. Kavkaz center).
http://www.kavkaznews.com/eng/
-Suomennos minun. Nimim. Tuhon aatto.-
Vastaukset 18
Vanhimmat
Language options
ArabicChineseEnglishFrenchRussianSpanish
WHO home
Search
All WHO This site only
Main navigation
Home
About WHO
Countries
Health topics
Publications
Data and statistics
Programmes and projects
GAR Home
Alert & Response Operations
Diseases
Global Outbreak Alert & Response Network
Biorisk Reduction
Global Alert and Response (GAR)
Country activities | Outbreak news | Resources | Media centre
WHO > Programmes and projects > Global Alert and Response (GAR) > Disease Outbreak News
Main content
printable version
Pandemic (H1N1) 2009, Ukraine
On 28 October 2009, the Ministry of Health of the Ukraine informed WHO, through its Country Office in Ukraine, about an unusually high level of activity of acute respiratory illness in the western part of the country, associated with an increased number of hospital admissions and fatalities.
On 30 October 2009, the Ministry of Health of the Ukraine announced the confirmation of pandemic (H1N1) 2009 virus infection by RT-PCR in eleven out of 30 samples obtained from patients presenting with acute respiratory illness in two of the most affected regions. Tests were performed in two laboratories in Kyiv, including the National Influenza Centre. Confirmatory tests will be performed at one of the WHO Collaborating Centres for Influenza.
The situation is quickly changing with increasingly high levels of acute respiratory illness (ARI)/Influenza-like-illness (ILI) activity being observed in Ternopil, Lviv, Ivano-Frankivsk, and Chernivtsi regions. The higher levels of transmission in these regions corresponds to an increased number of hospital admissions and fatalities associated with severe manifestations of acute respiratory illness.
As of 30 October 2009, over 2,300 individuals have been admitted to hospital, including over 1,100 children. One hundred and thirty one (131) cases have required intensive care, including 32 children. As of 31 October 2009, a total of 38 fatalities associated with severe manifestations of ARI have been registered. Preliminary epidemiological data analysis indicates that severe cases and deaths primarily occur among previously healthy young adults aged 20 – 50 years. Fatal and severe cases are reported to have sought medical attention 5 to 7 days after onset of symptoms.
International experience of the (H1N1) 2009 pandemic to date, especially from the Southern Hemisphere, has shown that poor clinical outcomes are associated with delays in seeking health care and limited access to supportive care. In addition, this virus has also shown its ability to cause rapidly progressive overwhelming lung disease which is very difficult to treat.
Public health measures recommended by the Ministry of Health of the Ukraine across the entire country include: social distancing (school closures and cancellation of mass gatherings); enhancement of surveillance activities; increased respiratory hygiene; and continuation of the vaccination campaign against seasonal influenza targeting at risk groups.
The Government of the Ukraine has activated coordination mechanisms to respond to the rapidly evolving situation, including the harmonization of response plans across all administrative levels.
In response to the request from the Minister of Health of the Ukraine, WHO is deploying a multi-disciplinary team of experts to assist national authorities in mitigating the impact of the pandemic. The team comprises of the following expertise: health emergencies coordination, case management, epidemiology, laboratory diagnostics, logistics, and media/risk communications.
As per WHO's communication in May 2009, there is no rationale for travel restrictions because such measures will not prevent the spread of the disease.
Travellers can protect themselves and others by following simple recommendations aimed at preventing the spread of infection such as attention to respiratory hygiene. Individuals who are ill should delay travel plans and returning travellers who fall ill should seek appropriate medical care. These recommendations are prudent measures which can limit the spread of many communicable diseases and not only the pandemic (H1N1) 2009 virus.
RELATED LINKS
Ministry of Health of Ukraine
EuroFlu, WHO/Europe influenza surveillance portal
WHO: "No rationale for travel restrictions"
Corporate links
Contacts | E-mail scams | Employment | FAQs | Feedback | Privacy | RSS feeds
© WHO 2009
israelin mossadin miehen mielestä jotain muuta:
http://kaarle.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/31/tupla-tai-kuitti/
Suomen virallinen kanta tilanteeseen:
http://formin.finland.fi/Public/Print.aspx?contentid=68504&nodeid=15735&culture=fi-FI&contentlan=1
pääministeri taas sanoi kansalaisilleen, että ei pitäisi matkustaa Ukrainaan jos ei ole pakko. (lähde radio free europe)
kuollut 19 ihmistä jo sikainfluenssaan ja keuhkosairauteen (joka ilmeisesti levinnyt Ukrainasta). Ukrainassa lasketaan jo 12 miljoonan ihmisen sairastuvan sikaflunssaan. Ukrainaan toimitettu 2x200,000 Tamiflu annosta.Puola pyytänyt EU:a auttamaan Ukrainaa.
http://www.kyivpost.com/news/nation/detail/51929/
ja on jo pitkään tutkittu D-vitamiinin vaikutusta sikainfluenssaa vastaan.
http://www.nutraingredients-usa.com/Research/Canada-examines-vitamin-D-for-swine-flu-protection/
Seuraava kirjoitus oli maailmanmenoa palstalla hetki sitten:
Ukrainan tuhoisan epidemian takana ei olekaan H1N1 virus, vaan vaarallinen ja helposti leviävä H2N1. H2N1 on vaarallinen, kuolleisuus siihen on 70% ja tauti tarttuu erittäin helposti. H2N1 on löydetty ukrainan lisäksi liettuasta, latviasta ja venäjältä pietarista. Ruotsissa on 7 kuolintapausta joiden epäillään johtuvan H2N1 viruksesta.
seuraavasti:
SIKAINFLUENSSA-AGENDA
Tiesitkö että poliisi Kreikassa kieltäytyy sikainfluenssarokotteesta?
Tiesitkö että sikainfluenssavirus on tappanut Ruotsissa lokakuun 26. mennessä kaksi ihmistä?
Tiesitkö että Ruotsissa Pandemrix-rokotteet ovat lokakuun 27. mennessä tappaneet viisi ihmistä?
Tiesitkö että Ruotsissa ja Suomessa on käytössä sama rokote, GlaxoSmithKlinen valmistama Pandemrix?
Tiesitkö että Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien lokakuisen gallupin mukaan 75 % suomalaisista kieltäytyy sikainfluenssarokotteista?
Tiesitkö että Pandemrix sisältää tiomersaalia, josta noin 50% on elohopeaa, ja että rokotetta ei ole testattu eli sinä olet koe-kaniini?
Tiesitkö että Pandemrix sisältää myös vaarallisen ainesosan nimeltä skvaleeni, joka on suoraan kytketty Persianlahden syndrooma-tapauksiin ja suureen joukkoon muita debilitoivia eli heikkomielisyyttä aiheuttavia sairauksia?
Tiesitkö että Itävallassa, ensimmäisenä päivänä rokotteiden tultua saataville, alle kymmenen ihmistä saapui rokotuskeskuksiin maan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Salzburgissa?
Tiesitkö että saksalaiset lääkärit ovat avoimesti kapinoimassa sikainfluenssarokotteita vastaan ja syyttävät hallitusta valehtelusta?
Tiesitkö että berliiniläiset lääkärit kieltäytyvät antamasta ihmisille sikainfluenssarokotetta?
Tiesitkö että Puolan terveysministeri ei suostu antamaan ihmisille myrkyllisiä sikainfluenssarokotteita?
LÄHTEET:
Marraskuu 3. 2009 - http://www.theflucase.com/index.php?option=com_content&view=article&id=1569%3Apolish-health-minister-rejects-untested-swine-flu-...
The Polish Health Minister Ewa Kopacz said yesterday at a press conference transmitted by Polish television channel TVN24 that the government will reject mass "swine flu" vacccination for its population because of safety concerns over the jab. Kopacz said that the government would base its decision to use the swine flu vaccine based on the data from reliable clinical trials, but that there were no such reliable data for the swine flu jabs. "We will not order any AH1N1 vaccines unless there is full evidence they are completely safe," she said.
