paskasouvi

3 kk:n ikäinen tyttöpentu päästää kyllä uloskin kakat mutta sellainen hätäinen pieni pötkäle, joskus kaksi. sisällä tulee monta läjää, isoa ja pientä. tajuaa kyllä jo kun on tehnyt sisälle kun olen torunut, sitten koittaa olla höveliä ja piilottelee jne.
miten saisin paskomaan ulos isomman määrän, pentu saa namia aina ulkona kun on tullut, siksikö ei malta päästää kaikkea kun nami mielessä? pitäisikö jättää namit pois?
6197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koirasi on vielä ihan vauva. Lopetat torumiset ehdottomasti heti, etkä kiinnitä mitään huomiota sisällä sattuneisiin vahinkoihin. Ulkona sitten namia ja paljon kehuja, kun tulee pisu tai pötkäle, vaikka kuinkakin pieni.

Mitenkään aloittajaa mollaamatta: eikö kukaan lue koirankasvatuskirjoja ennen koiran hankkimista tai edes sen jälkeen? Missään modernissa koirankasvatuskirjassa ei taatusti suositella torumaan pentua vahinkojen jälkeen; itse asiassa monessa oppaassa varmasti nimenomaan kielletään niin tekemästä.

Äänestä
  • pentua(kin) voi ja pitää torua kun jää itse teossa kiinni, minuutin päästä on turha torua.

    Äänestä

  • pentu. kirjoitti:

    pentua(kin) voi ja pitää torua kun jää itse teossa kiinni, minuutin päästä on turha torua.

    jos heti raivotaan.Kohta ei paskanna ulkona ollenkaan,kun isäntä katsoo.Niin kävi eräälle"kasvattajalle" sitten olikin tupa täynnä paskaa ja kusta koko ajan.

    Äänestä

  • sakke.kl kirjoitti:

    jos heti raivotaan.Kohta ei paskanna ulkona ollenkaan,kun isäntä katsoo.Niin kävi eräälle"kasvattajalle" sitten olikin tupa täynnä paskaa ja kusta koko ajan.

    Hyvässä lykyssä pentu toruttaessa tajuaakin, että ulkona hyvä, sisällä paha. Miksi kuitenkaan ottaa sitä riskiä, että pentu alkaa tehdä tarpeensa salassa niin kuin edellinenkin kirjoittaja huomautti? Näinhän aloittajakin jo kertoi käyneen. Pentu saattaa todellakin alkaa tuskissaan pantata tarpeitaan ulkona, jossa isäntä/emäntä yleensä tarkkailee koko ajan tiiviisti, ja sitten sisälle päästyään hiipiä johonkin nurkkaan vääntämään tortut.

    Minusta on täysin turhaa aiheuttaa pienelle pennulle tuollaista stressiä niinkin luonnollisesta asiasta kuin tarpeiden teko. Vaikka se olisikin jo tajunnut homman jujun, ei se aina pysty kuitenkaan pidättämään. Tuntuu varsin epäreilulta siinä vaiheessa tulla torumaan.

    Namit ja kehut ulkona kertovat pennulle, että tänne kannattaa tehdä tarpeensa; niistä ei siis pitäisi luopua. Mistä pentu muuten tietäisi, mitä siltä odotetaan? Pitää myös muistaa, että koira on siisti eläin ja tekee luonnostaan tarpeensa pesän ulkopuolelle. Luonto on siis apunamme sisäsiisteyskasvatuksessa, kunhan emme itse sekoita koiraparan päätä tarpeettomilla toruilla.

    Mielestäni koiraa voi torua aikaisintaan silloin, kun se on jo ollut muutaman kuukauden sisäsiisti ja alkaa sitten esim. merkkailemaan. Silloin voi jo odottaa, että koira on ymmärtänyt, mihin tarpeet kuuluu tehdä. Tiukkaa kieltoa, joka tapahtuu silloin, kun koira on juuri tekemässä tarpeitaan, voi tehostaa kaappaamalla hauvelin heti kainaloonsa ja kiikuttamalla pihalle; kun se siellä sitten jatkaa tarpeiden tekoa, kehutaan sitä ylenpalttisesti.

    Mikä hinku ihmisillä on ylipäätään torua koiraansa? Itse olen varsin tiukka kasvattaja, mutta jos voin opettaa koiralle jonkin asian positiivisella tavalla, miksi tahtoisin käyttää negatiivista? Itse olen päättänyt tuoda koiran sille epäluonnolliseen ympäristöön ja rakastaa sitä myötä- ja vastoinkäymisissä; mielestäni olen siis velvoitettu tarjoamaan sille mahdollisimman miellyttävän elämän, olemaan kasvatusmetodeissani reilu ja ajattelemaan asiaa koiran kannalta koira-, ei ihmispsykologialla.

    Äänestä

  • Pena Pilkunviilaaja kirjoitti:

    Tekee kyllä ihan "pesänsäkin" viereen tortut ja pisut. Eli lattialle oman makuupaikkansa viereen. Samoin metrin päähän ruokailupaikasta.

    Äänestä

ku koira tekee sisälle, niin ei saa sanoa mitään.. ei vaan välitä siitä.. jos sä sanot et ei ta torut, se luulee tekevänsä oikeen.. tosin jos se kakkaa sisälle voi pistää siihen jotain voimakkaan hajuista, et se tajuaa, et ei saa tehdä... meil on tehty nii inkku on sisäsiisti, kohta 4 kk. koskaan en oo mitään sanonu ku on sisälle päästäny.. kehunu vaan jos pihalle päästää, jaa niin se pitääki:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

15 kirjoitti:

3 kk:n ikäinen tyttöpentu päästää kyllä uloskin kakat mutta sellainen hätäinen pieni pötkäle, joskus kaksi. sisällä tulee monta läjää, isoa ja pientä. tajuaa kyllä jo kun on tehnyt sisälle kun olen torunut, sitten koittaa olla höveliä ja piilottelee jne.
miten saisin paskomaan ulos isomman määrän, pentu saa namia aina ulkona kun on tullut, siksikö ei malta päästää kaikkea kun nami mielessä? pitäisikö jättää namit pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu