miehen lapsia kohtaan. En tunne heitä kohtaan mitään positiivista. Heidän kanssaan olen lähinnä hiljaa, en halua edes "ystävystyä" heidän kanssaan. Alle kouluikäisiä ovat. Voisin olla poissa kotoa aina kun he ovat meillä. En voi tunteilleni mitään. Meillä on yhteiset lapset myös.
inhon tunne
vikke 77
19561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Joko olet iältäsi lapsellinen tai sitten vain käytökseltäsi !
Aikuistu !!!!!
Ja mikä uutinen tuo on olevinaan?
Niin kaikki UUSIOämmät käyttätyvät - jotkut vain osaa peitellä sitä..
ettei se tyhmä äijä heti sitä huomaa....
mutta turhaan syytät lasta siitä, että veit hänen isänsä! Ei lapsi sua tarvitse, vaan isää, joten hyvä idea on poistua paikalta silloin kun miehen tärkein ihminen tulee häntä katsomaan. Sinua siellä ei tarvitse.
Tuo ap kirjoittaja varmasti kuvittelee, että isä hylkää lapsena jotta uudellä ämällä olisi hyvä olla..voi jeesus näitä tyhjäpäisiä pissiksiä!
vai onko tuo tunne tuttua sun lapsuusvuosilta? Omat kokemukset pitää laittaa kiertämään, jotta niistä pääsee yli! Mene hoitoon ihminen, äläkä kiusaa toisten lapsia omilla ongelmilla.
nainen? Minä häpeen sun puolestasi että olen nainen, koska asiat yleistetään ja luullaan että kaikki naiset ovat samanlaisia. Ajatusmaailmasi on tosi sairas. Toivottavasti sinunlaisia ei ole montaa.
Lapsella on oikeus olla oma itsensä ja tavata isäänsä, sille sinä ei voi mitään vaikka kuinka inhoat lasta. Ainoastaan voit tehdä lapsen olon tosi kurjaksi ja särkeä isän ja lapsen suhteen.
Mieti sitten kuka inhoaa ja ketä?
että olet ottanut miehen lapset "syntipukeiksi" suhteenne ongelmille? Kaikissa suhteissa on ongelmia, ja on käsittääkseni aika normaali selviintymiskeino syyllistää asioista joku helposti syyllistettävissä oleva taho, uusperheissä se on usein exä, tai exän uusi puoliso (jos katsoo asiaa toisesta näkökulmasta), ja kaikkein helpointa on syyllistää lapset, jotka ovat usein aika rasittavia (jopa omat lapset on välillä rasittavia). SIiis kyse ei ole ilkeydestä tai pahuudesta, vaan keinosta jota moni ihminen huomaamattaan käyttää, jotta ei tarvitsisi miettiä mikä on se OIKEA ongelma.
Minä olen itse äitipuoli ja koin samanlaista inhon tunnetta miehen lasta kohtaan, salaa toki, vaikka eiköhän se kuitenkin jollain tavalla käytöksestä tullut ilmi. Mutta yksi terapeutti sanoi minulle taikasanat, sen että on aika normaalia siirtää syyllisyys esim. lapselle jne, jolloin silmäni avautuivat ja inhon tunne katosi. Ei se tarkoita, että kaikki olisi siitä lähtien ollut pelkkää onnea ja auvoa, mutta siitä alkoi meidän suhteen paraneminen ja nyt yli 15 vuoden uusperhe-elämän jälkeen uskallan sanoa, että alun ongelmista huolimatta me onnistuimme ihan hyvin, olemme jo vuosia olleet ihan onnellisia.
Itse olen elänyt nyt uusperheessä reilut pari vuotta, jossa meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta miehellä entisen vaimonsa kanssa kaksi ala-asteikäistä tytärtä. Alusta saakka olen tullut molempien kanssa hyvin toimeen ja oikeasti tykkään heistä. Koska heti alusta asti tiesin, että lapste ovat miehelle tärkeintä, en voisi kuvitella tilannetta jossa perheemme toimisi hyvin, enkä tulisi lasten kanssa toimeen.
Viime aikoina olen tuntenut kuitenkin välillä inhoa lasten olemassaoloa kohtaan. Tämä lähinnä johtuu siitä, että suhteen alussa tein selväksi miehelleni, että tahdon omia lapsia myös hänen kanssaan ja hän oli samaa mieltä asiasta. Nyt kuitenkin hän on alkanut pyörtää puheitaan ja vetoaa jo olemassa oleviin lapsiinsa. Tästä syystä välillä tunnen, että lapset olemassaolollaan estävät minua toteuttamasta unelmaa omasta perheestäni. Tätä en kuitenkaan lapsille näytä, sillä eihän se tietenkään heidän vikansa ole.