...
Ewa Kopacz also said that the ordinary, seasonal flu is much more dangerous than ‘swine flu’.
Puolan terveysministeri Ewa Kopacz sanoi eilen lehdistötilaisuudessa, joka lähetettiin Puolan televisiokanavalla TVN24, että hallitus hylkää väestön joukkorokotukset rokotteiden turvallisuusongelmien vuoksi. Kopacz sanoi, että hallitus perustaa päätöksensä käyttää sikainfluenssarokotetta luotettaviin kliinisiin tutkimuksiin perustuvaan tietoon, paitsi että ei ole sellaista luotettavaa tietoa sikainfluenssarokotteista. "Me emme tilaa yhtään AH1N1-rokotteita ellei löydy täysiä todisteita että ne ovat täysin turvallisia," hän sanoi.
...
Ewa Kopacz sanoi myös, että tavallinen kausi-influenssa on paljon vaarallisempi kuin sikainfluenssa.
========================================================
Poliisille on jätetty tutkintapyyntö liittyen vakaviin puutteisiin Yleisradion uutisoinnissa. Eli mitä ihmettä suomalaisten omistama YLE jätti uutisoimatta – tutkintapyyntöaineisto löytyy alla mainitusta Internet-osoitteesta.
LUE LOPUT OSOITTEESSA: http://sites.google.com/site/swinefluagenda/suomi
tässä you tubesta:
http://www.youtube.com/watch?v=N0bzaRDNNUc
kuolleita 95 ihmistä sikainfluenssaan virallisesti, kertoo tämän päivän Kyiv Post.
Lintukoto vai herrankukkaro? Toimintaa,eikä katkeroituneitten kirjoittelua!
Ukrainassa nyt 633 000 sairastunutta, Slovakia sulkee rajojaan, Venäjä kiristää rajanylittäjien tutkimista.
http://www.altermedia.info/civil-rights/ukraine-official-announcement-633877-affected-96-deaths-pneumonic-plague-virus-or-swine-...
usein rokotuksen vaikutuksia mutta joku uutinen läpäisee median kynnyksen:
4-vuotias vaipui koomaan sikainfluenssarokotteesta
Maanantai 9.11.2009 klo 10.48
Ruotsalaispoika vaipui koomaan kaksi päivää rokotuksen jälkeen.
Nelivuotias Kevin istui isänsä kanssa kahvilassa viime perjantaina Upplannin Västbyn keskustassa, kun hän alkoi yhtäkkiä vapista ja kouristella.
- Kevinin huulet olivat vitivalkoiset. En ole koskaan nähnyt ketään ihmistä niin valkoisena. Otin hänet syliini, hän oli täysin veltto. Ajattelin, että hän on kuollut, paikalle hälytetty Kevinin äiti Mia Brolin muistelee kauhunhetkiään.
Kahvilassa oli onneksi kaksi sairaanhoitajaa, jotka neuvoivat äitiä antamaan lapselle tekohengitystä.
- Hetken kuluttua Kevin huulet alkoivat hiukan punoittaa. Hän avasi silmänsä, äiti kertoo Aftonbladetissa.
Poika kuljetettiin sairaalaan, jossa lääkärit sanoivat tajuttomuuden johtuneen rokotteesta. Lääkärien mukaan samanlaisia tapauksia oli sattunut aiemminkin. Kevin oli saanut sikainfluenssarokotteen viime keskiviikkona.
Ruotsin lääkevirasto ei halunnut kommentoida asiaa vielä, vaan odottaa tarkempaa selvitystä tapauksesta.
Ukrainassa on nyt n 1 miljoonaa flunssassa ja heistä virallisesti kuollut 155 henkilöä.
Flu, respiratory infections kill 155 in Ukraine
Today at 11:15 | Interfax-Ukraine
As of November 9, a total of 155 people have died of flu and acute respiratory infections, including 11 people on November 8, the Health Ministry reported.
Since the start of the epidemic, 969, 247 have had flu and respiratory diseases.
