Kreikkalaisella hiekkarannalla

Aviopari

Valon lisääntyessä ja kesän lähestyessä muistuu mieleen, mitä meille sattui Lakataioksessa 1980-luvulla. Olimme vaimon kanssa lomalla, kun keksimme, että siellä on nudistiranta. Vaimo ei ensin ollut halukas lähtemään, mutta sitten kuitenkin uteliaisuus voitti. Ei me sinne ihmisten joukkoon tuppauduttu, kun ensi kertaa olimme tämmöisessä paikassa. Kiersimme polkuja myöten taakse, jossa olikin kallioita ja korkeita hiekkasärkkiä, suojaisempaa. Ihan oma paikka löydettiin, mutta ei saatu olla siinä kauaa yksin. Juuri kun oli kotiuduttu, tuli saksalaisia. Puheesta tunnistimme. Heitä oli kaksi miestä ja rouva, ja he tervehtivät meitä kohteliaasti. Rouva oli nelikymppinen, mies ehkä viisikymppinen. Jotenkin tuntui, että he olivat aviopari. Toinen mies oli nuorempi. Aviomies taitteli tuolin auki ja rupesi lukemaan lehtiä. Hänen siippansa oli tuhtireitinen, tomeralihainen muija, oikein ruskea. Rouva kävi matolle rennosti selälleen, jalat yhdessä, paitsi kun tämä nuorempi mies öljysi. Mies voiteli huolellisesti naisen vatsan ja rinnat. Sitten nainen levitti reitensä ja mies voiteli senkin, mikä siinä välissä oli. Minä sanoin vaimolle, että kato. Mutta vaimo ei uskaltanut. Minun oli pakko katsoa. Se nainen oli ajeltu. Tupsu ainoastaan oli jätetty korkean häpykummun päällä ja häpyhuulet karvaisiksi. Ne olivat oikein lujasti pigmentoituneet, melkein mustat. Ja sillä voitelijalla seisoi. Seisoi minullakin. Vaimo sanoi punaisena, että pitäisikö meidän lähteä pois. Minä sanoin, että ei missään tapauksessa, katsotaan mitä tästä seuraa. Rouva veti taas jalat yhteen, ja vanhempi mies lukee vaan lehteä. Siideriä siinä sihautellaan kylmälaukusta, ja käydään välillä uimassa. Mekin käydään vaimon kanssa. Tullaan takaisin ja saksalaiset heilauttaa meille taas kättä. Miehet heilauttaa, rouva on ihan coolina, nännit pystyssä. Tomerat nännit olikin. Etäisyyttä ei ollut kuin kymmenkunta metriä. Ja taas alkoi rasvaus. Rouva oli reidet levällään ja mies öljyää. Se oikein töröttää se musta aukko. Vaimokin jo vilkuilee. Sitten se rouva nousee, käärii mattonsa ja lähtee lanteet keinahdellen kävelemään takaviistoon. Nuori mies mukaan. Minä en uskalla edes katsoa sinnepäin, vaimon kanssa vaan tuijotetaan toisiimme. Menee pitkä aika. Meillä ei ollut kelloa, mutta ainakin puoli tuntia siinä meni, ja pariskunta palaa takaisin. Käsi kädessä tulevat, ja miehen kalu roikkuu puoleen reiteen. Miehet juttelee keskenään ja nainen kumartuu, pyllistää meihin päin ja kaivaa kassistaan harjan. Harjaa sillä tukkaansa. Se kääntyilee siinä, ja minä sanon vaimolle, että näetkö saman, minkä minä. Että kuinka sperma valuu. Siten pariskunta käveli uimaan, kaloja ruokkimaan. Siinä vaiheessa meidän piti vaimon kanssa kerätä kamppeet ja lähteä hotellille. Ei uskallettu siellä pusikoissa me.

6

11696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyyläkö?

      Kannattaisko sun mennä www.testimaa.com ja sieltä tekisit kyylä-testin? Kokeile, saat varmaan tuloksen 100% kyylä!

      • Aviopari

        ... sinäkään ihan puhtain paperein pääse, kun tämän meidän juttumme sentään jaksoit lukea. Ps. oletko koskaan kuullut teatterista?


    • aktivisti

      Tosi hyvin kirjoitettu juttu,sillä tarina eteni johdonmukaisesti. Ei siinä mitään kyylätä tarvitse
      jos jotkut muut haluavat nähdä oman touhuamisensa.

    • 80 luvulla

      siideri pullossa 80 luvulla? mites se on mahdollista kun ei kreikassa tahdo nykyisinkään löytää kunnolla sidua? ettei taas olisi jopo karannut käsistä?

      • Aviopari

        ei se siideriä varmaan ollut. Lipsuu nykyaika vanhoihin muistoihin. Länsisaksalaisilla turisteilla oli aina kylmälaukut ja niissä kotoa tuodut eväät. Siitä ne tunnisti Jugoslaviankin rannoilla. Vessit oli niin cooleja, pikkuisen olevinaan, että me paremmin pärjättiin ossien kanssa. Tekstiilii-isinööri ja lastentarhanopettaja, kansanarmeijan upseeri ja reheväryntäinen pioneeriohjaajatäti nakurannalla. Ne oli vähän maalaisia niin kuin me suomalaisetkin, mutta siellä ne osasi elää.


      • Jussi

        kaljapurkin näköisissä tölkeissä nykyistä siideriä vastaavaa juomaa. Purkin kyljessä oli joku hedelmän kuva ja avaus kuin kaljapurkissa, sisältö kuplivaa ja sihisevää hyvänmakuista mehua. Nautittiin kylmänä, erilaisia sisältöversioita oli ainakin kaksi tai kolme.
        En muista enää hintaa mutta muistikuvien mukaan halvempaa kuin paikallinen olut joka sekin oli suomalaisvinkkelistä lähes ilmaista. Kyseinen "siideri" oli erityisesti seurueemme naisväen suuressa suosiossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      76
      849
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe