onko tämä normaalia-on jo eronnut ja asuu
erillään..mutta koko ajan kaipaa ex-n luo
takaisin vaikka on jo uusikin katsottuna mutta
tuntuu kuin mikään ei olisi mitään ...vaikka itse
halusi erota..en jaksa ymmärtää enää itseäni
saatikka muut ympärillä olevat..vastaukseksi ei
kelpaa-mene hoitoon.
erillään..mutta koko ajan kaipaa ex-n luo
takaisin vaikka on jo uusikin katsottuna mutta
tuntuu kuin mikään ei olisi mitään ...vaikka itse
halusi erota..en jaksa ymmärtää enää itseäni
saatikka muut ympärillä olevat..vastaukseksi ei
kelpaa-mene hoitoon.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ja vasta sen tehtyäsi olet eronnut. Ei sitä
kukaan ykskaks voi tunne-elämäänsä säätää uusille
taajuuksille, se kestää aikansa. Ole hyvä sille
uudelle, sinun surutyösi ei ole hänen vikansa.
eikö kannata mennä takaisin x-luo vaikka kuinka
koskisi ja hän kerjäisi?
ei kannata mennä ellei häntä rakasta ja hän
sinua. Mutta jos hyvän sijasta teette toisillenne
pahaa on paras pysyä erossa. Ihmiset eivät
juurikaan muutu, ainoastaan sopeutuvat ja siinä
hommassa helposti menettää itsensä.
mutta jos itse rakastaa ja toinen eläisi vain
kulisseissa mutta ei halua luopua..siis
kannattaako mennä jos itse huomaa vasta muuton
jälkeen rakastavansa toista ja kun ei saa aitoa
rakkautta toiselta.kannattaako palata sen takia
kaikesta huolimatta?
kuolisin hiljaa kituuttamalla jos joutuisin
elämään ilman vastarakkautta rakastamani ihmisen
kanssa. Miten sinä? Haluatko rakastaa vai tulla
rakastetuksi? Mutta paratiisiin et yksin pääse,
helvettiin kylläkin. Kulissien takia en itseäni
uhraisi, enkä lapsiani.
siltä minustakin tuntui-tuntui kuin kuolisin
siksi erosin ja muutin pois-ehkä yksin on
sittenkin parempi..se kipu on vain kestettävä -
tavalla tai toisella..
Teet vain itsellesi kipeää, jos aloitat uudelleen
alusta. Vähän aikaa se voi toimia, sitten
ensihuuma uudelleen alkamisessa haihtuu ja elämä
on kuin ennen eroa. Sillä erotuksella, että nyt
voidaan huomautella ja vetää sopivassa kohden
esiin eron aikana olleet ihmissuhteet ym.
Jaksa muutama vuosi, niin se on hieman helpompaa!
Voimia!
olen ollut toisesta kiinnostunut ja ihmettelin
kun puoliso joka petti ja jonka takia muutin poi
alkaa olla minusta kiinnostunut kun minulla on
nyt toinen siis en tiedä kumman valitsen tämän
uuden kun asun jo erillää vain entisen joka
kerjää takaisin ja puhuu nyt oikeasta
rakkaudesta..tulenko jälleen jymäytetyksi vai
otanko vakavasti tämän uuden rakkauteni..entinen
vetoaa yhteisiin vuosiin?
Etkö voisi ajatella tilannetta, jossa valitsisit
itsesi? Voithan seurustella, mutta eikö olisi
viisasta elää ensin itsensä kanssa? Surutyö on
tehtävä ennemmin tai myöhemmin - ja parempi
ennemmin. Katso rauhassa, mihin olet valmis, ei
kannata hätiköidä ja joutua ehkä ojasta
allikkoon. Tutustu itseesi, ei kukaan muu voi
päättää puolestasi. Vai odotatko, että joku
sanoisi sinulle, että mene nyt hyvä nainen
takaisin, kun on niin suurta, todellista
rakkautta luvassa? Anteeksi, jos olen kirpeä,
mutta olen itse kokenut vaikean eron, jonka
aikana oli tuota soutamista ja huopaamista - ja
kuitenkin olemme koko ajan olleet läheisiä
toisillemme.
Olen just eronnut ja ajattelin taktikoida tämän
"surutyön" siten että; Kun olemme hyvissä
puheväleissä, niin koetan saada suhteemme hyväksi
ystävyydeksi, jo lastemmekin takia. Eli
harrastamme kaikkea kuten ennenkin, paitsi ei
sextailla. Kutsun ex-vaimoni ja lapset kotiini
lounaalle, käymme mökillä sanomassa ym, mutta ei
sexiä. Onko minulla mahdollisuuksia toimia näin?
En ole mustasukkainen, enkä vahdi ex:än menemisiä.
Teen heti hänelle selväki,että tämä on ystävyyttä.
Koettu on tuo ystävyyden taktiikka, ja meillä ei
se toiminut. Se olisi kyllä ihanne, mutta me
yritettiin olla vain ystäviä, mutta kun
kummallakaan ei ollut jossain välissä uutta
kaveria, etsiydyimme toistemme luo, luullen sitä
uudeksi aluksi, mutta se olikin vain rakkauden
(seksin)kaipausta ja sitähän tiesi mistä sitä saa
ja millaista, mutta pitemmän päälle tuli ne
vanhat kuviot mukaan ja taas riideltiin ja
jaettiin tavaroita. Repivää. Olen samaa mieltä,
että se on määrätynlaista surutyötä, sillä sitä
hyvää avioliitosta kaipaa ja sen menettäminen
tekee kipeää ja on surullista.
Jos vasta muuton jälkeen huomaa rakastavansa,
niin epäilenpä onko se oikeata rakkautta. Kyllä
niitä rakkauden tunteita pitäisi olla nimenomaan
yhdessä ollessa ja tunteiden pitäisi kestää
pientä eroakin. Ja sitten, yksipuolinen rakkaus
suuntaan kumpaan tahaansa ei ole hyvä juttu.
Täytyy itse rakastaa ja tulla rakastetuksi. Tai
olla yksikseen. Se on parempi kuin huono suhde.
Sitä kysytään. Vain ns. viralliset tapaamiset
sallittuja. Eikä kaiken päivää "leperrellä"
tekstiviestejä tai puheluita. Oltava viileen
pidättyväinen, mutta asiallinen ja huomaavainenkin
saa olla. Voi exä kiinnostua, mutta ollaan vaan
puoliviileetä. Sanon jotta toimii, ainaski tähän
asti on mennyt hyvin (erosta pari viikkoa).
Annan myöhemmin tilannetiedotuksen tällä
palstalla!
älä mene takaisin...mielestäni ajan haaskausta.
Jos se kerran loppuu niin se loppuu, sitä vaan
muistaa niitä hyviä hetkiä ja haluu ne takasin.
Joskus on hyvä ottaa puolisoon etäisyyttä. Sit
voi huomata arvokkaita juttuja, esimerkiksi että
onko ex tärkeä vai oliko helpotus erota. Selvitä
itsellesi mikä oli syy miksi erosit. Jos syynä on
väkivalta (psyykkinen tai fyysinen), niin älä
mene takaisin, sellainen mies ei muutu. Jos asiat
klikkaa muuten, kannattaa ne yrittää
selvittää..uskoisin ettei mikään niin mahdotonta
ole. Ulkopuolinen apu auttaa paljon, perheneuvola
on hyvä paikka.Joskus sitä tuntuu että erosi
liian helpolla.Että ratkaisu oli helppo,eikä sen
pitemmän päälle niin kivaa ollutkaan. Uusi mies
ei koskaan ota lapsiasi niin kuin niiden isä,
yhteinen historia jo sitoo yhteen. Samat ongelmat
on uudessa liitossakin edessä jollei niitä
selvitä jo vanhassakin.
...etkä tehnyt tarpeeksi työtä eron
välttämiseksi. Tänä päivänä erotaan aivan liian
helposti ja eron syitä ei käsitellä eikä haeta
apua ajoissa. Ei riitely riitä eron syyksi. Se on
tietysti hyvin yksilöllistä, mutta aina kannattaa
harkita tarkkaan ja tehdä työtä eron
välttämiseksi.
Harkitsen itsekin eroa, mutta en luovuta
helpolla, vaikka aina seinä näyttääkin tulevan
vastaan. Lapsen takia haluan edelleen yrittää,
vaikka itse kärsinkin. Olen miettinyt, että ehkä
ei sittenkään ole oikein yrittää lapsen takia ja
elää omaan elämäänsä puolittaisesti. Mitä mieltä
tästä olette?
minkä taakan laitat lapsesi kannettavaksi.
Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa mutta
ei kai kukaan sun tapauksessa ole ottamasta
lapsesta eroa? Ei ennenvanhaankaan eletty niin
tiiviissä parisuhteissa kuin nykyään. Miehet
kaatuivat sodissa, olivat talvet metsätöissä jne.
Lapsi tarvitsee malleja, mutta tuskinpa
riitaisesta ja rakkaudettomasta parisuhteesta.
Mun vanhemmat pysyivät yhdessä lasten takia ja
voin kertoa ettei se mitenkään hyväksi ollut.
Ainaista riitaa ja mykkäkoulua, mutta ulospäin
moitteettomat kulissit.
oletettavasti et tule pidemmän päälle
toimeen uuden etkä exän kanssa
nykyisin nuoret ei tiedä mitä on
parisuhde
ennen elettiin yhdessä vaikka oli välillä
vaikeaa, sietämätöntäkin
nykyisin erotaan pienestä risauksesta
ja sitten haikaillaan ex:än perään
nuoret on nykyisin ihan sekopäitä
jos liiton alkaa se on kestettävä
"niin myötä kuin vastamäessä"
milloinkaan juolahtanut, et sä oot tosi Iso-
Juntti.
mutta kun toinen on alkanut tehdä kaikkensa että
saisi takaisin..uskoakko vai ei?olen itse alkanut
viihtyä omassa kodissa..mutta nyt x alkaa
kerjätä...vai olisiko hänellä myös sama
irrottautimisongelma kuin minulla oli..tuleeko
tästä enää mitää jos aloittaa alusta taas jälleen
kerran..aiemmat aloitukset on kaatunut jo melkein
heti kun olen muuttanut takaisin..
oikeastaan jo itse vastasit kysymykseesi.
Riippuvuussuhteesta on vaikea irrottautua, ja
sitä riippuvuutta on juuri se peli jossa kaksi
ihmistä toisiaan satuttaa, kuin kuolemantanssia.
Aikuistu hyvä mies, nauti omasta olostasi ja
rakenna omaa elämääsi.