Usko ja vankila

Fr.Fionatar

Tämä aloitus ei koske palstan riitasioita vaikka kirjoitankin uskosta.

Olen miettinyt vankilassa tapahtuvaa uskoontuloa vangin kohdalla hyvin tarkasti viimeaikoina.

Kun vanki xxxxxx on syyllistynyt rikokseen ja häntä kaduttaa se rikos ja hän hakeutuu papin puheille, mikä on tarkeää sille vangille itselleen oman mielenterveytensä tähden.

Pian hän tekee uskonratkaisun yksin tai jonkun toisen uskovaisen vangin kanssa, ja niin uskontie alkaa...

Kohta he saavat kuljetuksia ulkopuolisiin kokouksiin, sekin jo helpottaa vankilaikaa kun näkee ulkopuolista elämää, vankilanjohto suhtautuu hyvin myötämielisesti tälläiseen toimintaan ja vanki saa uskottavuutta vaikka tuleville lomilleen.

Pian vanki tulee lomillle perheensä luokse monissa tapauksissa, mutta uskosta ei puhuta mitään vielä "annetaan ajan kypsyttää" koska ne seurakunnan vanhimmat neuvovat vankia näin toimimaan usein.

He eivät ymmärrä että tämä vanki vapautuu eräänä päivänä ja ihan oikea elämä tulee eteen ja se on myös muuttunut siitä kun vanki meni sinne vankilaan sisään.

Heille tämä vanki on aarre jota esitellään seurakunnassa kadonneena lampaana ylpeänä, koko seurakunnan edessä.

Entä se ns. hengellinen kasvu? se ei vankilassa kasva raamattua lukemalla, jumalan sanaa siellä oppii ihan varmasti lukemalla, mutta jokin voi jäädä...mikä?

Pahimmassa tapauksessa tämä vapautunut tullessaan ulos vankilasta näkee kaiken kielteisenä ja mustavalkoisena, ja karkoittaa kaikki ympäriltään. Jopa vangin oma puoliso ja muut perheenjäsenet voidaankin kokea "demoniseksi" vastustajiksi koska he eivät, ole käsittäneet mitä siellä vankilassa on tapahtunut.

Tukenaan hänellä on edelleen seurakunta joka pitää kiinni lampaastaan.

Omasta mielestäni vankilassa koettu usko on hyvä ja myönteinen asia, muu inhimillisyys saattaa jäädä sivuun.

Liikutaan myös hyvin vaarallisella alueella, koska usko ei ole joka miehen eikä joka naisen tarkoitan psyykkisesti.

32

711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • WeijoLindroos

      Uskoon tulleen hengelliseen kasvuun tulisi sisällyttää opetus ihmisenä kasvamisesta. Ei riitä, että osaa sanoa hengellisesti kovaan ääneen "aamen" ja "halleluja". Heh.

      "Rakkaat ystävät!" Miten kaunis lause! Mutta sellaisenkin voi oppia sanomaan ilman todellista inhimillistä sisältöä.

      Tässä tärkeä Raamatun jae:
      " 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'" Matt. 15:8-9.

      • ******Alkoholi on siis huumausaine (huumaava aine). Jokainen alkoholia käyttävä on luokiteltava huumeiden käyttäjäksi. Toiset menevät huumeorjuudessaan pitemmälle, rappioalkoholismiin sekä muihin huumaaviin aineisiin.******

        ****Vetoan kaikkiin ajattelemaan kykeneviin ihmisiin, ammattiauttajaryhmiin, raittius- ja urheiluseuroihin sekä uskonnollisiin ja poliittisiin ryhmittymiin:
        Aloittakaa kampanja Suomen pahinta kurjuuden ja kirouksen lähdettä, alkoholin käyttöä vastaan!*****

        Tuollaisen tekstin löysin seurakutasi sivulta.

        Alemmassa kappaleessa vetoat kaikkiin ajattelemaan kykeneviin ihmisiin. Oletko tosiaankin sitä mieltä että alkoholia käyttävä ei ole ajattelemaan kykenevä ??

        ****On vastuutonta opettaa muka ”kohtuullista alkoholin käyttöä”. Sellainen ei toimi Suomessa.*****
        Tuosta taitaa suurin osa suomalaisista olla toista mieltä.

        ***Jokainen alkoholia käyttävä on luokiteltava huumeiden käyttäjäksi. *****
        Aika rajua tekstiä sulta, mutta anteeksiannettavaa koska tietämättömyyttsi ei lueta sulle viaksi.

      • amtoinette
        tiilikainen kirjoitti:

        ******Alkoholi on siis huumausaine (huumaava aine). Jokainen alkoholia käyttävä on luokiteltava huumeiden käyttäjäksi. Toiset menevät huumeorjuudessaan pitemmälle, rappioalkoholismiin sekä muihin huumaaviin aineisiin.******

        Älkää pilatko tätäkin riitelemällä...:(

      • Fr.Fionatar

        Alkoholi on voimakkaasti keskushermostoon vaikuttava aine, joka saattaa muuttaa henkilön persoonan.

        Tosiasioille ei voi mitään.

        Sen lisäksi se on riippuvutta aiheuttava aine, ja todellinen kansansairaus minä olen ehdotomasti samaa mieltä.
        Ongelmaa vain "hyssytellään" asia on näin ja PISTE.

      • Ammatin vuoksi käyn lääkärintarkastuksessa useammin, kuin vuosittain.Yleensä samalla professoritason lääkärillä.
        Hänen lausunnossaan. olen ollut melkein 30vuotta asiakas ja alkoholiongelmia EI OLE OLLUT.

        Huonosti suomea osaava venäläissyntyinen tk-lääkäri tulkitsi:"Potilaalla ollut alkoholionjgelma YLI 30 VUOTTA.

        Alkoholismista on kirjotettu ja tutkittu paljon---jospa saarnamies Weijo lukisi---Raamatussakin lukee:
        "JUOKAA VIINIÄ--" eikä se ole edes tieteellinen teos, vaan 500luvulla Konstantinopolin kirkolliskokouksessa
        katolisten pappien kokooama sarja vanhoja dokumentteja.

    • säälittävää väkeä

      tuliko vangille koskaan mieleen?

      • Fr.Fionatar

        Ei kaikille tule, synnit on kuitattu pois ja elämä menee eteenpäin tämä on faktaa.

        He jotka eivät usko jumalaan käsittelevät sen rikoksen eri tavoin, käymällä sen läpi, he eivät pakene totuutta.

      • tuomiopvä
        Fr.Fionatar kirjoitti:

        Ei kaikille tule, synnit on kuitattu pois ja elämä menee eteenpäin tämä on faktaa.

        He jotka eivät usko jumalaan käsittelevät sen rikoksen eri tavoin, käymällä sen läpi, he eivät pakene totuutta.

        ilman tunnustamista ja kärsimystä! samaa hyväksikäyttävää porukkaa poikkeuksena itku silmässä ja hyväksytyksitulemisen vaatimus. kuka jaksaa paskaa kuunnella?

      • Fr.Fionatar
        tuomiopvä kirjoitti:

        ilman tunnustamista ja kärsimystä! samaa hyväksikäyttävää porukkaa poikkeuksena itku silmässä ja hyväksytyksitulemisen vaatimus. kuka jaksaa paskaa kuunnella?

        Tiedä en ole kristitty jokainen uskoo siihen mihin uskoo, minä uskon siihen mitä olen elämässäni nähnyt.

        Sellainen henkilö joka ei usko jumalaan voi olla hyvin katuvainen ja nöyrä sydämmeltään, kun taas he "uskovat" ovat mitä julmempia tyranneja.

      • on ei kenenkään omaisuutta----sen anastamisesta ei edes viranomaiset tiedä, mutta jos saavat tietää niin,
        se takavarikoidaan ja voi joutua lusimaan.

      • Fr.Fionatar kirjoitti:

        Tiedä en ole kristitty jokainen uskoo siihen mihin uskoo, minä uskon siihen mitä olen elämässäni nähnyt.

        Sellainen henkilö joka ei usko jumalaan voi olla hyvin katuvainen ja nöyrä sydämmeltään, kun taas he "uskovat" ovat mitä julmempia tyranneja.

        Joillekin uskonto on hyväksi
        Eniten sotia on uskontojen vuoksi.
        Minuakin pakkokäännyttäjät häiriköivät liikaa ja voin tulla väkivaltarikolliseksi, elleivät nuo hihhuli lopeta

      • Alan työntekijä
        anzzy kirjoitti:

        on ei kenenkään omaisuutta----sen anastamisesta ei edes viranomaiset tiedä, mutta jos saavat tietää niin,
        se takavarikoidaan ja voi joutua lusimaan.

        Pastorin esitys alkoholin haittavaikutuksista yhteiskunnallisena riesana tuli selväksi kiitettävällä tavalla:
        http://www.Jeesus-on-Herra.com/alkoholi.htm
        Eihän kukaan voine olla kirjoituksen sanomaa vastaan.

        Tässä virallista tutkimustietoa aiheesta:
        http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML

      • tekopyhä pummi

      • papintappaja

      • PIRU ITSE

      • ITSE PIRU
        PIRU ITSE kirjoitti:

        On siis myöskin päihe, joka saa ihmisen käyttäytymään rikollisest tai muuten järjettömästi
        ......terroristit Bin Laden esim

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Hihhuli

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Helluntaiherä

        Myös kuninkaan soturit laskevat itsensä helluntailaiseksi
        Yhdistysrekisteriin se ei päässyt RIKOLLISENA "Jumalan käskystä saa ylittää Suomen lain ja tappaa, että
        sielu pelastuisi
        SIELU??????:D))

      • SULO ITSE

      • Totta on
        SULO ITSE kirjoitti:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Helluntaiherätys

        Miksi joillain kristillisyyden vastustajilla menee tunne-elämä aivan sekaisin, kun kuulevat jotain hengellistä, vaikka se olisi miten asiallista?
        Miksi alkoholin haitoista ei saisi kertoa tosiasioita? Miksi se risoo sinua? Kerro!
        Eikö olisi hyvä opetella asiallista normaali ihmisen käytöstä kirjoittamisessakin?

      • ANZZY§§
        Totta on kirjoitti:

        sairaalloisesta sakraalitarpeesta (=tarve uskoa yliluonnollisiin asioihin, kuten Yli-Vainion "ihmeparannukset", joista ei ole MITÄÄN näyttöä, muuta kuin, että Jeesus korjaa hampaat amalgaamilla.

        Tarkoitukseni oli kumota tuon romanisaarnaaja: alan "työntekijä":D)) höynäily asiakeskusteluksi tarkoitetulla alotuksella....eikö jo romani TYÖNTEKIJÄ ´kuullosta vitsiltä.Ei tuo muutenkin taikauskoinen heimö useinkaan työntekijä ole.
        Sattumalta kuulun samaan yhdiskseen päihdelääkärien kanssa ja järjestänyt professoritasoisia luentoja.
        Niissä ei liian dopamiinitason vuoksi huudeta euforiassa hih huh, kuten vanhalestadiolaisten lahkosaarnajien
        agitaatio saarnojen aikana.
        Suomessa on uskonvapaus, mutta se ei tarkoita sitä, että sinä käännyttelisit muita hihhuliksi.
        Satun myös tietämään millaista harmia ap. on tuosta hihhuloinnista saanut.

      • Tosi Asia
        ANZZY§§ kirjoitti:

        Tuttavapiirissäni on monia ihmisiä, jotka ovat tulleet uskoon linna- ja mielisairaalakierteestä, johon alkoholin ja huumeiden käyttö johti heidät. Muutama heistä on nyt täysin terveinä ja normaali kansalaisina maksaen veronsa ja hoitaen asianmukaisesti perhettään.
        Jos sinä olet uskonkielteinen, niin älä sekoita tuota ateismiharhaasi tosiasioihin.
        Jeesus on ylösnoussut Herra, jolla on kaikki valta Taivaassa ja maan päällä. Hän voi pelastaa sen, joka tahtoo saada syntinsä anteeksi ja päästä tämän elämän jälkeen Taivaaseen.
        Sinun epäuskosi ei tee tyhjäksi todellisuutta!

      • Tosi Asia kirjoitti:

        jotain sairaista aivoista syntyneitä lahkolais "todisteitä" tiede kertoo, että sinun uskosi on tämä ja tule sillä onnelliseksi --minuun realistisesti ajattelevaan jä älykkääseen oppiin höynäsi ei sovi --pidä itse se

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Hulluus

      • muumi-läppäri

        itsekään kaikkivaltiaan ja jesse suojeluun luota
        Miksi saarnaajat "todistavat" jumalan pusikosta---puskaako se Paratiisi on?
        Ettei vaan tulisi pensaspalo ja Helvetti todeksi
        Kaikkihan on mahdollista----Jeesuskin synytyi kalenterinmukaan vuoden ennen syntymäänsä 13v Marialle.
        Luepas Weijo L Raamattusi oikein rillien kanssa ja seliseli sitten

      • WeijoLindroos
        muumi-läppäri kirjoitti:

        Tämän kehotuksen otan vastaan:
        "Luepas Weijo L Raamattusi oikein rillien kanssa ja seliseli sitten."

        Se olikin oikein hyvä kehotus. Olenhan vasta alle neljäkymmentä vuotta lukenut Raamattua, ja noin 35 vuotta opettanut sitä, joten pitää alkaa vähän parantaa tilannetta. Mutta lupaan, että Raamatun lukemiseni ja sen oppimisen määrä paranee joka päivä.
        Tässä nettisivujeni osoite:
        http://www.Jeesus-on-Herra.com
        Sieltä voit lukea joitakin opetuksiani.
        Ja vielä yksi huomautus:
        En osaa vieläkään Raamattua ulkoa, enkä siksi ymmärrä kaikkea Jumalan Sanassaan antamaa viisautta. Mutta jokainen asia on sillä tavalla kuin Raamattu sen sanoo, vaikka itse opettaisin mahdollisesti sen toisin. Jumalan Totuus ei muutu!

        PS. Puskissa olevat uskovat, tulkaa esiin oikealla nimellänne! Raamattu sanoo sen näin:
        "... eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa tapahtuneet." Apt. 26:26. = Hengelliset asiat ovat julkisia.

      • Sulo.Täti
        WeijoLindroos kirjoitti:

        Vaikka jokaisella ihmisellä on omat näkemyksensä uskonnon suhteen. Ja uskon lahkoja on monenlaisia. Islamin uskonto on laajemmin levinnyt uskonto maailmassa.
        Itse kuulun evankelisluterilaiseen uskontoon, vaikka kirkossa käynti onkin jäänyt vähänlaiseksi, niin en moiti muitakaan uskonto ryhmiä, sillä ihminenhän saa olla mitä itse haluaa. Eikö näin ole?
        Ja tiedoksi vielä noista puskista. Niitä ei kannata välittää, sillä niitä on joka palstalla.

      • WeijoLindroos kirjoitti:

        Tämän kehotuksen otan vastaan:
        "Luepas Weijo L Raamattusi oikein rillien kanssa ja seliseli sitten."

        Se olikin oikein hyvä kehotus. Olenhan vasta alle neljäkymmentä vuotta lukenut Raamattua, ja noin 35 vuotta opettanut sitä, joten pitää alkaa vähän parantaa tilannetta. Mutta lupaan, että Raamatun lukemiseni ja sen oppimisen määrä paranee joka päivä.
        Tässä nettisivujeni osoite:
        http://www.Jeesus-on-Herra.com
        Sieltä voit lukea joitakin opetuksiani.
        Ja vielä yksi huomautus:
        En osaa vieläkään Raamattua ulkoa, enkä siksi ymmärrä kaikkea Jumalan Sanassaan antamaa viisautta. Mutta jokainen asia on sillä tavalla kuin Raamattu sen sanoo, vaikka itse opettaisin mahdollisesti sen toisin. Jumalan Totuus ei muutu!

        PS. Puskissa olevat uskovat, tulkaa esiin oikealla nimellänne! Raamattu sanoo sen näin:
        "... eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa tapahtuneet." Apt. 26:26. = Hengelliset asiat ovat julkisia.

        Raamatussakin Jumala puhui palavasta puskasta testatakseen olisiko yhdellä äijällä (nimen kai tiedäkin?)
        kanttia tappaa oma poikansa leikkamalla kurkku poikki. Onnexi Jumala huomasi vitsinsä liian sarkastiseksi ja huusi ajoissa;VITSI VITSI,eikä uskoon hurahtanut tappanutkaan lastaan,
        Minusta ei ainakaan itse Jumalan pitäisi pelleillä uskon kanssa.
        Olet siis lukenut Raamattuasi noin 40vuotta, etkä vieläkän ymmärrä sen sanomaa.........
        Onko kenties Jumala tai Juudas Iskariot antanut sinulle oikeuden opettaa asioita, joita et itsekään osaa???
        Minulla on KOLME ERILAISTA Raamattua, joita osaisinlukea jo viisivuotiaana ja minulla on eritttäin hyvä muisti.Sen vuoksi kävin koulussa kirkosta eroneena vapaaehtoisesti uskontotunneilla, saadakseni hyvä numeron koulutodistukseeni...10 aina.Siis enkö mielestäsi ole sinua pätevämpi opettamaan Raamatun oppeja??Osaatko muuttaa pedon luvun 666 binääriluvuksi? ET! Et myöskään ole tarpeeksi älykäs ymmärtämään kosmologiaa ja fysiikan lakeja, vaan tyydyt mytologiaan ja tulet sillä autuaaksi,
        Sallin sen sinulle, jos elämäsi on parempaa uskossa......mutta miksi ihmeessä vaadit realistisemmin ajattelevia ja älykkäämpiä, lukutaitoisia iahmisia tulemaan onnelliseksi sinun tavallasi.
        Saatko paremman taivasosuuden sielujen pelastamisesta ja siis ajat vain omia etujasi.
        Skitsofreenikko Yakov galleriassa aikoo tappa minut, että sieluni pelastuisi hänen homokaveriksi Jerusalemin portille----sellaisia textiviestejä olen saanut jo pari sataa ja ne ovat tallella.
        Jeesuksen opit ovat hyviä....Jeesushan oppi ne Essealaisluostrissa 600vuotta vanhemmista kirjotuksista.
        Minä olen jo aikani elänyt, enkä pidä itseäni niin tärkeänä , että minun pitaisi tallustella Paratiisissa ikuiseri
        Ei jeesus muistaakseni opettanu ahdistelemaan ihmisiä pakkokäännytyksellä ja tappamaan sielun pelastamiseksi joten JÄTTÄKÄÄ HIHHULIT JA ITSEMURHAPOMMITAJAT RAUHAAN
        EIKÖ SE OLE OMA ASIANI, JOS HALUANKIN SINNE HELVETTIIN, JOLLA IHMSIÄ PELOTTELET
        DIXI........on latinaksi ,olen puhunut

      • Helli-Hellä

        Kahtos vaan täällä on saatananpalvojia tupa täynnänsä.
        Onko siihen pakko uskoa ja tehdä syntiä?

        Tekkeekö se saatana sitten onnelliseksi?

      • WeijoLindroos
        Helli-Hellä kirjoitti:

        Kahtos vaan täällä on saatananpalvojia tupa täynnänsä.
        Onko siihen pakko uskoa ja tehdä syntiä?

        Tekkeekö se saatana sitten onnelliseksi?

        Eipä tässä wanhuksen kannattaisi enempää jatkaa. Tämä kun ei ole uskonnollisten asiopiden käsittelyyn tarkoitettu palsta.
        Mutta laitetaanpa nyt vielä tämä, jos sallitaan ... ?
        Tuli mieleeni ed. m. kirkosta eroamisasiasta sellainen pointti, että itse erosin kirkkolaitoksesta vuonna 1975. Tein sen eri vaikutteista, kuin edelläkirjoittanut. Erosin kirkosta sen tähden, että tulin uskoon. Se on riittävä syy. Jeesus vapauttaa uskonnosta!
        En ole eroamiseni jälkeen liittynyt mihinkään muuhunkaan uskonsuuntaan. Pian siirryn Herrani luo; eikä Hän kysy siellä, että oliko nimeni jonkun kirkkokunnan jäsenreksiterissä vai ei? Sillä ei ole vähäistäkään hengellistä merkitystä.

        Tässä linkissä lyhyen seurakunta-opetuskirjani teksti:
        http://www.Jeesus-on-Herra.com/todellinenjumalanseurakunta.htm

      • Helli-Hellä kirjoitti:

        Kahtos vaan täällä on saatananpalvojia tupa täynnänsä.
        Onko siihen pakko uskoa ja tehdä syntiä?

        Tekkeekö se saatana sitten onnelliseksi?

        peloite......jos havaitset jossai saatanin ja demoneja, on syytä hakeutua psykiatriseen hoitoon.
        Saat ehkä Peraziinia estämämään harhaisuutta, muttet ehkä parane koskaan,
        Mustalais-Weijon skitsofrenian kaltaisia oireita sanotaan maailmanparannusmaniaksi ammattilaistermeillä
        En ole laillinen lääkäri, eikä ole oikeutta tehdä dignooseja......maallikkokin höynäjutut huomaa..
        Eihän Weijollakaan ole teolgian koulutusta , eikä pappivihkimystä saa.eparn
        Omissa harhoissaan painiva itseoppinut lahkolais saarnaaja..kohta rupea puhumaan kielillä ja ihmeparantajksi,,,,,,,,,surkeea kat´seltavaa---------osan minäkin kaataa ihmisiä ilmantaikavoimim Niilo Yli.Vainio oli tumpelompi--sen piti tönäistä mummot nurin,

        että Jumala antaa ihmisen valita tiensä ja kutsuu ainajinin kerran.Se kuka kutsun ottaa vastaan tulee kuoksenne,

        Kaan tu na gaaneha, so me ceerra tukke, bi panna tu leha te gaanes douva.

      • Helli-Hellä
        anzzy kirjoitti:

        peloite......jos havaitset jossai saatanin ja demoneja, on syytä hakeutua psykiatriseen hoitoon.
        Saat ehkä Peraziinia estämämään harhaisuutta, muttet ehkä parane koskaan,
        Mustalais-Weijon skitsofrenian kaltaisia oireita sanotaan maailmanparannusmaniaksi ammattilaistermeillä
        En ole laillinen lääkäri, eikä ole oikeutta tehdä dignooseja......maallikkokin höynäjutut huomaa..
        Eihän Weijollakaan ole teolgian koulutusta , eikä pappivihkimystä saa.eparn
        Omissa harhoissaan painiva itseoppinut lahkolais saarnaaja..kohta rupea puhumaan kielillä ja ihmeparantajksi,,,,,,,,,surkeea kat´seltavaa---------osan minäkin kaataa ihmisiä ilmantaikavoimim Niilo Yli.Vainio oli tumpelompi--sen piti tönäistä mummot nurin,

        ed herralla sattuu vaan tuo toimipiste olemaan samaisessa rakennuksessa jossa sattuupi asumaan sellainen tätyliini jolle juurikin tuo saatananpalvelu onpi oikein sydämenlähellä ja toimet ovat juuri sieltä missä ei aurinko paista ja tarjoamassa myöskin tätä "sanomaansa" netin kautta jaellen näytteitään valitsemilleen kirjoittajille. Heillekin jotka ilman saatanaakin pärjäisivät elämänpolullaan, rakkaudella.

        Outo yhteensattumako vai ei?

      • ORVOKKI.
        Helli-Hellä kirjoitti:

        Kahtos vaan täällä on saatananpalvojia tupa täynnänsä.
        Onko siihen pakko uskoa ja tehdä syntiä?

        Tekkeekö se saatana sitten onnelliseksi?

        HILJAA!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      61
      15117
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      26
      3064
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      266
      2399
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      128
      1726
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      127
      1463
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      352
      1377
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1193
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      12
      1095
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      73
      926
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      114
      891
    Aihe