A total of 48, 972 have been hospitalized, 446 people are currently in intensive care department.
A total of 11 people died on November 8 alone, including three fatalities in Chernivtsi region, two in Lviv region, two in Ivano-Frankivsk region, two in Rivne region, one in Vinnytsia and one in Khmelnytsky region.
The epidemic threshold for influenza and acute respiratory infections has been exceeded in 13 regions and in Kyiv.
Bioase karkasi tai karkuutettiin. Lueppas tuolta...
Ukrainalainen lääketieteen tohtori, patologi ja professori on analysoinut maassa leviävän taudin. Se ei ole keuhkoruttoa, eivätkä vainajien keuhkot ole mustuneet. Kyseessä on sikainfluenssaviruksen ja parainfluenssaviruksen yhdistelmä, jota ei luonnossa esiinny. Professorin mukaan tämä viittaa vahvasti biologiseen aseeseen.
http://www.prisonplanet.com/ukraine-virus-is-mixture-of-h1n1-and-parainfluenza-causes-cardiopulmonary-failure-indicates-bioweapo...
Iltasanomissa seuraava uutinen:
Ukrainan "superinfluenssa" huolestuttaa
15.11.2009 19:59
Brittitutkijat ovat Ukrainassa selvittämässä, miten vakavaksi sikainfluenssa on kehittymässä maassa. Tautiin on Ukrainassa kuollut lähes 200 ihmistä ja sairastuneita on yli miljoona. Tutkijat testaavat, onko H1N1-viruksessa tapahtunut mutaatio, ja onko tauti muuttunut "superinfluenssaksi". Asiasta kertoo brittiläinen Daily Mail verkkosivuillaan.
Eräät lääkärit pitävät monien uhrien oireita samanlaisina kuin ns. espanjantaudissa, joka aiheutti miljoonien ihmisten kuoleman ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Eräs nimettömänä pysyttelevä lääkäri läntisessä Ukrainassa kertoi viruksen hälyttävistä vaikutuksista. "Kahden uhrin ruumiinavauksessa ilmeni, että heidän keuhkonsa olivat mustat kuin kivihiili. Vaikutti kuin ne olisi poltettu. Se on kauheaa", kertoo lääkäri Daily Mailissa.
Tutkijaryhmä on tekemässä testejä maan pääkaupungissa Kiovassa ja Lvovissa virusmuodon tunnistamiseksi.
Ukrainan presidentti Viktor Justshenko on pyytänyt Maailman Terveysjärjestön WHO:n apua. "Ihmisiä kuolee. Epidemia tappaa lääkäreitä. Tämä on täysin käsittämätöntä 21. vuosisadalla", toteaa Justshenko Daily Mailissa.
Naapurimaat huolestuivatUkrainan naapurimaa Puola on jo kehottanut Euroopan Unionia toimiin asiassa. Puolassa pelätään viruksen leviävän Ukrainasta länteen.
Venäjä, Slovakia, Puola, Unkari ja Romania ovat jo käynnistäneet terveystarkastuksia näihin maihin tuleville ukrainalaisille. Slovakia on lisäksi sulkenut kaksi viidestä raja-asemasta.
IS
Vaaditaan pidettäväksi kaiken maailman hengityssuojaimia, kielletään vierailut, kehotetaan välttämään väenpaljouksia, markkinoidan ja vaaditaan rokotuksia, ilmoitellaan lentsun tappaneen sitä sun tätä, jne.
Uusavuttomuus näkyy levinneen ikäihmisiinkin, ihmeellistä.
Lentsuja tulee ja menee ja ne käy ajanoloon koko väestön läpi takuuvarmasti. Näin on aina ollut ja tulee olemaan.
Luonto on aina karsinut ja tulee karsimaan aloittaen sairaista, vammaisista, muuten fyysisesti huonokuntoisista ja vastustuskyvyttömistä. Siihen on ihmisenkin sopeuduttava ja sillä siisti.
se luonto karsii vielä sinutkin jonain päivänä.Se on varmaa se.Aika harvaan törmää 125-vuotiaisiin ihmisiin...