Miestä en halua painostaa hankkimaan kanssani lapsia, jos hänestä siltä tuntuu, mutta en myöskään voi suhdetta jatkaa siinä tapauksessa.
Ei nyt tainnut oikein liittyä tuohoin ap viestiin, mutta sitä vain mietin, että miten olette voineet perheen perustaa jos inhosi omien lastesi sisaruspuolia kohtaan on noin vahva?? Ja miten ihmeessä miehesi on siihen suostunut?? Suhteeseen lähtiesssäsi olet tiennyt lasten olemassaolosta ja siitä että tulevat aina olemaan osa elämäänne, joten miksi et ole tutkaillut tunteistasi jo ennen kuin suhteenne jatkui oman perheen perustamiseen? Itsellesi vain aiheutat harmaita hiuksia tuolla tavalla... Surullista!
että sanoin miehelleni, että valitse kakaras tai me. Hänen exä on aina aiheuttanut mulle harmaita hiuksia katkeruudellaan minua kohtaan. Alussa en välittänyt mutta nyt asiat on vieläkin pahemmin. Eipä ole kakaroistakaan muuta kuin harmia.
Nyt mies on kahden vaiheilla, kun pistin seinän eteen, minua ei nöyryytetä tahallaan. Jos en siedä niitä ulisijoita, voi mennä veks.
En vainjaksa, joten ootan kun saan hymyillä voittajan hymyä, kun mies valitseee minut, niiden epätoivoisen perheensä sijaan.
Tuollaista valintaa ei kyllä pitäisi pakottaa ketään tekemään.
Minulla ei itselläni ole lapsia, mutta olen seurustellut pari kertaa miehen kanssa, jolla on ollut lapsia. Nykyisellä aviomiehelläni on aikuisia lapsia. Ikinä en panisi miestä valitsemaan minun ja lastensa välillä - tai sitten en ainakaan jäisi odottelemaan, että kohta pääsen hymyilemään voittajan hymyä... Jos itselläni olisi lapsia ja joku panisi minut valitsemaan, ei minun tarvitsisi miettiä hetkeäkään. Kyllä omat lapset veisivät voiton ihan ilman muuta.
kun mies lähtee.
Nainen joka pakottaa miehen hylkäämään lapsensa ei
ole edes elämän arvoinen !
Sijassasi minä kai sitten hymyilisin häviäjän murheellista hymyä ja lähtisin takavasemmalle,jos on niin vaikea sietää lapsia.Isällä on oikeus pitää yhteyttä lapsiinsa,sitä ei ole kenelläkään uudella naisystävällä oikeutta estää.
pelkään vähän samaa tilannetta. Miehen lapset ovat tosin alle 5-vuotiaita molemmat mutta eksä tuntuu aika katkeralta ainakin nyt alkuvaiheessa. Olen muuttamassa pian miehen asuntoon. Pelkään, että exä kaiken olemattoman varjolla on soittelemassa ja häiritsemässä meitä tai tuuppaa lapsia hoitoon yhtäkkiä, vaikkei ennalta olisi sovittu. Vain häiritäkseen kahdenkeskistä elämäämme. Lapsetkin on hankkinut "vahingossa", no, siinähän nyt sitten on yksinhuoltajana niiden kanssa.
Minulla ei ole eikä kai tule olemaankaan lapsiin mitään suhdetta. Eivät ne minua inhota mutta eivät kyllä herätä positiivisiakaan tunteita. Mitän vähemmän niitä näkee (samoin kuin eksää), sitä parempi.
minkä kerkiivät, ja minä saan raivota joka hetki. Mies ei tajuu että ex vaimo ei ole osannut kasvattaa kakaroitaan, ja nyt minä, lapseton ihminen olen hankalassa tilanteessa, kun joudun pakolla kasvattamaan toisten kakaroita. Enkä saa mitään palkkaa tästä. Likaiset vaatteet joka kerta ja nälkäisiä ja ajatusmaailma alle vuoden lapsen tasolla, 10 ja 12 vuotiailla penskoilla.
Miehestä en luvou, mutta toivon et mies luopuu kakaroistaan.
Voi kun mies joskus ymmärtäisi, miten mua rassaa ne tenavat. Jos meillä rakkautta riittää, kunnes pennut on aikuisia, olisin onnellinen, mutta tämän hetkinen tilanne, kun pennut ravaa täällä, on kamalaa! Mua en ne pennut kiinnosta, enkä passaa. Toivoisin että ne kyllästyisi meille tuleen, niin mun ei tarvisi vihjailla miehelle, miten rasittaa, niin ei olisi mun syy, että ne lopettais meillä käymisen.
Ymmärrän sinua hyvin. Luulen, että naisilla on vaikeampaa hyväksyä miehen lapsia elämäänsä, koska naisilta on perinteisesti odotettu äitimäistä käytöstä äitipuolen roolissa. Eli äiti niistää nenän, pyyhkii pyllyn, laittaa ruoan, pesee pyykit, hoivaa ja huolehtii. Näin kun ei sitten tunne, herättää se pettymystä ja katkeruutta itsessä ("Perhana, enhän minä olisi edes mikään äitipuoli ilman noita vieraita pentuja!")...
Isäpuolen rooli taas on usein helpompi. Toki perheissä on varmasti eroja tässäkin suhteessa etenkin nykyään, kun isätkin osallistuvat lastenhoitoon enemmän.
Ei sinun tarvitse rakastaa miehesi lapsia, ei edes pitää heistä. Riittää, että siedät heitä. Ei sinun tarvitse olla heille "varaäiti". Riittää, että tervehdit, kun tulevat teille ja vastaat, kun kysyvät jotain.
Meidän perheessä hoidetaan miehen kanssa yhteiset lapset yhdessä ja mies hoitaa etälapsensa yksin, kun ovat meillä ISÄÄNSÄ tapaamassa. Itse silloin olen mielelläni menossa yhteisen lapsen/lasten kanssa.
ei tee mitään heidän hyväkseen, niin näin minä sain lapset kaikkoamaan isänsä luota, ilman että minua syyllistettiin, enhän tehnyt mitään.
Nyt lapsukaiset käy kerran vuodessa hakemassa joulurahaa, putsaamassa isänsä joulun alla rahoista, jotta voi ostaa krääsää ja äidilleen lahjoja.
Minä en ala vieraita pentuja passaamaan, en hoivaamaan, pääasia että kunnioittaa minua hyvänä äitipuolenaan, ja arvostaa, etten puutu heidän elämäänsä. En ikinä haluisikaan. En pidä heistä. Heidän äitinsäkin on kuin ... en sanokkaan... mutta sitelä jostian ...ihme et mieheni on hänen kanssaan naimisissa ollutkin ja lapsia tehnyt. Ei ihme että otti eron ja nyt ollaan rkastuneita, kunhan kersatkin ymmärtäisi, että isällään on parempi olla ilman heitä ja ainaista joulurahan kinuamista.
mitä ämmiä tälläkin palstalla käy kirjottelemassa! Lastenko vika se sitten on millainen äiti heillä on?? Ei lapset siihen voi vaikuttaa! Olette vain katkeria lehmiä, katkeria siitä, että ette koskaan tule olemaan tämän exän vertaisia! Exä on se jonka kanssa miehenne on mennyt naimisiin ja kenen kanssa on päättänyt perustaa perheen! Ja te raukat olette tulleet kuvioihin vasta kun mies on tajunnut, ettei parisuhde exän kanssa toimikaan.
Toivottavasti saatte joskus omia lapsia. Eroatte lasten isästä ja otatte uuden miehen. Uusi mies käyttäytyy kuten te nyt ja erottaa teidät omista lapsistanne isänsä luokse, niin että näette lapsia kerran vuodessa. Sitten voitte miettiä, että miksi näin!
Jos ette osaa puolisonne lapsiin suhtautua asiallisesti ja kunnioittavasti, uusina perheenjäseninä, niin etsikää helvettisoikoon mies, jolla ei lapsia ole!!
Tällaiset kirjoittelut ovat surku hupaisia. Kuinka moni meistä on naimisissa sen ensimmäisen rakkauden kanssa? Tuskin kovin moni, eli eiköhän suurin osa meistä ole jonkun exiä ja puolisot eivät exän veroisia. Ainakin me jotka olemme tulleet jätetyiksi olemme korvanneet exät uusilla. Ei kannata sekoittaa lapsia tähän kuvioon. Termin uusio voisi työntää sinne minne ei aurinko paista.