Olis kiva kuulla mielipiteitänne...
Oon 23-vuotias, elämä edessä ja silleen..:) oon aivan rakastunut mieheen, jolla on edellisestä liitosta 4-vuotias poika. Poika asuu vuoroviikoin isällään. Vaikka olen tosi onnellinen miehestäni, minua ahdistaa se, että hän ei voi muuttaa toiselle paikkakunnalle lapsen takia. Muuten hänellä ei ole mitään estettä muuttaa. Onhan se ihan eri nähdä lastaan vuoroviikoin kuin olla viikonloppuisä. Mun täytyis suostua siihen, että muuttaisin miehen luokse kilometrin päähän hänen exän kodista, jonka hän on miehen kanssa yhdessä rakentanut pari vuotta sitten. Musta olis mukavampaa asua esim. edes toisella puolella kaupunkia, mutta lapsen hoitopaikan ja myöhemmän koulun takia vanhempien on ikään kuin "pakko" asua niin lähekkäin toisiaan. Musta olis kiva, että miehellekin olis jotain uutta... hän on ikänsä asunut samalla paikkakunnalla. Itse olen kotoisin muualta ja muuttanut nykyiselle paikkakunnalle opiskelun takia. Mulle kaikki on uutta, jo se, etten ole ikinä asunut kenenkään kanssa. Toinen on kokenut jo avioliiton ja lapsen syntymän... Oon nyt siinä ikävaiheessa, että opiskelun loppusuoralla haen töitä ja mietin paikkakuntaa, jolle asettua. Vaikka välit miehen poikaan on kunnossa (poika hyväksyy mut ja päinvastoin), tuntuu kuitenkin siltä, että tavallaan 4-vuotias "määrää", minne mun pitää muuttaa. Hän "määrää" mun elämää, ja aina mennään hänen ehdoillaan. Itseltäni tää vaatii aikamoista sopeutumista, mutta nyt kun viimein olen onneni löytänyt, niin en anna kovin helposti periksi. Mulla on miehen kanssa yhteiset unelmat esim. yhteisistä lapsista. Sitten, kun exät on aina yhtä ällöjä, niin tuntuu oudolta ajatukselta, että toisen exä on tavallaan mukana kuviois niinku koko elämän. Tuskin mun miehestäkään tuntuis kivalta, jos mun olis pakko pitää yhteyttä mun exään. Mut kyllä oon jo ymmärtäny, että täytyy vaan hyväksyä miljoona asiaa, kun sellases suhtees, jossa on vaan kaks. Oon tosi onnellinen tällä hetkellä. Auttakaa mua, kun oon niin nuori ja kokematon näissä uusperhejutuis. :) tänks
Oon 23-vuotias, elämä edessä ja silleen..:) oon aivan rakastunut mieheen, jolla on edellisestä liitosta 4-vuotias poika. Poika asuu vuoroviikoin isällään. Vaikka olen tosi onnellinen miehestäni, minua ahdistaa se, että hän ei voi muuttaa toiselle paikkakunnalle lapsen takia. Muuten hänellä ei ole mitään estettä muuttaa. Onhan se ihan eri nähdä lastaan vuoroviikoin kuin olla viikonloppuisä. Mun täytyis suostua siihen, että muuttaisin miehen luokse kilometrin päähän hänen exän kodista, jonka hän on miehen kanssa yhdessä rakentanut pari vuotta sitten. Musta olis mukavampaa asua esim. edes toisella puolella kaupunkia, mutta lapsen hoitopaikan ja myöhemmän koulun takia vanhempien on ikään kuin "pakko" asua niin lähekkäin toisiaan. Musta olis kiva, että miehellekin olis jotain uutta... hän on ikänsä asunut samalla paikkakunnalla. Itse olen kotoisin muualta ja muuttanut nykyiselle paikkakunnalle opiskelun takia. Mulle kaikki on uutta, jo se, etten ole ikinä asunut kenenkään kanssa. Toinen on kokenut jo avioliiton ja lapsen syntymän... Oon nyt siinä ikävaiheessa, että opiskelun loppusuoralla haen töitä ja mietin paikkakuntaa, jolle asettua. Vaikka välit miehen poikaan on kunnossa (poika hyväksyy mut ja päinvastoin), tuntuu kuitenkin siltä, että tavallaan 4-vuotias "määrää", minne mun pitää muuttaa. Hän "määrää" mun elämää, ja aina mennään hänen ehdoillaan. Itseltäni tää vaatii aikamoista sopeutumista, mutta nyt kun viimein olen onneni löytänyt, niin en anna kovin helposti periksi. Mulla on miehen kanssa yhteiset unelmat esim. yhteisistä lapsista. Sitten, kun exät on aina yhtä ällöjä, niin tuntuu oudolta ajatukselta, että toisen exä on tavallaan mukana kuviois niinku koko elämän. Tuskin mun miehestäkään tuntuis kivalta, jos mun olis pakko pitää yhteyttä mun exään. Mut kyllä oon jo ymmärtäny, että täytyy vaan hyväksyä miljoona asiaa, kun sellases suhtees, jossa on vaan kaks. Oon tosi onnellinen tällä hetkellä. Auttakaa mua, kun oon niin nuori ja kokematon näissä uusperhejutuis. :) tänks
Vastaukset 10
Vanhimmat
...ja punnitse vaihtoehtojasi vaikket ihastuksen keskellä nääkään muuta kuin Hänet. Muista että ottaessasi tämän miehen elämääsi, esim. mennessäsi naimisiin hänen kanssaan ja sanoessasi tahdon, otat myös elämääsi tämän 4-vuotiaan, sekä tietysti tämän neljä vuotiaan pojan äidin, miehen exän. muista että siinäkin vaiheessa jos ja kun teillä on omia lapsia, on teidän yhteiset lapset miehellesi saman arvoisia kuin tämä 4-vuotias. pitää hyvinkin paikkaansa että tämä poika määrittelee melko paljon miehesi elämää. ihan kuten kenen tahansa esikoinen. oletko valmis siihen?
Huhhuh, kyllä nyt tuli niin samanlaiset lähtökohdat kuin itselläni aikoinaan oli. Paitsi olin sinuakin nuorempi ja miehen lapsi myös. Sama vko-vko, opiskelut ja pohdintoja just tuosta samalle paikkakunnalle jumiutumisesta.
Jokainenhan sitä on kokematon uusperhejutuista ennen kuin sellainen eteen tulee. Mutta tosiaan, se on sitten niin, että siinä on samalla tietyistä sinkun vapauksista luovuttava ja opittava elämään perheen keskellä. Sinä et voi yksin päättää mihin muutatte ja tuskin edes haluatkaan kantaa vastuuta siitä, että miehen vko-vko kuvio tuhoutuisi. Jos muutkin osapuolet ovat nuoria, niin uskon sen olevan vain hyvästä. Ihmiset eivät ole toisiaan kohtaan niin katkeria ja nokka osoittaa kohti tulevaisuutta. Toisaalta taas täytyy olla entistä tarkempi, että ne jalat pysyy maassa. Jos muuten ylipäätänsä kokematon ja helposti sortuu turhaan mustasukkaisuuteen, niin sehän ei oikein uusperhekuviossa ole hyvä. Ei uusperheessä eläminen tarkoita kuitenkaan sitä, että SINUN tarvitsisi olla yhteydessä miehen exään - eiköhän he osaa ne lapseen liittyvät jutut hoitaa keskenään. Siinä on tietynlainen sopeutumisvaihe kun opettelee elämään uusperheessä ja se kyllä vaatii sinulta ja mieheltäsi enemmän kuin muut kuviot. Ymmärrystä, toistensa kuuntelemista jne.
Muista nyt, että sähän elämästäsi määräät. Määräät mm. sillä, että lähdetkö uusperhekuvioon vai et. Tämä tulee juuri vaikuttamaan sellaisiin asioihin kuten muuttamisjuttuihin siihen, että joka toinen viikko on vain oltava kuten lapsiperhe. Sun on opittava hyväksymään monia ihmisiä elämääsi. Jos mies on täysjärkinen, huomioiva ja hyvä isä, joka osaa elää sitä arkeakin, niin siitä voi hyvin onnistua. Ja jos sinä nyt et täysin mene siihen ihastumiseen ja onnentunteeseen mukaan, arki tulee enemmin tai myöhemmin ja kuvio erilainen. Siinä vaaditaan sinultakin asioita.
En viitsi nyt täällä suomi24:ssä naputella sen enempää tai tarkemmin, mutta jos et ole vielä uusperheellisten palstalla, niin rekkauduppas sinne! uusionni.net/uusionni :) Pidä pää nyt kylmänä ja muista nauttia onnestasi. Muista myös kaiken rakkauven keskellä pyrkiä arvioimaan miestä kriittisestikin ja mitä se yhteiselo oikeasti olisikaan. Uusperheessä voi olla kaikenlaista (existä erilaisiin käsityksiin kasvatuksesta) ja sen vuoksi teidän tulee osata pelata todella hyvin yhteen hiileen.
Kiitos viesteistä! Kirjotitte just niistä asioista, joita olen miettiny. Tuntuu jotenki oudolta, ku aikasemmin kuvittelin, etten ikinä tulis elämään uusperheessä, en olis itestäni uskonu. Ja kun ihmiset niin kauheesti vieroksuu uusperheitä... niin sit ku itelle tulee tällänen asia kohdalle, niin omat käsitykset muuttuu ihan täysin! Mä oon sillä mielellä, että uusperhe voi yhtä lailla olla hyvä perhe, jossa asiat toimii ja jossa on hyvä elää.
Ja mitä toisen exään tulee, nii ei mun tartte sen kaa kaveeraamaan alkaa. Se on mulle ihan neutraali ihminen tällä hetkellä, eikä mulla oo mitään häntä vastaan. Mun mies ja sen ex on väleis lapsen takia, ja ne kyl huolehtii molemmat, että lapsella on hyvä olla. Eikä onneks kumpikaa sekaannu sen enempää toistensa muuhun elämään. Mä oon saanu olla tähän asti ainaki ihan rauhas, ollaan kohta vuoden oltu yhdes. Kaikilla on oikeesti menneisyytensä. Se, että mun mies on eronnu, ei tee siitä yhtään huonompaa ihmistä. Ja mä tiedän, ett sen lapsi on sille tärkeintä maailmas.
Oon samaa mieltä siitä, että on turhaa olla mustasukkanen. Alussa musta tuntu välillä siltä, et oon tavallaan kakkosena koko ajan - aina se lapsi tulee ensin ja sitte vasta mä. Oon kuitenkin tajunnut, että me molemmat ollaan yhtä tärkeitä. Ja oon onnellinen, että ainakaan VIELÄ mulla ei oo ollu mitään ongelmia miehen lapsen kanssa. En oo sen äiti, en tuu koskaan olemaan, sillä on oma äiti. Mä oon sille lapselle esimerkillinen aikuinen.
Ihanaa ku vastailette! :)
kiitti myös uusionni-vinkistä! siellä ollaan ;D
49 vuotias, ja ite oon 20! Mua askarruttaa kanssa, ettei mies halusi muuttaa kotikaupungistaan pois kuska hänellä on siellä aikuiset lapset ja lastenlapset. Niin, mä olen äitipuoli itseäni vanhemmille miehen lapsille, toinen on 23 ja toinen 25. Nä aikuiset lapset kiukkuaa ja eivät osaa irrottaa otettaan isästään, jolla olisi hyvä uusi elämä mun kanssa.
Minä olen yrittänyt puhua järkeä lapsipuolilleni, ja kertonut että olette onnekkaita, kun isänne on saanut nuoren vaimon, joten hyödymme siitä kaikki. Mutta ei mene lapsille jakeluun.
Mies nuorentuu, ja minä uusi äitipuoli jaksan olla miehen lapsenlapsille hyvä mummo, ja miehen lapsille hyvä kuunteleva ja opastava äitipuoli.
Vähän hassulta tuntuu että lapsipuoleni ovat vanhempia kuin minä ja minun kuuluu olla heille auktoriteetti ja tukea kaikissa elämän vastoinkäymisissä, opastaa ja neuvoa, vaikkei mulla itellä ole lapsia. Mutta voihan niitä vielä tulla.
Nyt vaan olisi nuo miehen lapset saatava jollaseen kuriin, ja että asuinpaikka isällään muuttuisi. En jaksa riidellä tästä asiasta.
Oikeen nauratti kun tota sun tekstiä luin. 20-vuotias ja tollasta tekstiä :D Se, että seurustelet tämän miehen kanssa, ei vielä tee sinusta hänen lastensa äitipuolta. Siihen titteliin sinun on hyvin vaikea päästä käsiksi muutenkin, kun olet lapsia nuorempi. 5 vuotta sinua vanhempi "lapsipuolesi" on sinua huomattavasti kypsempi ja nähnyt elämää paljon sinua enemmän. Sinä et voi olla heille auktoriteetti, niin kuin tekstissäsi sanot!
Tehtäväsi ei myöskään todellakaan ole opastaa näitä "lapsia", kuten myöskin kirjoitat. ja huvittavalta tuntuu, että nimität itseäsi mummoksi, kun olet 20-vuotias ja selvästi itsekin aika lapsi vielä.
Älä kuvittele olevasi vanhempi tai kypsempi kuin olet vain sillä perusteella, että olisit näennäisesti miehesi lasten "äitipuoli"! Todellisuudessa heillä on varmasti paljon neuvottavaa sinulle...
"Lapset saatava kuriin" - käytät todella alentavaa kieltä aikuisista ihmisistä, joilla on itsellään LAPSIA, eli jotka siis ovat huomattavasti sinua vastuuntuntoisempia ja aikuisempia ja pitemmälle ehtineet elämässään kuin sinä, joka olet joitain kuukausia seurustellut isoisäksi tulleen miehen kanssa ja luulet sitä kautta kypsyväsi jotenkin yhdessä yössä äidiksi ja isoäidiksi.
herätys.........
äitipuolena, vaikka ne kakarat on mua vanhempia. Opastan heitä kasvattamaan lapsistaan hyviä ihmisiä. On hienoa, kun tuntee itsensä ylemmäksi, sillä lapset ovat aina isän uutta vaimoa alahaisempaa.
Minä olen turvallinen aikuinen miehen aikuisille lapsille, ja annan kaikkeni, jotta heidän lapset pärjäät elämässään. Minä olen se auktpriteetti lapsille. Ei mitään väliä vaikka ovatkin vahempia kuin minä.
jo niin tylsä ja läpinäkyvä provo, että voisit antaa jo suosiolla olla.
"kun exät on aina yhtä ällöjä".Älä lähde suoraan tuolla asenteella liikkeelle.Olen ex ja myös nyx,enkä pidä itseäni yhtään ällönä kummassakaan roolissa.Myöskin nykyisen mieheni entinen on aivan ihana ihminen ja tulemme mainiosti toimeen.Elämänkokemusta on tietenkin jo melkein 50 vuodelta,mutta oppia ikä kaikki.Kuitenkin monesti niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan,muista se,kun suunnittelet elämääsi,mitä sitten päätätkin.
pakko sinulle sanoo että ei kannata alkaa suhteeseen tuon miehen kanssa vaikka sitä kuinka rakastaisit uusperheen elämä on helvettiä jos ei heti alkuun mutta ajan kuluessa siinä niin käy,ajattele tarkkaan ennenkun ryhdyt suhteeseen!