No jopas

3144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taas joku typerys on hankkinut voimakkaasti vartioivan koiran, mutta ei ole itse älynnyt, että kaikki saman rotuiset koirat eivät ole saman laisia lemmenpesiä kuin >>se yksi>> - ellei niitä kasvateta oikein -!

Tietysti rottweiler saattaa olla epäluuloinen vieraita kohtaan, kun rotua ollaan lähes läpi historiansa käytetty vartiointi- ja suojelutehtäviin, joka on lisännyt epäluuloisuutta ja varauksellisuutta rodun veriin. Edelleen monet linjat sisältävät suojelu-, vartointi- ja poliisikoiria.

Mutta koirahan ei turhaan käyttäydy aggressiivisesti, joten tuokin koira vain oli vain peloissaan ja puolusti itseään tai omistajaansa/omaisuuttaan. Ihmisiin tottunut rotikka ei käyttäydy noin, mutta kaiken maailman pölvästeille niitä vartio- ja suojelukoiria jaellaan.

Äänestä

Tosi kurja tapaus, mutta herää kysymys miksi ihmeessä LAPSI ulkoiluttaa koiraa?

Itse olen sitä mieltä, että lapsi ei koskaan saa olla yksin vastuussa koirasta ja koiran hoidosta, vaan päävastuu kuuluu aina aikuiselle - toki lapsi saa olla koiranhoidossa mukana. Lapsi ei ikinä saa ilman osaavaa, asiantuntevaa aikuista lenkkeillyttää mitään koiraa, ei isoa, ei pientä. Vastuu on aina aikuisella. Ei voida olettaa, että lapsi osaa toimia koiran kanssa oikein ja ennakoida tilanteita ja hallita koiraa.

Äänestä
  • 11-vuotias, kaverin kanssa, pallo mukana, nuori koira. Tuossa on mennyt jo liian monta asiaa pieleen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Eiro Tikka kirjoitti:

nyt jotakin.


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009110310532015_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu